Wednesday 29 April 2015

Vuokko-esikkopuutarhan keväthuumaus

Nyt on vuoden ihanimmat päivät käsillä, ja tänään vielä niin hieno istutuspäivä, ettei paremmasta väliä! Sain muutaman kauan toivotun kasvin ystäviltä. Ennen istuttamista tein kuitenkin pihakierroksen kameran kanssa.
Vuokko-esikkopuutarha pistää parastaan. 'Ruby'-palloesikoista kumpikin on hengissä, vaikka toinen on ollut jotenkin kitulias aiempina vuosina. Nyt sekin näyttää reippaammalta. Tämä isompi on tuottanut tänä vuonna kaksi kukkavartta.

Ihan tavalliset kukkakaupan tarhakääpiöesikot ovat myös voimissaan. Kostea, lauha talvi oli niille ilmeisen mieleen. Esikon edessä on tarhavarjohiipan nuokkuvat kukkanuput kuin rypäs sadepisaroita varsien päässä, ne avautuvat vadelmanpunaisina kohtapuoliin. Kuvan vasemmassa reunassa on hämyvuokon nuppu, se komppaa esikon sävyä. Että osuikin hienosti!

Ruusuherukan ensimmäiset kukat avautuvat. Ostin syksyn taimialesta tarhavarjohiippoja euron kappale ja istutin ne tämän juurelle toivoen, että niiden samansävyiset kukat kukkivat samaan aikaan. Luulen, että ajatukseni tulee toteutumaan aika hyvin, tosin hiipat olivat sellaisia raaskuja, että ne eivät vielä kummoistakaan kukkaloistoa tuota.

Punaisten kukkien teema jatkuu. 'Charmer'-balkaninvuokot pitävät kukat supussa näin sateisena päivänä.

Vuokko-esikkopuutarhassa on paljon muutakin kuin punaista. Kauluskukkainen 'Orangerie'-narsissi avaa ihanan tummankeltaisia kukkiaan.

Kippasin viereistä ojaa siivotessani ojanpohjaryönät suoraan haravasta istutusten päälle ajatellen, että kyllä kasvit sieltä nousevat. Ja niinhän ne nousevatkin. Valkotäpläimikkä 'Mrs Moon' kukkii, etualalla on pikkukäenrieskaa.

Rotkolemmikki 'Variegata' on myös alkanut kukkia. Vasemmalla kasvaa käärmeenlaukkaa, se on kivasti levinnyt sinne tänne. Siitä saa taas satoa salaattiin ja leivän päälle.

Viimeinen kuva ei ole vuokko-esikkopuutarhasta, vaan katajan alta metsäpuutarhapenkistä: kaikki kolme Iris winogradowiita kukkivat, ja ensimmäisenä kukkinut sipuli (kuvassa taimpana) on työntämässä toista kukkanuppua!
Ihan kuin viikko sitten ruiskuttamani peurakarkote olisi jotenkin toiminut... raportoin tulppaaneista myöhemmin, niitä ei ole syöty. Havaintojeni mukaan vain yhtä hyasinttia on maisteltu viime viikon aikana, tosin olin kyllä ruiskuttanut sen. Asia vaatii vielä tarkempaa tutkimista, ja uutta ruiskutusta tämän sadepäivän jälkeen.


Balkaninvuokko – Anemone blanda
Hämyvuokko – Anemone nemorosa, sinertävä- ja punertavakukkaiset muodot ja lajikkeet
Kauluskukkainen narsissi – Narcissus ryhmä 11a, "kauluskukkaiset"
Käärmeenlaukka – Allium scorodoprasum
Palloesikko – Primula denticulata
Pikkukäenrieska – Gagea minima
Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Ruusuherukka – Ribes sanguineum
Tarhakääpiöesikko – Primula Vulgaris-Ryhmä
Tarhavarjohiippa – Epimedium rubrum
Valkotäpläimikkä – Pulmonaria saccharata

28 comments :

  1. Ei kasteluongelmia kun näillä säillä istuttaa :) Minä oli aamupäivällä 1,5 tuntia keräämässä kotiloita. Oli pakko tulla pois kun pikkusade muuttui suuremmaksi ja tuuli heitti sen vaakasuoraan päälle. Loppupäivä oltava sisällä, sen verran tuulee. Mutta viikonlopuksi näyttää lupailevan kelpo kelejä puutarhatöihin.

    Ostin viikonloppuna taimia toiselta puutarhaharrastajalta (no ennemmin sain) ja mukana oli imikkää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, tulee hyvin kasteltua, silti on hyvä ajatus kaataa istutuskuoppaan vettä. Sitä ei voi olla liikaa istutusvaiheessa.
      Voihan kotilo sentään, niitä on teillä ihan riesana.
      Imikkä on ihana, varsinkin isolla pihalla, kun se leviää just sopivasti!

      Delete
  2. Ihanat esikot, mahtavan värisiä! :)
    Ai sinä teit sitä karkotetta! Toivotaan että se auttaisi. Tuli muuten mieleen että näinköhän koiruoho voisi toimia epämiellyttävänä yllätyksenä peuroille? Jos siitä tekisi jonkun liuoksen... Kasvatin sitä siemenestä muutama vuosi sitten ihan sen harmaan värityksen vuoksi ja kyllä se haisee aika pahalle. Pussillisesta siemeniä tuli valtavasti taimia ja kasvavat about 150cm korkeiksi. Ainakin myyriä ja ötököitä sen on sanottu karkottavan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, tein, ja toistaiseksi olen toiveikas! Kiitos vain vinkistä. Olisikin tosi kätevää, jos se toimisi, kun sitä on niin helppoa ja edullista tehdä.
      Koiruoho on tosiaan aika voimakkaan hajuinen. Sitä kasvaa tässä vanhassa kylässä siellä täällä, ehkä siitä voisi jotakin keksiä.

      Delete
  3. Kauniita kuvia on sinulla. Sain haasteen Tuulikilta. Vastasin kysymyksiin ja jatkoin haastetta sinulle. Kysymykset löytyvät blogistani: http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/
    Kiva jos sinulla on aikaa vastata.
    Mukavaa vapun aikaa!

    ReplyDelete
  4. Olisikin tosi hienoa jos tuo peurankarkotin toimisi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, olisi lottovoitto. Tai se oikeastaan olisi, että joku posauttaisi kaikki peurat pois, mutta se lienee turha toivo (vähän kuin se lottovoittokin :-D)

      Delete
  5. Kyl sulla on vaikka mitä ihanuuksia! Voi että oot jo istuttanut uusia kasvia. Meillä sataa räntää täällä Lahessa. Joriinit ja sen suuren määrän niitä gladioluksen sipuleita aattelin kohta piilottaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, jotain jo ehdin istuttaa ja seuraavaksi ajattelin ottaa pistokkaita, että saa istutettavaa syksyksikin :-)

      Delete
  6. Olisipa todellakin upeaa, jos peurakarkoite toimisi. Kyllä täälläkin harmitti katsella syötyjä kasvejasi.
    On sinulla kyllä monenlaisia erikoisuuksia tällaiseen tavalliseen harrastelijaan verrattuna. Ruusuherukka, kauluskukkainen narsissi.....ja vaikka mitä. Ihanaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ruusuherukka löytyi espoolaiselta Taimialta, kauluskukkaisiakin narsisseja taitaa olla aika hyvin saatavilla nykyään! Valikoima paranee vuosi vuodelta.

      Delete
  7. Kaikkea ihanaa siellä kukkii, narsissitkin jo noin kauniina. Täälläkin näytti keskustassa jo kaupungin istutuksissa kukkivan, enhä pian jo omassa pihassakin aukeavat.
    Vettä tulee kuin saavista kaataen, pitänee kohta vetää sadetakki päälle, jotta pääsee joka päiväiselle puutarhakierrokselle:) Ainakin pitäisi noiden tarhavarjohiippojen vanhat lehdet käydä poikkaisemassa, katsoin että omissakin on jo nuput kovasti nousussa<3
    Mahtavaa jos karkote toimii, olen niin onnellinen puolestasi!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kun tulin istuttamasta ja kitkemästä, oli kaikki vaatteet läpimärät sadetakista huolimatta. Ainakaan ei (kai) tarvitse kastella! Täytyy vain toivoa, että on satanut riittävän kauan, jotta maa on märkä vähän syvemmälläkin.

      Delete
  8. Ai, miten herkullisen värinen palloesikko :)

    ReplyDelete
  9. Ihanasti kaikkea jo kukassa! Täällä sataa parhaillaan sakeasti lunta...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunta, ääh!! Toivottavasti se sulaa pian.

      Delete
  10. esikot on ihania, kohta ne kukkii täälläkin, ja imikät kukkii metsässä ja naapurin kesantopellossa, niistä tykkään kovasti

    ReplyDelete
    Replies
    1. Esikot on tosiaan ihania, niitäkin on niin monenlaisia, että varmasti on jotakin jokaisen makuun. En olekaan nähnyt imiköitä koskaan luonnossa metsässä, se olisi upeaa.

      Delete
  11. Nyt vois melkein muuttaa puutarhaan;)

    ReplyDelete
  12. Paljon kauniita kukkia! Vuokkoja himoitsisin omaankin puutarhaan

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vuokot ovat ihania, niitäkin on niin kovin monenlaisia! Harmikseni en löydä keltavuokkojani mistään, ovatko voineet hävitä.. täytyy mennä tarkemmin katsomaan huomenna.

      Delete
  13. Kuinka suloisia nuo vaaleankeltaiset pienet iirikset ovatkaan. Niin kuin kaikki muutkin, myös esikot. Minulla valkoiset palloesikkoni kituvat, suurin osa on jo kuollutkin, kaksi vielä sinnittelee surkeana. Ehkä kannattaisi kokeilla siirtää ne viimeiset toiseen paikkaan. Sinun vaaleanpunaisesi ovat hehkeitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä harmi, että palloesikot kituvat. Ne ovat kai vähän haastavia, minulla menehtyivät ensimmäinen (valkoinen) ja toinen (violetti) yritys. Vasta kolmannella tärppäsi, ja sainkin jättipotin, kun molemmat vaaleanpunaisista ovat asettuneet! Joka kerralla valitsin erilaisen paikan.

      Delete
  14. Esikkosi ovat niin ihanan värisiä, palloesikko meilläkin oli mutta menehtyi, hankintalistalle siis siirtyi. Kauniisti vesipisarat kimmeltävät iiriiksien kukkien terälehdillä! Kaunis tuo herukkakin. Meillä vasta kukkivat Carltonit isoista narsisseista, muut vahvasti jo nupulla, on vain niiiin kylmää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on todella kylmää, sisälläkin hytisyttää, kun jätin keittiön patterin yöksi pois päältä, nyt tässä koneen ääressä on alle 15 astetta. Ääh.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!