Sunday 15 January 2017

Vuoden 2016 tilinpäätös

Kiitos Vaalean Vihreää -blogiin tästä haasteesta!


Mitä unelmia toteutit 2016?

Viimeinkin riittävän kokoisen puutarhajätekompostin. Ei kun oliko se jo edellisenä vuonna...

Tämän rakennuskuvat löytyivät ainakin viime vuoden kansioista! Navetan edustan lasinsirpaleita ja nokkosta täynnä olevan kivisen rytörinteen muokkaaminen pienten kivikkokasvien alppipenkiksi. Olosuhteita parantaisi vielä räystäskourun saaminen navetan katonreunaan, sillä nyt sadevesi tippuu suoraan penkkiin. Täytyy toivoa, että suuria menetyksiä ei ole.


Mitä opit?

Jos haisujouluruusu on tulossa kukkaan tammikuussa ja on luvassa pakkasia, se kannattaa suojata. Tämä ei enää keväällä noussut. Myös viherjouluruusulle talvi oli vaikea, mutta minusta sen juuristo vaikutti elävältä viime kesänä, vaikka mitään ei maan päälle noussutkaan.

Pitkään havittelemani jauhoesikon sentään tajusin suojata, sekin näytti jossain vaiheessa talvea tältä.


Esikkokevät: edessä kukkii siperianesikko, taempana hivenen vaaleampi mutta muuten hyvin samanlainen jauhoesikko ja voimakkaamman pinkkinä taustalla suikeroesikko. Keltaiset kukat kuuluvat tummalehtiselle 'Brazen Hussy' -mukulaleinikille.


Mitä murehdit?

Tästä valitan vähän väliä, mutta se on päällimmäinen murhe puutarhassa: peurat. Ne syövät lähes kaiken, viime syksynä menivät asterit ensimmäistä kertaa ja myös saniaisia syötiin loppusyksyllä. Keväinen kukkapenkki näyttää tältä: se on täynnä risuja, verkkoja ja hökötyksiä yrityksenä päästä näkemään edes joitakin sipulikukkia. Lähes jokainen puun taimi ja pensas täytyy verkottaa. Pihaesikoitakin ne penteleet syövät. Ja jouluruusuja, ja näsiää, ja ja ja... no, lopetan tähän. Tällä kertaa.


On todella ikävää "ihailla" kukkiaan verkon läpi. Narsissejahan ei syödä, mutta tuossa ovat nuo tulppaanit.


Mistä nautit?

Kevään valosta ja tontin saamisesta takaisin itselle lumen ja jään kynsistä! Mämmihetki omassa rauhassa omalla pihalla – parempaa ei voi ollakaan. Nautin yksinolosta sanoinkuvaamattoman paljon, se on ylellisyyttä.
Kevään avaruus ja mieletön valo, kun puissa ei vielä ole lehtiä, on... on... ei voi sanoin kuvailla. Järisyttävän hieno hetki.


Mitä haaveita on vuodelle 2017?

Hmm. Haaveeni ovat niin isoja, etteivät ne edes voi toteutua. Että saisi tontin peuranpitäväksi. Että talojen kunnostus olisi valmis, jotta voisi hyvällä omallatunnolla keskittyä pihassa möyrimiseen. Joten täytyy keskittyä pienempiin, mahdollisiin asioihin: että viime vuonna istutetut erikoisemmat esikot, kuten kuvan junnaninesikko, selviävät talvesta.


Toivon myös, että tontillani kukkisi mahdollisimman paljon ihania sarjakukkaisia, joihin olen täysin hullaantunut. Tässä kuvassa on kylläkin ihan tavallinen koiranputki, mutta onko kauniimpaa seuralaista lehtoakileijalle kuunaan nähty.
Viime vuonna kylvin sirosudenporkkanaa, joka ei onnistunut tulemaan kukkaan, mutta tänä vuonna olisi odotettavissa ainakin rikkaporkkanoiden kukintaa – ne tekivät viime vuonna lupaavia lehtiruusukkeita, kylvin ne edellistalvena.


Hullu haaveeni on, että saisin nähdä vuorikärhön kukkivan – noh, katsotaan nyt ensin, selviääkö se talvesta.


Vuorikärhö kukkii edellisvuoden versoilla, lisäksi kasvi on talvenarka, joten sen versot paleltuvat meillä poikkeuksetta talvisin. Käärin omani suodatinkankaaseen, kun en muuta löytänyt, ja tältä se nyt näyttää. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Kunhan edes selviäisi hengissä – punaruskeat lehdetkin ovat niin kovin kauniit. Mitä pidemmälle talvi etenee, sitä vaatimattomammiksi toiveet kutistuvat: kunhan edes pysyisi hengissä... kunhan kevät edes joskus saapuisi...

Kyllä tämäkin hetki taas joskus eteen tulee. On kevätpuuhia kesken pitkin poikin pihaa ja raikas vihreys huumaa. Luotan siihen, että kevään myötä energia taas palaa. Viime vuonna pikavauhtia toteutettu kirjaprojekti vei mehut, lisäksi aloin tuntea tappiomielialaa peurojen suhteen ja epäilyä siitä, että talojen korjaus ei koskaan etene siihen pisteeseen, että pääsisin muuttamaan vanhaan talooni. Viime vuosi oli vaikea, mutta jos tilanne ei tunnu paranevan, on mietittävä uusia vaihtoehtoja.

Haastan neljä seuraavaa blogia puntaroimaan viime vuotta – nyt olen seurannut blogeja niin harvakseltaan, että joku näistä blogeista on kenties jo haastettu, silloin tämän voi vain sivuuttaa:

En vindbris över Ekholmen
Susannan työhuone
Puhu mun ruohoille – herätyyys Santra, et ole kirjoittanut pitkään aikaan...
Lopotin Toimelan pihaunelmia

Tässä vielä haastekysymykset:

Mitä unelmia toteutit 2016?
Mitä opit?
Mitä murehdit?
Mistä nautit?
Mitä haaveita on vuodelle 2017?
Laita haaste kiertämään ja haasta neljä.


Haisujouluruusu – Helleborus foetidus
Jauhoesikko – Primula farinosa
Junnaninesikko – P. aurantiaca
Koiranputki – Anthriscus sylvestris
Lehtoakileija – Aquilegia vulgaris
Mukulaleinikki – Ranunculus ficaria
Rikkaporkkana – Daucus carota
Siperianesikko – Primula cortusoides
Sirosudenporkkana – Ammi visnaga
Suikeroesikko – P. Pruhoniciana-Ryhmä
Viherjouluruusu – Helleborus viridis
Vuorikärhö – Clematis montana
TallennaTallennaTallennaTallenna

32 comments :

  1. Olipas kiva tilinpäätös menneestä vuodesta. Sinulla on ollut melkoisen hyvä vuosi. Toivotaan, että myös tästä vuodesta tulee onnekas. Minäkin olen saanut tuon haasteen, mutta en ole vielä vastannut. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tjaa, en kyllä välittäisi, jos toista samanlaista vuotta ei koskaan enää tulisi. Toivotaan kaikin puolin hyvää vuotta nyt!

      Delete
  2. Jostain syystä arvasin tuon peura-asian. Se on kyllä vitsaus.

    Toivotaan sinne päin suurta peurakatoa. Se on ehkä yhtä todennäköinen kuin meillä kotilokato. Mutta aina saa toivoa.

    Tappiomieliala on kurja seuralainen. Toivottavasti väistyy ja saat jotain taas eteenpäin myös vanhan talosi kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, toivotontahan tuo on. Metsästäjät väittävät, että peuroja oli vähemmän kuin ennen, mutta kyllä minulta vain kaikenlaista syötiin - jopa ihan uusia kasvilajeja, joihin ei ennen koskettu - ja nytkin lumessa näkyy peuran laahustavia jälkiä. Plääh.
      Tappiomieliala on ikävä, mutta ilman sitä ei ehkä synny uutta: sitten, kun sitä on aikansa potenut, syntyy ideoita ja niistä innostuu taas.

      Delete
  3. Hih, minäkin arvasin peura ongelman. Mutta nuo kukkaset ovat niin herkkiä ja kauniita että peurat unohtuvat:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tavallaan juu... mutta puutarhaa kierrellessä näkyy koko ajan poikki purtuja kukkavarsia, oksia ja lehtiä, niinpä eivät ne valitettavasti pääse unohtumaan, sapen kiehunta yltyy vain. Muistin juuri, että rikkaporkkanan lehtiäkin syötiin ilmeisen hyvällä ruokahalulla, joten siiten voi olla turha odottaa kukkia sittenkään.

      Delete
  4. Ärsyttävät peurat, mutta onhan noissa verkon läpi katseltavissa kukissa jotain karua kauneutta;) Mieluummin kuitenkin itsekin katselen kukkia ilman verkkoa.
    Toivotaan, että mahdollisimman moni kasvi talvehtisi hyvin tänä talvena:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy toivoa, olisi hirveää, että tulisi kaksi katovuotta peräkkäin.

      Delete
  5. Peurat, minä pelkään joka päivä sitä hetkeä kun keksivät puutarhani. Ihan liian lähellä jo liikkuvat. Mutta ilouutisiakin on, naapurissa nähtiin peurojen vihollinen, ihka elävä ilves!!
    Voi että tuo kivipenkki on siisti, kivet tasaisesti toistensa väleissä. Mun on aina vain ronskisti heitelty.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, ilves on hieno eläin, mutta kaksipiippuinen juttu kissan omistajalle. Nehän ovat todellinen vaara kotikissoille sitten. Ikävä juttu, sillä minustakin olisi niin upeaa, että saarellamme perukantaa verottaisi ihka oikea ilves.
      Voi, minusta kivityöt ovat niin rentouttavia, on aivan ihanaa loksautella kiviä kohdilleen, kun ne saa istumaan kuin hansikas.

      Delete
  6. Kyllä ne pienemmät toiveet ovat niitä, joiden todella toivoisi toteutuvan. Eli että kaikki viimevuotiset kasvit olisivat myös tämänvuotisia!
    Toivon sulle myös talon korjauksen edistymistä ja vähäisempää peuramäärää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jostain olen lukenut sellaisen viisauden, että onni on pienissä asioissa. Useammastakin paikasta, varmaan. Ja ihan tottahan se on: jos onni on kiinni liian isoissa tavoitteissa, tai jatkuvasti tulevaisuudessa, tai menneisyydessä, ei sitä ikinä tavoita.
      Tuo oli hyvä toive: että kaikki viimevuotiset olisivat myös tämänvuotisia.
      Kiitos!

      Delete
  7. Parempaa tätä vuotta Saila! Ihanasti toteat yksinolon olevan luksusta, ymmärrän sinua. Ne on nuo tuommoiset hetket ihan täydellisiä, niissä on kaikki ja ne saa ottaa itselleen juuri sellaisena ilman että tarvitsee miellyttää tai huomioida ketään. Minä odotan siemenenä lähettämäsi villiporkkanan kukintaa kovasti, kylvökset onnistuivat hyvin joskin maahan istutus jäi turhan myöhäiseksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!
      Luen justiin kirjaa kuvitteellisesta 1800-luvun runoilijattaresta, joka kuvailee jotenkin samoin, toki pidemmin ja koristeellisemmin, valitsemaansa yksinoloa. Tuolloinhan nainen pystyi edes harvoin valitsemaan elämänpolkuaan. Tuo on yksi asia, josta muistan olla kiitollinen joka päivä. Että saa syödä mämminsä rauhassa :-D
      No vain, mutta luonnon äänien kuuntelu, keväinen herääminen... jopa kasvien nousevista versoista tuntuu kuuluvan ritinää ja puhinaa - se on niin ihanaa.

      Delete
  8. Voin samaistua tuohon mämmihetkeen valon lisäännyttyä. Kaipaan kevättä ja valoa NIIN KOVASTI! Osittain varmaan siksi, että multa on nyt kielletty D-vitamiini ja sillä uskon pönkineeni edelliset talvet läpi. Nyt vaan alan jo päivällä oottaa iltaa, että pääsee nukkumaan eli pois näistä paskoista talvipäivistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hööh, sepä ikävää! D taitaa tosiaan auttaa. Tää pimeys on niin epäinhimillistä, en tajua esi-isiämme, miten ne onkin tänne jääneet sitten, kun ensimmäinen syksy eteni. Hulluja olivat!

      Delete
  9. Pahin aika on jo mennyt, kevät on jo ihan nurkan takana! Valo lisääntyy joka päivä, tieto siitä riittää, vaikkei mitään vielä huomaisikaan, ei nyt voi enää nureksia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi vuoden lyhin päivänvalo on sentään jo takanapäin, vaikka pitkä matka tässä vielä on kuljettava...

      Delete
  10. Saila, mistä saa junnanineiskontaimia ja kestävätkö ne vyöhykkeellä IV? Meidän saari kyllä taipuu III:een. Joku kauhea oranssinälkä vain jatkuu...

    Meilläpä kävivät jänöt napsimassa kaikkein upeimmasta valkoisesta atsaleasta yhden oksan kaikki nuput! Loppi näet verkot syksyllä kesken ja laitoin vain jotain suojarautoja...Heti löysi R. sen verran verkkoa, että saimme kaksi muuta nupullista oksaa suojattua. En anna ikinä periksi atsaleoiden kanssa ja verkkoa ostetaan lisää! Muut atsaleat oli hyvin verkotettu, mutta kun lisäsin ja lisäsin niitä...

    Meillä on ollut pikkukauriita pihassa syömässä talviomenoita: Suloista kunhan syövät vain niitä.

    Mukavaa, vahvaa alkanutta vuotta♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, junnaninesikon talvenkestosta ei ole mitään tietoa! Tilasin sen Barnhavenin esikkotaimistolta Ranskasta.
      Atsaleoja syövät puput ovat anteeksiantamattoman rikoksen tekijöitä. Viedä nyt atsaleojen keväinen kukkaloisto! Onneksi saitte loput oksat suojaan. Toivottavasti te saatte pupupaistia ;-)

      Delete
  11. Upeanvärinen tuo esikko, ihana! Ja kauniita kuvia muutkin! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    ReplyDelete
  12. Multa olis menny järki jo aijat sitte nuaren peurojen kans. Eikö mettästäjät voisi kytätä sun nurkis peuroja ja köllätä ne. Non varmasti vakio viaraalijoota. Saisit olla eres hetken rauhas, ennenku seuraavat haistaa sun herkut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä tässä järki todella meneekin. Metsästäjät ampuvat niitä tietysti metsästysaikana, mutta eivät ne ikinä lopu.

      Delete
  13. Toivottavasti toiveesi toteutuvat.
    Vaikka mahdottomalta tuntuu peurat estäminen.
    kiitos postauksesta, oli mukava lukea..

    ReplyDelete
  14. Syötkö ihan oikeasti mämmiä! Voi hyvänen aika! Työkaveri syö sitä jäätelön kanssa!!! Outoa!

    Hirviötaiston voitto ilman muuta on haaveista toivotuin ja tietenkin vuorikärhön kukinta, voiko ihanampaa olla mistä haaveilla! Sitä meilläkin yritin, mutta on ihan liian kylmää! Onneksi kärhöjen suvussa riittää kaunottaria. Esikoiden kevättä odottelen myös innolla ja toivon talvenkestävyyttä koko sydämestäni! Toivottavasti vuosi taittuisi kevääseen mahdollisimman pian eikä tulisi enää pakkasia ja tuo lumiharso pysyisi maan peittona, vaikka en lumesta kuitenkaan tykkää!

    Ihanaa alkanutta vuotta, pian aurinko taas paistaa ja hiljalleen päästään taas kuokan varteen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hyvänen aika, mämmi on niin parasta ruokaa! Totta hitossa syön :-D En ole jäätelön kanssa kokeillut, sillä se on ihan parasta kerman ja sokerin kanssa.
      Toivottavasti esikkoaarteemme talvehtivat kaikki, odotan niin jännityksellä, mitä sinun kylvöksistäsi nousee sen yhden violetin lisäksi, joka innostui tekemään nuppuja jo syksyllä.
      Nyt on lupaavaa nollakeliä luvassa koko 10 päivän ennustuksen pituudelta, siitä on kevään hyvä alkaa...

      Delete
  15. "Kevään avaruus ja mieletön valo, kun puissa ei vielä ole lehtiä, on... on... ei voi sanoin kuvailla. Järisyttävän hieno hetki." Se on siinä, kauniisti kirjoitat. Ja se kuva tuon tekstin yhteydessä. Täydellinen.

    Olen tässä laulellut Freemanin Yksi lensi yli käenpesää: "Meni talvi rokulissa, minä kesää jonotin, mutta jono kulki liian hitaasti." :) Hitaasti se kulkeekin, mutta onneksi kuitenkin kulkee. Kai. Pia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mainio sanoitus! Naulan kantaan. Kyllä se kulkee, aika kulkee... pääosin liian nopeasti, mutta joskus toivottoman liian hitaasti!

      Delete
  16. Kiitos Saila haasteesta. Koitan vastata lähiaikoina. :D Pitäis herätellä harmaat aivosolut talviunesta taas kerran. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin, harmaat pienet aivosolut kieppumaan vaan ;-)

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!