Rujouden viehätys, kaunotar ja hirviö

Kun vanhan talon ostaa, perii kaikenlaista rojua. Siinäkin on puolensa.

Suuri osa vie tilaa: vanhat vaahtomuovipatjat, muovikanisterit, repaleiset pressut ja lumput. Niitä pitää viedä pikkuhiljaa roskiin, vähän kerrallaan, että roskis ei täyty kerralla. Onneksi osan voi polttaa roviolla pihalla, sellaiset, joissa ei ole muovia tai kumia.

Raudassa on jotain puoleensavetävää, nimenomaan vanhassa, ruostuneessa raudassa. Vanhan lampun (luullakseni) koukeroiset koristeet ovat aarteita.

Aarteet säilytän, vaan mieluiten asettelen ne pihalle kukkien lomaan. Viime kesänä sain liudan mielenkiintoisia perinneperennoja Ojakkalan Raakkilasta, ne päätyivät ihan omaan uuteen penkkiinsä puuliiterin kulmalle. Penkin perustin kerrankin huolella, kaivoin maata, asetin suodatinkankaan pohjalle ja uudet mullat päälle. Siihen kohtaan pihaa tulee vielä sellainen kukkaloisto, että odottakaas.

Penkin kulmaan mahtui vielä pikku pagodikärhö (Clematis chiisanensis), joka oli Lord Nelsonin kevään uutuussiementä. Se kasvaa pari-kolmemetriseksi ja vaati siis jonkin mihin kiivetä.

Taitoin kolme oksaa raivatuista vesoista tuikkasin ne maahan ja sidoin yhteen huipusta. Sitten pujotin rautarenkaan siihen asti, kun se otti kiinni oksiin ja kiinnitin siihen kohtaan rautalangalla.

Joku kävijä on outoa kartiota ihmetellyt, mutta minun silmissäni se on kaunis. Se kai riittää oikeuttamaan rojun pitoa pihalla.

Kesällä, kun pagodikärhön hennot vihertävänvalkeat kukat tukeutuvat ruostuvaan rautaan, huokaisen ihastuksesta.

The beauty of a worn surface

Old junk is always inherited when buying an old house. Some of the rubbish merits to end up in the bin; but not all. There is something appealing in rusty metal, I find it quite irresistible.

Pieces of an old lamp (I think) ended up as a plant support for young clematis seedlings. Clematis chiisanensis has tiny white flowers (beauty), which will end up seeking stability from the rusty ring (the beast).

Perhaps already next summer, we’ll see.

Naisten joulumessuilla

Elsan lempituoli –nettikauppa on ensimmäistä kertaa naisten joulumessuilla Helsingissä. Käsitöitä ja –työläisiä on runsaasti ja tavaroita on varmasti jokaisen makuun. Käsityöläisiltä on kiva ostaa persoonalliset joululahjat, paljon kivempaa kuin tavallisesta kaupasta.

Elsan lempituoli myy omien lampaiden villaa Korppoosta, joka on käsin kerittyä, tietysti. Itse emme lankaa kehrää, vaan se karstataan ja kehrätään pienessä Perniön kehräämössä, joka sijaitsee vallan hurmaavassa vanhassa puutalossa Tammisaarentien varrella Perniössä. Talo on täynnä tunnelmaa, ja toivomme, että jo hieman iäkkäille omistajille löytyy työn jatkaja, kun he päättävät lopettaa. En tosin tiedä, kestääkö huonokuntoinen talo enää vuosikymmeniä!

Omat villat sortteerataan ennen kehräämöön viemistä, vain puhtaat ja hyvin kihartuvat villat kelpuutetaan – huonommat päätyvät talon vetoisten kohtien tilkitsemiseen. Paljon mukavampi materiaali kuin luonnoton mineraalivilla!

Puhdistuksen jälkeen valitsemme, mitä sävyjä haluamme – toisin sanoen kuinka paljon valkoista sekoitetaan ruskeaan ja mustaan villaan, jotta saadaan vaaleampia sävyjä, jos niin halutaan.

Kehräämöltä tulleet langat pestään kevyesti laimealla mäntysuopaliuoksella, jotta lankaan jää lanoliinia eli villarasvaa. Se on kullanarvoista ainetta, joka pitää villan lämpimänä kosteallakin säällä. Lanoliinin ansiosta langat tuoksuvat edelleen lampailta, vaikka ne on pesty.

Osan valkoisesta villasta olen värjännyt kasveilla. Pihalta kaadetuista omenapuista tuli tällä kertaa voimakkaan hernekeitonvihreän väristä lankaa, joka oli messuilla niin suosittu, että se loppui jo kesken. Lisää tulee, kun ehdin värjätä uuden erän. Muita tuotteita ovat omasta villasta tehdyt neuleet, kintaat, myssyt ja kalastajan hanskat.

Tervetuloa naisten joulumessuille Katajanokan Wanhaan satamaan, messut ovat auki vielä huomenna sunnuntaina kymmenestä kuuteen!

Ajatus kesään

Nyt vuoden pimeimpänä aikana rassaa, kun sisällä pitää sytyttää valot keskellä niin sanottua kirkasta päivää. Pihalla ei voi tehdä mitään, vesitynnyrikin tuli vasta kaadettua räystään alta. Eivätkä ne pakkaset vieläkään tulleet. Tulipahan tehtyä.

Kivointa nyt on muistella viime kesää ja miettiä ensi kesän loikoilua puutarhassa. Vaikka siellä ei tulisi loikoiltua lainkaan, voi sitä silti suunnitella etukäteen.

Yksi puutarhani mukana perityistä vanhoista kasveista on Juhannuspioni. Se aloittaa kukkimisen jo toukokuussa, ja tämä kuva on kesäkuun toiselta päivältä, kun muutama ensimmäinen kukka on jo auki. Nuppujen määrästä voi ennakoida tulevien viikkojen kukkaloistoa. Pioni kasvaa vanhan hirsitalon kivijalan juuressa, etelärinteessä ja kivijalan eteläpuolella. Mahdollisimman hyvä paikka, kasvi suorastaan pörisee tyytyväisyydestä siinä.

Juhannuspioni on Rea Peltolan ja Vesa Koivun mukaan muualta maailmasta jo hävinnyt, mutta meidän vanhoissa puutarhoissamme säilynyt kasvi. Minun Ahvensaaren pihaani se on varmasti tullut pohjoisemmalta Hevonkackin saarelta, josta oli kotoisin ompelijatar Elna Jansson, myöhemmin Nedergårdin eli minun tilani emäntä. Siellä Elnan entisen kotitalon pihalla nimittäin kasvaa sama pioni, on tullut tarkistettua kesäisellä veneretkellä.

Rean ja Vesan oiva Pionit –kirja kannattaa muuten laittaa jokaisen puutarhaystävän pukinkonttiin!