Sunday 8 November 2015

Syysväriä

Joissakin puissa ja puskissa on vielä lehtiä. Marjaomenapensas 'Marleenassa' on marjatkin.

Autumn colour
Most of the leaves have fallen, but there are some specks of colour!


Kirsikkaluumu 'Nigra' on myös upean värinen.


Tavallisissakin kirsikkapuissa on vielä ihanan keltaiset lehdet, mukana häive punaista.

Muuten ei enää lehtiä olekaan. Japaninvaahtera (verkon sisällä) on ruskistanut lehtensä ja saarnet ovat pudottaneet ne jo kokonaan.

Täytyy katsoa yksityiskohtia. Orjanruusun kiulukat ovat upeita, pensaan kaarevaoksainen muoto tulee taas esiin näin syksyllä.


Jotkut asterit ovat vielä kukassa. Tämä on Raakkilan kantaa oleva matalahko asteri.


Syysasteri 'Royal Ruby'.

Tarhamyrkkylilja 'Waterlily'.


Syysmyrkkylilja 'Alboplena'.

Murattisyklaami oli kaikessa hiljaisuudessa tehnyt kukan, joka ehti puhjeta ja lakastua, kun olin poissa kotoa. Kyllä lakastunutkin kukka ilahduttaa, ja näin paljon tuoreita lehtiä myös!


Hopeatäpläpeippi on aivan ihana syyskasvi. Lajike 'Aureumilla' on kellanvihreät lehdet ja se jaksaa kukkia yhä vain!


Silti täytyy myöntää, että syys on saapunut saaripalstallekin.

Sateetkin ovat viimein alkaneet. Myyrästäjän töppöset.

Eilen satoi oikein kunnolla, ja tänäänkin jossakin vaiheessa. Oikein hyvä vastaistutetuille kasveille ja kaikille muillekin, sillä vielä eilen aamulla istuttaessani maa pölisi lapion syvyydeltä asti.
Iloista uutta viikkoa!


Hopeatäpläpeippi – Lamium maculatum
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Kirsikkaluumu – Prunus cerasifera
Marjaomenapensas – Malus toringo var. sargentii
Murattisyklaami – Cyclamen hederifolium
Orjanruusu – Rosa dumalis
Saarni – Fraxinus excelsior
Syysasteri – Aster novi-belgii
Syysmyrkkylilja – Colchicum autumnale
Tarhamyrkkylilja – Colchicum Speciosum-Ryhmä

21 comments :

  1. Eilinen ja tämän päivän sade oli tervetullutta kuivuutta vastaan. Muuten se ei kivaa ollutkaan. Syksyllä yksityiskohdat on kauniita, se on totta. Ja töppöset on kissoilla aina märkinä, lattiat täynnä kuraisia tassunjälkiä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sade on hyvä, mutta pilvisyys tuo hirveän pimeyden! Kamalaa kun valot täytyy pitää keskellä päivää jotta näkee ylipäätään mitään. No, joka vuosi tämä on samanlaista suossa tarpomista. Kevääseen tuntuu olevan kovin pitkä aika... mutta kyllä se sieltä lopulta tulee!

      Delete
  2. Saaripalstalla on kaunista myös syksyllä!

    ReplyDelete
  3. Onpa siellä vielä lehtiä ja väriä. Meillä ei ole mitään puissa/pensaissa tms; pelkkää harmautta mikä on minusta tylsintä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmaus ja valon puute ovat raskaita. Ja kun talvipäivänseisaukseenkin on vielä niin pitkä matka. Ja kun en ole edes jouluihminen, niin siitäkään ei osaa nauttia, ärsyttää vain. Huokaus... tulee se kevät, tulee tulee...

      Delete
  4. Ihania värejä, hienoja yksityiskohtia olet saanut kuvatuksi. Ja kiva kun teillä on vielä kukintaa. - Mukavaa viikkoa sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että on vielä kukkia ja värejä! Syksyn viimeisistä kukkasista osaa olla yhtä kiitollinen kuin kevään ensimmäisistä.

      Delete
  5. Syysvärit ovat kyllä kauniita. Ja nuo töppöset♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mikähän siinä on, että eläimet ovat söpöjä kuraisinakin? Ja niiden kuorsaus on hellyyttävää :-D

      Delete
  6. Sadetta maa on kyllä kaivannut. Vaikka on ollut yökosteutta, maa on tosi kuivaa syvemmältä.
    Ihanaa ruskaa siellä vielä. Meilläkin syysasteri kukkii vielä täyttä häkää. Ja ruusujen kiulukat ovat kuin kukkia, kun lehdet ovat pudonneet.
    Mukavaa viikkoa! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi on näitä pieniä väripilkkuja. Ja kohtahan se päiväkin alkaa pidentyä ;-)

      Delete
  7. Myyrästäjän töppöset on kauniit kuraisenakin! Manuleita ei ilmeisesti haittaa rapaisuus niinkään, vaikka lumi haittaakin?

    Teillä on siellä etelässä ja saaristossa kyllä syksy aika paljon myöhemmässä kuin täällä Keski-Suomessa. Ihan ymmärrettävää se tietysti on, mutta näistä kuvista sen erityisesti huomaa. Tosin esim. tänään täällä ei päivä valjennut ollenkaan, vaan koko päivän oli sumuista ja suhmuraista, niin että vaikka miten olisi värikästä, niin ei sitä kyllä ainakaan mitenkään voisi nähdä! Taannoin aurinkoisina päivinä oli vielä varsin nättiä, vaikka kauneimmat ajat kyllä meni jo.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Manuleita ei näköjään lainkaan haittaa kuraisuus, eikä tihkusadekaan :-)
      Nämä pilviset päivät ovat tosi pimeitä. Toivotaan valon paluuta!

      Delete
  8. Kyl se tästä joo...vähän aikaa vielä pimenee, mut sitte jo taas pitenee...siis valoisa aika. Viikot menee äkkiä! Lisää syysvaloja vaan esille..sisälle ja ulos. Ransun töppöset...mites Pantterin liperit. Pysyykö puhtaana? Täällä ei punerra mikään eikä kukan kukkaa...jaa kukkiipas pikkudis orvokkeja siellä täällä. Jaksellaan!

    ReplyDelete
  9. Hö. Sydän Ransun töppösille ja pikkusii orvokkeja....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, jossain vaiheessa tulee talvipäivänseisauskin, kun tarpeeksi monta viikkoa jaksaa lusia.
      Musti on paljon puhtaampi kuin Ransu, se ei ehkä könyä kaikkia ojanpohjia. Liperi on aina valkoinen!
      Orvokit ovat liikkiksiä, kun ovat niin pieniä ja sitkeitä.

      Delete
  10. Ihana kun voit istutella. Pitkä leuto syksy jee.Olen niin kade asterista, mulla ne ei taaskaan ehtineet, pitää etsiä joku lajike joka oikeasti kukkisi. Herkullisia syysvärejä siellä vielä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä istutussyksy on mainio asia. Toivottavasti löydät hyvän asterin! Elokuunasterit kukkivat huomattavasti aikaisemmin, ja toisaalta ainakin minulla siinä on kukkia vieläkin - siinä voisi olla ratkaisu?

      Delete
  11. Ihanaakin ihanammat töppöset tuolla myyrästäjällä!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!