Monday 14 March 2016

Silmuraportti ja messulippuarvonta Turkuun


Kevät ei oikein etene, mikä pettymys. Luvattu föhn ei tänne juurikaan hönkäile, ainakaan vielä. Lämpötila on +4:ssä, mikä on sentään kolme astetta enemmän kuin eilen... mutta on pilvistä, paikoin sumuista ja viileää. Otin nämä kuvat lauantaina, jolloin paistoi aurinko niin, että siitä tulikin sitten migreenin tapainen. Silmät eivät liene tottuneet moiseen kirkkauteen. Harmillista, että ihanassa auringossa on tällainenkin puoli.

Onneksi on puutarhamessut. Sain kymmenen vapaalippua Turun messuille! Arvonnasta tarkemmin postauksen lopussa.
Pensaiden ja puiden silmutkin lupailevat paljon. Ruusuherukka on näin ihastuttavan ruusunpunainen vasta silmuillessaan, ylimmässä kuvassa.


Sirotuomipihlajassakin on kauniin pitkulaiset silmut.


Terttuseljaa – tämä on jokin liuskalehtinen lajike, tai olikohan vielä keltalehtinenkin, 'Plumosa Aurea' ehkäpä – ei ole onneksi kokonaan syöty, oksankärkiä vain maisteltu. Tämän nuput ovat pulleat. Nuppujen, silmujen ja versojen pullistumista ei varmaan voi kyllästyä seuraamaan. Niitä voisi tuijottaa tuntikausia ja avautumisen voi kuvitella kuulevansa pienenä ritinänä, kahinana tai ehkä jopa hentoisena poksahduksena...


Viereisellä kiviaidalla päivystää Musti. Pihapantterilla on paljon puuhaa. Musti kuuntelee toisenlaisia ritinöitä ja rapinoita.


Pihamaasta noin puolet on vielä lumen peitossa.


Perjantaisen postitusreissun jäljet ovat vielä näkyvissä: maitokärryt täynnä tilauksia menivät tästä.

Muotopuutarha on hyvässä paikassa talon eteläpuolella. Talon puoleiset penkit ovat lumettomat. Niistä nousee kaikenlaista versoa. Nämä lienevät laukan siementaimia.

Nämä ovat vaaleanpunaista helmililjaa tai vaaleanpunaista pikkusinililjaa, tai molempia.

Mustin kopin edustan turkintalventähdet ovat tiiviisti nupulla yhä vain. Katsotaan, miten lähipäivinä käy, tänne tosin ennustetaan korkeintaan +4 astetta. Mutta onhan se sentään plussaa!

Eilen tarvitsin multaa kylvöpuuhia varten ja kokeilin vanhemman talon eteläseinustalla olevaa multakasaa... kyllä, siitä sai ihan hyvin kuopsutettua multaa! Lisäksi siitä sai kohtalaisen hyvin vedettyä rikkakasvien taimia juurineen pois... mikä kitkemisvimma siitä syntyikään. Voi kunpa rikkakasveja nyhtäisi samalla hurmoksen voimalla vielä kesälläkin, olisipa piha siisti! Tästä kevätinnosta täytyy ottaa kaikki irti. Taidan lähteä kohta kitkemään taas! On niin ihanaa, kun pääsee pistämään sormet multaan, oikeaan avomaan multaan, joka ei ole jäässä (ainakaan ihan pinnasta).


Toivomme pikaista kevään ja sulan mullan saapumista kaikille muillekin!

Sitten messulippuarvontaan!

Viisi onnekasta tähän postaukseen kommentoijaa voittaa kaksi lippua, eli itselle ja ystävälle, Turun Piha & Puutarha -messuille. Olen siellä itse luennoimassa sunnuntaina 3.4. klo 13 ja 15, luentojen aiheet ovat Perinnekasvit modernilla pihalla ja Kuvamatka Hollannin kukkakevääseen.

Eli jätä kommentti, kaikki kommentoijat saavat yhden arvan. Liput arvotaan torstaina 17.3. klo 21. Anonyymit kommentoijat, jättäkää sähköpostiosoitteenne tai jokin nimimerkki, jolla teidät voi tunnistaa ja muistakaa sitten käydä katsomassa arvonnan tulos, sillä minulla ei ole keinoa saada teihin yhteyttä!


Helmililja – Muscari
Laukka – Allium
Pikkusinililja – Scilla bifolia
Ruusuherukka – Ribes sanguineum
Sirotuomipihlaja – Amelanchier laevis
Terttuselja – Sambucus racemosa
Turkintalventähti – Eranthis cilicica

75 comments :

  1. Oi apua, mitä kuvia! Täällä alkavat väylät olla lumettomia ja pajut tekevät kissoja, mutta ei kyllä vielä toivoakaan mistään noin keväisestä. Arvontaa varten sähköpostiosoitteeni on hannameronen at hotmail.com. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että lykästäisi. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea arvontaan ja pikaista kevättä!

      Delete
  2. Voi pääsisipä jo rikkaruohojahtiin! Keväällä rikkaruohot irtoavat niin helposti, kun maa on kosteaa.
    Aloitin tänään pihahommat. Kärräsin ensimmäisen kuorman kompostia metsäpuutarhakasveilleni. Siitä se lähtee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, pihahommien alku on niin innostavaa ja huojentavaa - pitkästä aikaa, on ollut niin ikävä... Nyt on hieman varrallista kitkeä vielä, kun juuri katkeaa jäätyneessä maassa. Mutta jotenkin se ei estä kitkemistä silti :-D

      Delete
  3. Linnuntietä jos mitataan ei pihoillamme ole paljonkaan välimatkaa , mutta täällä on kyllä lunta vielä vaikka paljon. Mukana arvonnassa.

    ReplyDelete
  4. Pitääpä käydä omassa puutarhassakin katsomassa, joko näkyisi silmuja. Vaikka lunta on kuitenkin aika paljon enemmän. Messuille joo, lähtisin.

    ReplyDelete
  5. Vaikkei föhn puhaltele, niin onneksi ollaan kuitenkin plussalla. Arvontaan emme osallistu -meiltä on aivan liian pitkä matka Turkkuseen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, onneksi on plussakeli - ärsyttää viikon lopulle luvatut pakkaset, päivälläkin! Hitsi. Kunpa ei tulisi.

      Delete
  6. Plussa on aina plussaa, vaikka vähänkin :)
    Ihania piippoja siellä sun täällä, ja olet jo päässyt upottamaan sormet multaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, juuri kitkin lisää ja samalla katkoin edellisvuotisia perennanversoja kukkapenkissä. Tajusin, että kohta se on todella vaikeaa olla murjomatta joka paikasta nousevia sipulikukkia!

      Delete
  7. Ihania turvonneita silmuja, tuossa ruusuherukassa on söpöset silmut, ihan kuin kohta pamahtaisivat auki! Meillä on kellarinmäellä muutama kohta missä ei ole lunta, ei ole ollut juurikaan koko talvena! Eli siellä pälvehtii muuten tarvotaan vielä umpihangessa!

    Arvonnassa mukana! Houkuttaisi nuo messut, sinne saisi isännän vieteltyäkin aika monella täkyllä (Turussa on monta autokauppaa) ja olisi kyläpaikkakin :D Silitykset Mustille, kiva kun pääset metsästämään taas, missäs Ransu-ihanuus piileskelee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kellarinmäki! Onneksi on tuollaisia kohtia, niin kestää paremmin ne lumiset kohdat.
      Ransu taisi olla tuolloin sisällä, nytkin istuu tässä vieressäni keittiön pöydällä ja tyytyy ulkoilemaan vain katseellaan. Äsken oltiin kyllä ulkona, kuvia tulee sitten omassa jutussaan :-)

      Delete
  8. Voi että, kaikenlaisia ihania silmuja ja piipottajia!
    Mikä ihmeen lumimagneetti meidän piha mahtaa olla, pihalla on lunta vielä niin, että ei pääse edes silmuja tarkkailemaan, vaikka tuossa tien toisella puolella sänkipelto on ihan lumeton! Outoa. Pitääkö tässä nyt ottaa lumikengät esille, että pääsee edes kasvarille?!
    Ei ole föönit osuneet meidänkään pihalle. Onneksi on kuitenkin vähemmän lunta kuin Kilpisjärvellä!
    Komeasti kiiltelee pihapantterin turkki♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi höh, mikä ihme siinä on. Rinnepihat etelään päin niin kuin omani on kyllä parhaat kevään tulon kannalta. Ja avaruus, että aurinko pääsee paistamaan, ja tuuli puhaltamaan kinoksia pois. En sitten muuta tiedä. Ehkä juuri teidän tontille on satanut enemmän lunta kuin pellolle ;-) Onneksi ei kuitenkaan Kilpisjärven mitoissa!

      Delete
  9. On se vaan niin väärin, että siellä on jo noin kevät :( Mä en kyl osallistu arvontaan.

    ReplyDelete
  10. Kyllä kevät on ihanaa, kun saa seurata kasvua..:)
    Arvonnassa mukana!

    ReplyDelete
  11. Täällä Ahvensaaresta hieman mantereelle päin on 7.3 astetta varjossa, jee - lumet sulaa niin että kohina käy :)
    Arvonnassa mukana, riemukasta kevättä toivottaen! Heidi (heidi.lundstrom@gmail.com)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, ihanaa! Täälläkin kumma kyllä mittari on noussut lähes 6 asteeseen, vaikka aurinko ei ole kunnolla edes paistanut. Jihuu!

      Delete
  12. Musssshti, hello handsome!

    ReplyDelete
  13. Ihanan keväisiä kuvia. Kiva arvonta, mutta en osallistu, koska tiedän että en voi osallistua, joten jätän mahdollisuuden niille, joilla on mahdollisuus osallistua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, toivotan pikaista kevään saapumista sinne... kumma kyllä pilvisenäkin päivänä lunta on hävinnyt, vaikka tuntui kalsalta.

      Delete
  14. Ihania kevään merkkejä! Mekin jo kaivetaan venettä pressujen alta esille, jos vaikka pääsiäiseksi saareen pääsisi. Saattaa olla kuitenkin turhaa optimismia ilmassa ;) Niin ja arvonnassa mukana tietenkin ;) Terv. Taina Kilpi naapurisaaresta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyyhän sitä optimisti olla, jos ei muuten niin ainakin kevään suhteen! Jos viikon lopuksi luvataankin pakkasasteita, niin pääsiäisenä on varmaan jo helle ;-) Kävin äsken rannassa hakemassa postit ja siellä ainakin jään reuna oli hävinnyt sadan metrin päähän siitä, mitä oli pari päivää sitten. Lähes pelkkää avovettä vaan!

      Delete
  15. Mukana arvonnassa. Täällä Espoossa lunta on vielä ihan vähän ja havut onneksi suojaavat vielä viime syksyn herkimpiä tulokkaita etteivät raukat innostu liian aikaisin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, joskus ne lähtevät liian aikaisin kasvuun. Huomasin yhden todella pitkällä olevan hyasintin, se raukka oli mennyt läpikuultavaksi, kun on versoillut jo niin pitkälle. Saa nähdä, onnistuuko kukkimaan.

      Delete
  16. myös täältä osallistutaan arvontaan siinä toivossa, että...

    hannah
    hannahirn@gmail.com

    ReplyDelete
  17. Tämä taitaa olla nyt sitä kevään keikkumista. Föhniä olen odotellut, mutta pihamaalla näyttää pikemminkin Grönlannilta. Onneksi sentään valon määrä lisääntyy kaiken aikaa.
    Taidan jättää Turun messut väliin, kun aika ei mitenkään riitä. Onnea siis kaikille muille arvontaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Grönlanti on hyvä vertaus! Vaikka minun ei pitäisi valittaa, kun lumet alkavat olla vähemmistönä pihallani, mutta jotenkin tuntuu niin kovin viileältä.

      Delete
  18. Kylmää, mur! Vai onko sitä vaan tottunut liian lämpimiin kodin sisälämpöön. Söpö punavartinen ruusuherukka <3 Minkäpituisia luentoja sinulta on pyydetty ?
    Musti <3 Oliko Ransu myyräjahdissa ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huusin ( huussin ?)punaiset silmut herukassa :)

      Delete
    2. Niin, ehkä sitä on liian lämpöön tottunut, mutta kun minusta tänään pihalla puuhaillessakaan ei tullut lämmin.
      Luennot taitavat olla vain vartin-20 min pituisia, oikeastaan tietoiskuja, plus kysymykset ja keskustelua, viime vuonna ainakin kuulijat osallistuivat todella mukavasti.
      Ransu taisi nähdä unia myyristä ja tytöistä ;-)

      Delete
  19. On tää niin väärin :) siellä jo pippoja, aukenevia silmuja ja meillä sitä lunta.
    Nyt en osallistu arvontaan, matka tuonne messuille on liian pitkä, mutta onnea kaikille toisille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, pikaista silmuttumista ja piipottumista sinne!

      Delete
  20. Färsk mylla doftar så gott! Nog blir det snart varmare men när det inte har varit ordentlig vinter kan det nog dra ut på tiden före det blir riktigt varmt. Njut av sysslorna när du inte har fullt upp från morgon till kväll, snart hinner du knappt dricka kaffe :)

    ReplyDelete
  21. Teillähän on jo melekee kesä! Lunta ei palio mihinää. Meilläki oli kivasti hetken nua kuus astetta. Tuuli, mutta ei se nii lämpööseltä tuntunu...siltä fööniltä. Taitaa taas olla kaikki puutarhamessut mulle saavuttamattomis. Isännälle on turha loma-anomusta laittaa :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ei kyl oo mikään kesä! Paitsi, ai niin, kesälläkin on kylmä Suomessa, heh :-D Ainakin kesäkuu on usein hyytävä, hrr... joten siihen nähden juu, täähän on ihan kesää! Paitsi HEI, ihanaa, ruohoa ei tarvii vielä leikata!! Joten nautitaan nyt tästä levosta vielä, kohta ei ehdi muuta tehdäkään kuin juosta ruohonleikkurin kanssa ees taas.

      Delete
  22. Voi jukranpujut miten keväistä siellä on! Juupajuu, meillä on kyllä myöskin eteläinen rinnetontti, mutta lunta silti riittää ihan sikana. Ei puhettakaan pälvipaikoista. Täytyy varmaan ottaa kohta tuhkat kehiin ja ripotella vähän noihin korkeimpiin kohtiin :) Lämpimältä tuntuu ja kyllä lumi varmaankin koko ajan katoaa, mutta sitä vain on tänä vuonna aika paljon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi hiisuli. Tsemppiä! Tuhkat ja hiustenkuivaajat esiin!

      Delete
  23. Kivaa! Messut lähestyvät, haluaa ehdottomasti Turkuun 😊

    ReplyDelete
  24. Mukana tietty, vaikka lähtemiseni onkin aina vähän niin ja näin. Istun juuri aamukahvilla ja mustarastaan laulu kuuluu sisälle asti<3

    ReplyDelete
  25. Ensin ajattelin, että onpas teillä talvista, mutta etelä-puoli näyttääkin oikein keväiseltä.
    Messuliput olisi oikein kiva yllätys :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paikoin on ärsyttävän talvista, on jo maaliskuun puoliväli! Ärrinmurrin. Mutta onneksi toisin paikoin pystyy jo kuopsuttamaan pintamaata :-D

      Delete
  26. Pakko nyt edes inahtaa täältä taustalta ;)
    Messuilla voisi saada kipinän kevääseen.
    Olen lueskellut juttujasi kyllä mutten edes ole jaksanut kommentoida. On ihan puutarhalamaannus vaivannut...tuntuu että pää on täynnä ajatuksia muttei aikaa ja energiaa tehdä mitään niiden muuttamiseksi todeksi. Kuvatkin ovat jääneet laittamatta blogiin.
    Kevät on kuitenkin lempivuodenaikani, joten kai tästä horroksesta herää, kohta.

    Aurinko paistaa! Toivottavasti se saa pälvipaikat pian lämpiämään :)

    R&T, salaisesta puutarhasta http://salaisessapuutarhassa1.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, eihän blogilla ole väliä, mutta sinun kannaltasi horros on ikävä juttu. Toivottavasti kevätaurinko lempeästi herättää.

      Delete
    2. Tuijotan juuri tässä lumista pihaa. Mietin että olisi säkkitolkulla tuhkaa tulisijoista.
      Sen voisi ripotella ja jouduttaa kevään tuloa mutta toisaalta savisella pihalla se tarkoittaisi vain kurakauden pidennystä ja miljoonaa pestävää tassua ja jalkaa...taidan nauttia puhtaasta lumisesta maasta niin kauan kuin sitä on ;) Perennamaille en uskalla vielä ripotella kun lupasivat kovia yöpakkasia. Muutenkin lumipeite ehti suojaamaan vasta kun kovat alkutalven pakkaset olivat jo purreet. lohdutan itseäni, että kotilokuolemat ovat tyypillisiä suojattomassa maassa pakkasella...ikävä sivujuonne ovat myös esikkokuolemat, koska ne reppanat eivät lainkaan ymmärtäneet lopettaa kasvamista syksyllä saati jouluna.

      Hullunkurista puutarhahorroksessa on se, että katselin sillä silmällä asuntoilmoituksia. Mietin, että jos myisi talon ja alkaisi kaupunkielämään, ei tarvitsisi miettiä, ehtiikö ja jaksaako ja kasvaako rikkaruoho parissa vuodessa kaiken työn hukkaan.
      Löysin itseni katselemasta vielä nykyistäkin vanhempia puutaloja, tosin vain osakkeita. Ensimmäisenä mietteenä, että no tuo piha on niin ankea, että voisi napata sen ja sen ja tämänkin kasvin mukaan ja istuttaa.
      Eli mihinkäs koira karvoistaan tai jotain sellaista. :D
      Elämääni en vaihtaisi ja varmasti ihmettelen pian, mihin nämä ruuhkavuodet katosivat ja ehdin kuopsutella pihaani 24/7.

      R&T

      Delete
    3. Heh, no tosiaan! Aina sitä kuitenkin etsiytyy vanhojen talojen ja puutarhojen pariin... vaikka kuinka vannoisi, että hankkii tilalle pienenpienen rivitaloasunnon jossa on postimerkkipiha :-D
      Niin, elämässä on monta sykliä ja huumorilla niistä taitaa kaikista selvitä, hyvä että sitä löytyy.

      Delete
  27. Olen seurannut ihanaa blogiasi jo tovin.Itse laittelemme 1930-luvun talomme puutarhaa ja nyt olemme aloittelemassa myös lasiverannan tekemistä,aurinkoista kevättä sinne Korppooseen.
    paivi.englund@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentistasi, samoin aurinkoa sinulle ja mukavia verannanrakennuskelejä!

      Delete
  28. Hankikantohiihtäjä ilmoittautuu, Turku-reissu olisi niin kiva vaihteeksi! Tänään Vampulassakin maaliskuisen märkä maanpinta tuoksui, alan heittäytyä kevään vietäväksi. Pirtissä sekopäiset vaahtera-auliot pukkaavat taas kukkaa, viimeksi ilahduttivat lokakuussa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä mukavaa, että kukkaa pukkaa! Juuri nyt ei hirveän moni kasvi kuki. No, huone-esikot ovat minulla molemmat kukassa nyt, mutta eipä juuri muuta.

      Delete
  29. Miten sinulla jo nyt muscarit nousevat...Niistä pidän tosi, tosi paljon ja olen istuttanut myös pinkkiä, mikä sitten ei ollutkaan pinkkiä eli oli huijausta. Scillat pinkkeinä onnistuivat ja lisääntyvät.

    Meillä on vielä kinoksittain lunta! Saan sinua kiinni ehkä toukokuun alussa ja sitten siellä jo vaikka mitä. Köynnöshortensia onneksi jo pullistelee lupaavasti:)

    Kitken mieluusti myöhään syksyllä ja varhain keväällä, en jaksa enää heinäkuussa tai siis en viitsi. Vaivoin siihen ryhdyn, koska käy vieraqita, mutta elokuussa elän jo rentoa syyskesää.

    <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muscarit nousevat jo usein syksyllä, tosin lehtiä vain, ja jatkavat keväällä siitä mihin jäivät. Aikamoisia sissejä, mutta niillähän menee vielä kuukausi ainakin ennen kuin kukkivat.
      Kevät tapahtuu liian nopeasti Suomessa, onneksi täällä lounaassa saa vähän varaslähtöä. On surku, että toukokuussa käydään läpi pikakelauksella koko ihana kevät...
      Kitkettävä on silloin kun siltä tuntuu, silloin on paras aika :-)

      Delete
    2. Oi ihana toukokuu: Silloin tapahtuu kaikki nopeasti.

      Ellei kitse just, kuten mainitsit se jää, mutta olen pitänyt niistä puutarhaneuvojista, jotka ovat myös sanoneet, että kun kitkee syksyllä pääsee paljon helpommalla keväällä. Keväällä on niin paljon muutakin...etnekin kevään huumaa<3

      Delete
    3. Kevät ja keväthuuma ♥

      Delete
  30. Ihania silmuja! Meillä ei olla vielä noin pitkällä. Terttuselja hävisi pihaltani pakollisten muutostöiden myötä, se ei kestänyt siirtoa. Nyt mietinkin hankkisinko uuden - mutta olikos se jotenkin agressiivinen leviäjä?
    T. Undine

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mmmmm.... nyt en muista, että terttuselja leviäisi mitenkään aggressiivisesti. Se tekee kyllä joskus siementaimia, mutta enpä muista nähneeni mitään juurivesoja tms. Tykkään kovasti sen liuskalehtisistä versioista, niissä on höyhenmäistä keveyttä, sellaistakin voisi ajatella (ja lajike ei ehkä tee itävää siementä kuten luonnonmuoto).

      Delete
    2. Voisikin tosiaan olla hyvä idea hankkia tuollainen erikoismuoto. Se menettämäni tavisterttuselja oli kyllä myös tosi kaunis, pikkuinen jotenkin japanilaishenkinen puu.

      Delete
    3. Terttuselja on tosiaan kuin pieni puu, sitä voi varmaan muotoillakin. Lajikkeet jäävät joskus luonnonmuotoa pienemmiksi, mikä voi olla hyväkin puoli, paikasta riippuen.

      Delete
  31. Katselin kuviasi ja noista maitokärryn jäljistä saisi kyllä mainion aiheen maalaukseen, nostalgista! Ja Turkkusseen olisi mukava voittaa lippu! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taidat harrastaa maalausta, kun moinen idea tuli :-)

      Delete
  32. Messuille olisi ihmisen mieli...kevät on sellaisessa aikataulussa että kerrankin ehtisi kevät töiltä messuilemaan.Hyvää kevättä!
    t.Eve

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea arvontaan, ehdit juuri sopivasti vielä mukaan!

      Delete
  33. Voittajat arvottu! Lippuparit voittivat Hanna ja Leijona, Krissa, Minna, Undine ja Petäjämäki. Onnea voittaneille, yritän ottaa teihin yhteyttä henkilökohtaisesti tai blogienne kautta!

    ReplyDelete
  34. Kaikkien blogeihin en päässyt. Krissa, Undine ja Petäjämäki, lähetättekö postiosoitteenne minulle osoitteeseen saila (at) elsanlempituoli.fi niin saan lippunne postitettua!

    ReplyDelete
  35. En ehtinyt tuohon arvontaan, mutta voi olla että ei tulisi mentyä, kun nuo päivät ovat työpäiviä.
    Onko siellä korpoossa kevät pidemmällä kuin täällä Turussa, kuvistasi päätellen taitaa olla.Korpoossa ei ole tullut käytyä, kiinnostaisi kyllä, kun olen käynyt esim. kemiössä,velkualla, ja kustavissa.Kauniit kissat sinulla, meillä oli samanlainen musta kissa joskus, jäi auton alle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä on varmaan usein vähemmän lunta kuin mantereella. Toisaalta joka kevät näyttää kukkivien sinivuokkojen kuvia tulvii milloin Turun suunnalta, milloin Lohjalta, ja täällä ei vaan sinivuokot kuki!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!