Neulekuulumisia ja upein ruusu

 Koska edelliseen neulejuttuun piti koota koko alkuvuoden neulesato, päätin nyt yrittää sellaista lähestymistapaa, että kirjoitan käsitöistä säännöllisemmin.

Pari viikkoa sitten valmistui lyhythihainen neulepusero, jonka aloitin alkukesällä. Tosin silloin en tiennyt aloittavani puseroa. Tein ruutuneuletta, josta piti tulla villasukan varsi. Niin vain kävi, että tälläkin kertaa sukasta olisi tullut liian leveävartinen – olen tehnyt saman mallin ennenkin, ja nyt muutin tekniikkaa, mutta se ei auttanut. 

Tarkastelin kivaa ruutukuvioista pätkää ja päätin, että se on täydellisen levyinen hihaksi. Olin jo pidempään miettinyt, että lyhythihainen neule olisi kiva. Siis jotain 20 vuotta. Joskus haaveen toteuttamiseen kuluu aikaa.

Kännykkäkuvaan värit toistuivat lähempänä totuutta. En halunnut puserosta liian levotonta, niinpä tein alaosasta yksivärisen. Hihanresorien vihreä on vaihtuvaväristä lankaa, joten sillä ei olisi voinut yksiväristä alaosaa tehdä – se on muistaakseni Novitan Kajastusta. Onneksi löysin kaupasta kahta ohutta lankaa, joista yhteensä tuli täydellinen sävy. Helmaosassa on näin ollen ihanaa Filcolanan alpakkalankaa + Malabrigon ohutta merinolankaa, jossa on vähän vaihteleva sävy. Siitä tulee elävämpi pinta kuin kovin tasaiseksi värjätyistä langoista, joista en oikein pidä, ne näyttävät niin teollisilta.

Vartalo-osan ruutuosuus on samasta villasukkaohjeesta kuin hihoissa, kaarrokkeeseen löysin toisen kirjoneulemallin, jota hieman muuntelin, jotta siitä tuli sopiva. Kaarrokkeessa näkyykin Kajastus-langan vaihtuvia värejä.

Puserosta tuli yllättävän pitkä, sillä halusin, ettei se ainakaan jää liian lyhyeksi, mutta sitten se venähti päällä jotenkin ihan minimekoksi. No, sen kanssa eletään.

Sitten otin työn alle Kodin Pellervo -lehdestä tekemälläni ohjeella jo valmistuneen Talviraita-villapaidan, jossa lankojen värit loppuivat kesken ja olin tehnyt yläosan mintunvihreällä. Se ei ollut mieleeni, joten hankin kesällä lisää beigeä ja harmaata, jotta sain jatkettua raidoitusta ylemmäs. Nyt olen kohta jo päättelemässä kaulusta, joka on harmaa. Näin villapaita sekä alkaa että päättyy harmaalla ja näyttää paljon tasapainoisemmalta muutenkin. 

Purku ja uudelleen tekeminen oli helppoa, kun tarvitsi purkaa vain yläosaa, ei edes hihoihin asti. Tämäkin on kaarrokemalli. Perinteisillä saumoilla koottua villapuseroa ei niin vain purettaisikaan. Malli on superhelppo – minua tässä kiehtoi se, että kaarroke voi tosiaan olla ihan tasaraitaa, sen ei tarvitse erottua neuleen alaosasta erilaisin kuvioin.

Halaus on ihanaa, paksua lankaa, josta syntyy neule nopeasti. Langassa on hieman pörröinen, harjattu pinta ja kauniit vaaleat sävyt. Arvostan suuresti sitä, että lanka on puuvilla-alpakka-villaseosta, jossa ei ole yhtään keinokuitua. Keinokuitusekoitelankaa harvemmin käytän, paitsi villasukissa, joissa se on pakollinen. 

Hiidenkiven puutarhassa -blogissa on aina päivän kärhö koko sen kauden, kun kärhöjä on kukassa. Matkin ja laitan tähän päivän Austin-ruusun, joka on kokoelmani parhaassa kukassa juuri nyt. Bathsheba-ruusu on nimetty Thomas Hardyn kirjan Far from the Madding Crowd sankarittaren mukaan.

Bathshebassa on muutama avonainen kukka eri puolilla puskaa ja ainakin kymmenen nuppua. Pitkäversoisen ruusun kaikkia kukkia ja nuppuja ei oikein saa samaan kuvaan, joten tässä on vain osa siitä. 

Väri on hurmaava aprikoosinsävyinen. Ensimmäisten kuvien neulepuserossa on myös hitunen tätä lempiväriäni yhdessä vihreän kanssa. Oranssi (sen monissa sävyissä vahvasta hempeään) yhdistettynä vihreään osuu makuhermoni ytimeen joka kerta. 

Kasvimaalla kiveyskin kukkii

 Loppukesän sateet ovat saaneet jotakin aikaan.

Ruusupapu 'Celebration' kukkii kauniin värisenä ja tuottaa mukavasti satoa. Muutama pussi pikaisesti keitettyjä papuja on pakkasessa. Isoimmat pavut, joissa on jo kookkaat siemenet, olen säästänyt ensi vuonna kylvettäviksi.

Niin ihmeellistä kuin se onkin, lopulta yksi kitulias sinisalvia 'Oxford Blue', josta alkukesällä kirjoitin, on kasvanut tuuheaksi ja kukkii kauniisti. Näitä kylvin siis pussillisen keväällä, mutta vain yksi taimi selvisi elossa kesään. Eikä sekään hääppöiseltä näyttänyt vielä heinäkuussa. Sitten se alkoi kasvaa.

Hajuherneet jatkavat kukintaa, kun keräsin välillä siemenpalot pois. Nyt vain toivon, että uusia siemeniä ehtii kehittyä, muuten niitä on häviävän pieni määrä ensi vuodeksi. Tämä on 'Nimbus'.

'Franciscus Cupani' on reipas kukkija.

Kasvimaan kiveystä valloittavat koristekasvit ja myös rikkaruohojen taimet. Harmaakäenkukan lehtiruusukkeita on siellä täällä ja koristemansikka Lipstick – ei kun koristemansio nykyään – venyttää pitkiä lonkeroitaan metrien päähän ruusutarhasta, missä sen pitäisi kasvaa.

Asiasta ruusutarhaan. Bourbonruusu 'Honorine de Brabant' on pukannut syksyn iloksi pari kukkaa, nämä ovat raidallisia. Voin nyt ihan rehellisesti tunnustaa, että keräilen kirjavakukkaisia ruusuja. Tosin en moderneja; tämä on 1800-luvun lopusta.

Austinit ovat harvoja nykyruusuja, joita puutarhaani kelpuutan. Lady of Shalott on aiemminkin osoittanut olevansa loistava syyskukkija, niin tänäkin vuonna.

Bourbonruusu Rosa Bourbon-Ryhmä

Hajuherne Lathyrus odoratus

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Koristemansio ×Comagaria rosea

Ruusupapu Phaseolus coccineus

Sinisalvia Salvia patens

Aikaisimmat myrkkyliljat

 Osa tuli jo näytettyä, mutta niitä nousee kuin hattivatteja.

Jalopähkämön seasta nousevien 'William Dykes' -myrkkyliljojen näkyvyyden ratkaisin lopulta sillä, että vain kiskoin pähkämön korkeat ohikukkineet kukkavarret käsin pois. Osasta nousi myös juuria, mutta se ei haittaa mitään, kun pähkämöllä riittää elinvoimaa. Jäljelle jäi vain maata peittäviä lehtiä, joiden ylle myrkkikset nousevat kauniisti.

Rikkaruohoelämää -blogin Between kyllä viisaasti sanoi, ettei istuta jalopähkämön leviävän persoonan sekaan yhtään mitään, ja sitä ohjetta olisikin hyvä noudattaa. Mutta toistaiseksi tämä kaksikko näyttää pärjäävän näinkin. Nyt, kun myrkkyliljat saavat paremmin valoa, ne pysynevät paremmin pystyssä – ehkä.

Eniten pidän loistomyrkkyliljasta ja siltä rotevuuden perineistä tarhamyrkkyliljoista, joilla on tanakat varret. Nämä tyypit pysyvät pystyssä ja värikin on näkyvä. Tämä rypäs on muotopuutarhan loistomyrkkylilja "Steven", jonka kasvupaikalta kaivoin kymmeniä mukuloita elokuussa. Kun katsoo tuota varsien määrää, ei se näytä vähentyneen edellisvuodesta ollenkaan. Nuppuja nousee koko ajan lisää ja lisää!

Elokuussa siirretyistä mukuloista suurimmat kukkivat jo nyt heti. Nämä istutin tarhasinivuokon kupeeseen, mikä ei ehkä ollut fiksuin ideani. Kaksikko on oikein yhteensopiva nyt, mutta kokemuksesta tiedän, että tuon loistomyrkkyliljan lehtituppaat ovat valtavia. Kun ne keväällä nousevat, ne saattavat peitota sinivuokon lähes kokonaan juuri silloin, kun se olisi kukassa – ellei sinivuokko ole hyvin aikainen. Täytyy miettiä myrkkyliljojen mahdollista siirtoa sitten ensi kesänä lehtien lakastuttua.

Istutin samaa loistomyrkkyliljaa myös kuistin kupeeseen, talon pohjoispuolelle. Saa nähdä, kuinka ne tässä varjopaikassa käyttäytyvät. Taustalla näkyy vastikään hankittu 'Sea Heart' -rotkolemmikki. Puutarhani toisessa paikassa ovat myrkkylilja ja hopeainen rotkolemmikki erittäin kaunis pari, niinpä halusin toistaa onnistuneen kombon tähänkin.

Opin muuten vastikään, että myrkkyliljat pitäisi istuttaa melko lähelle pintaa – ei ollenkaan kolme kertaa mukulan / sipulin syvyyteen! Sitä en tiennyt, kun näitä istutin, joten voi olla, että ne, jotka tulivat sopivan pintaan, kukkivat nyt. Muilla saattaa kestää vuosia punnertaa itsensä riittävän pinnalle, sen ne tekevät juurten avulla. Ovat ne sinnikkäitä!

Tämä voi selittää, miksi joillakin myrkkyliljoilla on kestänyt vuosia tulla kukkaan. Tänä kesänä havaitsin lehtituppaan yhdestä paikasta, johon istutin syysmyrkkyliljaa monta vuotta sitten. Lehtiä tai kukkia ei ole aiemmin siinä näkynyt.

Kuistin kulmalta raivatun lehtoakileijaviidakon alta löytyi muun muassa vuosikausia sitten kylvetyn kultatesman taimi. Viereen istutettu 'Summer Lovin'' -kuunlilja toistaa tesman sävyä. Toivon, että tähän kesällä istuttamani pari kuunliljaa viihtyvät – muualla puutarhassani ne lähinnä näivettyvät ja kuolevat pois vähitellen, mutta tässä kuistin rappujen vierellä on puutarhani ainoa kukoistava kuunlilja.

Kuvasta voi nähdä, etteivät akileijat mihinkään häviä, vaikka niitä kitkisikin. Siementaimia tulee nousemaan hamaan maailman tappiin asti, ja voihan osan niistä antaa kukkiakin; kauniitahan ne ovat. Ne vain vähitellen jyräävät alleen kaiken muun, jos ei pidä varaansa.

Kaikkein aikaisin on syysmyrkkylilja subsp. pannonicum, joka on täydessä kukassa jo toista viikkoa. Tämä on runsastunut hienosti, sillä hankin yhden mukulan vasta viime syksynä. Verrattuna tavalliseen syysmyrkkyliljaan, joka on kokemukseni mukaan melko hintelävartinen, on tämä mukavan kookas ja roteva. Siis olettaen, että olen saanut oikeaa lajia, enkä esimerkiksi loistomyrkkyliljaa.

Siitä ei vielä ole tietoa, tuleeko tämä olemaan joka syksy yhtä aikainen, kun tämä on vasta tämän myrkkiksen ensimmäinen syksy maassa.

Myrkkyliljat ovat suosittuja kukkakärpästen keskuudessa.

Pannonicum elelee ruskopenkissä ja on toistaiseksi ainoa sukunsa edustaja siellä. Kukissa on ihanan näkyvä väri, tuo myrkkyliljan puna erottuu syksyisestä puutarhasta erittäin piristävänä. Tähän penkkiin, kuten oikeastaan kaikkialle muuallekin, mahtuu vielä kymmeniä myrkkyliljoja.

Vasemmassa laidassa on parimetrinen hujoppi: jaloauringonkukka eli 'Lemon Queen'.

Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'

Jalopähkämö Betonica macrantha

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Kuunlilja Hosta

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Tarhasinivuokko Hepatica × media

Pengermäprojekti etenee

 Tässä osoitteessa mitataan projektien kesto yleensä vuosissa. Tämäkin homma alkoi vuosi sitten ja tyssäsi kylmeneviin säihin ja siihen, että kuivabetoni loppui. Sain kyllä ostettua ymmärtääkseni kaikki saaren liikenevät betonipussit ja käytin ne, mutta silti en saanut kivipengermää loppuun ennen talven tuloa.

Mutta ei se mitään. Mihinkäpä tuo kivimuuri tuosta karkaisi. Ainoa haittapuoli tauosta oli vain se, että olin kerännyt kiviä pengermän yläpuolelle, jossa ne peittyivät kesän mittaan kasvaneeseen nokkospöheikköön. Kivissä oli vähän etsimistä.

Löysin vesimyyriä kivikeon alta, mahdollisen pesän siis. Ainakin yhden myyrän onnistuin survomaan kuoliaaksi lapiolla. Toisen olisin voinut napata käteen, mutta olisin varmaan saanut hampaista ja sillä olisi voinut olla hyvin ikävät seuraukset. Myyrä lyllersi ihan käden ulottuvilla, mutta jalkani ja lapio olivat silloin pengermän juurella liian kaukana. Voi hitsi, vesimyyriä vain riittää ja riittää! 

Ihan vieläkään en päässyt projektin loppuun. Tein ylärinteeseen suunnittelemieni portaiden alun, mutta sitten aloin olla väsynyt ja nälkäinen, sopivaa seuraavaa askelmakiveäkin joutuu hetkisen etsimään. Siihen on hyvä lopettaa, kun ei oikein osaa päättää, jatkaako suoraan vai kaarevasti ja alkaa olla nälkäkin. Jos jatkaisi, joutuisi luultavasti purkamaan ja tekemään uudestaan. Jotain olen tässä elämässä oppinut.

Pengermän tarkoitus on tehdä ylärinteestä vähän loivempi. Olen kasannut rinteen alaosaan maa-ainesta jo lähes 20 vuotta ja alussa tein kivipengermän ihan vain irtokivistä. Myyrät olivat sitä sitten myllänneet, ja viime vuonna päätin muurata kivimuurin laastilla/betonilla. Kivipenger on nyt noin 13 metrin pituinen ja päättyy toisessa päässä rappusiin. 

Istutin pengermän päälle jo viime syksynä kukkapenkin alkua. Nyt siihen on tullut jakopaloja ja uusia taimia: viime päivinä syysleimuja, syysvuokkoja, sammalleimua, prinssinauringonkukkaa, päivänliljoja ja narsisseja. Tuossa on ainakin hyvät olot talvista märkyyttä karttaville kasveille, jos vain saan vesimyyriä vähennettyä.

David Austin -ruusu Bathsheba on täydessä vedossa. Kukkanuppuja on vähintään yhtä paljon kuin heinäkuussa.

Pengermän toisessa päässä, saniaistarhan yllä, on kirsikkasorvarinpensas. Sen punaiset hedelmät avautuvat paljastaen oranssit siemenet. Puskan ehdottomasti paras vuodenaika on syksy. Tämän näytöksen jälkeen se saa vielä heleän vaaleanpunertavan ruskavärin.

Ruskaa ei täällä vielä ole, mutta huomasin saniaistarhassa vaahtera-angervon menneen punaiseksi. Siis sen yhden lehden, jonka se tänä vuonna tuotti. Joissakin puutarhoissa tämä on upea, rehevä maanpeittokasvi, minä olen iloinen, että se jaksaa tuottaa 1–2 lehteä joka vuosi.

Saa nähdä, minä vuonna kivipengerprojekti tulee valmiiksi. Tähtään kyllä siihen, että tänä syksynä. Betonisäkkejäkin on riittävästi, eikä paljoa enää puutu.

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Vaahtera-angervo Mukdenia rossii

Syksyisiä kukkia

 Syysvuokkoja kannattaa näköjään olla useita. Tai sitten useissa erilaisissa paikoissa.

Aurinkoisen ruusu-heinätarhan syysvuokko kukki näin kauniisti jo kuukausi sitten. Nyt sen kukinta on ohi.

Onneksi on 'September Charm', joka kasvaa paljon varjoisammassa paikassa ja ehkä sen takia aloittaa myöhemmin. Se on nyt täydessä vedossa.

Kuukausi sitten huomasin ilokseni, että viime vuonna istutettu keijuängelmä on yhä elossa ja tehnyt kukkavarrenkin. Ängelmät viihtyvät harmillisen huonosti puutarhassani, mutta ehkä olen nyt löytänyt tälle sopivan paikan, jossa se voi vähintäänkin sinnitellä, jos ei haluakaan kukoistaa. Vieressä kasvaa kurjenkello, joka on ihan itsekseen tuohon tullut, niitä kasvaa täällä paljon.

Keijuängelmässä on yhä pari kukkaa ja muutama nuppu.

Istutin ängelmän 'Dawn' -heiden (Viburnum × bodnantense) katveeseen, jossa puskan varjostus toivottavasti estää multaa kuivumasta pahoin. Tämän vuoden alkukesä oli toisaalta niin sateinen, että sen perusteella ei vielä voi ennustaa ängelmän tulevaisuutta. 

'Dawn' kukkii keväisin, mutta tekee silloin tällöin pienen kukinnon syksynkin iloksi.

Puskasta toiseen. Safiirihortensia 'Bluebird' kukkii kauniisti, se vain pitäisi nimetä uudestaan Pinkbirdiksi. Se elää mäntyjen alla, katajan vierellä, missä luulisi maan olevan hapan, mutta niin hortensia vain tuottaa täysin vaaleanpunaisia kukkia. 

Viime kaupunkireissulla en vielä löytänyt hortensian sinerrysainetta, sillä sitä myydään kovin harvassa paikassa, mutta ehkä seuraavalla onnistun ainetta nappaamaan. Sain kyllä vinkin kattaa hortensian tyveä männynneulasilla, mitä olenkin jonkin verran tehnyt – ja kuten kuvasta näkyy, niitä myös karisee hortensian päälle, mutta se ei näytä kukkia sinistävän.

Endless Summer -jalohortensia 'Bailmer' on tuottanut yhä uusia kukintoja, mikä on kiva, sillä vanhat ovat jo haalistuneet. Puska on saavuttanut uuden korkeusennätyksen: se on lähes metrinen. Ei nyt ihan, mutta sinnepäin. Istutin sen aikoinaan kukkapenkin takaosaan kuvitellen, että siitä tulee isokin pensas, mutta se on pysynyt polvenkorkuisena tähän asti. Viimeinkin tuli hortensioille sopiva, sateinen kesä!  

Muotopuutarhan ylirunsaaksi kasvanut loistomyrkkylilja "Steven" oli punkenut sipuleita mullan pinnalle, huomasin asian kesällä. Elokuussa nostin niitä talikolla ja voi jestas, miten paljon kookkaita sipuleita sieltä nousikaan! Istuttelin niitä sinne sun tänne ja mietin, että säästin siinä ainakin satasen. Jos nimittäin ajattelee, että yksi myrkkyliljan sipuli kustantaa noin kuusi euroa. Yhdestä niistä on jo noussut kukkanuppu.

Alkuperäiseen kasvustoon jäi runsaasti sipuleita, eikä niitäkään näköjään kaivelu häirinnyt.

'William Dykes' on aikainen myrkkylilja, ja tänä vuonna muiden kasvien rehevyys onkin sille ongelmallista. Olen istuttanut sipuleita jalopähkämön sekaan – viime vuonna siirsin myrkkyliljaa tähän penkin etuosaan, jotta kukat näkyisivät paremmin – ja normaalisti pähkämö olisi keskikesän mittaan niin nuutunut, ettei se enää loppukesällä voisi olla näin korkea. Mutta nyt on toinen juttu. Mitenköhän saisin saksittua sitä varovasti katkomatta myrkkiksiä? Täytyy yrittää, sillä muuten Dykesin kukkia ei paljon näe.

Syysmyrkkylilja ssp. pannonicum on viime syksynä istutettu ja kauniin värinen, tällainen näkyvämpi. Jotkut myrkkyliljat ovat kovin haileita, nimittäin. Näköjään se on myös hyvin aikainen. Useimmat myrkkyliljoista eivät ole vielä maan pinnalla ollenkaan.

Musti esittelee, että ruskopenkissä kukkii myös sinipiikkiputkia ja ruskosormustinkukan vihoviimeisiä kukkia.

Eilinen ja viimeöinen tuuli puhalteli maa-artisokan varsia kumoon. Oikeastaan niitä ei pitäisi ruskopenkissä enää kasvaakaan, voisin nyhtää nuokin pois. Kultapallot ovat jo menetetty tapaus ja ihmettelen, miten jaksan niitä vuodesta toiseen katsoa, kun ovat aina kumollaan maassa.

Aamulla nurmelta löytyi parimetrinen japaninlehtikuusen oksa. Nehän katkeilevat herkästi, mutta harvoin tulee tämän kokoista karahkaa alas.

Puuskat olivat kieltämättä melkoisia. Nyt on onneksi jo rauhallisempaa ja aurinko pilkahtelee välillä pilvien välistä!

Jalohortensia Hydrangea macrophylla

Jalopähkämö Betonica macrantha

Japaninlehtikuusi Larix kaempferi

Keijuängelmä Thalictrum rochebruneanum

Kurjenkello Campanula persicifolia

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Maa-artisokka Helianthus tuberosus

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Safiirihortensia Hydrangea serrata

Sinipiikkiputki Eryngium planum

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Syysvuokko Anemone hupehensis

Syyskuun kalenteripoika

 Syyskuun hurmuri

Musti on niin onnellinen, kun pääsimme kotiin kaupungista lusimasta. Tässä Musti esittelee 'September Charm' -syysvuokkoa ja 'Bev Foster' -tähtipelargonia.

Onhan tänne tullut uusiakin kasveja. Todistusaineistoa taustalla.

Nurmikko oli kasvanut pitkäksi. Myyrät tulevat paremmin esiin, kun mamma leikkaa nurmikkoa. Yksi myyrä jo vilisti ruohonleikkurin tieltä, mutta Musti ei juuri sillä hetkellä ollut siinä valmiina.

Musti muistuttaa, että proteiinin lisäksi ikäpantterit tarvitsevat vihreitä versoja.

Kaikenlainen kyttääminen on myös hyväksi ja muutenkin tärkeää.

Keittiön pöydällä voi kytätä vuoron perään mammaa ja naapureita.

Lepo on tärkeää, jotta jaksaa syödä, kytätä ja myyrästää.

Sopivaa syyskuuta!

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tähtipelargoni kuuluu kotipelargoneihin, Pelargonium Zonale-Ryhmä

Neuletöitä

 Joskus, muistaakseni viime talvena, muistaakseni Sartsa (Silmukka soikoon -blogista) kommentoi, että olisi kiva nähdä neuletöitäni vaihteeksi. Tai hänen blogissaan siitä ehkä kommenteissa keskusteltiin. En enää muista, mutta olen silti muistanut ottaa joitakin kuvia tekeleistäni tältä vuodelta.

Joskus viime talvena valmistui tämä ohuehko neulepusero, josta tuli heti lemppari. Suora perusmalli, vajaat hihat ja vähän venetyyppinen kaula-aukko ovat mieleiset. Kudoin tätä koko ajan kahdella ohuella erivärisellä langalla, joista vaihdoin aina vain yhden kerrallaan, kun halusin vaihtaa väriä. Tällä tavoin syntyy pehmeämpää raidoitusta: kontrasti ei ole niin suuri, kun toinen langoista jatkaa uuden värin kanssa.

Tällaiseen raidoitukseen saa myös uppoamaan kaikenlaisia pikku nyyttejä, joita on jäänyt. Otin käsittelyyn lempivärit eli turkoosin ja ruskean sävyt.

Tämän neuletakin syntyhistoria on tyypillinen. Aloin tehdä neuletta mallin mukaan, mutta koska lankani oli jotain ihan muuta kuin ohjeessa käytetty, tuli siitä tietenkin aivan eri kokoinen. Tuli neulepintaa, joka oli liian leveä taka- tai etukappaleeksi ja liian kapea ulottumaan ympäri.

Siinä vaiheessa yleensä pyörittelen työtä jonkin tovin edessäni, usein peilin edessä, ja mietin: kauluri? keeppi? pipo? Tällä kertaa päätin jatkaa työtä pitkänä neuletakkina, jonka etureunoihin tein lopuksi levennykset luumunvärisestä alareunan langasta. Tein samalla mallilla myös korkean kauluksen. Hihoissa on samaa kuvioneuletta toffeenvärisenä.

Loppujen lopuksi tästä ei siis tullut yhtään ohjeen mukainen neule, mutta sekin on tyypillistä. Harvoin jaksan noudattaa ohjetta pilkulleen ja joskus tulee jotakin aivan muuta. Lisäksi lankani ovat aina mitä ovat, en yleensä osta lankoja ohjetta varten, vaan katson, mitä löytyy. Ruskea sileän pinnan lanka on omaa kasvivärjättyä suomenlampaanvillaa.

Kevään alkaessa aloin tehdä lohikäärme-kauluria kaupunkikodissa. Etsin suomumaisen neulepinnan ohjetta ihan vain saadakseni tuollaista pintaa, mutta se oli vaikea löytää. Lopulta löysin kokonaisen vaatteen ohjeen Ravelrystä nimellä Azure Dragon, joka on keeppi tai kauluri tai niiden välimuoto.

Saarikodissa sain valmiiksi kivan raitapuseron, joka tehdään kaarrokeneuleena. Rakastan sitä, kun ei ole saumoja viimeisteltävänä. Mutta minulta loppuivat raitojen värit kesken ja tein ratkaisun yläosaan, johon en ole ollut tyytyväinen. 

Kesällä sain ostettua lisää ruskeaa ja harmaata, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi muuttaa yläosaa. Paksusta langasta tehdyn työn yläosa on onneksi nopea purkaa ja tehdä uudestaan, ei siihen montaa iltaa mene. Luultavasti. Lanka on Novitan Halaus, joka on puuvillaa, alpakkaa ja villaa.

Toukokuun alussa valmistui unelmien neuletakki, jonka ohje on odottanut vuosia. Koin, että työ on niin suuritöinen, että se vaatii totaalista keskittymistä, kun samassa neuleessa on kohopintaa ja kuviota. Mutta ei se ihan niin vaikea ollutkaan, kerros kerrallaanhan tämäkin vain etenee.

Itsensä kuvaaminen on ärsyttävän hankalaa!

Tähän väliin kuva itsestäni toisen näkemyksenä. Kristiina K:n blogissa oli joskus kesällä kiva haaste laittaa kuva itsestä piirrettynä, mutta en sitten siihen ehtinyt, vaikka sain tämän upean teoksen jo toukokuussa. Rakkaan ystäväni syntymäpäivillä oli tuolloin todella kivaa ohjelmaa, muun muassa se, että vieraat maalasivat toisistaan potretteja.

Onneksi toinen rakas ystävä tuli vieraakseni heinäkuun alussa ja sain hänet malliksi. Neuletakin malli on Dilys ja se on lempisuunnittelijani Marie Wallinin ohje niiltä ajoilta, kun hän toimi pääsuunnittelijana Rowanin lankatehtaalla. Nykyään Mariella on omaakin lankatuotantoa. Olen päässyt tapaamaan hänet livenä Shetlannissa, mitä en unohda ikinä.

Tässäkin toteutuksessa on eri langat kuin ohjeessa. Harmaa on oman tuotannon ahvenanmaanlampaan villaa, sitten on monenlaisia lankoja, mm. paikallisten lampaiden villalankoja, joita toin matkamuistona Orkneyltä ja Shetlannista. Olin hillonnut niitä johonkin erityisen tärkeään projektiin ja tämä oli sellainen.

Neuletakille oli käyttöä jopa heinäkuussa, kun oli niin viileää. Kohokuvion takia takki on yllättävän painava, mutta se on silti ihanan tuntuinen, tai ehkä sen vuoksi. 

Kaupunkikodissa olen käynyt vain kääntymässä viimeisen puolen vuoden ajan. Lohikäärmekauluri on edistynyt hyvin hitaasti, mutta nyt se alkaa olla valmis. Tein siitä turkoosi-sinisen pikku hiljaa voimakkaammiksi muuttuvissa sävyissä ja päätin, että se on valmis, kun Taru sormusten herrasta -äänikirjamaraton loppuu ja se loppui eilen illalla. En vielä päätellyt, se on tänään edessä.

Sitten pääseekin kokeilemaan, miten vaate asettuu kaulan ja hartioiden ympärille. Neuletyöt ovat joskus todella jännittäviä, sillä sovittaminen on vaikeaa kesken työn, kun puikko vetää neuleen kasaan niin, ettei kokoa tai ympärysmittaa pääse kunnolla näkemään.