Pelargonit kuuluvat mummon mökkiin

Ihmeellinen selviytymistarina – eteläikkunalle aurinkoon puoleksitoista kuukaudeksi jätetyt pelargonit ja soilikki ovat hengissä. Matkan ajaksi oli tarkoitus vetää verho niiden eteen, etteivät olisi täydessä porotuksessa. No, se unohtui.

Matkoilta palattua oli vielä pari viikkoa kiireitä kaupungissa ja raskain sydämin ajattelin kukkaparkojani, jotka ovat kokeneet kituliaan kuoleman.

Yhden pelargoneista olin tuonut Tukholman puutarhamessuilta vuosi sitten, yrittänyt varjella sen ruhjoutumista montaa painavaa kassia rahdatessani ruotsinlaivalle. Voi harmillista, se on kauniin helakanpunainen ja ruusunnuppumallinen, oikein retro ja juuri sovelias retroiseen 40-luvun mökkiini torpan remonttia odotellessa. (Remontin valmistumista ei voi oikein odotella, kun se ei ole vielä alkanutkaan).

Mutta voi luonnon ja elämän ihmettä! Kaikki kolme pelargonia olivat ihan hyvissä voimissa, tosin vähäisissä lehdissä. Soilikki, joka on kestänyt toissakesäisen tulvakauden (unohdin, ettei sen ruukun pohjassa ole reikää ja jätin ulos sateeseen koko kesäksi); sitä seuranneen kuivuuskauden kun en sitten kastellut kuukausiin kompensoidakseni märkyyttä, sinnitteli nyt yhden pienen lehtiruusukkeen voimin parempaa tulevaisuutta odotellen.

Nyt lupaan, lupaan ja vannon pitäväni teistä parempaa huolta!

Poor buggers

Pelargoniums by definition have their place in an old house. Every grandmom in Finland keeps them on the windowsill, feeds and waters regularly and proudly presents the profusion of flowers to anyone interested.

Since my newer house is also old, there must be pelargoniums, I decided and acquired two pink ones and soon later one bright red rose bud specimen from the Stockholm garden fair a year ago. Installed in the sitting room, in my grandmom’s old flower tray, they do just the trick.

Except, despite my efforts, I’m not the grandmom I’d like to be. Going away for over a month, I forgot to take them away from the sun and give them enough water to survive.

After one and a half month’s absence I went back to my house with a heavy heart. Only to discover nature’s unbeatable vitality – the pelargoniums are alive, albeit with less leaves as when I left them.