Saturday, 15 August 2026

Perhosbaari

 Puutarhassani ei ole taukoa perhosista niiden lepattelukaudella ollenkaan, mutta näin loppukesällä, kun uudet sukupolvet ovat syntyneet, on perhosten määrä suorastaan hurja.

Takuuvarma perhos- ja pörriäismagneetti on laidunkarstaohdake. Heti, kun siihen avautuu pikkuruisia liiloja kukkia, on niissä myös perhosia.

Harmaaminttu samoin. Se on muutenkin tavattoman kaunis. Tietenkin se leviää, kuten kaikki mintut, mutta nyhdän reunoilta leviävää kasvustoa – ja palkaksi saan ihanan mintuntuoksun nenään.

Neitoperhosten lisäksi amiraaleja on nyt erittäin paljon, kuten aina loppukesästä.

Tämä kokonaisuus sijaitsee muotopuutarhassa keittiön ikkunan alla ja ikkunasta, aamupalan äärestä, on mukava seurata liikettä kukilla. Oikealla on nukkasalkoruusu, siinäkin vieraillaan. Sen takana on vaaleankeltainen The Pilgrim -ruusu aloittanut kukinnan, tai aloitti elokuun alussa, jolloin nämä kuvatkin otin.
Taustalla on ruotsinköynnöskuusama 'Serotina', joka houkuttelee kiitäjiä illalla voimistuvalla tuoksullaan. Niitäkin pääsee tarkkailemaan ikkunasta käsin hämärtyvässä illassa.

Ihan vieressä kukkii keltakaunokki. On kiinnostavaa havaita, että se houkuttelee eri perhosia kuin esimerkiksi harmaaminttu. Etenkin kaaliperhosia ja sen sukuisia.

Muotopuutarhan kauimmaisessa penkissä kukkii preeriaväriminttu yhdessä hohtopiikkiputken kanssa, ja miten onnistuinkaan ottamaan parivaljakosta kuvan ilman yhtäkään perhosta. Tämäkin on nimittäin hyvin suosittu vierailukohde.

Ruskopenkin 'Prärienacht' -värimintussa ikuistin luullakseni keisarinviitan. Takasiivet ovat jo repaleiset, paljon on lennelty.

Sitten ovat kaikki tämän malliset kukat: ruusuruohot ja kuvan kaukasiankirahvinkukka, joissa on jatkuvaa liikettä. Törmäkukatkin ovat ihania, ne vain eivät ole suostuneet viihtymään puutarhassani. Onneksi on näitä muita, ja kirahvinkukan siementaimienkin suhteen olen täysin omavarainen.
Tänä sateisena kesänä ovat kirahvinkukat viimein venyneet nimensä mittoihin jopa kaksimetrisiksi tai ehkä ylikin.


Harmaaminttu Mentha longifolia
Hohtopiikkiputki Eryngium giganteum
Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea
Keltakaunokki Centaurea macrocephala
Laidunkarstaohdake Dipsacus fullonum
Nukkasalkoruusu Alcea rugosa
Preeriaväriminttu Monarda fistulosa
Ruotsinköynnöskuusama Lonicera periclymenum

19 comments :

  1. Ihanasti perhosia😍Meille on ilmestynyt yleensä amiraaleja, kun punalatvat alkavat kukkia. Nyt ne ovat vielä nupussa. Sinulla on mahtavia pörriäis- ja perhoskasveja. Olen ihan kateellinen noista hohtopiikkiputkista. Niitä kasvatin nyt hirveät määrät siemenestä. Josko ensi kesänä taas meilläkin olisi niitä enemmän kuin kuin yksi! Se on meillä ärsyttävän talvenarka.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jostain syystä en pidä punatähkän ulkonäöstä, enkä väristäkään, joten sitä ei puutarhassani ole, vaikka hyvä perhoskasvi olisikin. Onneksi amiraalit löytävät tiensä tänne silti :-D
      Hohtopiikkiputki tuottaa juuri sopivasti siementaimia tuossa muotopuutarhan kuivimmassa ja paahteisimmassa penkissä. Siinä on iso tienvarren oja vieressä, joten talvimärkyyttä ei ole. Ehkä voisit kattaa ne jollain sateelta suojaavalla talveksi?

      Delete
    2. Meillä on semmoinen savikko koko piha, että on vaikea löytää mitään kuivempaa penkkiä. Mutta nyt tökin noita uusia pikkutaimia joka paikkaan, josko ne jossain selviäisivät talven yli. Olen siksi yrittänyt tehdä kaikista kukkapenkeistä meillä kohopenkkejä. Tuo kattaminen voisi olla ihan hyvä idea, mutta en tiedä jaksanko/muistanko moista tehdä. Viime talvena yritin sitä karvasilkkiyrtin kanssa, mutta huonolla menestyksellä🫣

      Delete
    3. On aina viisasta istuttaa moneen eri paikkaan, parempi mahdollisuus, että jollakin olisi sopivat olosuhteet.
      Viime talvi oli aika extreme. Pakkasta ne kyllä selvästi sietävät, kun meillä ei ollut lunta kuin pari senttiä, kun hirmupakkaset iskivät.

      Delete
  2. Perhosten saapuminen kuuluu etenkin loppukesän nähtävyyksiin. Viime vuonna niitä oli täällä tavallista vähemmän. Nyt neitoperhoset ja amiraalit ovat saapuneet runsaina, mikä ilahduttaa.
    Sinä olet panostanut perhoskasvien monipuolisuuteen kiitettävästi. Hohtopiikkiputkea minulla ei ole, mutta mikään ei estä sitä hankkimasta. Laitetaanpa siemenpussi listalle. Liisan mainitsema purppurapunalatva on oivallinen perhoskasvi. Sen kukinta on vasta alullaan. Se on ollut hyvä perhosmagneetti. Punahattujen sanotaan olevan hyviä perhoskasveja. Meillä syyshortensiat näyttävät houkuttelevan perhosia punahattujakin enemmän.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onpa kiva kuulla, että perhosia on siellä taas enemmän.
      En ole varsinaisesti tarkoituksella istuttanut perhoskasveja, mutta kun puutarhassa on monia erilaisia kasveja, ja oma maku on enemmän luonnonkukkamaisten kasvien suuntaan, taitaa perhosilla olla sama maku :-D

      Delete
  3. Vau, mikä otos: sait neljä näyttävää päiväperhosta yhteen kuvaan. Olen iloinen, että nokkosperhoset ovat palanneet puutarhaani tänä kesänä. Neitoperhosen paluuta odotan vielä, sillä se ei ole vieraillut meillä moneen vuoteen.
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on pakko lisätä: neitoperhonen lennähti äsken vuosien jälkeen eteeni ja levähtää juuri nurmella auringossa:-D Voi Jee-Jee!! :-D

      Delete
    2. Tuosta harmaamintusta olisi varmaan saanut sellaisenkin kuvan, jossa olisi enemmän perhosia, jos olisin pidempään kytännyt. Siinä on koko ajan valtavasti perhosia. Ihanaa, että neito lennähti eteesi!
      Täällä on niitä paljon, mutta onpa puutarhassanikin todella paljon nokkosia. Alkukesällä näki, kuinka niiden varret olivat mustanaan neitoperhosen toukkia.

      Delete
  4. Kivipellon Saila16 August 2026 at 09:46

    Puutarhasi on perhosten ja muiden pikkuisten siivekkäiden paratiisi ja mesibaari ja se on tässä pölyttäjien ajassa kunnioitettavaa! Osin omassa puutarhassani kasvaa mesikasvikeskittymiä ja hiljalleen perhoset ovat saapuneet. Preeriaväriminttu on yksi suosikeistani. Upea Pilgrim ja kyllä sinun ohjaavaa kättäsi Austinien suuntaan olen kiitellyt, meilläkin ne nyt kukkivat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taitaa olla riittävästi kaikkea villiä, ja sopivien koristekasvien lisäksi luonnonkasvejakin. Perhosen toukillehan ei ole koristekasveista mitään hyötyä, luonnonkasveja täytyy olla.
      Ihanaa, sielläkin Pilgrim kukkii. Se on niin kauniin pehmeän värinen.

      Delete
  5. Hei Saila!
    Ihanasti perhosia, mutta sinulla on paljon niille sopivia kasveja. Meillä on perhoset tullut vähän silloin tällöin ja tyttärellä ne lentää koko ajan, etenkin harmaamintun ympärillä.
    Terveisin Marika

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmaaminttu on tosiaan erinomainen perhoskasvi, mutta ovat kyllä kai kaikki mintut. Harmaamintun kukinnot vain ovat kookkaammat kuin muilla. Kiva, että sielläkin niitä on!

      Delete
  6. Eilen, kun aurinko suvaitsi paistaa muutaman tunnin, huomasin että nyt tosiaan on paljon perhosia liikkeellä. Meillä niitä näkyi hortensioissa ja tähkämäisissä kukissa eniten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla! Hortensioita minulla on vähän, kun eivät oikein viihdy, mutta täytyypä tutkia niiden perhostilanne.

      Delete
  7. Eileen oli tosiaanki oikee kunnon perhospäivä. Niitä liiteli koko puutarhas, mutta eniten syriköös.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Syriköitä minulla ei olekaan, niiden luona kannattaa kyllä päivystää kameran kanssa, jos haluaa perhosista kuvia.

      Delete
  8. Valtavaan perhosmäärään olen itsekin kiinnittänyt huomioni mökillä. Taas niin kauniit kuvat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että teilläkin niitä on runsaasti!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!