Syksyisiä kukkia

 Syysvuokkoja kannattaa näköjään olla useita. Tai sitten useissa erilaisissa paikoissa.

Aurinkoisen ruusu-heinätarhan syysvuokko kukki näin kauniisti jo kuukausi sitten. Nyt sen kukinta on ohi.

Onneksi on 'September Charm', joka kasvaa paljon varjoisammassa paikassa ja ehkä sen takia aloittaa myöhemmin. Se on nyt täydessä vedossa.

Kuukausi sitten huomasin ilokseni, että viime vuonna istutettu keijuängelmä on yhä elossa ja tehnyt kukkavarrenkin. Ängelmät viihtyvät harmillisen huonosti puutarhassani, mutta ehkä olen nyt löytänyt tälle sopivan paikan, jossa se voi vähintäänkin sinnitellä, jos ei haluakaan kukoistaa. Vieressä kasvaa kurjenkello, joka on ihan itsekseen tuohon tullut, niitä kasvaa täällä paljon.

Keijuängelmässä on yhä pari kukkaa ja muutama nuppu.

Istutin ängelmän 'Dawn' -heiden (Viburnum × bodnantense) katveeseen, jossa puskan varjostus toivottavasti estää multaa kuivumasta pahoin. Tämän vuoden alkukesä oli toisaalta niin sateinen, että sen perusteella ei vielä voi ennustaa ängelmän tulevaisuutta. 

'Dawn' kukkii keväisin, mutta tekee silloin tällöin pienen kukinnon syksynkin iloksi.

Puskasta toiseen. Safiirihortensia 'Bluebird' kukkii kauniisti, se vain pitäisi nimetä uudestaan Pinkbirdiksi. Se elää mäntyjen alla, katajan vierellä, missä luulisi maan olevan hapan, mutta niin hortensia vain tuottaa täysin vaaleanpunaisia kukkia. 

Viime kaupunkireissulla en vielä löytänyt hortensian sinerrysainetta, sillä sitä myydään kovin harvassa paikassa, mutta ehkä seuraavalla onnistun ainetta nappaamaan. Sain kyllä vinkin kattaa hortensian tyveä männynneulasilla, mitä olenkin jonkin verran tehnyt – ja kuten kuvasta näkyy, niitä myös karisee hortensian päälle, mutta se ei näytä kukkia sinistävän.

Endless Summer -jalohortensia 'Bailmer' on tuottanut yhä uusia kukintoja, mikä on kiva, sillä vanhat ovat jo haalistuneet. Puska on saavuttanut uuden korkeusennätyksen: se on lähes metrinen. Ei nyt ihan, mutta sinnepäin. Istutin sen aikoinaan kukkapenkin takaosaan kuvitellen, että siitä tulee isokin pensas, mutta se on pysynyt polvenkorkuisena tähän asti. Viimeinkin tuli hortensioille sopiva, sateinen kesä!  

Muotopuutarhan ylirunsaaksi kasvanut loistomyrkkylilja "Steven" oli punkenut sipuleita mullan pinnalle, huomasin asian kesällä. Elokuussa nostin niitä talikolla ja voi jestas, miten paljon kookkaita sipuleita sieltä nousikaan! Istuttelin niitä sinne sun tänne ja mietin, että säästin siinä ainakin satasen. Jos nimittäin ajattelee, että yksi myrkkyliljan sipuli kustantaa noin kuusi euroa. Yhdestä niistä on jo noussut kukkanuppu.

Alkuperäiseen kasvustoon jäi runsaasti sipuleita, eikä niitäkään näköjään kaivelu häirinnyt.

'William Dykes' on aikainen myrkkylilja, ja tänä vuonna muiden kasvien rehevyys onkin sille ongelmallista. Olen istuttanut sipuleita jalopähkämön sekaan – viime vuonna siirsin myrkkyliljaa tähän penkin etuosaan, jotta kukat näkyisivät paremmin – ja normaalisti pähkämö olisi keskikesän mittaan niin nuutunut, ettei se enää loppukesällä voisi olla näin korkea. Mutta nyt on toinen juttu. Mitenköhän saisin saksittua sitä varovasti katkomatta myrkkiksiä? Täytyy yrittää, sillä muuten Dykesin kukkia ei paljon näe.

Syysmyrkkylilja ssp. pannonicum on viime syksynä istutettu ja kauniin värinen, tällainen näkyvämpi. Jotkut myrkkyliljat ovat kovin haileita, nimittäin. Näköjään se on myös hyvin aikainen. Useimmat myrkkyliljoista eivät ole vielä maan pinnalla ollenkaan.

Musti esittelee, että ruskopenkissä kukkii myös sinipiikkiputkia ja ruskosormustinkukan vihoviimeisiä kukkia.

Eilinen ja viimeöinen tuuli puhalteli maa-artisokan varsia kumoon. Oikeastaan niitä ei pitäisi ruskopenkissä enää kasvaakaan, voisin nyhtää nuokin pois. Kultapallot ovat jo menetetty tapaus ja ihmettelen, miten jaksan niitä vuodesta toiseen katsoa, kun ovat aina kumollaan maassa.

Aamulla nurmelta löytyi parimetrinen japaninlehtikuusen oksa. Nehän katkeilevat herkästi, mutta harvoin tulee tämän kokoista karahkaa alas.

Puuskat olivat kieltämättä melkoisia. Nyt on onneksi jo rauhallisempaa ja aurinko pilkahtelee välillä pilvien välistä!

Jalohortensia Hydrangea macrophylla

Jalopähkämö Betonica macrantha

Japaninlehtikuusi Larix kaempferi

Keijuängelmä Thalictrum rochebruneanum

Kurjenkello Campanula persicifolia

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Maa-artisokka Helianthus tuberosus

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Safiirihortensia Hydrangea serrata

Sinipiikkiputki Eryngium planum

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Syysvuokko Anemone hupehensis

Syyskuun kalenteripoika

 Syyskuun hurmuri

Musti on niin onnellinen, kun pääsimme kotiin kaupungista lusimasta. Tässä Musti esittelee 'September Charm' -syysvuokkoa ja 'Bev Foster' -tähtipelargonia.

Onhan tänne tullut uusiakin kasveja. Todistusaineistoa taustalla.

Nurmikko oli kasvanut pitkäksi. Myyrät tulevat paremmin esiin, kun mamma leikkaa nurmikkoa. Yksi myyrä jo vilisti ruohonleikkurin tieltä, mutta Musti ei juuri sillä hetkellä ollut siinä valmiina.

Musti muistuttaa, että proteiinin lisäksi ikäpantterit tarvitsevat vihreitä versoja.

Kaikenlainen kyttääminen on myös hyväksi ja muutenkin tärkeää.

Keittiön pöydällä voi kytätä vuoron perään mammaa ja naapureita.

Lepo on tärkeää, jotta jaksaa syödä, kytätä ja myyrästää.

Sopivaa syyskuuta!

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tähtipelargoni kuuluu kotipelargoneihin, Pelargonium Zonale-Ryhmä

Neuletöitä

 Joskus, muistaakseni viime talvena, muistaakseni Sartsa (Silmukka soikoon -blogista) kommentoi, että olisi kiva nähdä neuletöitäni vaihteeksi. Tai hänen blogissaan siitä ehkä kommenteissa keskusteltiin. En enää muista, mutta olen silti muistanut ottaa joitakin kuvia tekeleistäni tältä vuodelta.

Joskus viime talvena valmistui tämä ohuehko neulepusero, josta tuli heti lemppari. Suora perusmalli, vajaat hihat ja vähän venetyyppinen kaula-aukko ovat mieleiset. Kudoin tätä koko ajan kahdella ohuella erivärisellä langalla, joista vaihdoin aina vain yhden kerrallaan, kun halusin vaihtaa väriä. Tällä tavoin syntyy pehmeämpää raidoitusta: kontrasti ei ole niin suuri, kun toinen langoista jatkaa uuden värin kanssa.

Tällaiseen raidoitukseen saa myös uppoamaan kaikenlaisia pikku nyyttejä, joita on jäänyt. Otin käsittelyyn lempivärit eli turkoosin ja ruskean sävyt.

Tämän neuletakin syntyhistoria on tyypillinen. Aloin tehdä neuletta mallin mukaan, mutta koska lankani oli jotain ihan muuta kuin ohjeessa käytetty, tuli siitä tietenkin aivan eri kokoinen. Tuli neulepintaa, joka oli liian leveä taka- tai etukappaleeksi ja liian kapea ulottumaan ympäri.

Siinä vaiheessa yleensä pyörittelen työtä jonkin tovin edessäni, usein peilin edessä, ja mietin: kauluri? keeppi? pipo? Tällä kertaa päätin jatkaa työtä pitkänä neuletakkina, jonka etureunoihin tein lopuksi levennykset luumunvärisestä alareunan langasta. Tein samalla mallilla myös korkean kauluksen. Hihoissa on samaa kuvioneuletta toffeenvärisenä.

Loppujen lopuksi tästä ei siis tullut yhtään ohjeen mukainen neule, mutta sekin on tyypillistä. Harvoin jaksan noudattaa ohjetta pilkulleen ja joskus tulee jotakin aivan muuta. Lisäksi lankani ovat aina mitä ovat, en yleensä osta lankoja ohjetta varten, vaan katson, mitä löytyy. Ruskea sileän pinnan lanka on omaa kasvivärjättyä suomenlampaanvillaa.

Kevään alkaessa aloin tehdä lohikäärme-kauluria kaupunkikodissa. Etsin suomumaisen neulepinnan ohjetta ihan vain saadakseni tuollaista pintaa, mutta se oli vaikea löytää. Lopulta löysin kokonaisen vaatteen ohjeen Ravelrystä nimellä Azure Dragon, joka on keeppi tai kauluri tai niiden välimuoto.

Saarikodissa sain valmiiksi kivan raitapuseron, joka tehdään kaarrokeneuleena. Rakastan sitä, kun ei ole saumoja viimeisteltävänä. Mutta minulta loppuivat raitojen värit kesken ja tein ratkaisun yläosaan, johon en ole ollut tyytyväinen. 

Kesällä sain ostettua lisää ruskeaa ja harmaata, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi muuttaa yläosaa. Paksusta langasta tehdyn työn yläosa on onneksi nopea purkaa ja tehdä uudestaan, ei siihen montaa iltaa mene. Luultavasti. Lanka on Novitan Halaus, joka on puuvillaa, alpakkaa ja villaa.

Toukokuun alussa valmistui unelmien neuletakki, jonka ohje on odottanut vuosia. Koin, että työ on niin suuritöinen, että se vaatii totaalista keskittymistä, kun samassa neuleessa on kohopintaa ja kuviota. Mutta ei se ihan niin vaikea ollutkaan, kerros kerrallaanhan tämäkin vain etenee.

Itsensä kuvaaminen on ärsyttävän hankalaa!

Tähän väliin kuva itsestäni toisen näkemyksenä. Kristiina K:n blogissa oli joskus kesällä kiva haaste laittaa kuva itsestä piirrettynä, mutta en sitten siihen ehtinyt, vaikka sain tämän upean teoksen jo toukokuussa. Rakkaan ystäväni syntymäpäivillä oli tuolloin todella kivaa ohjelmaa, muun muassa se, että vieraat maalasivat toisistaan potretteja.

Onneksi toinen rakas ystävä tuli vieraakseni heinäkuun alussa ja sain hänet malliksi. Neuletakin malli on Dilys ja se on lempisuunnittelijani Marie Wallinin ohje niiltä ajoilta, kun hän toimi pääsuunnittelijana Rowanin lankatehtaalla. Nykyään Mariella on omaakin lankatuotantoa. Olen päässyt tapaamaan hänet livenä Shetlannissa, mitä en unohda ikinä.

Tässäkin toteutuksessa on eri langat kuin ohjeessa. Harmaa on oman tuotannon ahvenanmaanlampaan villaa, sitten on monenlaisia lankoja, mm. paikallisten lampaiden villalankoja, joita toin matkamuistona Orkneyltä ja Shetlannista. Olin hillonnut niitä johonkin erityisen tärkeään projektiin ja tämä oli sellainen.

Neuletakille oli käyttöä jopa heinäkuussa, kun oli niin viileää. Kohokuvion takia takki on yllättävän painava, mutta se on silti ihanan tuntuinen, tai ehkä sen vuoksi. 

Kaupunkikodissa olen käynyt vain kääntymässä viimeisen puolen vuoden ajan. Lohikäärmekauluri on edistynyt hyvin hitaasti, mutta nyt se alkaa olla valmis. Tein siitä turkoosi-sinisen pikku hiljaa voimakkaammiksi muuttuvissa sävyissä ja päätin, että se on valmis, kun Taru sormusten herrasta -äänikirjamaraton loppuu ja se loppui eilen illalla. En vielä päätellyt, se on tänään edessä.

Sitten pääseekin kokeilemaan, miten vaate asettuu kaulan ja hartioiden ympärille. Neuletyöt ovat joskus todella jännittäviä, sillä sovittaminen on vaikeaa kesken työn, kun puikko vetää neuleen kasaan niin, ettei kokoa tai ympärysmittaa pääse kunnolla näkemään.

Välillä ikkunahommia

 Kesän mittaan ei paljon ehdi muuta kuin raportoida, mitä on kukassa. Enkä tänä kesänä ole ehtinyt aloittaa edes mitään korjausprojektia tai talonmaalausta, kun on jo syksy.

Mutta ei se mitään. Ikkunoita pystyy ainakin korjaamaan niin kauan, kun ei tule liian kylmä. Teen hommaa vintillä, mutta se ei ole eristetty, niinpä pakkanen aiheuttaa ongelmia niin kitin juoksevuudelle kuin sormien toimivuudellekin.

Kummankin talon ikkunoissa on korjattavaa ja huollettavaa, mutta otin nyt yhden vanhemman talon ikkunoista työvuoroon, jotta saan taloa vähän kivemman näköiseksi. Osassa ikkuna-aukkoja kun on muovi tai pressu peittona.

Vanhan taloni ikkunat ovat vielä vanhemmat kuin itse talo. Helat ja profiilit ovat 1800-luvun alkupuolelta, vaikka talo on pystytetty noin 1870. Saranat ovat tuollaiset kulmaraudoissa kiinni olevat. Tuollaisiakin saranoita valmistetaan uustuotantona vanhojen talojen kunnostajille. Olen joitakin hankkinut, jotta voin vaihtaa oikein huonokuntoiset parempiin.

Vanha ikkuna suljetaan sisäpuolelta pienellä haalla. Sen yläpuolella näkyy kaarevaa lasin sisäpuolista profiilia. Jossain vaiheessa puitteita alettiin tehdä vain suoralla profiililla. 

Tilasin vuosia sitten puusepältä mittojen mukaisia kapuloita, joilla voin paikata vanhoja ikkunoita. Niissä on sama profiili. Tässäkin ikkunassa alapuite oli sen verran huono, että vaihdoin sen kokonaan.

Ja vaikka kapula on mittojen mukaan tehty, on jokainen vanha ikkuna vähän eri kokoinen, joten oikeastaan aina joutuu sahaamaan ja väkertämään.

Kuvat otin vain yhdestä vaiheesta, kun en jaksanut roudata kameraa vintille yhtenään. Tällä hetkellä on vuorossa pellavaöljykyllästys: sivelen ikkunaan joka päivä uuden kerroksen öljyä niin kauan kuin se imee.

Vintillä työskentelyn kivoja puolia on kaunis näkymä länteen yli kylän.

Lehmät metsässä

 Lukijan toivejuttu

Tämä pieni kertomus tapahtui heinäkuussa, kun ystäväni Matti oli kylässä. Hän kysyi, mikä on lempipaikkani saarella ja keksin yhden ihanan paikan. Lähdimme tarpomaan kohti etelää pitkin laitumen reunaa. Lehmien kesäinen laidunalue on valtava. 

Saavuimme eteläniitylle. Sieltä sukelsimme sähköpaimenen ali metsälaitumelle. Lehmät ovat uteliaita ja lähtivät seuraamaan meitä. Ensin hitaammin, sitten nopeammin, jopa hölkäten.

Vaikka ne ovat sympaattisia, ovat lehmät aika isoja ja kun perään lähtee juoksemaan lauma, jossa on mukana sonnikin, menee minulta pupu äkkiä pöksyyn. Ystäväni – hänen lapsuudenkodissaan oli lehmiä – vitsaili Seitsemän veljeksen kohtauksesta, jossa veljekset menevät isolle kivelle pakoon sonnilaumaa.

Niinhän siinä kävi, että pian pinkaisin korkealle kallionnyppylälle. Lehmät, vasikat ja sonni jäivät alas ihmeissään. Ei se hirveästi auttanut, kun ystävä kertoi, miten sympaattisia ja ystävällisiä lehmät ovat ja kun niillä on niin söpöt korvatkin.

Pattitilanne. Lehmät jäivät odottamaan, että laskeudumme. Minä odotin, että ne menevät loitommas. 

Lopulta hipsimme hiljaa kallion toista puolta alas ja pakenimme vähin äänin. Puhe saa selvästi lehmälauman seuraamaan. Herkkujahan ne tietysti toivovat.

Lempipaikkani, tai yksi niistä, on entisen pikkuisen torpan kivijalka kalliolla, niityn äärellä ja lähellä merenlahtea. Täällä on aina rauhallista, eikä lehmien lisäksi täällä liiku juuri kukaan. Pyysin Mattia esittämään kuvassa paikan isäntää. Muovipussissa on muutama löytämämme kantarelli.

Rantalepikon läpi pääsee lahdelle.

Lehmät ovat syöneet lahden rannasta korkean kaislikon pois ja nykyään tämä on kaunis ja avoin matalarantainen poukama.

Seuraava lahti on isompi ja siellä on asutusta. 

Sitten palasimme kylään. Lenkki ei ollut kovin pitkä, korkeintaan pari tuntia, ja etenimme hyvin hitaasti, pysähdellen.

Kylätien varressa on lampi tulipalojen varalta, jotta pystymme tarpeen tullen hoitamaan alkusammutusta itse ennen kuin palokunta pääsee paikalle. Meillä on täällä oma palokalusto letkuineen. 

Lammessa on ihana vihreä kuorrute pikkulimaskaa. Lapsena ajattelin, että se on keijukaisten kasvi, kun se on niin pienilehtinen ja heleä.

Kyläniittymme on samaa laidunaluetta metsän ja rannan kanssa. Lehmälauma on usein kylässä näkösällä. Onhan se hassua katsoa noita rauhallisesti liikkuvia eläimiä ja miettiä, miten niitä voi pelätä. 

Pikkulimaska Lemna minor

Muutama kaunis ja yksi hullu

 Puutarhan asukkeja

Niittykarhunputki 'Vicar's Mead' lienee tämän hetken kaunein, sillä sydämeni lyö muutaman ylimääräisen lyönnin aina, kun tämän ohi kävelen. Kasvi on ylittänyt täydellisyyden ja odotukseni. Se on luonnossa vielä ihanampi kuin kuvissa.

Tämä syysleimu (luultavasti 'Natural Feelings') kuuluu kauneimpien näkemieni syysleimujen joukkoon. Sen sävy on aivan hurmaava. Taustalla näkyy toista syysleimua, sellaista tavanomaisemman väristä.

Yksi Rohanin syksyisistä tähdistä on meksikonhanhikki; aivan ihanan värinen pehmeänpunainen kaunotar. Helminukkajäkkärä sointuu siihen hyvin. Molemmat ovat laonneet, kun on ollut myrskyjä ja mylväyksiä.

Tätä parivaljakkoa ei ole tullut esiteltyä, vaikka olen ihaillut sitä jo kuukauden. Kellukka 'Mrs J. Bradshaw' on ollut kukassa koko kesän, sitten sen seuraan liittyivät 'José Aubergine' -mukulamaksaruohon kukat. 

En ole varma, onko tämä kovin toimiva väriyhdistelmä, mutta enpä mene kumpaakaan siirtämäänkään, kun näyttävät viihtyvän. Puska taustalla on heisi 'Dawn' (Viburnum × bodnantense), sen punaiset versot ja lehtiruodit tuovat asetelmaan oman sävymausteensa.

Yksi hullukin löytyy. Kuva paljastaa myös realistisen kuvaustapani: nokkosentaimet, vesiheinät ja kuunliljan lehdessä oleva kuollut öttiäinen ovat rehellisesti mukana. Kuvan keskellä on kylähullukaalin taimi, tai olen melko varma, että se on se. Raivasin tämän paikan alkukesällä ja istutin uusia kasveja. Nyt maasta on noussut ihme, joka kukkii luultavasti ensi kesänä.

Vaikka hullukaali on tavattoman myrkyllinen, olen siitä tavattoman iloinen. Kerran aiemminkin sellainen täällä kasvoi ja kukki, kun olin kaivanut yhden toisen alueen, mutta sittemmin ei niitä ole noussut ja olen ollut siitä harmissani. Hullukaali on nimittäin varsin kiehtova. Sen siemenet odottelevat maan povessa satoja vuosia, että joku kaivaa maata ja joku siemenistä nousee pintaan mielellään niin, että kova kuori vähän vaurioituu samalla. Silloin siemen itää ja seuraavana vuonna kasvi kukkii; kukat ovat oikein kauniit, haaleankeltaiset ruskeilla pilkuilla.

Vanhoilla asuinpaikoilla näitä hullukaaleja löytyy. Kahdeksankymppinen puutarhaystäväni sanoi, että nythän et tarvitse uutuushuumeita, kun sinulla on tuo.

Helminukkajäkkärä Anaphalis margaritacea

Kellukka Geum

Kylähullukaali Hyoscyamus niger

Meksikonhanhikki Potentilla thurberi

Niittykarhunputki Angelica sylvestris

Syysleimu Phlox paniculata