Tuesday, 17 March 2026

Taitaa tulla huti

 Koska kukkii -haasteeseen nimittäin. Kolme päivää sitten veikkasin talventähden tulevan kukkaan vasta 11.4. – järkyttävän myöhäinen veikkausaika, mutta kun niistä ei ollut vielä näkynyt mitään ja maa on niin pirskatin roudassa. No, heti seuraavana päivänä löysin nuput.

Lauantaipäivä oli aamusta asti sumuinen ja kolea, niinpä en odottanut keväältä suuria edistysaskelia. Tällainen sää oli meillä muuten koko viikonlopun. Siinä, missä joka toisessa puutarhablogissa hehkutettiin upeaa keliä ja lämpöä, meillä värjöteltiin sumussa ja +2 asteessa.

Siitä huolimatta löysin talventähden nuput ruskopenkistä!
Olen istuttanut talventähtiä eri puolille puutarhaa. Ruskopenkki on keväällä aika märkä, mutta ainakin se on aurinkoisessa rinteessä, vaikka ylärinteestä valuukin koko ajan vettä. Se ei tunnu talventähtiä haittaavan. Nämä taitavat olla turkintalventähteä kapeista tukilehdistä päätellen.

Ruskopenkin yläosassa alkaa myös turkinlumikello kukkia, mikä hämmästyttää. Onpas täällä turkkilainen meininki. 
Turkinlumikello on ainakin omassa puutarhassani yleensä selvästi myöhäisempi kuin tähtilumikello ja sen monet risteymät, sekä muut aikaiset risteymät ja tavalliset puistolumikellot. Onkin aika jännää seurata, miten eri aikoina eri lumikellot eri keväinä kukkivat. Tänä keväänä turkinlumikello on yksi aikaisimpien joukossa, kun monina vuosina se on tullut kukkaan jopa kuukautta myöhemmin kuin aikaisimmat sukulaisensa.

Rinteessä ylempänä on Rivendellin jouluruusulaakso. Täältä olen jo osannut etsiä tavallisen puistolumikellon versoja ja nyt ne löytyivät. Takana on tarhajouluruusun kookas lehti, pari sen siementaimea on lumikellojen molemmin puolin.
Vieressä kasvaa pari isoa lehtosaarnea ja ne tuottavat ihanteellista lehtikatetta, joka maatuu nopeasti huippuhienoksi lehtomullaksi. Se on kaikkien kasvien mieleen eikä tuota aarretta tulisi mieleenkään siivota pois.

Muuttolinnut pitävät meteliä mennessään, niinpä ne tulee huomattua. Kurjet rääkyvät lähisuolla, laulujoutsenet töräyttelevät ja merihanhet kaakattavat yli lentäessään. 
Koleasta kelistä huolimatta on kevät!

Niin ja talventähden kukan avautuminen... taitaa mennä sivu suun, sillä tässä on kaupunkireissu. Mutta pääasia, että nuput löytyivät ja varmasti näen niitä kukassa jossain päin puutarhaani, vaikka ensimmäisen kukan avautumispäivämäärä jääkin luultavasti mysteeriksi.


Puistolumikello Galanthus nivalis
Turkinlumikello Galanthus woronowii
Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus
Turkintalventähti Eranthis cilicica
Tähtilumikello Galanthus elwesii

14 comments :

  1. Täällä sisäsaaristossa on myös kosteaa,hämärää,sumuista. Aurinkoa ei ole näkynyt.
    Talventähden nuppuja näkyy mutta lumikellot ovat ilmeisesti taas hävinneet. Joka syksy niitä istuttelen eri paikkoihin mutta ei vielä ainakaan yhtään ole mistään noussut. En kyllä vielä luovuta vaan istutan uudestaan syksyllä.
    -Eeva-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saaristossa kolea kevät on kyllä enemmän sääntö kuin poikkeus. Meri on aivan hyinen ja lämpenee hitaasti etenkin, kun se parhaillaan on vielä jäävettä :-D
      Voi miten valtava harmi, etteivät lumikellot siellä suostu elämään! Mikähän siitä sitten on. Usein ne ovat kyllä kuivuneita kauppojen sipulipusseissa, mutta jos joka syksy niitä istutat, niin kyllä sentään jonkun joskus pitäisi onnistua.

      Delete
  2. Olisiko joku voinut yöaikaan käydä salaa kiihdyttämässä kukintaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih! En tunnusta. Ransu on saattanut käydä pissaamassa juuri tuohon kohtaan ;-)

      Delete
  3. Oi, kun ihanaa, että talventähdet tekevät näin nopean esiin tulemisen. Muuttolintuja odottelen kovasti, ehkä kohta niitä näkee myös täällä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihan superihanaa. Jännää, kun muista paikoista niistä ei vielä näy mitään. Lounaissaaristo on siitä ihana, että tänne tulevat muuttolinnut hyvin aikaisin ennen kuin jatkavat matkaa manner-Suomeen.

      Delete
  4. Erikoinen on tämä kevät. Toivottavasti ei tule kova takatalvi enää

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti! Meille saaristoon onneksi harvoin mitään kovia pakkaslukemia enää keväällä tulee. Mutta vähätkin pakkaslukemat voivat tehdä kasveille tuhoja, jos on oikein huono tuuri.

      Delete
  5. Taas yksi uusi kukka minulle, nimittäin talventähti. Ainakaan tuota nimeä en ole kuullut. Meillä satoi koko viikonlopun joten ulos ei tehnyt mieli. Kurkien ja joutsenten parvia täälläkin on näkynyt. Ihana kevät!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Talventähti on ruotsiksi vintergäck, ehkä olet kuullut sen nimen? Meillä oli varmasti ihan samat säät siellä ja täällä. Onneksi kumminkin on plussakelit ja muuttolintuja tulee, on kevät.

      Delete
  6. Tänä keväänä veikkaamisessa tuntuu olevan tavallista enemmän hankaluuksia. Lumet lähtivät kertalaakista ja lämmintäkin oli pitkään. Silti maa tuntuu edelleen aika koppuraiselta ja harmaassa sumussa koleus menee luihin ja ytimiin. Nuppuinen talventähti on viittä vaille avautumassa, joten arvauksesi on ehkä huti positiiviseen suuntaan. Täällä niistä ei näy vilaustakaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On taas täysin erilainen kevät verrattuna viime vuoteen. Nyt toivon, että tämä etenee tasaisen rauhallisesti ilman suuria lämpötilanheilahteluita puoleen tai toiseen. Ainakin ennuste (parin viikon) näyttää tosi lupaavalta sen suhteen.
      Ihan yhdessä yössä nuokin kaksi nuppua nousivat, se käy äkkiä. Mutta kukkien avautumiseen tarvitaan lämmin, aurinkoinen päivä.

      Delete
  7. Nyt täällä meilläkin on ollut eilen, ja etenkin tänään, hyvin sumuista ja kosteaa. Katsotaan miten kevät tästä tulee etenemään?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Katsotaan. Sumuinen ja kostea on toisaalta ihan ok, hyvä, ettei ole liian lämmin, eikä toisaalta pakkastakaan.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!