Kulmakaappi eteiseen

Navetan takaseinällä on lojunut aarre kaikki nämä vuodet. Se on näkynyt, mutta vasta syksyllä raivasin tieni sen luokse, kun kaivoin sieltä myös karjaportin käyttöön pihaportiksi.
Hieno vanerinen jälleenrakennusajan kaapinovi karmeineen, Lea-vetimetkin valmiiksi paikallaan – tismalleen samanlainen kuin eteisen kaapissa, mutta navetassa lojunutta ovea ei ole lakattu.

Mietin aikani, mihin kaappi tulisi. Keittössäkin on samanlainen kaappi ja sen viereen kaipasin kulmakaappia, mutta ehdin jo hankkia sellaisen yli kymmenen vuotta sitten ennen kuin tulin ajatelleeksi tätä ovea ja sen mahdollisuuksia.
Sitten keksin, että eteisessä oleva syvä kulmaus tulisi hyvään käyttöön, jos siitä siirtäisi halkolaatikon ja tilalle tekisi viereistä porrastetusti pienemmän kaapin, ei niin syvän. Kokeilin kaapinovea näin toivoen, ettei tarvitsisi alkaa nyhertää kulmakaappia – minulla ei ole hajuakaan, miten sellainen rakennetaan.

Mutta kyllä se näin kulmakaappina vain olisi paljon parempi. Tuossa on käynnit vessaan (päreovi) ja oikealla keittiöön, talon pääkulkuväylä. Kulmakaappi tekee paikasta vähemmän ahtaan eikä siinä ole kulmia, joihin voi itsensä teloa, minulla kun on sellaisia taipumuksia.
Yksin tehdessä on hieman vaikea mallata, katsella ja kannatella samaan aikaan, mutta seinää vasten pystyttämällä pystyy sentään jotakin hahmottamaan.

Sitten aloin rakentaa seinään runkoa ja sivuseiniä, joihin oven saisi kiinnitettyä. Apupoika tuli heti paikalle, kun tikkaat pystytettiin.

Kerrankin ajattelin olla viisas ja miettiä rakenteet ja työjärjestyksen valmiiksi. Piirsin hahmotelman paperille. Enpä ollut päässyt alkua pidemmälle, kun suunnitelmat jo osoittautuivat turhiksi; säätämistä se näköjään on aina. Yritin etsiä netistä ja kirjoista neuvoja kiintokulmakaapin rakentamiseen, mutta en löytänyt yhtään mitään, merkillistä. Netissä kun pitäisi olla ihan kaikki!
Joka tapauksessa alkua pidemmälle on jo päästy, mutta loppua ei vielä vähään aikaan näy – pysykää kanavalla.

In Short
There has been a fantastic cupboard door from the 1940's in the byre for decades: precisely similar to the entrance cupboard, with frame and all. I found the perfect spot for it next to the old cupboard and unfortunately decided that this must be a corner cupboard. Without a clue as to how to build a corner cupboard the result will surely be... interesting. And this project will take a while.

Tammikuun kalenteripoika

Saaripalstan oikeamielinen mufti, murjaanien kuningas ja maatiaiskissojen samettiturkkinen aatelinen on tyytyväinen lumitilanteeseen.

Musti the Snow Panther
He loves snow!

Pehmoisessa lumessa on hyvä pelehtiä ja piehtaroida, mamman laiskuus ja haluttomuus lähteä ulos vain on estänyt lumiriehan ikuistamisen filmille.

Mustipantteri hallitsee kaikkien kissojen niksin: astu tarkalleen edellisiin jälkiin, niin säästät energiaa.

Mutta eipä Mustia haittaa umpihankikaan. Sen on nähty kyntävän kuonoaan myöten lumessa, kun piti päästä ulkopisulle tiettyyn kohtaan.

Hyps vain ja retki jatkuu!

Pitäkäähän itsenne lämpiminä pakkasilla, muistuttaa Musti. Untuvaiset kerrastot päällysturkin alle ja pehmeät töppöset tassuihin, hän neuvoo.

Ransun ulkoilua ja aurinkoenergiaa

Ransu tulee kyllä seuraksi pihalle. Hetkeksi.

Solar Energy
And a cat that really dislikes snow.

Nyt riitti! Puhu villapöksyille.

Kuistillekin on tuuli puhaltanut lunta, mutta siinä pystyy sentään pysähtymään ja nuolemaan pahimmat lumihäiriöt pois masukarvoista.
Matto meni taas lumipesuun, täällä pestään mattoja sitä mukaa kuin niihin tulee kissanoksennus eli melko usein.

Yritin kuvata Ransun hepulointia olohuoneessa, mutta ei se oikein onnistunut. Kuvasta kuitenkin näkyy, että langat on onnistuneesti sotkettu.

Parina päivänä oli niin aurinkoista, että pihaportin aurinkokenno-valosarjaan syttyivät ihan iloiset, kunnolliset valot hämärän tullen.
Kuvassa näkyy myös onneton Ransu polulla. Kunpa kuvaan olisi saanut äänen mukaan. Niin surkeaa oli Ransun maukuminen. Ei se pidemmälle suostunutkaan, vaan juoksi tuosta kipin kapin takaisin kuistille.

Myyjä niin optimistisesti väitti, että ne toimivat vasta ensi kesänä, kun ostin valot marraskuussa.

Viljo-mussukka on yhä mukana ajatuksissa, hänen haudallaan palaa kynttilä. Viljo oli niin huomionkipeä kaveri, että hän olisi tyytyväinen jos tietäisi, että hänet huomioidaan edelleen.

Talon lähellä on verkkosähkö-valosarjat ajastimella ja ne saavatkin toimia vielä jonkin aikaa. Onneksi mennään kumminkin valoisia aikoja kohti.
Keväiset sipulikukat uinuvat hangen alla.

Kun ei huvita olla ulkona

Ransun ulkoilut ovat minimaalisia ja täytyy myöntää, että ymmärän häntä täydellisesti. Kukapa hangessa haluaisi tarpoa.

Too Cold And Too Much Snow
Must invent things to to indoors!

Vielä viikko sitten sai ihastella vaaleajouluruusua, joka kukki lumettomassa kohdassa mäntyjen alla. Löysin myös senttimetrin pituiset lumikellon versot talon kulmalta. Nyt kaikki on lumen peitossa ja varmaan hyvä niin, kun pakkanenkin saapui.

Ulkohommat ovat kutistuneet minimiin eli lintujen ruokintaan, veden nostamiseen kaivosta ja saunan lämmittämiseen.

Me viihdymme paremmin sisällä, Ransu ja minä.

Olen viimein korkannut Pirkanmaan kotityö Oy:n sukka-ohjekuvaston, jonka hankin vuosia sitten kuvassa olevan kauniin sukkamallin takia. Teen sitä puna-vihreänä ja melko ohuesta langasta, sillä ensimmäisestä yrityksestä tuli niin leveä, että piti tehdä polvisukat – kuviota pystyi käyttämään vain ihan mallin yläosaan ja sitten täytyi kaventaa rajusti. Silti näyttää siltä, että tällä mallilla ei voi tehdä jalkaosaa myöskään ohuemmilla puikoilla ja langalla, tulee aivan liian leveää. Kuviosta on vaikea poistaa elementtiä, jotta saisi kapeampaa. Voi hiisi. Mutta ei se mitään, ihana varsi tulee joka tapauksessa.

Sain vedettyä yhden asian yli työlistalta, nimittäin kiinnitin viimein olohuoneen kattoon systeemin amppelille. Siihen muutti rönsyilevä Pelargonium sidoides.

Kun tikkaat ja pora olivat esillä ja mieli virittynyt katon rei'ittämiseen, keksin siirtää tikkaat makuuhuoneeseen. Siellä on koukku katossa yhdessä nurkassa, mutta se on huoneen pimein kulma. Amppelikoukku täytyi saada tähänkin ikkunanurkkaan.

Renkipoika lähti heti tutkimaan.

No niin...

Juu. Hyvin näkyy täältä. 

Lopulta sain tikkaat omaan käyttöön ja laitettua amppelille koukun.

Amppeli muutti huoneen pimeästä nurkasta valoon. Pelargonium reniforme ✕ abrotanifolium oli kasvattanut hämärässä pitkiä vaaleanvihreitä lonkeroita. Toivottavasti valon myötä kasvu tervehtyy normaaliksi.

Ihana aurinko! Kyllä tämä tästä.


Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Pelargonit pitävät hengissä

Aika moni pelargoni kukkii talvellakin. Varmaan keväinen mullanvaihto ja lannoittaminen saisi nämä tulemaan kesäksi kukkaan, mutta minun kukkani asuvat talvetustilanpuutteen takia vuodesta toiseen samoissa pienissä ruukuissa ja laihassa mullassa, joten ne tulevat kukkaan jossain vaiheessa kesää ja kukkivat sitten hienosti syksyn ajan ja pitkälle talveen.
Yksi ahkerimmista on kotipelargonin munankuoriversio 'Raspberry Ripple', tosin terälehtien munankuorikuvio tummenee pimeään vuodenaikaan lähes yksiväriseksi.

Wintering Pelargoniums
These keep me alive during the winter when the world outdoors is more or less trapped in ice age.

Mårbacka-tyypit ovat myös ahkeria. Valkokukkainen Prinssi Nikolai on joka joulu kukassa. Kohta muuten alkaa se aika, että ikkunan täplät ja tahrat alkavat häiritä ja ihminen alkaa pohtia ikkunanpesun mahdollisuutta, mutta onneksi se ajatus menee ohi, kun puutarhakausi alkaa.

Ystävältä saatu ihanan hempeä perintöpelargoni kukkii myös, kukki koko syksyn.

Ruusunnuppupelargoni 'Brightstone' on tehnyt pienen kukkatertun.

Sitten muihin lajeihin. 'Deerwood Lavender Lass' on kahden lajin risteymä ja sen lehtien pitäisi tuoksua laventelilta, rohkenen tosin olla eri mieltä. Ihana se joka tapauksessa on, ja siinä on tälläkin hetkellä muutama vaaleanpunainen pikku kukka.

Villilajit noudattavat tarkemmin vuodenkiertoa kukinnassaan, mutta yllätyksekseni löysin kukkasen Pelargonium sidoidesista!

Pohjoisen puolella olevassa makuuhuoneessa olevat pelargonit eivät kuki, mistä voi vetää sen johtopäätöksen, että suora auringonvalo laukaisee ne kukkimaan. Verenpisaroille pohjoishuone on hyvä talvehtimiseen, sillä jos ne ovat valossa, kuivuvat ne kovin herkästi.
Tämä 'Carmel Blue' vietti viime kesän isossa ruukussa pihalla, mutta en nähnyt sen kukkia, sillä peurat napsivat verenpisaroiden latvoja aina ohi kulkiessaan. Nyt siihen ovat siis tulossa ensimmäiset kukat, sillä hankin tämän vasta viime keväänä. Jännittävää!

Ei kummoisenkaan näköinen, silti riemuvoitto. Toki talvi ei vielä ole lähellekään selätetty, mutta en ole koskaan aiemmin saanut sitruunaverbenaa pysymään hengissä edes tähän asti. Joko se on paleltunut tai kuivunut. Tämäkin kuivui pahoin, kun otin sen alkusyksyllä ajoissa sisään. Ajattelin, että nyt se ei ainakaan palellu. Lehtien kuihtumisen jälkeen se on kuitenkin tehnyt uusia lehtiä! Tämä on paikassa, johon aurinko ei paista suoraan ollenkaan, kokeilen nyt tällaista talvetustapaa.
Sitruunaverbenaa käytetään hyvin paljon yrttiteenä esimerkiksi Ranskassa. Rakastan sen aromia ja toivoisin niin voivani kerätä teeainesta omasta monivuotisesta puskastani. Ehkä tämä haave kuitenkin toteutuu, vaikka moni kasvi onkin yllättäen menehtynyt maaliskuussa, kun talvi on siihen asti sinnitelty hengissä.
Ymmärrän. Tuntuu talvi minustakin kuolettavan pitkältä enkä oikeastaan mielellään katso edes ikkunasta ulos tuonne jääkauteen. Kasvien hoivaaminen tuo lohtua ja toivoa.

Musti sen sijaan vartioi tiiviisti tonttiaan niin ulkoillen kuin sisältäkin käsin.


Kotipelargoni – Pelargonium Zonale-Ryhmä
Sitruunaverbena – Aloysia triphylla
Verenpisara – Fuchsia

Helmet-lukuhaaste

Viime vuosi alkoi sillä, että kaupunkiasunnossani alkoi putkiremppa heti uutenavuotena. Vaikka en asu vakituisesti siellä, enkä siten joutunut ns. evakkoon, oli se melkoinen henkinen koettelemus silti. Puolen omaisuuden jättäminen kiinni teipattuihin kaappeihin ja toivominen parasta oli ikävää, laimeasti ilmaistuna. Käytännössä näin painajaisia siitä, että kun palaan, asunnossa ei ole kuin yksi tuoli jäljellä.
Ehkäpä siksi aloitin vuoden vielä rankemmalla kertomuksella, oikealla eloonjäämiskamppailulla (Kamppailu merta vastaan). Kun ystävä rekisteröi innostukseni valaanpyyntialus Essexin kohtalosta, lainasi hän kirjansa Endurance-laivan retkestä. Siirryin Tyynenmeren tappavasta paahteesta Etelämantereen rannikon jäisen haasteellisiin olosuhteisiin. Tokihan kaikki ovat Shackletonista jotakin kuulleet, mutta en ollut tutustunut mieheen näin läheisesti.
Vuodenkiertoon mahtui tietysti myös skottisaaristosta kertovaa kirjallisuutta, se on sanomattakin selvää.

Kun päivät loppusyksyllä pimenivät lähes olemattomiksi, tartuin Heathrow'n lentokentältä keväällä ostamaani Shackletonin elämäkertaan. Se on mainiosti kirjoitettu. Henkeäsalpaava Endurance-retki tuli kerrattua, mikä ei haittaa kerrassaan lainkaan. Lukisin sen heti kolmanteenkin kertaan, ja varmaan pian luenkin! Viime kevättalvella myös hyvä ystävä tempautui mukaan innostukseeni ja lainasi kirjastosta Shackleton -tv-sarjan, jonka katsoimme yhdessä.
Tällaista sinnittelyä käsittämättömän karuissa olosuhteissa on erityisen palkitsevaa lukea talvisin, sillä palattuani kaupunkireissulta kotiin saatan mennä nukkumaan alle 10-asteisessa talossa, iso villahuivi pään ympärillä ja lampaantaljoihin kääriytyneenä. Asiat voisivat olla huonomminkin, on aina terve havainto. Katto pitää vettä enkä makaa sulavan jäälautan muodostamassa lammikossa, en myöskään sairasta keripukkia.

Vuosi siis lähestulkoon alkoi ja loppui Shackletonin parissa. Lisää seuraa, sillä tilasin itselleni joululahjaksi Tom Creanin elämäkerran, jonka on kirjoittanut sama ansiokas Michael Smith, joka kirjoitti Shackletonista. Itse asiassa Creanin elämäkerta oli ensimmäinen, jonka hän teki. Tämä huomattavan komea ja urhoollinen irlantilaismerimies oli mukana niin Shackletonin kuin Scottinkin retkillä Etelämantereelle.
Yllä näkyvän Sea Fever -kirjan sain juuri luettua, siinä puolestaan kerrotaan mm. Melvillen tarina, joka liittyy valaanpyyntialus Essexiin. Luetut kirjat poikivat yhä uusia kirjoja, joihin haluttaa tutustua. Kun vain pystyisi elämään noin 200-vuotiaaksi, jotta saisi luettua kaiken, mikä kiinnostaa!

Rakastan Kate Mortonia ja olin ajatellut odottaa hänen uusimman ilmestymistä pokkarina ja sitten vielä sitä, että niitä tulee käytettynä myyntiin, sillä ostan kirjat (ja monta muutakin asiaa) mieluiten käytettynä. En kuitenkaan pystynyt enää odottamaan, vaan kovakantinen mutta sentään käytetty Morton saapui joululahjapaketissa tällä viikolla. Avasin kirjan eilen illalla.

Helmet-lukuhaaste on hauska ja kevytmielinen haaste, jonka voi ottaa kuten minä eli lukee mitä haluaa ja sitten merkitsee kirjat sopiviin kohtiin, tai voi valita kirjat haasteen listan mukaan.

Tässä lukemani kirjat vuoden 2018 haasteeseen. Olen hidas lukija, ajatukseni harhailevat ellei kirja nappaa minua tukevasti otteeseensa, ja sitten joudun lukemaan sivuja uudestaan. Toisaalta, jos kirja on oikein loistava ja jotain hyvin jännittävää tapahtumassa, haluan pitkittää sitä ja luen ääneen. Vierastan ajatusta, että täytyisi lukea niin paljon ja nopeasti kuin pystyy, esimerkiksi täyttääkseen kaikki haastekohdat.

1. Kirjassa muutetaan - E. Annie Proulx: The Shipping News

2. Kotimainen runokirja

3. Kirja aloittaa sarjan

4. Kirjan nimessä on jokin paikka - Paavo Castrén: Pompejilaisia kohtaloita

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa - Seneca: Tutkielmia ja kirjeitä

7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja 

9. Kirjan kansi on yksivärinen - Françoise Sagan: Myrskyn silmässä

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

11. Kirjassa käy hyvin 

12. Sarjakuvaromaani

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja - Zoé Valdés: Nainen ja dollari (suomennos Anu Partanen)

16. Kirjassa luetaan kirjaa - Victoria Clayton: Out of Love

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta - Mary Higgins Clark: Second Time Around

20. Taiteilijaelämäkerta

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

23. Kirjassa on mukana meri - Jonny Muir: Isles at the Edge of the Sea

24. Surullinen kirja - Nathaniel Philbrick: Kamppailu merta vastaan

25. Novellikokoelma

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt - Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta 

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä - Victoria Clayton: Running Wild

29. Kirjassa on lohikäärme

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan - Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa - Hitchcock-kokoelma (eri kirjoittajien novelleja): Murha on sydämen asia

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan

33. Selviytymistarina - Caroline Alexander: Endurance, Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta - Riku Cajander: Luontopiha

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo - Michael Smith: Shackleton – By Endurance We Conquer

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama

40. Kirjassa on lemmikkieläin - Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti - James Hollis: Why Good People Do Bad Things

42. Kirjan nimessä on adjektiivi - Ann Cleeves: Hidden Depths

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

44. Kirja liittyy johonkin peliin

45. Palkittu tietokirja

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - L. M. Montgomery: Yrttitarha

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö - Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira, Merisopimus & Viimeinen tehtävä

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Tässä linkki vuoden 2019 haasteeseen: KLIK.

Kaupunkiasunnon kuulumisia

Vuosi sitten asunto oli putkirempassa, vasta syksyllä sain keittiörempan päätökseen. Putkiremppa on saanut aikaan ketjureaktion. Kun koko kylppäri seinineen kerran purettiin ja rakennettiin uudelleen, tiesin, että minulla tulee olemaan neljä kylpyhuoneen vastaista valkoista seinää käsiteltävänä (eli tapetoitavana tai maalattavana muun väriseksi). Tuossa vasemmalla, eteisen puolella, näkyy yksi.
Ärsyttävää kyllä, olin ehtinyt maalata sen vain pari vuotta aiemmin. Tuolla värillä, joka näkyy oikeanpuoleisessa seinässä ja kaapissa. Yhden ystäväni mielestä se on vihreä, toinen sanoi sitä harmaaksi. Minusta se on hailea vedenvärinen.
Kylppärin oven olin tapetoinut, sillä tuollainen valkoinen sileä ovi ei silmiä hivele. Onneksi sitä tapettia on vielä! Nätimpi ovenripakin on jo hommattu...
On mukavaa, kun saa kaikki loputkin asiat asunnossa mieleisekseen! Senpä takia tästä rempasta on tullut megaremppa, joka ulottuu joka huoneeseen.

Eteisessä on ärsyttänyt punainen seinä (tuo oikeanpuoleinen), joka on periaatteessa ollut ihan kivan värinen, mutta maalipinta on heijastanut valoa hieman liikaa. Kiiltävä seinä ei ole kaunis, lisäksi seinän ja katon kulmassa maalin reuna aaltoili, kun maalari ei ollut vaivautunut laittamaan maalarinteippiä. Ihanaa, kun se on viimein peitossa.
Valitsemani maali on rakastamaani klassista Farrow & Ball -maalia sävyssä Pale Powder. Maalityyppi on vanha kunnon Estate emulsion, vesiohenteinen ja erittäin mattapintainen. Se on oikea brittiklassikko. Farrow & Ball -maalit sisältävät lisäksi niin paljon pigmenttiä, että punainen seinä peittyi yhdessä hujauksessa.

Kaapin olin maalannut jo vuosia sitten samalla värillä. Nyt oli aika toteuttaa myös haave vanhanmallisesta tuuletustelineestä, jota olin kaavaillut tähän kaapin päätyyn henkarilla pidettäville takeille. Luulin, että minun täytyy dyykata tällainen roskalavalta, ja olisinkin pitänyt vanhasta patinoituneesta telineestä enemmän kuin uudesta, mutta näitä valmistetaan yhä!

Putkiremppa tuotti niin hirvittävästi pölyä myös rappukäytävästä (postiluukun ympärillä oli oikein valkoinen sädekehä), että en edes kuvitellut peseväni vanhaa oviverhoa. Se oli muutenkin Ransun lankalenkeille repimä. Uusi verho on kaksinkertainen, päällikangas on vihreämpää kuin olin ajatellut, mutta kun se oli niin kaunista! Olin ajatellut siniharmaata. Ehkä sitten, kun Ransu on raadellut tämänkin verhon.

Kuten kuvista näkyy, eteisremppakin tulee kestämään vielä tovin. Ja sen jälkeen uudistuu olohuoneen pari seinää sekä makuuhuoneen nyt valkoinen kylppärin vastainen seinä. Ja ehkä jotakin muutakin.
Parvekkeellekin voisi hankkia sellaisen kauniimman tuuletustelineen, vaikka tämä lieneekin taloyhtiön omaisuutta.
Iltaisin olen innostunut kuuntelemaan äänikirjoja niinä lukuisina päivinä, kun tv:n ohjelmatarjonta on surkeaa. Kutominen sujuu joutuisasti kirjan seurassa ja pari toppia on valmistunut. Nämä on yhdellä ohjeella tehty, tartuin nimittäin Moda-lehden 3/2010 kivaan toppiohjeeseen, jossa hihattomaan toppiin tulee palmikkokaulus topin päälle. Kun olin neulonut topin ja tehnyt kauluksen, päätin, että tykkään topista enemmän ilman. Se on tuo taimmainen toppi.
Koska kauluksessa on muoto, se toimii yhtä hyvin kaarrokkeena kuin päälle tulevana kauluksena. Aloin tehdä siitä toista puseroa ylhäältä alaspäin omasta päästä, tosin käyttäen yhden kirjoneuletakin kaarrokeohjeen osaa heti palmikkokaarrokkeen alapuolelle. Jossain vaiheessa päätin tehdä puserosta lyhythihaisen. Tällainen tuli ja kivasti yhteensointuvat topit, vaikka niitä ei voikaan yhtä aikaa käyttää, heh.
Olen erityisen iloinen siitä, että kun olen kaivannut kaarrokeohjetta niin palmikko- kuin kirjoneuleenakin, löysin nyt omista varastoistani molempien ohjeet! Aion joskus vielä toteuttaa paksumman villapaidan tuolla palmikkokaarrokkeella, se on niin kaunis.

In Short
Renovation in the entrance hall and knitting – that's what I've been up to these last weeks.

Jäinen planeetta

Viime viikkoina olemme saaneet ihastella BBC:n tuottamaa Jäinen planeetta -sarjaa. Sir David Attenboroughin juontamana jaksaisi kuunnella vaikka puhelinluetteloa, mutta kun hän kertoo napa- ja arktisten alueiden luonnosta, on viihdytyskerroin huipussaan. Onneksi sarja tulee uusintana taas tämän kuun lopulla. Meinaan katsoa kaikki jaksot uudestaan henkeäni pidätellen.

Frozen Planet
I got to witness the amazing powers of ice in my own garden in December, when we did not yet have snow to protect the ground and plants. This is why brick does not survive here as paving: it absorbs moisture and then goes to pieces, literally.

Omalla pihallani kummastelin jäämuodostumia joulukuussa, ennen lumen tuloa. Tiilenpaloihin imeytynyt kosteus oli työntynyt kiteinä ulos muodostaen hämmästyttävän pitkiä kaarevia jääpiikkejä, kuin ison koiran hampaita. Miten noin pienessä tiilenmurussa olikin noin paljon vettä!

Surullisena katsoin paria paikkaa, joihin olin loppukesällä istuttanut vasta pieniä perennojen siementaimia. Kun jäätyminen on tällä tavoin nostanut maan pintakuoren, näyttivät taimet sekä kuivuneilta että paleltuneilta. Voi hiisi. Pitäisi muistaa suojata ne ennen pakkasten tuloa. Suojasin sitten, mutta liian myöhään, luulen ma.

Monen senttimetrin korkuiset jääpilarit irrottavat multakokkareita. Tämä on hyväksi savimaalle, periaatteessa, sillä se murentaa tiivistä maata. Mutta istutuksille, joiden juuret eivät vielä ole syvällä, tämä on surkea juttu.

Rappusten edessä on vanha tiilikiveys, josta oli lohjennut pala näin nätisti ja havainnollisesti. Hämmästyttävä luonnonvoima pienoiskoossa.