Tuesday 1 October 2013

Siemenasiaa

Osa mummonpalsameista oli kuihtunut, kun olin hetken poissa kotoa. Se ei haittaa, ne ovat silti jaksaneet pullistaa siemeniä valmiiksi.

It is time for seed harvesting.

Palsamin siemenkota on vielä vihreä, kun siemenet ovat jo ruskeita ja kypsiä. Valmis siemenkota poksahtaa auki, kun sitä hieman puristaa. Kylvin tämän vuoden ensimmäiset mummonpalsamit jo tammikuussa, ajattelin tehdä saman tulevana talvena. On niin mukavaa puuhailla mullan, siementen ja kesän kukkaloiston kanssa keskellä talvea.

Palloleijonankorva oli niin huima yllätys, että keräsin tämän siemeniä niin paljon kuin kykenin. Se on masokistin touhua: siemenkodissa on neulanterävä kärki ja niitä täytyy räpeltää auki, jotta saisi siemenet talteen – kustakin kodasta vain kolme kappaletta! Sormenpäät ovat hellinä.

Tämän vuoksi haluan näitä ensi kesänä niin moneen kukkapenkkiin kuin siemenistä riittää: kasvi on korkea ja upea! En tajunnut ollenkaan, kun näitä keväällä kylvin, millaisia reheviä pehkoja näistä tulee.
Tästä kuvasta muuten näkee, ettei syksy ole vielä pahasti puraissut saarella. Meillä on todellakin näin vihreää.

Maatiaisen jäsenlehdessä pyydettiin siemeniä ja kiersin pihalla sillä silmällä. Nämä kaunokurjenmiekan siemenkodat olivat sopivasti keruuvalmiit. Näiden siemenet ja käärmeenlaukan itusilmut lähtivät Maatiaiseen.

Nämäkin siemenpalot piti avata, mutta onneksi näissä ei ollut mitään terävää kohtaa. Varsinaiset siemenet ropisivat mukavasti ulos avatuista kodista.
Nyt on hyvä aika osallistua siemenvälitykseen tai -ketjukirjeeseen!

Musti piti minulle seuraa strategisella paikalla – auringon lämmittäessä peppua.

Kylvän surutta perennoja syksylläkin. Mietin, että karisevathan niiden siemenet luonnostaankin nyt maahan. Olen kylvänyt mm. akileijaa ja kuvan punatähkiä, jotka itivätkin aika sukkelasti. Tein astian pohjaan reikiä ja istutin koko lootan avomaalle talven ajaksi. Nyt kylvetään myös kylmäkäsittelyä vaativat lajit, seuraavaksi vuorossa ovat jättikarhunputki ja hohtopiikkiputki.
Satoisaa syksyä!

Kaunokurjenmiekka – Iris setosa
Mummonpalsami – Impatiens balsamina
Palloleijonankorva – Leonotis nepetifolia
Punatähkä – Liatris

22 comments :

  1. Siemeniä on kiva kerätä, mutta joskus se voi olla kyllä tuskallisen haastavaa. :)
    Blogissani muuten siemen arvonta. Kannattaa osallistua. ;)

    ReplyDelete
  2. Siellä valmistellaan jo tulevaa kesää! Hienoa. Minun huomioni kiinnitti kyllä erityisesti auringonlämmittämä pantterin peppu! Ihana kuva Mustista!

    ReplyDelete
  3. Kylvetäänhän sitä viljaa syksylläkin maahan, joten miksei niitä kukkiakin? Mustilla on oikein hyvä passipaikka. Ja vieläpä lämmitetty!

    ReplyDelete
  4. saaristossa asustaa vahvoja naisia -> http://telkku.com/program/show/2013100117006 - saaren ainoa asukas yle femmalla tänään klo 20 -

    kiitos siemenjutusta!

    hannah

    ReplyDelete
  5. Itsekin juuri räpelsin keijunmekon siemeniä ulos pallosistaan;) Rentouttavaa hommaa tuo siementen puhdistus, mikäli tietysti ei tarvitse saada piikkejä sormiinsa:D

    ReplyDelete
  6. Maarit; Eipä kestä!

    Jukka; Haa, kiitos kutsusta, käyn kurkkaamassa! Tosin siemeniä mulla on jo vähän liiankin kanssa, saankohan koko elinaikanani käytettyä koko varaston :-D

    Mamma N; Pantteri onkin harvinaisen kuvauksellinen kaveri :-)

    Myrsky ja Minna; Musti osaa asettua noihin aurinkopaikkoihin, Ransu ei niistä välitä edes talvella.

    Hannah; Ahaa, taas joku saaristo-ohjelma? Tai siis taas ja taas, mutta aina välillä näitä on. Kiitos vinkistä, täytyy katsoa!

    Minna; On tuo hauskaakin, jos ei yritä olla nopea. Sormet on kyllä nyt hellinä!

    ReplyDelete
  7. Joo, nyt olisi siementen aikaa parhaimmillaan. Minäkin olen laittanut muutamia siemeniä multiin, juuri noin kuin sinäkin, noihin mustiin laatikkoihin. Tämä syyskylvö on mulle oieastaan ainoa mahdollinen tapa saada kylvöistä tulosta ;) Onnea kylvöksillesi :)

    ReplyDelete
  8. Kiitos ja samoin sinun kasvatuksillesi!

    ReplyDelete
  9. Mulla tahtoo jäädä syksyllä kerätyt siemenet aina kylvämättä, kun en enää keväällä muista (tai löydä) niitä. Kannattaisi kylvää jo syksyllä ja talvettaa ulkona, tulisivat ainakin kylvettyä :)

    ReplyDelete
  10. Niinpä, keväällä on niin kovasti kaikkea tekemistä, että senkin takia on hyvä kylvää näin syksyllä.

    ReplyDelete
  11. Sulla on mahtavia vinkkejä! En ole tajunnut että kylvää voisi syksylläkin ja viedä laatikon talveksi maahan. Arvaa mitä teen tulevan viikonlopun :D

    Leviääkö tavallinen sininen (perinteinen) kurjenmiekka siemenestä? Siinä näkyy olevan paljon siemenkotia ja voisin kokeilla miten niiden kanssa käy.

    ReplyDelete
  12. No hyvä jos täältä keksii tekemistä, vaikka olin kyllä siinä luulossa, ettei sulla tekemisen puutetta ole :-D
    Maatiaisen jäsenlehdessä sanotaan, että kurjenmiekan kylvö onnistuu erityisesti syksyisistä tuoreista siemenistä! Kokeile ihmeessä. En minäkään ole ikinä kylvänyt niitä, voisihan tuota yrittää, jokunen siperiankurjenmiekka on kai tehnyt siemeniä, keltamiekoissa on isot siemenkodat ja olisikohan kirjokurjenmiekassakin? Hmm, hmm! Tähän oikein nyt innostuu.

    ReplyDelete
  13. Googlasin heti tuota palloleijonankorvaa ja löysin nettikaupan, josta sitä voi tilata. Mielenkiintoinen yksivuotinen. Esikasvatettava mutta sinun tyytyväisyydestäsi päätellen maksaa vaivan. Minäkin olen kylvänyt loppukesällä/syksyllä akileijoja ja malvaa. Jännä nähdä, mitä niistä tulee ensi kesänä. Molemmat ovat itäneet.

    ReplyDelete
  14. Mää heitin balsamit siämenineen kaikkineen menemään. Pakkanen oli palelluttanu ne ihan veteliks. Tiätty olisin voinu silti ne siämenet kerätä, ei se pakkanen varmaan niitä oo tappanu. Mut aattelin, että ostan ens kevväänä uudet kaupasta. Samoin tarttee ostaa krassin siemeniä. Ne mää olin keränny, mut kompastuin ja kerätyt siämenet lensi pitkin pihhaa, en sit viittiny niitä ennää ruahon seasta penkoo. Pääsenpä ainaki sit kevväällä tutkimaan siämenhyllyjä, kivvaa.

    ReplyDelete
  15. HAU! Pitkästä aikaa päästään kommentoimaan - mutsi on viime aikoina käynyt teidän sivuilla TÖISSÄ, joten ei olla päästy kertomaan kuulumisia.

    Ei tässä tuu nyt mieleen, kuin että katsoitteko eilen Femmalta Dora-dokumentin, Ulkosaariston Ihana Dora? Tulitte mieleen - vaikka teidän mami onkin nuorempi ja Samilla ei ollut veljeä. Ylätassu!

    ReplyDelete
  16. Valtava tuo leijonankorva.
    Siemenkeruupuuhia on meilläkin meneillään. Minä kylvän nyt vihanneslaatikoihin, kun sato on pääosin kerätty. Aiemmin kylvin muovisiin mustiin laatikoihin. Ne tuppasivat kuivumaan kevätkiireissä. No, onneksi aina joku onnistui.
    Eilen laitoin kiiltoluppiota tulemaan. Kaksivuotiset neilikat olivat jo itäneet.

    ReplyDelete
  17. Paula; Ole hyvä vain vinkistä, tuohan on tosi hyvä kasvi tuomaan korkeutta kukkapenkkeihin. Kun se näin hyvin on kasvanut ruukuissa, niin varmaan vielä paremmin avomaalla (ehkä). Kissamainen nimi on plussaa :-)

    Maija; Se on toisaalta kevään suuria iloja, että voi mennä kauppaan hypistelemään uutuuksia, mutten tulisi kasvatettua samoja kasveja vuodesta toiseen.

    Sulo; Hau! Katsottiin se eilen Ransun kanssa, siellä oli hieno kotipatteri! Vihje tuli tämän blogin lukijalta tuolla aiemmassa kommentissa.

    Irene; Siemenkasvatusten kanssa saa olla tosiaan varovainen, että kasvit eivät huku tai kuivu.

    ReplyDelete
  18. minä olen tänä syksynä keräillyt kaupoista erilaisia kotimaisia omenalajikkeita ja keräillyt siemeniä talteen.. Osan aion kylmäkäsitellä jääkaapissa mullassa, osa menee suoraan maahan.. saa nähdä, mitä pienestä kokeestani syntyy :)

    Mukavaa viikonloppua sinulle ja pojille! :)

    ReplyDelete
  19. Sehän onkin kiinnostavaa katsoa, mitä niistä tulee! Siementen ominaisuuksiin toki vaikuttavat myös muut kukat, joissa pölyttäjä on vieraillut, eli taimistasi voi kasvaa ihan uusia risteymiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yks mummo kuulemma kasvatti kaupan omenoista omenapuita sillai, että se laitto siämenet syksyllä mullan päälle ja niitten päälle käsittelemättömän laudanpätkän. Sit kevväällä se istutti ne siämenet. Olisko laudan alla hoitunu sit se kylmäkäsittely?

      Delete
  20. Juu, sehän hoituu ulkona talven aikana. Lauta varmaan merkitsi paikan ja toisaalta myös esti lintuja nokkimasta siemeniä paikoiltaan. Istuttamalla astiat maahan ne myös löytyvät hyvin, jos kylvökset ovat vain saaneet olla rauhassa.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!