Rohanin valkea Betty

 Siivoilin Rohania ja havaitsin iloisen yllätyksen.

Rotkolemmikki 'Betty Bowring' kukkii toista kierrosta! Tuolta se kurkistaa sulkavaleangervon lehtien alta. Tuo valeangervo onkin puutarhani runsain, kaikki muut kituvat, mutta tämä yksi on kesän sateiden ansiosta sentään siedettävän kokoinen.

Bettyn kukat ovat puhtaanvalkeat. Normaalisti rotkolemmikeillä on siniset kukat, valkoisia on harvemmin. 

Rohanissa asustaa toinenkin valkokukkainen rotkolemmikki: 'Mr Morse' tässä kuvattuna toukokuussa. Sillä on kirjavat lehdet, kun Betty on täysin vihreälehtinen. Morsella on kulunut monta vuotta asettumiseen, tänä vuonna se on viimein vähän runsaampi.

On huutava vääryys, että nämä kauniit rotkolemmikit jäivät kokonaan esittelemättä keväällä, kun ne kukkivat! Onneksi Betty innostui kukkimaan uudestaan, niin tuli tämäkin asia korjattua.

Eipä tätä kaunista Rohanin suvikellohetkeäkään tullut tänne blogiin laitettua. Tämäkin oli toukokuussa. Silloin tapahtuu puutarhassa niin valtavalla vauhdilla, että blogijuttuja pitäisi tehdä joka päivä ja laittaa 50 kuvaa per juttu.

Lennetään takaisin tähän hetkeen, vaikka toukokuuhun tekisi mieli jäädä. On nytkin joitakin kauniita kohtia, vaikka puutarhan ulkoasu onkin ränsistynyt. Tässä on taustalla Rohanin niittymäinen kohta, jossa vielä kukkii jokunen etelänruusuruoho. Edessä on meksikonhanhikkia ja helminukkajäkkärää, joka on tänä sateisena kesänä kasvanut tavallista korkeammaksi ja kaatuilee.

Löytyi myös maksaruoho, joka on tullut istutettua ajat sitten, mikähän tämä olikaan... en muista, olenko ikinä tätä esitellyt. Löysin puutarhapäiväkirjasta tiedon, että olen istuttanut tämän syksyllä 2014, mutta tarkempaa laji- tai lajiketietoa ei ole. Ilmeisesti taimessa oli lukenut vain "Sedum red" eli punainen maksaruoho. Onko tämä nyt sitten Sedum vai Hylotelephium – luultavasti jälkimmäinen.

Pyjamaluteille on tapahtunut jotakin ja kanta on romahtanut. Siitä en ole kovin surullinen sikäli, että kerrankin putkikasvien siemenet pääsevät kehittymään, kun luteet eivät ime niistä mehuja. Erikoisempien putkien kanssa tämä on elintärkeää, sillä niin kuvan 'Vicar's Mead' -niittykarhunputki kuin jättikarhunputkikin ovat kaksivuotisia, jolloin kasvi on kukittuaan kokonaan hävinnyt ja on täytynyt hankkia uusi. 

Olin jo suunnitellut laittavani harsopussit ohikukkineiden kukintojen päälle, mutta kun missään vaiheessa ei näkynyt luteita, ei ole tarvinnut. Toki pyjamaluteita on tänäkin vuonna ollut, eivät ne kokonaan hävinneet ole.

Myyräkanta ei valitettavasti ole vielä romahtanut, uusia jälkiä löytyy jatkuvasti. Täällä Rohanin loppupäässäkin on kaiveltu ja alppipenkistä löysin kapean kuopan, joka johti puoliksi syötyyn kukkasipuliin. 

Austin-ruusuja kannattaa olla monta, niin koko ajan on joku tulossa kukkaan. Tämä on Rohanissa asustava valkokukkainen Winchester Cathedral, jonka nuput ovat suloisen punaiset.

Päivän ruusuksi nostan The Princen, David Austinin ruusu sekin, sumuisen aamun kastelemana. 

Ruusun taustalla on purppuraheisiangervo Diable D'Or eli 'Mindia'. Olen tainnut useimmiten väittää tuon olevan 'Diabolo', kun olen unohtanut, mikä lajike se olikaan. Nyt kun tuli kaiveltua vanhoja istutustietoja, tuli oikea lajikenimi vastaan. Hups.

Tässäkin kohdassa kasvaa helminukkajäkkärää: luottokasvi, joka tuo Rohaniin kaivattua valkoista näin syksylläkin.

Helminukkajäkkärä Anaphalis margaritacea

Jättikarhunputki Angelica gigas

Meksikonhanhikki Potentilla thurberi

Niittykarhunputki Angelica sylvestris

Purppuraheisiangervo Physocarpus opulifolius, punalehtiset lajikkeet

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Suvikello, kesälumipisara Leucojum aestivum

Tomaatti-ihme

 Joskus elokuun alussa, kompostin ohi kulkiessani, hieraisin silmiäni.

Olin toki huomannut, että kompostista puski tomaatintaimia, niin sieltä usein puskee. Tomaatinsiemenet näyttävät olevan elämänhaluisia ja niitä itää kaikkialla, jonne pienikin tomaatinpalanen siemenineen on kulkeutunut.

Mutta nyt kasveissa oli ihan kookkaita terttuja! Miten tämä on mahdollista, tomaatithan pitäisi esikasvattaa aikaisin keväällä – ei voi riittää, että ne itsekseen itävät joskus toukokuussa, vai koska kompostikehikon suoristinkaan ja kompostimassan käänsin, ja onnistuvat vielä tuottamaan satoa.

Niinpä riivin lehtiä ja leikkasin latvoja niin taiten kuin tällainen kokematon tomaatinviljelijä pystyy, ja katselin marjojen kasvamista. Reilu kuukausi sitten poimin tertut talteen ja laitoin ne ikkunalaudalle kypsymään. 

Ne pysyivät vihreinä kuukauden ennen kuin alkoi tapahtua. Sitten ne muuttuivat punaisiksi!

Tarjottimella on alimpana kaupasta ostettuja isoja tomaatteja. Sitten on tertuissa omiani, jotka ovat nyt yhtä punaisia. Takana kurkkii avokado. Lisäksi löysin vielä yhden vihreän tertun, jossa on kookkaita marjoja – tomaatilla on tosiaan kasvitieteellisessä mielessä marja, ei hedelmä tai siemenkota tms. Ja nuo ovat vieläpä eri muotoisia, tuollaisia luumumaisia!

Tämä onkin hyvä tomaattivuosi, sillä ostin keväällä tomaatintaimen, joka tuottaa pikkuruisia keltaisia marjoja – lajike on muistaakseni 'Donna Yellow'. Tajusin nimittäin, että kauriit ja peurat eivät ole enää käyneet puutarhassani pariin vuoteen kesäaikaan; pystyn siis kasvattamaan tomaattia ulkosalla ilman, että se riivitään nysäksi. Donna on tuottanut kivan kirpeitä ja maukkaita naposteltavia, joista useimmat ovat päätyneet suoraan suuhuni kasvimaalla käydessäni. 

Päivän ruusussa on herkullinen hedelmäväri: Austin-ruusu Bathsheba eli 'Auschimbley'. Avonaisia kukkia on joka päivä edellistä enemmän, ja kiitos viileähkön syyssään, ne myös kestävät kukassa pitkään.

Vaaleanpunainen puutarhakierros

 Nyt pinkit lasit päähän!

Ensiksi kuva 'Natural Feelings' -syysleimusta (tai sellaiseksi oletetusta). Kukista pyydettiin lähikuvaa, ja otin sen jo aikoja sitten, en vain muistanut laittaa tänne blogiin. Nyt syysleimu on jo rempsahtaneempi.

Pitkän kaupunkireissun jälkeen havaitsin, että hempeän vaaleanpunainen 'Vesta K' -nerine eli ruusuneidikki oli ehtinyt kukkia poissa ollessani. Voi harmi! Hommasin sipulit viime vuonna ja tämä oli ensikukinta. Viidestä sipulista tosin vasta yksi kukki. Nyt olen jo nostanut ruukun sisään ja vahdin haukkana paria sipulia, joista puskee vihreää. Ehkäpä saan kuin saankin vielä nähdä kukan tänä syksynä?

Kuvan alareunasta sojottaa jo seuraava nerine.

Se on tavanomaisen värinen, joka on ollut minulla monta vuotta. Useimmiten se kukkii syysaikaan.

Nostin nerinen kuistin pöydälle, ja nyt se on täydessä kukassa. Se on siis ruusuneidikki, ihan perusvärinen tumma pinkki. Väristä en välitä, mutta kukat ovat satumaisen kauniit ja sipulikukat ovat tietysti aina lähellä sydäntä. 

Edessä on ystävän ja kollegan antama uusi myrkkylilja 'Beaconsfield'. Ihanaa, kun kokoelma laajenee ilman, että edes ehdin toivoa uusia lajikkeita!

Aamun puutarhakierroksella bongailin uusia ja vanhoja myrkkyliljoja. Loistomyrkkylilja "Steven" kuistin edustalla on saanut taustalleen pikku ryppään vaaleanpunaisia kukkia. Siellä on täpläpeippi 'Aureum', kauneimpia täpläpeippejä. Etenkin tällaisessa vajopaikassa se oikein loistaa. Kellanvihreät lehdet ovat lisäksi korostava pari vaaleanpunaiselle.

Muotopuutarhassa on puolestaan pinkkiä + lisää pinkkiä. Ja tietysti vihreää. Purppurakannusruoho 'Canon Went' on maailman suloisin hailean vaaleanpunakukkainen, lisäksi sen kukkaset ovat pikkuruisia. Huomattavasti pienempiä kuin luonnon keltakannusruohon. Ja se kukkii pitkään. Aloitti heinäkuulla, ellei jo aiemmin.

Taustalla on myrkkylilja 'Harlekijn' – viimeinkin kukassa! Se kukki ensimmäisenä syksynä ruukussa, kun olin hankkinut sen – vuonna 2019. Istutin sen samana syksynä puutarhaan, eikä kukkia sittemmin ole näkynyt. Lehtiä on kyllä noussut, mutta hintsusti. Olen yrittänyt lannoittaa lehtien ympärillä, ja ilmeisesti se on auttanut. Tai sitten se, että mukula on saanut hilattua itsensä sopivalle kukkimissyvyydelle. Olen hyvinkin voinut istuttaa sen liian syvään.

Esittelen Harlekijnin paremmin jonain toisena kertaa, mutta kuvasta jo näkyy, että se on pinkki-valko-kirjava. Jatketaan kierrosta, sillä vaaleanpunaista on paljon.

Uusia myrkkyliljoja nousee koko ajan maasta. On niitäkin, joista ei näy vielä yhtikäs mitään. Tämä on jokin vanha, hyvin kukkiva, ilmeisesti tarhamyrkkylilja. Edessä on rotkolemmikki 'Sterling Silver'. Tämä parivaljakko tukee ja korostaa toisiaan mitä kauneimmalla tavalla. Siksipä istutin nyt kuistin eteen uuden rotkolemmikin, kun sinnekin tuli lykättyä myrkkyliljoja.

Siinä lähellä on pieni muistutus yhdestä puutarhan ahkerimmasta kukkijasta, jota ei ole edes tarvinnut itse hankkia, sillä se kasvaa luonnostaan ja ilahduttaa siellä sun täällä kukkapenkeissä: haisukurjenpolvi. Pikkuisia vaaleanpunaisia kukkia avautuu vielä marraskuussakin, tosin enää harvakseltaan. Vieressä on imikkä.

Ruusutarhan eteläreunassa kukoistaa kaunis kurjenpolvi Dreamland eli 'Bremdream'. Mutta voi hyvänen aika tuota sotkua! Minun on ollut tarkoitus raivata täpläpeippi täältä pois jo jonkin aikaa, sillä muut kasvit ovat rehevöityneet eikä peipin enää tarvitsisi valloittaa koko pinta-alaa.

Onneksi syksy on hyvää aikaa kaikenlaiseen, varsinkin kun maltoin mieleni enkä tuonut edelliseltä kaupunkireissulta yhtäkään taimea tai kukkasipulipussia. Ainoastaan sen ystävän antaman myrkkyliljan. Kerrankin voi keskittyä alueiden siistimiseen eikä koko ajan vain uuden istuttamiseen. (Toki aiemmin hankituista on vielä pari taimea ja parikymmentä kukkasipulipussia istutettavana).

Työasiatkin tästä vähitellen rauhoittuvat, niin ehtii taas paremmin pihapuuhiin.

Sitten, kun saan peippiä riivittyä, revin koristemansion kiveykselle levinneet rönsyt ja istutan niitä tilalle. Tämä kukkarypäs on oikealla paikallaan ihan ruusutarhan reunakiveyksen sisäpuolella. Lajike on Lipstick eli 'Stickbolwi'. Voimakas pinkki on tässä kasvissa niin kohdillaan, vaikka yleensä pidän hempeämmästä.

Ruusutarhan yläreunassa on ihana yllätys. Pulskaneilikka! Olin varmasti heittänyt ohikukkineet varret tähän siinä toivossa, että joku siemenistä itäisi, ja niin on käynyt. En voisi olla onnellisempi! 

Aikoinaan kylvin pulskaneilikkaa alppipenkkiin, mutta sinne se on aivan liian korkea. Kitkin kasvit ja istuttelin preerialle, mutta niitä ei koskaan näkynyt enää sen jälkeen. Viime vuonna löysin yhden taimen heinikosta alppipenkistä monta metriä itään. Keräsin siemeniä ja kylvin ne kevättalvella, mutta ainokainen itänyt taimi taisi kuolla märkyyteen alkukesällä. 

Siksipä olen tästä pulskaneilikasta nyt hyvin, hyvin kiitollinen. Puutarha elää omaa elämäänsä, emme voi sitä kontrolloida, ja joskus se antaa aivan ihania yllätyslahjoja.

Alppipenkki tuli mainittua. Siinä kasvaa pikkuruisia, matalia kivikko- ja vuoristokasveja. Kuten tämä japaninmaksaruoho, joka on myöhäinen kukkija. Se ei haittaa mitään, sillä tähän aikaan kukkijat vähenevät ja on ihanaa, kun joku vasta aloittaa syyskuussa.

Pistetään tähän myös hempeämpi koristemansio Pink Panda eli 'Frel'. Se kasvaa hobittipenkissä, vaikka pandoilla ei kai hobittien kanssa olekaan tekemistä.

Syysvuokko 'September Charm' on edelleen täydessä vedossa, onhan yhä syyskuu. Nuppuja taitaa avautua lokakuunkin iloksi, niin paljon niitä on. September Charm & October Joy.

Keväällä juurakkona hankkimani tarhadaalia on viimein avannut ensimmäisen kukkansa. En tiedä, miksi hankin juuri vaaleanpunaisen, sillä en ole värin suurin fani. Luultavasti ajattelin, että ihan sama, mitä hankin, kun eivät edellisten vuosien oranssit ja purppuraisetkaan ole tuottaneet yhtään mitään: ne eivät joko lähteneet kasvuun ollenkaan tai lähtivät, mutta kuolivat pian sen jälkeen. Minulla ei totisesti ole daaliapeukaloa. 

Lajike on 'Stolze von Berlin'. Onhan siinä sellainen kiva puoli, että lajike on vanha, yli sadan vuoden takaa. Annan historialle arvoa.

Päivän ruusu on tarhakurtturuusu 'Syke'. Kotimaista jalostustuotantoa, kaunis löyhän pallomainen kukka.

Aurinkoista pyhäpäivää!

Haisukurjenpolvi Geranium robertianum

Imikkä Pulmonaria

Japaninmaksaruoho Hylotelephium cauticola

Koristemansio ×Comagaria rosea

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Purppurakannusruoho Linaria purpurea

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Ruusuneidikki Nerine bowdenii

Syysleimu Phlox paniculata

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhadaalia Dahlia × pinnata

Tarhakurtturuusu Rosa Rugosa-Ryhmä

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Täpläpeippi Lamium maculatum

Punnertavat ponnekkaat

 Raketin lailla!

Tämän myrkkyliljan olen hankkinut muinoin nimellä Colchicum speciosum "Steven" eli loistomyrkkyliljana. En tiedä, miten oikean lajin voisi määrittää varmasti; joitakin tietoja verkosta löytyy, jotka tukevat sitä, että tämä on sitä mitä pitikin, jotkut tiedot taas ovat ristiriitaisia. 

Joka tapauksessa elinvoimaa sillä riittää! Kaivoin tältä paikalta elokuussa kymmeniä mukuloita, isompia ja pienempiä; osa oli noussut mullan pinnalle, kun mukuloita oli niin paljon.

Eikä tästä kukkavarsien määrästä huomaa ollenkaan, että sitä on harvennettu.

Istutin mukuloita ensin muotopuutarhan viereiseen penkkiin. Sieltä niitä nyt on noussut sieltä täältä reippaasti kukkimaan. En saanut edes mahtumaan kaikkia kuvaan. Aika mahtavaa: siinä ne kai nyt sitten runsastuvat samalla tavoin kuin alkuperäinenkin. Yksi mukula oli vuosien mittaan monistunut kymmeniksi, ja näistäkin tulee yksittäisistä mukuloista jo kaksi kukkavartta, vaikka ne on vasta eroteltu ja istutettu.

Muotopuutarhan köynnöskaaresta löytyy täydellinen värimätsäys myrkkiksille, kun 'Comtesse de Bouchaud' -kärhö on yhä kukassa – yhden ainokaisen kukan voimin, tosin.

Endless Summer -jalohortensia 'Bailmer' tarjoaa myös pinkkiä sävyä.

'William Dykes' -myrkkylilja on rennompi tapaus. Tuoreet nuput ovat pystyssä, mutta viime aikojen kaatosateet ovat kumonneet avautuneet kukat maahan. Tällä lajikkeella on selvästi hennompi varsi kuin loistomyrkkyliljalla.

Osaa myrkkyliljoista saa vielä odotella pinnalle, mutta tänne kuistin edustalle istuttamistani Steveneistä myös moni kukkii. Nämäkin on siis elokuussa kaivettu entiseltä paikaltaan ja siirretty tähän. Koko ajan nousee lisää, vaikka tuskin kaikki siirtämäni mukulat tänä syksynä kukkivat. Osa oli pienempiä, ei varmaan vielä kukkimiskokoisia.

Katajapenkissä kasvaa upean värinen myrkkylilja, mutta sen ensimmäinen nenänpää on vasta mullan pinnalla. Väriäkään ei vielä erota, kun myrkkyliljojen kurkistavat nenänpäät ovat vaaleat. Niinpä laitan kuvan katajan seassa kauniisti kukkivasta Princess Kate -tarhalyhtykärhöstä.

Päivän ruusua katsomaan palataan muotopuutarhaan. Rhapsody in Blue eli 'Frantasia' on tuottanut syyskukkatertun.

Jalohortensia Hydrangea macrophylla

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Tarhalyhtykärhö Clematis Texensis-Ryhmä

Neulekuulumisia ja upein ruusu

 Koska edelliseen neulejuttuun piti koota koko alkuvuoden neulesato, päätin nyt yrittää sellaista lähestymistapaa, että kirjoitan käsitöistä säännöllisemmin.

Pari viikkoa sitten valmistui lyhythihainen neulepusero, jonka aloitin alkukesällä. Tosin silloin en tiennyt aloittavani puseroa. Tein ruutuneuletta, josta piti tulla villasukan varsi. Niin vain kävi, että tälläkin kertaa sukasta olisi tullut liian leveävartinen – olen tehnyt saman mallin ennenkin, ja nyt muutin tekniikkaa, mutta se ei auttanut. 

Tarkastelin kivaa ruutukuvioista pätkää ja päätin, että se on täydellisen levyinen hihaksi. Olin jo pidempään miettinyt, että lyhythihainen neule olisi kiva. Siis jotain 20 vuotta. Joskus haaveen toteuttamiseen kuluu aikaa.

Kännykkäkuvaan värit toistuivat lähempänä totuutta. En halunnut puserosta liian levotonta, niinpä tein alaosasta yksivärisen. Hihanresorien vihreä on vaihtuvaväristä lankaa, joten sillä ei olisi voinut yksiväristä alaosaa tehdä – se on muistaakseni Novitan Kajastusta. Onneksi löysin kaupasta kahta ohutta lankaa, joista yhteensä tuli täydellinen sävy. Helmaosassa on näin ollen ihanaa Filcolanan alpakkalankaa + Malabrigon ohutta merinolankaa, jossa on vähän vaihteleva sävy, kun se on käsinvärjätty. Siitä tulee elävämpi pinta kuin kovin tasaiseksi värjätyistä langoista, joista en oikein pidä, ne näyttävät niin teollisilta.

Vartalo-osan ruutuosuus on samasta villasukkaohjeesta kuin hihoissa, kaarrokkeeseen löysin toisen kirjoneulemallin, jota hieman muuntelin, jotta siitä tuli sopiva. Kaarrokkeessa näkyykin Kajastus-langan vaihtuvia värejä.

Puserosta tuli yllättävän pitkä, sillä halusin, ettei se ainakaan jää liian lyhyeksi, mutta sitten se venähti päällä jotenkin ihan minimekoksi. No, sen kanssa eletään.

Sitten otin työn alle Kodin Pellervo -lehdestä tekemälläni ohjeella jo valmistuneen Talviraita-villapaidan, jossa lankojen värit loppuivat kesken ja olin tehnyt yläosan mintunvihreällä. Se ei ollut mieleeni, joten hankin kesällä lisää beigeä ja harmaata, jotta sain jatkettua raidoitusta ylemmäs. Nyt olen kohta jo päättelemässä kaulusta, joka on harmaa. Näin villapaita sekä alkaa että päättyy harmaalla ja näyttää paljon tasapainoisemmalta muutenkin. 

Purku ja uudelleen tekeminen oli helppoa, kun tarvitsi purkaa vain yläosaa, ei edes hihoihin asti. Tämäkin on kaarrokemalli. Perinteisillä saumoilla koottua villapuseroa ei niin vain purettaisikaan. Malli on superhelppo – minua tässä kiehtoi se, että kaarroke voi tosiaan olla ihan tasaraitaa, sen ei tarvitse erottua neuleen alaosasta erilaisin kuvioin.

Halaus on ihanaa, paksua lankaa, josta syntyy neule nopeasti. Langassa on hieman pörröinen, harjattu pinta ja kauniit vaaleat sävyt. Arvostan suuresti sitä, että lanka on puuvilla-alpakka-villaseosta, jossa ei ole yhtään keinokuitua. Keinokuitusekoitelankaa harvemmin käytän, paitsi villasukissa, joissa se on pakollinen. 

Hiidenkiven puutarhassa -blogissa on aina päivän kärhö koko sen kauden, kun kärhöjä on kukassa. Matkin ja laitan tähän päivän Austin-ruusun, joka on kokoelmani parhaassa kukassa juuri nyt. Bathsheba-ruusu on nimetty Thomas Hardyn kirjan Far from the Madding Crowd sankarittaren mukaan.

Bathshebassa on muutama avonainen kukka eri puolilla puskaa ja ainakin kymmenen nuppua. Pitkäversoisen ruusun kaikkia kukkia ja nuppuja ei oikein saa samaan kuvaan, joten tässä on vain osa siitä. 

Väri on hurmaava aprikoosinsävyinen. Ensimmäisten kuvien neulepuserossa on myös hitunen tätä lempiväriäni yhdessä vihreän kanssa. Oranssi (sen monissa sävyissä vahvasta hempeään) yhdistettynä vihreään osuu makuhermoni ytimeen joka kerta. 

Kasvimaalla kiveyskin kukkii

 Loppukesän sateet ovat saaneet jotakin aikaan.

Ruusupapu 'Celebration' kukkii kauniin värisenä ja tuottaa mukavasti satoa. Muutama pussi pikaisesti keitettyjä papuja on pakkasessa. Isoimmat pavut, joissa on jo kookkaat siemenet, olen säästänyt ensi vuonna kylvettäviksi.

Niin ihmeellistä kuin se onkin, lopulta yksi kitulias sinisalvia 'Oxford Blue', josta alkukesällä kirjoitin, on kasvanut tuuheaksi ja kukkii kauniisti. Näitä kylvin siis pussillisen keväällä, mutta vain yksi taimi selvisi elossa kesään. Eikä sekään hääppöiseltä näyttänyt vielä heinäkuussa. Sitten se alkoi kasvaa.

Hajuherneet jatkavat kukintaa, kun keräsin välillä siemenpalot pois. Nyt vain toivon, että uusia siemeniä ehtii kehittyä, muuten niitä on häviävän pieni määrä ensi vuodeksi. Tämä on 'Nimbus'.

'Franciscus Cupani' on reipas kukkija.

Kasvimaan kiveystä valloittavat koristekasvit ja myös rikkaruohojen taimet. Harmaakäenkukan lehtiruusukkeita on siellä täällä ja koristemansikka Lipstick – ei kun koristemansio nykyään – venyttää pitkiä lonkeroitaan metrien päähän ruusutarhasta, missä sen pitäisi kasvaa.

Asiasta ruusutarhaan. Bourbonruusu 'Honorine de Brabant' on pukannut syksyn iloksi pari kukkaa, nämä ovat raidallisia. Voin nyt ihan rehellisesti tunnustaa, että keräilen kirjavakukkaisia ruusuja. Tosin en moderneja; tämä on 1800-luvun lopusta.

Austinit ovat harvoja nykyruusuja, joita puutarhaani kelpuutan. Lady of Shalott on aiemminkin osoittanut olevansa loistava syyskukkija, niin tänäkin vuonna.

Bourbonruusu Rosa Bourbon-Ryhmä

Hajuherne Lathyrus odoratus

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Koristemansio ×Comagaria rosea

Ruusupapu Phaseolus coccineus

Sinisalvia Salvia patens