Sunday 7 December 2014

Pienen pieni joulu

En harrasta joulukoristelua, paitsi ihan pienessä mittakaavassa. Nukketalossa. Tänään Miss Marple sai punaviininsä ääreen myös vihreitä kuulia. Havuseppele laitettiin takanreunukselle ja siihen muutama koristepallo ja polkkakaramelli. Joulukuusi pystytettiin puutarhaoven edustalle.

Christmas at my dolls' house:


Käytännön syistä piparikoriste on ovessa ympäri vuoden.


Ulko-ovikin sai seppeleen. Nyt syksyllä siihen myös asennettiin jykevämpi leijonanpääkolkutin aiemman pilipalikolkuttimen tilalle. Nyt kuuluu yläkertaan asti, jos joku on ovella.


Eipä silti, heti eteisessä tulijaa on vastassa Tango-koira. Sen ohi ei pääse kukaan huomaamatta!


Syksyllä saatiin viimein soittokello keittiön seinälle. Eteisessä on kyllä ollut soittonaru, mutta kello on puuttunut. Hercule-kissa ryntää paikalle, jos kelloa soitetaan – tai sitten ei. Sekin on saanut viimein parempaa sapuskaa makkaranviipaleiden tilalle, joita sille on tarjottu parin vuoden ajan.

Toisessa kerroksessa on ompeluhuone. Tonttu laskeutuu vintin rappusia, liekö häiriintynyt, sillä olen viimein alkanut sörkkiä ylintä kerrosta!


Ompeluhuoneessa valmistuu hieno silkkinen tanssiaispuku juhlakautta varten. Ompelijatarpupu pitää hieman taukoa ja mittailee työnsä tulosta silmillään.
Sain syksyllä viimein vietyä tämän kerroksen sähkötyöt loppuun ja tässäkin huoneessa on nyt sähkövalo. Se kyllä helpottaa ompelutöitä!


Jokaisessa huoneessa on nyt siis sähkökytkin oven pielessä. (Tosin sähköt eivät ihan oikeasti kyllä mene niistä päälle, heh). Makuuhuonettakin vartioi tonttu. Niitä on liikkeellä.


Makuualkovi sai joulukalenterin takaseinälle ja perhoskokoelman sivuseinään. Seinien koristelu on vielä kesken, samoin petivaatteiden ompelu sekä kirjailu. Onneksi! Tekemistä on vielä, sitten on kamalaa, kun se loppuu. Toivottavasti ei ikinä.


Siinä ne joulujutut sitten olivatkin, eli pientä ja pienessä määrin sopii minulle. Kirjoituspöydän ääressä kirjoitetaan ahkerasti, olisiko siinä kumminkin vielä joulutervehdyksiä.

Pääsin tänään käymään Nalle- ja nukkemarkkinoilla Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. Olen nyt minikroketin onnellinen omistaja! Yksi katkennut maila on mukana, kuten asiaan kuuluu. Pelin tuoksinassa saattaa kipakampi häviäjä menettää malttinsa.
Minulla on oikea vanha puukroketti, ja nyt täytyy tarkistaa, onko mailoissakin joitakin koristeraitoja. Muistaakseni on. Sitten näihinkin voisi maalata.

Minipuutarha ei kuitenkaan ole ihan vielä rakenteilla, vaan nukketalon kolmas kerros. Sinne tulee goottikirjasto, joka ulottuu harjakattoon saakka ja sen toiseen päähän pieni musiikkihuone, ja sen päälle salaisen tiedemiehen (tai Totoron) työparvi. Tein vasta musiikkihuoneen lattian ja kaakeliuunin tänään, sekä mallailin seinämateriaaleja. Kaakeliuunin päälle tarvitaan ehdottomasti esi-isä kuten muumikirjoissa. Sitäkin täytyy alkaa miettiä.
Nyt hyvää yötä ja mielikuvituksellisia unia!

39 comments :

  1. Vautsi vau, kylläpä on todella hieno nukketalo. Minullakin on jo kauan ollut haaveissa luoda pienoismaailma johonkin kaappiin, mutta vielä ei ole asia haaveilua pidemmälle edennyt.

    ReplyDelete
  2. Ihanaa! Nukkekodin joulu on kokonaan unohtunut. Ei sillä, että paljon mitään jouluista olisi laittaakaan. Oletko tehnyt seppeleen oveen vai ostanut jostain?

    ReplyDelete
  3. Kerrassaan herkullinen nukketalo.

    ReplyDelete
  4. Kaikkea aivan ihanaa ja paljon hyviä sisustusvinkkejä ;) Hauskoja nimiä asukeilla. Olisikohan Setikin pitänyt nimetä sittenkin Poirotiksi? On heissä niin paljon samaa.

    Meillä on mökillä kroketti, ja niissä mailoissa on kussakin oma väriraitansa. Pienenä vaadin aina saada punaisen!

    ReplyDelete
  5. Hurjan viehättävä nukketalo! Mitä sieltä Herculeen lautaselta oikein löytyy?

    ReplyDelete
  6. Kyllä voisin tuonne muuttaa!

    ReplyDelete
  7. Iiiik! Tää on aivan liian ihana. :D

    ReplyDelete
  8. WOW! Upeaaa! Ihan jo jännityksellä avasin sivustoasi, kun näin postauksen aiheen:) Näitä ihanuuksia voin katsella useamminkin!

    ReplyDelete
  9. Oih!! Näitä nukkiskuviasi katsellessa iskee aina kauhea vimma. Tällä hetkellä en tosin omista nukkekotia.. Ihana yksityiskohta nuo valokatkaisijat!

    ReplyDelete
  10. Ooh olen täysin sanaton, miten söpöä kaikki on pienessä talossasi<3 Tuossa kroketissa on meillä ainakin nuo mailan päät värjätty. Tuosta katkenneesta mailasta tuli mieleen, josko on tarkoitettu lähtö- ja maalikeppien vasarointiin?!

    ReplyDelete
  11. mä oon aina ihan sanaton näiden edessä!! että miten hermot kestää ymym..ihana ihana!! mä muuttaisin niin tuonne het :)

    ReplyDelete
  12. MÄÄ KUALEN IHAN JUST NYT JA SE ON SUN VIKA!

    ReplyDelete
  13. Hieno ja mielenkiintoinen minimaailma! Toivottavasti Totoro saa oman työparven ♥.

    ReplyDelete
  14. Miss Marplen joulu näyttää maagisen ihanalta! <3

    ReplyDelete
  15. Jahas, miss Marple heräsi joulua vastaanottamaan...jännittävä talo ja niin iiiihana, upea, kaunis....ja tontutkin vielä, oletko seurannut mitä siellä yöllä tapahtuu kun on pimeää ja hiljaista...niin se SATU, aikaa vielä on :)

    Onneksi meillä ei tullut lunta että sain itsenäisyyspäivänä viimeiset kukkasipulit maahan!

    ReplyDelete
  16. Oi, ihanan tunnelmallista! Meinasinkin kysyä että joko olet sen goottikirjaston kimppuun päässyt :)

    Toissakerralla oli Strömsössä ovela täti joka teki hienoja valkoisia kaakeliuuneja muovipulloista ja kultaisia peilejä mehupurkkien muovisista neliskanttisista korkeista ja limsapullon metallikorkista loihti piirasvuoan :D se oli ihan huippukierrätystä! Kannattaa katsoa jos joskus ehdit :) mukavaa askartelua sellainen

    ReplyDelete
  17. Kiitos kaikille kommenteista ja samalla pahoittelut sanavahvistuksesta, joka on taas itsestään ilmestynyt tänne enkä tunnu saavan sitä pois päältä vaikka kuinka käyn sen klikkaamassa pois.

    Tilu; Kaappi onkin tosi kiva paikka minimaailmalle!

    Pepsi + Max; Seppeleen ja muutkin joulukoristeet olen ostanut samoilta nalle- ja nukkemarkkinoilta. Joulukuusi on oikeasti joulukuusenkoriste. Varmaan noita vosi tehdä paljon itsekin!

    Elise; Niin, ainakin ruokasalin seinää olen sinulle suositellut, kuvista ei saa selvää, mutta siinä on kynsilakalla tumman luumunväriseksi maalattua panelointia, jossa keskiosat ovat okrankeltaisia.
    Harmi vain, että oikean huoneen remppaan ei riitä kynsilakkapullo ja seinämaalauksiksi pari postikorttia ;-)
    Kiitos krokettitarkennuksesta, minustakin mailoissa oli väriraidat!

    Myrsky ja Minna; Siellä on kahvinporoja ja ruisnachon muruja, jotka näyttävät kanafileiltä ja kissanraksuilta, ainakin riittävässä määrin ;-)

    Tiina; Voi apua, eikö sinulla ole nukkekotia enää ollenkaan?? Kriisin paikka! Minihimotus iskee aina kun näy minimarkkinoilla tai näkee nukkekoteja.

    Minna; No niinpä varmasti, tarkoituksella lyhyempivartinen maila! Heti näin silmissäni jonkun John McEnroe -henkisen mailanviskelijän :-D

    Jaana; Mäkin haluaisin muuttua pieneksi ja muuttaa tuonne. Hauskaa näpertelyä tuo on, ja vaatii vähemmän lihaksia kuin sun huonekaluvalssi :-D

    Zepa; Iik! Toivottavasti apu on lähellä, ja nitrot käsillä.

    AnnaS; Totoron sijainti on vähän epävarma vielä. Voi olla, että se ei päädy tähän nukketaloon ollenkaan, vaan johonkin muuhun projektiin, tai vierailee niissä sitten vaihtelevasti.

    Kivipellon Saila; Eikö tässä ollut vielä tarpeeksi satua, apua, mulle tuli (taas) joulusatustressi!
    Ihanaa, että sait sipulit istutettua, sää oli juuri sopiva :-)

    Linda; Minulla onkin kruunukorkkiin tehty puolukkapiirakka, tosin ei itse tehty. Mutta olenkin aivan surkea puolukkapiirakkaleipuri ;-)
    Goottikirjaston teko alkaa musiikkihuoneen jälkeen!

    ReplyDelete
  18. Tämä nukkekodin joulu toi minunkin mieleeni viime vuotisen Joulusadun! Luin sen äsken uudestaan ja, kuten vuosi sitten niin nytkin, kuulin sen mielessäni ranskaksi, vaikken ranskaa osaakaan puhua - ehkä tarinassa oli jotain niin taianomaista! Toivon uutta joulusatua tai ainakin jatkoa - ehkä ranskaksi - sitä osaan kyllä lukea...

    hannah

    ReplyDelete
  19. WAU ! Aivan mahtava nukkekoti !! Mä oon niin kateeellinen (niinku keski-pohjanmaalaiset yleensäkin tuppaa oleen kaikesta siis olen tyypillinen lajini edustaja.) Mä niin seuraan sun blogia täällä ja Naamakirjassa !!!

    ReplyDelete
  20. Ai, harrastat nukkekotia??? Mulla tuo harrastus on ollut odottamassa jo 20vuotta :) Olisi niin kiva sisustella tuollaisia koteja, kun tätä yhtä ainoaa ei voi kovin monella tavalla sisustaa. Mutta vielähän mulla on aikaa....ainakin 40 vuotta ;) Ihastuttavia huonekaluja on sun kodissasi :)

    ReplyDelete
  21. olen aivan myyty! kiertelin nukkekodissasi kauan ja hartaasti, uskomattoman viehättävää, piti ihan pyytää isäntäkin katselemaan. haaveilin talomme peruskorjauksen yhteydessä sisäeteisen seinään upotetusta nukkekodista, saas nähdä toteutuuko se koskaan...

    ReplyDelete
  22. Onpas hienoa ja tunnelmallista! Mutta Tango-koiralta puuttuu joululuu! Lähetän sen virtuaalisesti, toivottavasti sie annat sen sille.
    Reipasta joulunodottelua!

    ReplyDelete
  23. Hannah; Heh, en ehkä ala kirjoittaa joulusatua ranskaksi, ei siksi etten osaisi, vaan siksi, että minulla on niin vähän ranskankielisiä lukijoita ;-) En kyllä lupaa mitään joulusatua! En ymmärrä, mistä tämä joulusatuvimma nyt taas pulpahti esiin...

    Nukke; Heh, pohjanmaalaisittan kade :-D Siis perusteellisesti?! Ei kun perustamaan omaa nukkekotia!

    Tylsä Mörökölli; Juu, muutaman vuoden olen tuota tehnyt, hyvin hitaasti ja lähes ainoastaan talviaikaan. Nimenomaan se on kivaa, että voi rakentaa sellaisia asioita, joita kotona ei voi olla, niin kuin taivaskatto (ruokasalissa), tähtikatto (kylppärissä) ja lasiovet suoraan puutarhaan, jossa on aina kesä!

    Ilona Winebridge; Kiitos! Minustakin tuolla on kodikasta, haluaisin mennä sinne lomalle joskus. Jos mahtuisin.

    Pike; Niinpä puuttuu, vaikka juuri eilen järjestelin kenkiä Tangon eteen lattialle sikin sokin, ajattelin niiden ilahduttavan koiraa ;-) Täytyy hommata vielä joululuu.

    ReplyDelete
  24. Voi Saila Saila! Tuo Sinun nukkekotisi on niin ihana, että se saa virittymään mielikuvituksen siellä tapahtuvasta elämästä ja touhuista, niin että kertomuksia talo ihan tulvii!

    ReplyDelete
  25. Söpönöpöinen rääpälejoulu <3 Uskomatonta, miten paljon tunnelmaa voi välittää minimittakaavassa. Tonttujen määrä vähän askarruttaa... Mitä miniasukkaat oikein ovat puuhanneet, kun joutuvat tällaisen tehotarkkailun alaisiksi?

    Meillä oli puisissa krokettimailoissa koristeraidat lyöntiosan molemmissa päissä, kullakin mailalla tietysti oman pallonsa väriset. Koskaan en katkaissut mailaani, mutta olenpa pienenä saattanut repiä pelihousuni kroketin parissa useammankin kerran :D

    ReplyDelete
  26. Eihän talot ole ikinä valmiita, aina löytyy jokin remontoitava kohde;) Ja sitten se puutarha, siellä riittää aina puuhasteltavaa...

    ReplyDelete
  27. Kivipellon Saila; Nukketalossa kyllä tapahtuu kaikenlaista. Joku esim. heittelee vihreitä kuulia pitkin ruokasalia!

    Ella; Niin, ehkä tontut ovat päättäneet, että tätä kohdetta täytyy erityistarkkailla.
    Siis revenneitä minihousuja täytyy myös alkaa valmistaa ;-D

    Pioni; Totta! Kun luulee saaneensa talon valmiiksi niin sitten se täytyykin jo maalata! Aina on joku listakin kiinnittämättä.

    ReplyDelete
  28. Oih, miten ihana tuo sinun talosi onkaan... ♥

    Äitini on lukenut viime aikoina blogiasi ja hän on nyt innostunut minimaailmasta. On ollut jo puhetta, että alamme rakentaa minimaailmaa tänne meille, noin niinkuin yhteisprojektina. Kiitos siis inspiraatiosta, äiti ei olekaan vuosiin tainnut innostua niin paljon jostain näpertelyprojektista! :)

    ReplyDelete
  29. Apua, käsittämättömän hieno nukkekoti. Hurmaavan dekadentti tunnelma! Mietin jo millainen ihana puutarha tuohon tuleekaan.

    ReplyDelete
  30. PS. Apua en meinannut selvitä tuosta tunnistuksesta, taidan siis olla robotti :)

    ReplyDelete
  31. Elina; Sepä kiva kuulla! Mineily on mukavaa, kun voi tehdä mitä vain: kodin, verstaan, kaupan, mielukuvitusmaailman, mitä tahansa.

    Sametti Hortensia; Hyvä, olisinkin otettu, jos mini-Oscar Wilde tulisi nukketalooni kyläilemään!
    Anteeksi kovasti kauheasta sanavahvistuksesta, se on raivostuttava, sillä EN SAA SITÄ POIS PÄÄLTÄ! Olen yrittänyt joka päivä jo muutaman päivän ajan klikata sitä pois, mutta ei vain onnistu. ÄÄÄÄÄÄH!

    ReplyDelete
  32. Taidokasta ja hienoa työtä todella, eipä meikäläinen tuohon pystyisi.

    ReplyDelete
  33. Saila, nyt en löydä sitä sun tarhajouluruusujuttuasi...apua!

    ReplyDelete
  34. Goottikirjasto!!!! Tää on kyllä mieletön talo kaikkine yksityiskohtineen, viimeisen päälle harkittua ja myös uljaasti toteutettu.

    ReplyDelete
  35. Voi että miten upea nukkekotisi onkaan! Eikä haittaa, vaikka piparikoriste olisi aina ovessa. Minunkin nukkekodissani on aina joulukuusi. :D

    ReplyDelete
  36. Pike; Kyllä varmaan pystyisit, kun ryhtyisit!

    Leena Lumi; Mitähän jouluruusujuttua tarkoitat? Kaikki jouluruusujutut löytyy, kun klikkaat sanaa Helleborus sivun alalaidassa olevasta tunnisteluettelosta.

    Pirkko; On kiva keksiä kaikkea sellaista, mitä ei voi oikeassa kodissa toteuttaa, vaikka haluaisi.

    Susanna; Sovitaan, että minityypit ovat harvinaisen kiintyneitä joulunviettoon ;-)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!