Friday, 22 May 2026

Saniaisten kiemurat

 sekä muita aarteita.

Saniaiset eivät ole aikaisimpien nousijoiden joukossa, niinpä niiden hengissä oloa saa jännittää. Helmisaniainen ainakin nousee reippaana ja vähän aiempia vuosia laajempana kasvustona – viimeinkin! Tämä taisi olla kolmas kerta, kun sen puutarhaani istutin ja viimein sain sen viihtymään. Istutin sen lähes ojan pohjalle, joten kosteutta piisaa.

Kuningassaniainen ei välttämättä ole kovin talvenkestävä, joten olen onneni kukkuloilla, kun tämä punertava 'Purpurascens' on elossa ja nousee. 
Taustalla on kerrottu rentukka, joka tuli jo esiteltyä aiemmin. Eli tämäkin on kostean paikan saniaisia ja on viihtynyt jo muutaman vuoden lähellä ojan pohjaa, mutta hieman ylempänä kuin helmisaniainen.

Perusvihreä kuningassaniainen on jo kookas. Voi olla, että kuningassaniaiset pelasti se, että ne ovat jo asettuneet kasvupaikoilleen monen vuoden ajan. Kuningassaniaisen ongelma on toisaalta juurenniskan nouseminen liian ylös mullasta, eikä se ominaisuus parane iän myötä, potentiaalisesti pahenee vain. 
Taisin kyllä nakata kasvuston päälle jonkin nutun talvella, mutta silloin kovat pakkaset olivat jo päällä. Pelkäsin pahinta, onneksi saniaisaarteeni näyttävät selvinneen talvesta liehuvin lipuin.
Mitään liehuvaa tuossa ei kylläkään ole, pitäisi sanoa, että hyvin rullaa!

Kilpirikon selviämisestä ei muuten tarvitsisi huolehtia, mutta myyrät näyttävät verottaneen kasvustoa paljon parin viime vuoden aikana. Onneksi kaikkea ei ole syöty. Ensimmäinen kukinto on jo auki ja pari muuta vartta nousee ojan pohjalta, minne kasvi on itsekseen levinnyt ojan reunalta. Kookkaat lehdet tulevat vasta kukkien jälkeen.

Saniaistarhassa ei vielä ole paljoa kiinnostavaa, mutta taemmassa kivimuurin taskupuutarhassa nousee tarha-adiantumi ihanasti. Valitettavasti pari kasvia tästä näyttää kuolleen, mutta ainakin tämä on elossa samoin kuin minipieni sikkiminesikko, joka sinnittelee juuri ja juuri hengissä vuodesta toiseen, mutta ei ole vielä koskaan kukkinut. 

Tästäkin vierestä on iloista raportoitavaa: viereisellä kumpareella on nenäliinapuu selvinnyt talvesta latvaan saakka. Oikein liehuvin lipuin, voi tämän kohdalla sanoa, sillä jos puu tulee joskus kukkimaan, kukkien suojuslehdet muistuttavat lippuja – tai oksilla riippuvia nenäliinoja. Puun toinen nimi kyyhkyspuu on tylsempi, itse käytän mieluummin hauskempaa ja kuvaavampaa nenäliinapuu-nimeä.

Muutakin komeaa maasta nousee kuin saniaisia. Marhanliljoilla on näköä ja kokoa, paitsi 'Claude Shridella', joka on hävinnyt ilmeisesti myyrien toimesta. Tämä on katajapenkin 'Guinea Gold'.

Edellisessä kuvassa taustalla näkyi tämä komistus, punakolmilehti. Kukat ovat hankalia kuvattavia, kun ovat usein taipuneet hieman piiloon.

Yhtäkkiä huomasin siinä vieressä hennon aarteen: Fritillaria elwesii

Vähän kun kaulaa kurotin, huomasin seuraavan aarteen: koiranhammas 'Rosy Wing'. Ihanaa, elossa tämäkin! 
Tämä on joidenkin lähteiden mukaan tähtikoiranhammas, toisten mukaan monen lajin risteymä. Kehälehdet kiertyvät kukan kehittyessä voimakkaammin taakse tehden kukasta turbaanin mallisen.

Keltakielokkia sain oikein hakea, se on niin köykäinen. Kävin viime kesänä puutarhassa, jossa oli niin laaja pehko keltakielokkia, etten tahtonut silmiäni uskoa. Minulla nousee tämä yksi kukkavarsi vuodesta toiseen. Viime vuonna nousi vielä kahdesta eri paikasta, mutta kitkin vahingossa toisen kasvin ilmeisesti kokonaan pois, sillä se oli yhden raivokkaan kitkentäoperaation jälkeen hävinnyt.
Onneksi on silti tämä yksi! Ehkä voisin tarjota tälle vaikkapa kompostimultaa, jos se siitä reipastuisi. Kitkeäkin voisi – katajapenkissä on kauhun tasapaino puna-ailakkien ja muiden luonnonkasvien suhteen. Ne täytyisi yrittää saada kaikki pois, sillä tässä kasvaa paljon pikkuisia aarteita.

Purppurapikkusydän 'Aurora' on myös joskus kohdannut kitkentäraivoisan kourani, sillä kerran tämä oli jo ilmassa, kun tajusin, ettei kaikki kouraisemani ollutkaan koiranputkea. Äkkiä takaisin maahan! Kasvusto ei edelleenkään ole kovin rehevä, mutta se voi johtua häirinnän lisäksi siitäkin, että olen istuttanut tämän katajan katveeseen, missä on erittäin kuivaa.
Tässä on kukka, jota täytyy syynätä lähempää. Kauniimpaa saa hakea! Nuo pienet syreeninliilat yksityiskohdat. 

Edellisen serkku, keijunpikkusydän 'Pink Punk' on yhä kukassa viimeisillä kahdella kukalla. Tungin linssin lähes kukkiin kiinni, jotta sain lähikuvan minipienistä kukista.

Ruoho on yhä leikkaamatta, huomauttaa Ransu.

Mukavaa viikonloppua!


Helmisaniainen Onoclea sensibilis
Keijunpikkusydän Dicentra cucullaria
Keltakielokki Uvularia grandiflora
Kilpirikko Darmera peltata
Kuningassaniainen Osmunda regalis
Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä
Nenäliinapuu Davidia involucrata
Punakolmilehti Trillium erectum
Purppurapikkusydän Dicentra Formosa-Ryhmä
Sikkiminesikko Primula sikkimensis
Tarha-adiantumi Adiantum pedatum
Tähtikoiranhammas Erythronium revolutum

4 comments :

  1. Ransu on paras aarre 🤍 Mutta kadehdin noita saniaisia, menisköhön ne meillä 🤔

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu on paras ja pehmein ja vaativin :-D
      Kostean paikan saniaiset ehkä ei, mutta tarha-adiantumia voisit kokeilla! Täällä se ei ole yhtään kosteassa, melko varjossa vain, vaikka kuvassa siihen paistaakin aurinko.

      Delete
  2. Saniaiset on kivoja. Meilläkin on yhtä lajiketta, muttei kyllä tiedätä sen nimeä. Sieltä se hiljalleen taas puskee maasta ylös. Lyhyessä ruohossa on kyllä kivempi liikkua- Pepsi ja Max

    ReplyDelete
  3. Herkkiä ja kauniita aarteita. Voiko olla suloisempaa kasvin nimeä kuin keijunpikkusydän. 🩷 Saniaisten vähitellen aukeavat sykeröt ovat vuodesta toiseen yhtä mielenkiintoisia. Sinulla on paljon erilaisia ihanuuksia.
    Mielenkiintoinen on ollut talviķin, täällä ainakin. Toiset kasvit kärsivät pahasti, osa hävisi kokonaan, ja toiset kasvit porhaltavat rehevämpänä kuin koskaan ennen. Joka tapauksessa vuoden ihanimmat viikot menossa.
    -Mummopuutarhuri

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!