Kyläniitty usvassa

 Kun puolenpäivän aikaan pilvirintama väistyi kaakkoon ja aurinko tuli esiin, nostivat auringonsäteet märältä kyläniityltä komean usvan. Valitettavasti olin puhelimessa siinä vaiheessa, kun usva oli oikein korkealla, puiden latvoihin kietoutuneena, mutta sai siitä kauniita kuvia vielä hetkenkin päästä.

Näkymä heti pihaportilta, edessä naapurin omenatarha peura-aitauksen takana.

Kuljin pienen matkan kylätietä, jotta sain kuvan ilman aitauksia ja sähköjohtoja. Tuossa näkyykin vielä se pilvirintama, joka oli väistymässä kaakkoon.

Aika hauska sää, ja erityisen ihanaa se, että aurinko tuli esiin!

Palauduin omalle pihalle. Niityn usva näkyy tuolla takana. Aurinko oikein hivelee sielua ja ytimiä silloin, kun se tähän aikaan vuodesta paistaa.

Yritys ottaa taidekuvaa japaninlehtikuusen läpi ei oikein toiminut, melko risuinen lopputulos...

Tämä lauha sääkin hivelee, viime yö mentiin noin kahdeksassa asteessa. Parhaillaan mittarin lukema laskee, ollaan enää kolmessa lämpöasteessa.

Vettä on tullut niin, että se oikein solisee pihapolun alitse menevästä salaojaputkesta ulos. Tarhajouluruusut kukoistavat, kuten tuossa vasemmalla penkalla, uusi keväällä istutettu vaalea kerrottu Ellen-sarjan tarhajouluruusu.

Näkymä samasta kohdasta hiukkasen enemmän oikealle. Tää valo! Taivaan lahja, kirjaimellisesti!

Palmusaroissa pysyy vihreys vielä hetken ja kun se on tuollainen vaalean-kellanvihreä heinä, on se aika ihanan näköinen matalassa vastavalossa.

Yksi päivän töistä oli vastailmestyneen Pihakalenterin kuvaaminen ja sekin oli niin ihanaa hoitaa auringonkilossa. Se tuo niin paljon toivoa siitä, että kevät lähestyy ja elämä voittaa.

Jos haluat tilata kalenterin (se onkin huippukiva, Pirkko Kahilan superjuttu parhaista perennoista, Linda Peltolan kuukausittaiset vinkit hyötykasvitarhaan ja minulta viikkovinkit, lisäksi uudistimme ja täydensimme kylvö- ja leikkuutaulukoita), voit tehdä tilauksen täällä: KLIK.

Japaninlehtikuusi – Larix kaempferi

Palmusara – Carex muskingumensis

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Kukkatunnelmaa sisällä

Kun pimeää aikaa on paljon, aiheuttaa hyvä kirja ison ilon. Olin jättänyt pari vuotta sitten kesken päiväkirjamaisen kirjan A Garden in the Hills, joka kertoo puutarhasta Skotlannissa. Samalta kirjailijalta on aikoinaan ilmestynyt kuuluisa A Croft in the Hills, pientilan elämää Loch Nessistä pohjoiseen Skotlannin ylämailla. Tässä puutarhaversiossa, joka on kirjoitettu paljon myöhemmin, on niin paljon kiinnostavia ajatuksia, lämmintä huumoria ja perinnetietoa, että sitä täytyy lukea oikein hitaasti. 
 

Vihreää on onneksi niin ulkona kuin sisälläkin. 

Makuuhuoneessa amppelissa talvehtiva Pelargonium reniforme × abrotanifolium kukkii ihanasti.

Sen kukat ovat tavattoman hentoiset ja söpöset!

Täysin toisenlainen on Pelargonium sidoides. Sen kukat ovat dramaattiset, vaikkakin yhtä pienet. Pitkät kukkavarret ulottuvat katosta roikkuvasta amppelista jo lähes lattiaan saakka, mutta ehkä kasvi lopettaa kohta kukinnan ja varret voi leikata.

En olekaan huomannut ottaa kokovartalokuvaa siitä pelargonista, se on vaikea hahmotettava kuvasta hyvin ohuine, risuisine kukkavarsineen. Sen sijaan Passiflora morifolia erottuu hyvin ja näyttää hauskalta, kun ikkunan ulkopuolella oleva vaahtera on pudottanut lehtensä. Morifolia varmaankin tarkoittaa mulperinlehteä muistuttavaa, mutta on noissa vaahteranlehdenkin näköä.

Olohuoneessa asustaa myös tämä sähäkkä pieni tapaus, sormipelargoni 'Tessaloniki'. Tuolla värillä ei pienikään kukka jää huomaamatta!

Pari muutakin pelargonia on tekemässä kukkia, ne ovat vanhoja Mårbackan tyyppisiä. Ne ovat hyviä kukkimaan talvellakin. Mutta se, mistä juuri nyt iloitsen, on rosmariini, joka on yhä hengissä! Näitä on ollut tavattoman vaikea talvettaa, olen kyllä kokeillut, sillä rakastan rosmariinia. Nyt ostin tämän taimen oikeasta puutarhaliikkeestä (enkä kaupan vihannesosastolta) jo keväällä ja istutin isompaan ruukkuun jo silloin. Kesän rosmariini vietti ulkona selvästi vahvistuen, sen varsikin on jo puumainen. Voi kunpa tästä saisi monivuotisen yrtin!

Keittiössä ihastuttaa myös herkkä pienikukkainen verenpisara 'Whiteknight's Pearl'. Huomasin tänään nupun vanhassa isossa verenpisarassakin, sekin on aina tekemässä muutamia kukkia tähän aikaan, ihania tapauksia tällaiset.

Kävimme muutama viikko sitten kaupungissa, siellä lasitetulla parvekkeella elelee edelleen monta kasvia, mm. kärsimyspassio. Jos on tulossa kovat pakkaset, täytyy mennä viivana siirtämään ne sisään.

Erittäin iloinen ylläri on kreetansyyssahrami 'Fontenayi', jonka mukulat istutin viime vuoden syksyllä ruukkuun parvekkeelle ja ne kukkivat tammikuussa. Nyt ne nousivat lokakuussa ja toivon kovasti, että eivät ole kukkimassa kovin aikaisin eli nyt, kun olen poissa. Kukat tulivat ainakin viime vuonna selvästi lehtien puhkeamisen jälkeen. Kesän ajan ruukku oli parvekkeella lähes rutikuivana.

Ihana mies toi laakeriheiden. Sen tuoksu vie minut heti opiskeluvuosiini Englantiin, missä nämä kukkivat talvesta kevääseen kookkaina puskina opinahjoni näytepuutarhoissa ja lähes kaikkialla muuallakin. Sain tällaisen kerran aiemminkin ja se talvehti yhden talven yli puutarhassani, mutta kuoli seuraavaan. Nyt ajattelin yrittää istuttaa tämän keväällä puutarhaan, sillä ei tämä voi selvitä hengissä kesästä parvekkeella, jossa käyn vain kerran kuussa kastelemassa. Haaveilen yhä siitä monimetrisestä tuoksuvasta pensaasta puutarhaani! Kaiken muun ihanan lisäksi tämä on ainavihanta.

Talven yli sillä on kuitenkin paremmat mahdollisuudet selvitä leutoilmastoisella lasitetulla parvekkeella. Istutin sen itse tekemääni ruukkuun.

Ruukku on epämääräisen meriaiheinen.

Jotakin sentään nostin jo sisälle, nimittäin kaktukset ja mehikasvit sekä herttalyhdyn, joka ei kestä pakkasta (mutta joutui sitä jo hetkellisesti kestämään lokakuussa ennen kuin pääsi parvekkeelta sisään). 

Tähän liittyy hauska muisto Englannista, missä ystävälläni oli tätä. Ystävä on melko rempseä sairaanhoitaja ja totesimme erään yhteisen ystävämme kanssa, että mitäpä muutakaan hänellä olisi kuin huonekasvi, jonka kukkaset näyttävät pikkukikkeleiltä! En ole enää pystynyt näkemään tämän kukkia huvittumatta sen tokaisun jälkeen.

Mustin kuulumisia kaivattiin, mutta musta kissa marraskuussa on yhtä helppo kuvattava kuin lentävä lepakko. Tässä Musti oli mököttämässä kaupunkilomalla, missä ainoa hyvä puoli oli se, että aurinko osui sohvalle silloin, kun se paistoi. 

Onneksi nyt Mustin asiat ovat paljon paremmin, se tuli juuri sisälle iltakierrokselta palstallaan. Saimme lisäksi kuulla, että Mustille on tulossa kolme tuoretta lampaan sydäntä tässä piakkoin!

Herttalyhty – Ceropegia woodii

Kreetansyyssahrami – Crocus laevigatus

Kärsimyspassio – Passiflora caerulea

Laakeriheisi – Viburnum tinus

Rosmariini – Rosmarinus officinalis

Sormipelargoni kuuluu kotipelargoneihin, Pelargonium Zonale-Ryhmä

Verenpisara – Fuchsia

Muotopuutarhan syyssiivous

Menipä kuusi kuukautta äkkiä! En ehtinyt leikata puksipuuaitaa kertaakaan kasvukaudella. Onneksi se kasvaa hitaasti.

 

Voisin vielä trimmata päältä muutaman sentin pois, sillä pimeys tuli taas kesken ennen kuin olin ehtinyt saada hommaa loppuun. 

Tähän aikaan vuodesta päivän lyhyyteen menee hermo. Ei ehdi kun aloittaa, pitää saman tien lopettaa. Viimeksi saunaan puita lisätessäni totesin, ettei sielläkään näe mitään: käsikopelolla piti etsiä polttopuuta ja lopulta, kun menin pesemään itseäni ja pyykkiä, en voinut nähdä, valuuko pesuainetta vatiin vai ei. Voi ärrinmurrin. Tulisipa kevät hyvin äkkiä!

Seuraava, joka lässyttää, miten ihanaa on käpertyä saunannurkkaan ja polttaa kynttilöitä ja hyssytellä, saa minulta nyrkistä nenään. Ei siinä prkl soikoon ole mitään ihanaa, että ei näe mitään. Luonnotonta tämmöinen.

Yksi muotopuutarhan homma on kestänyt monta viikkoa sen hankaluuden vuosi. Se oli ulkoreunuksen uusiminen vanhojen lahojen lautojen tilalle. Lautareunus ei tietenkään ollut yhtenäinen koko matkalta, joten juolavehnä pyrki lautojen saumoista, vaikka ne ei olisivatkaan olleet lahoamassa. 

Nyt kuitenkin hankin rullan ihan oikeaa reunanauhaa. Sen kaivaminen maahan verkko- ja puksipuuaidan väliseen muutaman sentin rakoon oli tuskallisen hankalaa, mutta tulipahan tehtyä. Pahoin pelkään, että en onnistunut saamaan sitä riittävän syvälle, mutta toivon, että onnistuin. 

Muutaman pienen puksinpistokkaan siirsin turvallisempaan paikkaan kaivuun tieltä ja laitoin tilalle uusia pistokkaita leikkuujätteestä. Puksipuuhan juurtuu tavattoman helposti, mutta kasvaa äärimmäisen hitaasti. 

Ilokseni pistokkaita maahan pistäessäni huomasin, että niitä on nyt koko muotopuutarhan kaikkien reunojen pituudelta, kunhan vain kaikki uudetkin juurtuisivat. Niiden yleisin kuolinsyy taitaa kuitenkin olla kuivuminen, kun en muista kastella. Sen puolesta tämä märkä aika aitojen leikkuuseen ja pistokkaiden maahan pistämiseen onkin parhaita.

Reunanauhan nyherryksen jälkeen palkitsin itseni ja ryhdyin oikein mieleiseen puuhaan. Keksin tässä aiemmin syksyllä, että naputtelen pikkukiviä uuden timjamipolun pintaan, jotta se on vähän tukevampi jalan alla.

Siinä se nyt on. Kivien alla ei ole mitään muuta kuin multaa, joten rikkaruohojen kaivuuta on edessä, mutta ajatuksena on, että timjamit kasvavat polun peitoksi. Niitä kasvaa tuossa kolmea erilaista.

Tässä näkyy paria eri timjamia, joista tuon kellanvihreänkin toivon olevan matalakasvuista. Timjamien lisäksi siirsin polkuun jalosauramoa, jolla voidaan saada aikaan mattomaista maata peittävää pintaa, jos se vain talvehtii. Ajatukseni tehdä siitä matto parsapenkin katteeksi ei ikinä onnistunut, sillä siellä tuulisessa paikassa jalosauramo (tunnetaan myös nimellä roomankamomilla) hädin tuskin talvehti ja joka kevät löysin vain yhden siementaimen elossa. Tässä kohdassa se näkyy jo hieman lähteneen leviämään eikä paikka ole niin tuulinen, joten odotukset ovat korkealla.

Muotopuutarhat erottaa aina parhaiten yläsuunnasta, joten tässä kuva keittiön ikkunasta käsin. Kuten näkyy, puksipuuaitaa tarvitaan vielä monen monta metriä. Kasvakaa!

Kasveissa on enää vähän lehtiä, kiitos tämän päivän myräkän. En ole vielä käynyt korjaamassa pitkin pihaa lentäneitä kalusteita, karhunvattukartioita ja hajonneita aidan osia, sillä kun tuuli tyyntyi, alkoi kaatosade. Huomenna ehkä. Eipä noita kunnolla edes ehdi huomata kahden pimeän välissä.

Onneksi onkin tällaisia kasveja kuin tuoksukurjenpolvi! Kylläpä tämä näky piristää aivan huipusti.

Kaukasiankirahvinkukatkin ovat kuvauksellisia, joskaan eivät niin värikkäitä.

Metsätyräkki 'Chameleon' on myös aika hauskan värinen jopa lähes lehdettömänä. 

Mäntyjen alla metsäpuutarhassa huomasin pari oikein iloista yllätystä.

On toki tiedossa, että vaaleajouluruusu alkaa kukkia loppusyksyllä, mutta silti nuo nuput tulevat yllätyksenä. Ja niitä on vuosi vuodelta enemmän! Näiden päälle meni suojakartiot ja toivon, että se riittää.

Rohanin läpi kulkiessani huomasin 'Royal Purple' -peruukkipensaissa vielä hienot lehdet. Näitä en ole juurikaan suojannut peuroilta, korkeutta olisi varmaan jo enemmän, jos suojaisin. Ostin juuri uuden rullan verkkoa, ehkäpä siitä riittäisi näille. Näitä kasvaa Rohanissa kolme ja kaikki ovat talvehtineet hyvin, oli sitten pakkasta tai märkää.

Sitten kasvimaan uuteen ruusutarhaan, joka on ollut surkean huonolla hoidolla. Edellinen kitkentä taisi olla toukokuussa ja se on aivan liian vähän vastikään raivatulle alueelle. 

Homma piti lopettaa kesken – ärh, päivän pimentyessä – ja jatkaa seuraavana päivänä. Unohdin yön ajaksi maariankelloa suojaavan verkon pois paikoiltaan, mutta satumaisen tuurin myötä sitä ei ollut käyty syömässä, vaikka uudet kakkakasat ilmestyivät kyllä sinäkin yönä merkiksi käynnistä. Tavattoman söpö tämä vaaleanpunainen sinnittelijä.

Olen laittanut joitakin joulu-uutuuksia nettikauppaani Elsan lempituoliin. Yksi ihanista on tämä peura-aiheinen nauha. Miten saakin niin ärsyttävistä eläimistä aikaan jotain näin kaunista! Nauha löytyy täältä: KLIK.

Nauhan kanssa samaan kuvaukseen päätyi alkusyksyllä ostamani ihana liuskalehtinen muratti, jota en ole vielä istuttanut puutarhaan.

Mukavaa viikonloppua, toivottavasti teillä ei ollut myrskytuhoja!

Jalosauramo – Chamaemelum nobile

Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea

Maariankello – Campanula medium

Metsätyräkki – Euphorbia dulcis

Muratti – Hedera helix

Peruukkipensas – Cotinus coggygria
Puksipuu – Buxus

Timjami – Thymus

Tuoksukurjenpolvi – Geranium macrorrhizum

Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Salaoja, kivimuuri ja kopeekka

 Taas pääsin rikastumaan.

Jatkan vanhemman talon takaseinän salaojaprojektia. Viimevuotisesta kattorempasta kun jäi mäkeen pari hyvää kasaa kattotiilisilppua, ja olin jo vuosia ajatellut, että talon ylärinteen puolen oja olisi kiva muuttaa salaojaksi.

Ransu saapuu esittelemään. Kun ostin talon, oli sen takana ylärinteessä vesakkoryteikkö. Iso saarni kasvoi aivan talon nurkan vieressä. Maa oli noussut alimpaan hirsivarviin kiinni, joten kengityshän siitä seurasi.

Sain kaivurin kaivamaan maata pois ja kaivoin itse lapiolla ojan metrin päähän seinästä. 

Ylärinnettä kannattelemaan olen tehnyt kivipengerrystä, jotta saan yläosaan tasaista aluetta. Se vaikuttaa myös siihen, että veden ei pitäisi niin kovaa vauhtia virrata suoraan kohti taloa.

Tuo kauempi pääty ja keskiosa on jo valmis, siellä on putki ja kiviä sekä tiilisilppua. Nyt sama on edessä tässä päässä taloa; toinen tiilikasa odottaa ylärinteessä päästäkseen tämän putken päälle. Keskivaiheilla on vielä ylärinteen pengerrys vaiheessa, lisää pengerkiviä nousee kyllä ylärinteessä maasta, kunhan jaksan ja ehdin niitä kaivella.

Salaojaputken tiellä oli maassa kookas kivi, kampesin sen tuohon talon nurkan kivipengermään. Ransu esittelee. 

Ylärinteessä näkyykin sen saarnen kanto, joka talon kulmalta ylös kiskottiin. Kannon edustalle muuttaa saniaistarha kuusten alta, jossa on saniaisraukoille liian kuivaa. Jospa ne viihtyisivät täällä paremmin, kosteasta pitävät lajit alempana ja kuivaa sietävät ylempänä. Tämä on talon pohjoisnurkka, joten varjoa piisaa ainakin tässä alempana.

Tämä on kuvakulma, jota ei aiemmin ole nähty. Peruutin aivan tonttini yläreunaan tuomen alle ottamaan kuvaa alaspäin. Vanhan talon takana näkyy uudempaa taloani.

Korkeuseroja on usein vaikea hahmottaa kuvista. Tässä on noin metrin pudotus tuosta kivipengermän päältä alas.

Vesitynnyreistä osa on vielä pystyssä, pakkasta kun ei ole luvassa pariin viikkoon. Istutuskausi ei ole vielä ohi, ja aiemmin syksyllä istutettujakin voi vielä kastella. Tuossa kumollaan olevan ruskean tynnyrin luona talon päädyssä on pieni vaahteratiheikkö, josta kaadan aitamateriaalia aina tarvitessani. Vaahteroiden tilalle olen miettinyt talvenarkoja herkkupensaita, jotka viihtyisivät tässä erittäin tuulensuojaisassa paikassa. Magnolia on mietinnässä ja viime vuonna sitä kylvinkin. En ole vielä varma siitä, onko ruukusta noussut taimi todellakin magnolia.

Elokuisesta Mustilan taimipäivästä löysin taimen, jollaisesta olin pitkään haaveillut. Nenäliinapuu! Se päätyi tuohon supersuojaisaan kohtaan vaahteroiden keskelle. Vaahterat tulevat siis pikku hiljaa häviämään. Jos tämä selviää hengissä, tulen näkemään sen kauniin kukinnan makuuhuoneen ja työhuoneen ikkunoista. Näen sen jo silmissäni.

Maata kaivaessani löysin taas lantin. Tämä on Nikolai I:n aikainen kopeekka.

Vuosiluvusta saa melko hyvin selvää, 1842. Mitähän tällä saisi, jos ottaisi seuraavalle kauppareissulle mukaan?

Lauha sää jatkuu, kuistille nostettu leijonankita kukkii yhä vain. Viime yön alin oli +5.

Leijonankita olisi näyttävä syyskukkija, jos sitä ei syötäisi. Ransu esittelee, mitä tapahtuu peurojen ulottuvilla oleville leijonankidoille.

Päivä hämärtyy jo, päivän kaivuut ovat ohi. Jotkut vielä ahertavat: punatulkut vaahteransiementen parissa. Kauniit tulkut, kuin koristeita!

Koristeita ovat myös marjaomenapensas 'Marleenan' marjat. 

Aurinkoisia marraspäiviä!

Leijonankita – Antirrhinum majus

Marjaomenapensas – Malus toringo var. sargentii

Nenäliinapuu, kyyhkyspuu – Davidia involucrata