Haaveilua kalusteista

Toisessa blogissa (Marian koti ja puutarha, ks. linkkivinkit) oli puhetta järkevästä puutarhakalusteiden väristä. Tumma on helppo, siis jokin vaaleampi kuin musta, jossa kaikki pöly ja siitepöly näkyy. Tummat siniharmaat ja vihertävät ovat kauniita sävyjä, ja niistä löytyy vaikka mitä ihania sävyjä.
Silti niin vain on, että haaveilen vakoisista kalusteista minäkin. Tuttavieni puutarhassa on ihanat, valkoiset valurautakalusteet - aah, miten ylellistä! Romanttisesta nyt puhumattakaan.


Puutarhakalustetilanteeni on varsin huonolla tolalla, sama vika kuin suutarin lapsilla. Ne isoäitini Elsan tuolit odottavat maalausta. Sellaiset rustiikkiset, yksinkertaiset vanhanajan tuolit varmaan sopivat parhaiten tänne Ahvensaaren vanhaan kylämiljööseen. Valurautaiset olisivat liian fiinit!
Toistaiseksi 0len käyttänyt pihatuoleina punaisella sametilla verhoiltuja tummia nojatuoleja, jotka ovat parhaat päivänsä nähneet. Sateen alkaessa ne pitää pian kiikuttaa sisään. Miten kätevää.
Tuoleja oli neljä, vaan yksi niistä vammautui viime kesän juhlissa, jonne kaikki kantoivat pöytiä ja tuoleja, sillä paikalle oli kutsuttu koko saari. Loppuillasta alkoivat iskelmät soida ja tanssin pyörteissä yksi pareista - tai ainakin painavampi puolisko - kaatui tuolin päälle. Jalka meni poikki, tuolin jalka, onneksi. Hinteliähän nuo ovat.

Suuri suru ja pieni ilonaihe

Viljo, suuresti rakastettu ja rakastettava pikku karvakasa jäi marraskuussa auton alle. Sille ei voinut mitään, kissapojat olivat tutussa hoitopaikassa, joka sijaitsee vilkkaan tien varrella. Tuli ensimmäinen lumikuuro ja liukkaat kelit. Auto ja eläin on niin huono yhdistelmä.

Onneksi Viljo ilmeisesti ei kärsinyt kauaa, toivottavasti ei hetkeäkään. Hänellä oli elämisen arvoinen kissanelämä vapauksineen ja seikkailuineen, halauksineen ja herkkuineen.

Jäi kauhea, kalvava kaipaus joka ei varmaankaan lopu milloinkaan. Taija, ”Viljon suurin fani”, totesi Viljon olevan legenda. Pieni uniikkikappale, suuri persoona pienessä, pörröisessä, sinivalkoisessa paketissa. Viljo sai arvonsa mukaiset hautajaiset, hän lepää kotipihalla, keltamataroiden alla lähellä hyvää piilopaikkaa syreeniaidassa. Viljo nukkuu ikiunta mamman villapaidan sisään käärittynä, punaisella samettipedillä ja leluhiiri kainalossaan. Haudalla on kynttilä, joka sytytetään joka ilta kun saaressa ollaan. Useimmiten se on väriltään vaaleanpunainen, kuten Viljurin polkuanturat – paitsi se yksi, joka oli musta!

Musti-velipoika oli yksinäinen pikkuveljen kuoleman jälkeen. Toinen hyvä ystäväni ajatteli minunkin piristyvän, jos ottaisin pennun. Totta onkin, ettei maailmassa ole juurikaan ihanampaa asiaa kuin kissanpentu.

Niinpä etsiskelyn, tutustumisen ja odottamisenkin jälkeen perheeseen tuli pienokainen, sini”pilkullinen” (omasta mielestäni Tiikeri) Ransu, omaa sukua Cougar’s Franz Sanchez.

Ransu on oikea rotukissa – norjalainen metsäkissa – ja omaa muhkean kaulurinalun, pitkän pörröhännän ja kunnioitusta herättävän kokoiset, karvaiset korvat. Tassutkin ovat valtavat, vaan huolimatta näistä luontaisista lumikengistä Ransu ei mielellään astu lumeen.Hyh, märkää!

Eiköhän se vielä opi. On tietysti vähän väärin olla syyspentu, kun nyt ei voi opetella myyrästystä, linnustusta eikä muitakaan jaloja kissataitoja, mutta kyllä sitä vielä ehtii. Musti näyttää sitten kesemmällä.

Vaikka rakasta lemmikkiä ikävöi ja kaipaa ontoin sydämin, ei se estä rakastamasta pehmoista pienokaista myös. Suuressa surussa auttaa kummasti, kun pieni untuvikko käpertyy kainaloon hohkaten lämpöä ja luottamusta. Aamupusut tuovat hymyn huulille, kun pikku Ransu tulee määrätietoisuutta puhkuen herättämään mammaa, pörrää ja puskee, pesee mamman suun ja sitten sieraimet.

A bit of history

Elna's childhood home

The fisherman Lundel built the old house in the background for his family in 1870. Algot built the yellow house after the war.

The famous veranda

Algot, the former owner of my house and the last in a line of Lundels and then Erikssons who had bought and built the plot of land, was a colourful character. A boxer, fisherman and an unbeatable drinker, in his older days he used to rush out into the garden with a gun in his hand to ward off little green men.

“When strolling on the village road”, a friend said, “and the evening sun lit the veranda from behind, you could see Algot’s silhouette as he was practising boxing with a sand bag. A glorious sight.” This he did until very old – he reached 82 years, a respectable age considering his drinking habits.

Once Algot was cleaning a revolver in his kitchen (and drinking with a mate) as the gun accidentally fired and hit the crotch of the other man. Promptly he ran outdoors and took his trousers off to check the damage. Algot followed, his face grey. “Miraculously, there was blood but no real damage. And anyway, I already had four kids by then”, the guy now counts.

Algot’s mother Elna was a fisherman’s daughter from the nearby island of Hevonkack. She was a seamstress and received numerous love letters from a young sailor, Gunnar Eriksson - Algot's father - who kept sending his “little friend” notes from all over the world. Sweetly, the last of the letters is addressed to his “little wife”. This is in 1912. The letters were stored in a box of rags in the attic and found completely accidentally by me as I was looking for some fabric to repair the upholstering of one of the old chairs. Amazingly, there was a piece of exactly the same red velvet that was just big enough for the job, amongst a squirrel’s nest, acorns and love letters.

Being curious, I made a little expedition to Hevonkack to see the house where Elna as a young woman received all these letters. It is a slightly older house than mine (which is built by another sailor, Algot’s grandmother’s father, in 1870). The current owners of the Hevonkack house bought it directly from Elna’s family. They have done a good job restoring the house, with most of the exterior done by now.

In front of the house I discovered what I was looking for: the same old peony that has been planted in the border in front of my house. Elna had brought something of her childhood home to her marriage, along with her sewing machine and all those letters.

Viljon marraskuun fanikirje

Hei, Minä täällä.
No niin!
Minusta paperille painettu nimmari ei ole ollenkaan niin kaunis kuin tassukuvani, koska siinä ei näy miehekkäät varpaani tarpeeksi hyvin. Olen nyt kasvattanut varvaskarvoja talven varalle vähän enemmän, kuten voit itse kateellisena katsoa.
En ole tavannut montaa koiraa, mutta veljeni Musti on kertonut, että niillä on likaiset tassunpohjat ja kynnenaluset. Ehkä voisin järjestää koirille pienen kurssin aiheesta pedikyyri. Koira ei sitäpaitsi välttämättä itse tajua, että puhtaaksi nuollut tassut ovat aina tervetulleet sänkyyn ja emännän masun päälle, tai poskea vasten.
Tiedän, että toivot voivasi painaa pääsi illalla tällaista lämmintä tassua vasten. Sihteerini kehittelee parhaillaan tassuni mallista fanityynyä jouluksi, jossa olisi minun ominaistuoksu ja lisäksi se alkaisi kehrätä kun sille puhuu yöllä lempeästi, ihan kuin minä.

Viljo



Hi it's Me Viljo.

People keep asking me for an autograph. Personally I think a view of my paw is a lot better. I've been working on my toe hair for the winter as you can see. You humans are so far behind when it comes to evolution. Not to mention dogs. They still haven't figured out that soft, clean paws are always welcome to bed.
Now I know you are dying to press your cheek against my warm paw; and to everyone's delight my secretary is currently developing a giant paw pillow for Christmas. It will have my signature scent and it will also start purring when talked to in a soft voice, just like me.
Viljo

Marjoja notkuen

Jos suuri pihlajanmarja- ja omenasato tarkoittaa kylmää tulevaa talvea, on sellainen varmaankin tulossa. Linnuille riittää syötävää, ja supikoiran ulosteista päätelleen nekin ovat pistelleet suuhunsa pudonneita omenia vatsan täydeltä.

Eilen huomasin peuran jättämän kasan omenapuun vierellä ja kas, puun oksat on riivitty peuranylettämän korkeudelle saakka. Ei hätää, puu on vanha Åkerö, joka on elänyt tähänkin saakka ilman suojausta. Sen muoto vain on hieman hassu, kun vuotuinen leikkaus on peurojen eikä ihmisen tekemä.

Pihlajanmarjat kaunistavat pihaa varsinkin aurinkoisella säällä, kun aurinko osuu punaisiin marjoihin ja kellastuviin lehtiin.

Berries big time

They say that great big grapes of rowanberries signify a coming cold winter. That the birds would need a lot of food this year, and that Mother Nature knows it. Whatever the reason, the abundance of berries this autumn is generous.

The deer and raccoon dogs have marked the heavy, pending brances of my apple tree, too. The fruit and leaves have been eaten to a deer's reach, and the raccoon dog excrements reveal feasts of apples.

Vanhoja sinnikkäitä ja uusia kokeiluja

Kultapallot, nuo sitkeät jääräpäät, ovat asustaneet hoitamattomina vanhan talon verannan edessä vuosikymmeniä, ja levinneet vain hiljakseen. Nurmikon leikkuu pitää ne aisoissa, mutta eivät ne muutenkaan maailmanvalloittajia ole, sitkeitä sinnittelijöitä vain. Nyt, kun talon verannan uudestaan rakentaminen alkaa olla edessä, ne on aika siirtää. Viisainta on siirtää niitä useaan paikkaan, jotta viihtyvät ainakin jossakin. Tämänhetkinen kasvupaikka, verannan eteläseinusta, tuntuu olleen kovastikin mieleen.

Mutta ei puutarhuria ilman alati kasvavaa taimivalikoimaa. Vaikka taimille ei ole paikkaakaan, on niitä hankittava. Siemeniä myös. Viime keväänä kylvetyt purppurafenkolit ’Smokey’ ovat kokeilussa, josko ne selviäisivät talven yli perennoiksi asti. Jos eivät, ovat ne joka vuosi uudestaan kylvettäviä yksivuotisia. Ei se mitään, pitää vain kerätä siemeniä talteen. Tillinomaiset, pronssiin vivahtavat lehdet ovat kauniit kukkapenkissä, jossa on ruskeita ja oransseja sävyjä muutenkin: siperianunikkoa, keisarinkruunua ja jalopioni ’Nippon Beautya’.

Tontin alalaidassa, kylätietä vasten on kasvimaa. Sen maa on raskas, joten muokkaus on paras jättää kevääseen. Liikoja kiviä ei ole hyvä kerätä pois, vaan antaa olla maassa: keväällä pitkään kylmänä pysyvä savi saa näin ilmaista lämmitysapua.

Kehäkukat viihtyvät vanhalla kasvimaalla, ja sieltä on parin vuoden muokkauksen tuloksena kohonnut myös yllätyksiä: tilliä sieltä täältä, ja kurkkuyrttiä paikoista, joihin ei ole niitä kylvänyt tai istuttanut. Raskas maa on oivallinen nopeasti kasvaville kasveille, mutta pienemmät ja kuivan maan kasvit, kuten ruohosipuli ja monet värjäyskasvit, tahtovat jäädä voimakaskasvuisten lajien jalkoihin.

Old faithfuls and new arrivals

Old rudbeckia varieties have survived for decades without care. Their bright yellow sunshine-flowers have lifted the spirits of otherwise overgrown and neglected garden. Now that the time comes for rebuilding the veranda, they must be moved. I’ll put clumps in several places hoping that some will not mind the move after a hundred years of undisturbed life.

Bronze fennel ‘Smokey’ is on trial whether it will become a perennial, self-seed or do nothing at all. I don’t mind collecting its seeds for next spring – it looks handsome amidst orange flowers and other russet-leaved plants. I find it particularly good combined with peony ‘Nippon Beauty’ and Iceland poppy, the shades of red, orange and russet mixing beautifully.

Kultapallo, Rudbeckia laciniata ‘Goldball’

Purppurafenkoli, bronze fennel, Foeniculum vulgare var. dulce ’Smokey’, siemeniä saa ainakin Exotic gardenilta

Siperianunikko, Iceland poppy, Papaver croceum

Keisarinkruunu, imperial fritillary, Fritillaria imperialis

Jalopioni, garden peony, Paeonia lactiflora ‘Nippon Beauty’

Kehäkukka, pot marigold, Calendula officinalis

Viljon kirje faneille

Hei, Minä täällä.
Olen kuullut joistakin sinisistä norjalaismetsäkissoista. Onhan ne ihan hienoja. Siinä mielessä, että ne muistuttavat minua.

Olen aito siniverinen Länsirannikon Metsäkissa, suurriistan metsästäjä ja kylän Kingi. Minulla on mahtavat kulma-, korva- ja varpaanvälikarvat ja hyvin kehittynyt keskivartalo. Minua ei pelota sade eikä pakkanen, peurat eikä karhut. Puolustan reviiriäni murisemalla, ja varmuuden vuoksi murisen naapureillekin, että pysyvät omalla puolellaan.

Tehtäviini kuuluu emännän lämmittäminen iltaisin ja öisin, sillä olen untuvaisen pehmeä. Viiden maissa aamulla kun hän varmasti nukkuu, lähden ulos. Silloin kylä vapisee. Vahvojen, lihaksikkaiden jalkojeni avulla ponnistan petomaisiin hyppyihin, voltteihin ja kaksoislutzeihin. Metsästän mieluiten kaikkea lentävää, jotta saan näyttää taitoni: linnut, lepakot, perhoset ja kärpäset joutuvat kaikki antautumaan edessäni. Huvikseni saalistan myös hiiriä, myyriä ja päästäisiä.

terveisin Viljo

tarzan

kylätien kingi

vesimyyrien kauhu

talviturri

yritän nukkua