Wednesday 9 January 2013

Puro sanoo taas puli puli

Viimeksi tällainen otsikko oli lokakuussa, joten nyt piti lisätä siihen sana taas. Juoksevassa vedessä on jotain niin keväistä, sitä on kiehtovaa seurata. Pulina taitaa olla lempiaiheita!

Despite the winter there is some moving water in my garden, this is very nice!

Tämä puro on varsin vilkas syksyisin ja keväisin, mutta aiemmin en ole huomannut tämän olevan toiminnassa talvella.

Keväällä puron varrella kukkii kerrottukukkainen rentukka, tämä kuva on viime toukokuun puolivälistä, jolloin se aloitteli kukintaa.

Musti kierteli kanssani pihalla, mutta sillä on niin kiire, että pojasta tuskin saa tarkkaa kuvaa. Vasemmalla on verkotettu alppiruusu, nämä asiat oppii aina kantapään kautta. Nyt huomasin, että pihaorjanlaakeri on syöty, tai on siitä jäljellä noin 10 cm korkuiset tapit. Pensas tuskin siihen kuolee, mutta täytyy suojata sekin tuleviksi talviksi, jos haluaa saada siitä korkeamman pensaan.
Alppiruusu kasvaa puron partaalla, sillä olen ymmärtänyt, että se viihtyy vähän kosteassakin kasvupaikassa. Hyvin tämä ainakin on viihtynyt ja viimein kasvanutkin, kun peurat eivät ole päässeet syömään.

Puro kulkee putkea pitkin tämän pihatien ali. Olen joka kevät nauttinut suuresti, kun sulamisvesi solisee iloisesti kivien välistä tuolla saunan nurkan edustalla. On myös varsin ihanaa, että omalla pihalla on vesielementti! Vaikka se ei olekaan ympärivuotinen – kesällä vettä ei juuri ole. Toisaalta juuri tämä vaihtelevuus ja luonnollisuus on mieleeni.
Lukija taannoin kysyi, missä pidän autoani, kun se ei koskaan näy kuvissa. Tässä se näkyy: pieni harmaa möntti tuolla saunasta vasemmalle. Auto on niin ruma värkki, että en missään nimessä halua sitä keskelle puutarhaa tai niin, että se näkyisi ikkunoista. Se on tuolla niin kaukana silmistä kuin suinkin, ja mielellään sielläkin se saisi olla aidan takana. Kunhan saan ensin pihan aidattua kauriilta, alan ehkä rakentaa näkösuoja-aitaa autolle...

Pihatien ylämäen puolen kosteikkopuutarhassa solisee myös, tästä vesi lähtee salaojaputkeen tien ali. Keltakurjenmiekan lehdet ovat vielä mukavan vihreät...

... samoin tämä ainavihanta sara, jonka ostin nimettömänä, lienee jokin japaninsaran lajike. Tämän lehdissä on valkoiset reunat.

Koristekastikka 'Overdam' on myös varsin hyvännäköinen, kun ottaa huomioon, että sen päällä oli välillä metrinen hanki.

Otin siitä marraskuun lopussa tämän kuvan, mutta en ollut ehtinyt vielä kirjoittaa aiheesta! Tämähän on vasta nuori kasvi, viime kesänä istutettu. Tulevina vuosina on odotettavissa tuuheampaa tupasta ja enemmän röyhyjä.

Ransukin oli mukana, mutta keskittyi tutkimaan jäätikköalueen reunan muutoksia – tassut tiiviisti nurmen puolella.
Kuivatassuista keskiviikkoa!

Japaninsara – Carex morrowii
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Koristekastikka – Calamagrostis × acutiflora
Rentukka, kerrottu – Caltha palustris 'Multiplex'

23 comments :

  1. Voi että siellä saaressa on vähän lunta, ihan rippeet enää! Minäkin tutkin äsken pihalla ja kuvasin terttuseljan pulleita vihreitä silmuja! Se on meidän pihapiirin aikaisin heräilijä:) Jäniksen jälkiä oli hurjasti ja olivat kierrelleet verkotettujen puskien ympärillä vaan oli pitänyt tyytyä vaahteran vesoihin! Luulen tosiaan että peuroja ruokitaan lähistöllä kun niiden jälkiä ei lumen aikaan ole näkynyt. Äh nytkin ulkona sataa lunta:( Täällä ei tassut pysyis kuivana:) t.Minna

    ReplyDelete
  2. Ihanan keväistä meininkiä teidän palstallanne! Kumpi teistä mahtaa iloita enemmän kevään tulosta, sinä vai Ransu?

    ReplyDelete
  3. Asummeko me samassa maassa? Meillä on lunta maassa ja puussa ja lumityöt jatkuvat vaikka asutaan kakkosvyöhykkeellä. Teillä on jo kevät ja kasvu alkanut!

    ReplyDelete
  4. Kiitos kommenteista Minna, Myrsky ja Cheri!
    Eilen ja tänään on satanut sen verran lunta, että maisema on taas pääosin valkoinen - vaikka lunta on kyllä hyvin ohuelti ja sekin aivan litimärkää. Huomasin tänään kiveä pyöritellessäni, kun se luiskahti ojaan ja piti kammeta ylös sieltä, että routaa ei ole lainkaan - rautakangen voi iskeä maahan missä kohtaa vain, pehmeää on.

    Myrsky; Meillä on Ransun kanssa sama harrastus, mutta sen vesimyyräharrastusta en jaa :-D

    ReplyDelete
  5. Kuvat voisi olla melkeinpä keväältä... tosin valo niissä olisi silloin vähän jo toisenlainen.
    Uskomatonta, ettei teillä ole routaa. Meillä varmaan on, mutta enpä ole kokeillut ; )

    ReplyDelete
  6. Meillä ainoa veden ääni on räystäiltä tippuva vesi. Tämäkin vain siksi, että rännit ovat täynnä neulasia, ei siksi että olisi jotenkin keväistä. Eilen tuli taas lunta, märkiä isoja hiutaleita.

    Ihanan symppis rentukka, iloista keskiviikkoa teidän saareen! *ahtaa suuhun lättyjä kera kermavaahdon ja mansikkahillon* Röyh!

    ReplyDelete
  7. Märkää on! Meillä on lumen alla oleva maa aivan vetistä, lilluu vain kun ei ole kunnon routaa. Mahtaa olla keväällä pahana. Lisäksi lähistöllä oleva talvikuiva puronpahanen virtaa nytkin kuin kevättulvien aikaan.

    Mutta lunta täällä on vielä ihan kunnolla, oltaisiinko jo tuossa kohtaa sulamista menossa.

    ReplyDelete
  8. Siis puliseeko jo nyt ?
    Jestas, sehän on upeeta!

    Voi mitkä kuvat Ransusta ja Mustista tässä postauksessa ja edellisessä.

    On se Ransu...ei voi sanoa, että hienohelma...vaan hienotassu, kun ei voi lumeen astua :D

    Ja Musti on kerta kaikkiaan ihana...Musti ja Mustin koppi, voi mahdoton mikä katti !
    Kyllä hänellä on niin aristokraattinen olemus ja
    Ransu on niin hupsu.

    Ransun tupsut bongattu.

    Juoksuhauta:D
    Sulla on sana hallussa.

    Ja krookusten piipot on noin pitkät...ihmettelee hän täällä ja valoisalla lähtee tutkimusretkelle omalla pihalla, jotta näkkyykö mittään missään.

    Maistuuko pojille muuuten lumen alta esiin tullut ruoho?

    Päivän piristysruiskeet olivat nämä postaukset, kiitos!

    t.Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  9. Mustin ja Ransun kootut ovat olleet taas sarjassa 'erityisen hupaisat ja hauskat'!

    Siellä on kyllä aivan oma ilmasto, ihan hämmästyttävää. Tuo pikkuinen puro on tosiaan erityinen elementti pihapiirissäsi, kaikilla pitäisi olla tuollainen. Eikä haittaa, vaikka liplatusta ei kuulukaan kaikkina kuukausina, puro kuuluu varmana kevääseen ja näemmä joskus talveenkin :)

    ReplyDelete
  10. Jestas sentään: näyttää keväältä! Onnea vaan sinne, täällä taas tuntuu pakastuvan ja purot on jäässä!

    ReplyDelete
  11. Sariw; Tosiaan, nyt on hämärää keskellä päivääkin keväällä on valoisaa! Lisäksi tähän aikaan vuodesta jostain syystä kuuluu pilvisyys ja se, ettei aurinkoa näy viikkokausiin (tai sitten vain kuvittelen, mutta minusta aina tuntuu olevan tällaista pilvistä kaiken muun pimeyden päälle).

    Tiina; Kiitos! No onhan räystäiltä tippuva vesikin keväisen kuuloista!

    Katja; Niin, savimaalle tekee ihan hyvääkin routia, jotta tiivis rakenne murenee. Mutta kasveille taitaa olla helpompaa, jos maa ei mene routaan.

    Leena ja Pojat; Ransu on todellakin hassu! En ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä se on hieno, siis Musti on hieno ja komea, cool ja viisas, Ransu kaikkea sitä muuta, hupsu on oikein sopiva sana ;-)
    Kaipa ne ruohoa syövät, en ole tarkkaillut. Jostain syystä pidemmät heiunänkorret, vaikka olisivat kuivuneitakin, ovat aina lyhyitä parempia.

    Maria; Puro on todellakin ihana elementti ja kun saan vielä kaivettua sen loppupäähän laajempaa mutalampea ja sen reunoille istutuksia, niin entistä ihanampi. Lopultahan vesi menee putkea pitkin tienvarren ojaan, mutta se putki lähtee aika pinnasta, joten siihen kohtaan saa hyvin syvemmän lammen.

    ReplyDelete
  12. Auli; Kiitos! Keväiseltä tuntuu, mutta viikonlopuksi täälläkin pakastuu oikein kunnolla.

    ReplyDelete
  13. Täälläpäin sen,kun ilma vaan kylmenee,mistään puli puleista-ole tietoakaan :(

    Heiniä täytyisi kyllä istuttaa omallekin pihalle,kun niitä ei täältä vielä löydy ollenkaan. Näyttävät näemä hyvältä vielä talvellakin :)

    ReplyDelete
  14. Kyllä täälläkin yön aikana pakastuu ja ties koska tulee taas ihania punaisia plus-asteita! Maaliskuussa? Nyyh. Mutta nautin plussista niin kauan kuin niitä kesti!
    Heinät ovat todella hyviä, jotkut näyttävät erityisen hyviltä vielä talvellakin ja tuo läpi vuoden vihreänä pysyvä ominaisuus on hyvä vähälumisena aikana.

    ReplyDelete
  15. Saila kulta, mitä sä sitä kevättä enään odotat? Näistä kuvista päätellenhän sulla on se jo! Uskomaton ero :) Ja Ransu on kyllä tarkkana ja Musti ehkä hiukka huolestunutkin lumen hupenemisesta? :D

    ReplyDelete
  16. Ohhoh, mitkä maisemat tänä vuodenaikana! :O

    Voi pientä nurmikonreuna-poikaa! <3

    ReplyDelete
  17. Mamma N; Oli joo, nyt pakastuu ja saa nähdä kuinka pitkäksi aikaa. Maa varmaan jäätyy, jäätyyköhän merikin. On Mustikin varmaan tyytyväinen, että pääsee taas partioimaan koko tontillaan. Ihan samoin kuin minäkin.

    Elina; Ransu on tosiaan tarkka siitä, mihin pistää tassunsa, hassu. Vai "pientä", hahaa :-D Se on aikamoinen möhkäle! Ja dieetillä nyt, niin kuin moni muukin on joulun jälkeen.

    ReplyDelete
  18. Puron solina on niin ihanaa kuultavaa.
    Tuntuu kuin saisi alkaa uuden elämän.
    Kovasti keväistä siellä teilläkin näyttää olevan.

    Oikein hyvää loppuviikkoa sinne saaristoon.

    ReplyDelete
  19. Hämmetävii nää melkein ympärivuotiset purot. Varovasti tassuilla, kattiset!

    ReplyDelete
  20. Sylvi; Kiitos! Veden solina on tosiaan virkistävää, rentouttavaa, uudistavaa ja mitä kaikkea. Eipä ihme, että niin kauan kuin ihminen on puutarhoja tehnyt, on niissä myös ollut vettä.

    Zepa; Pantteri lähtikin juuri illan viimeiselle partiokierrokselle. Ransu kiertelee lähinnä verannalla silloin kun minä olen sisällä, se ei viihdy yksin ulkolenkeillä. Mutta eipä sillä olekaan niin tärkeitä tehtäviä kuin isännällä.

    ReplyDelete
  21. Voi vitsit teillä on siellä keväistä :) Me täällä kolaillaan lumia ja toiset kuuntelevat puron solinaa ;)

    ReplyDelete
  22. Teillä näyttää tosiaan keväiseltä - vähän kun aurinko alkaa vielä pilkistellä, niin mikäs on oikeata kevättä odotellessa:D

    ReplyDelete
  23. Kiitos kommenteista Kaisa ja d-malli!
    Noo, kyllä lounaaseenkin tuli taas pakkanen, eli ei se kevät tullutkaan ;-) Mutta oli todella kivaa, kun oli tuollainen varaslähtö-välikevät!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!