Totoron talvipuutarha

Iltaa! Totoro ei vaipunutkaan vielä uneen. Hän on järjestellyt talvipuutarhaansa.

Totoro's Orangery
This Christmas Totoro did not fall into winter sleep. Instead, he has been arranging his winter garden, cultivating tomatoes and even found his old croquet game.

Lattia sai viihtyisän puu-tatamin. Seinille on ilmestynyt perhostutkielmia.

Totoron kylpysandaalitkin ovat japanilaishenkiset.

Lisäksi Totoro on löytänyt vanhan krokettipelinsä jostain varaston uumenista. Taitaa odottaa neitiä uudelle vierailulle.

No niin, pelataanko?

Hyppysirkan joulutervehdys

Hepuli hei!

Hyps ja hoi!

No niin. Voisitko ystävällisesti heiluttaa tuota vieressäni olevaa höyhentä?

Saisinko ruokaa?

Siinä ne joulun tärkeimmät. Iloista joulua kaikille!


Merry Christmas to all!

Talvipäivänseisauksen pieni ihme

Kaupunkiasunnossani oli tapahtunut kummia ollessani jonkin aikaa poissa. Kaksi onnetonta tomaatintainta, jotka olivat itäneet keskikesällä kylvetystä siemenseoksesta, olivat reagoineet johonkin. Enpä näiltä odota paljon mitään, mutta en raaski poiskaan heittää, ovathan tomaatintaimet kohta lailla piristäviä keskellä vuoden pimeintä aikaa.
Johtuen kenties kastelun puutteesta oli toinen taimi kehittänyt pienen kukkatertun.

Toiseen taimeen oli jo syksyllä kehittynyt marja – tuo on niin pieni, etten osaa hedelmäksi kutsua... Poissa ollessani se oli alkanut punertua! Hämmästyttävää ja ilahduttavaa, luonnon voitto pimeydestä.

Tomaatti päätyi Totoron eväslautaselle, sillä hän ei olekaan vetäytynyt kausiunille, vaan on innostunut kasvattamaan tomaatteja. Tuo oma tomaattini Totoron edessä ei ole paljoa nukkekotikokoisia tomaatteja suurempi...

Mutta mitä tapahtuukaan metsän reunassa? Sieltä lähestyy tonttu, ja kuten tiedämme, tontuilla on metkut ja kepposet mielessä. Tonttu on tuomassa viskipulloa Totorolle.
Vaikuttaa siltä, että Totoro saattaa kumminkin pian nukkua loppiaiseen saakka...

Totoron joulu

Kivipellon Saila pyytää minulta aina joulusatua, mikä tuntuu niin hassulta, että se täytyy yrittää taas toteuttaa. Koska olen jouluvihaaja, ei tästä taloudesta juuri mitään jouluisaa löydy – mieluiten pakenisin jouluksi jonnekin, jossa siitä ei olla koskaan kuultukaan, eikä ainakaan annettaisi lahjoja, ja söisin vaikkapa simpukoita. Tällainen suunnitelma meillä yhden ystäväni kanssa jo onkin, toteutus vielä puuttuu.
Joten tässä mahdollisimman epäjouluisa tarina Totoron talvisista puutarhapuuhista ja orastavasta romanssista – lööppiainesta...!

Totoro on havaittu hiipparoimassa kohti talvipuutarhaa lapio tassussaan. Mukana on pieni rungollinen puksipuu, jonka Totoro on saanut joskus lahjaksi – ruukku on varmaan käynyt sille ahtaaksi ja se täytyy saada maahan.
(Totoron maa ei jäädy talveksi)

Lisäksi Totorolla on mukanaan laatikko, jossa on saviruukkuja. Taitaa olla kylvöjen aika. Yksi kaalinkerä, Totoron erikoismutusteluherkkua, oli korjuukypsä ja sekin on päätynyt laatikkoon.

Sisällä talvipuutarhassa on piknik-kori, kassillinen ruusuja sekä tytön hattu! Mutta itse tyttöä ei näy – olikohan se hän, jonka näin vilahtavan pitsihelmat hulmuten kohti postilaatikkoa iso korttinivaska kainalossaan. Hänelle taisi tulla kiire. Toivottavasti joku ystävällinen nostaa hänet postilaatikon luukun tasalle, jotta hän saa kortit laatikkoon.

Voi, voi, hän lähti nyt aivan avopäin, toivottavasti tyttönen ei vilustu!

Totoron virneestä päätellen hän taitaa olla rakastunut.

Odottelemme jännityksellä tytön palaamista. Totoro varmaan kaappaa hänet lämpimään syliinsä ja sitten he vetäytyvät kausiunille, kunhan istutus- ja kylvötyöt on ensin tehty. Totoron lämpimän vatsan päällä on tunnetusti mukava nukkua.

Eteisestä kuuluukin jo pientä rapinaa, hän on varmaan palaamassa...

Jouluaattona Totoro ja tyttö haukottelevat makeasti ja syövät simpukkapäivällisen, kastelevat kylvökset ja vetäytyvät takaisin unille, josta heräävät joskus loppiaisen jälkeen.

Iloista joulun odotusta ja muistakaa laittaa hattu päähän, kun kipaisette postiin!

Talvikooma

Hei vaan! Ajattelin tulla kertomaan, ettei täällä olla kuoltu (vielä). Onpahan vain tavallinen talvikooma. Ja tähän väliin on ihan turha alkaa hymistellä kohta saapuvan joulun ihanuutta, prkl.
Katson välillä kevätkuvia ja mietin, tuleeko joku innostus taas sitten, kun valo lisääntyy. Kaipa se tulee. Ainakin valoisia, aurinkoisia ja kasvipitoisia kevätkuvia on ihanaa katsoa. On vain toivotonta ajatella, että vielä pimenee monta päivää, eikä sittenkään kevät vielä tule, talvi vasta alkaa. Apua.

Lisäksi minua ahdistaa hirveästi maassamme vallitseva viha ja itsekkyys sekä vieraan ja muutoksen pelko. Maailma ei tule muuttumaan sellaiseksi kuin joskus "vanhoina hyvinä aikoina", itse kunkin lapsuudessa, tai mihin sitten kukin vertaa. Mennään eteenpäin, ja eläköön muutos! Eläköön kansainvälistyminen, muuttoliikkeet sun muut, surku vain, että ne johtuvat usein sodasta, joka tekee tuhansien ihmisten elämän helvetiksi.
Meillä on rauha ja lämmin tupa, on ihmisarvo ja tasa-arvo. Muistakaamme se. Joulu olisi minulle kaikkein mieluimmin ihmeellisen ja kaiken peittävän rakkauden ajattelemisen aikaa, hiljentymistä ja hyvän tekemistä. Toisten ajattelemista, ei lapsityövoimalla tehtyjen lahjojen antamista ja maapallon muoviroskan lisäämistä.

No niin. Ei minun oikeastaan tästä pitänyt puhua!

Piti puhua keväästä. Tässä kevätMusti.

Ja tässä talviMusti.

Ransusta on ollut hirmu suuri apu muun muassa kirjanpidon kanssa.

Jostain jaksan sentään olla innostunut. Keramiikasta (uusi harrastus) ja Margaret Atwoodista. Näin Orjattaresi-kirjasta tehdyn elokuvan joskus parikymppisenä. Se teki järisyttävän vaikutuksen.
Luin Herran tarhurit jo vuosikausia sitten, ja siitä pitäen on pitänyt lukea Oryx ja Crake, joka on oikeastaan trilogian ensimmäinen kirja. Viimein luin sen – ystävä lainasi – ja totesin, ettei haittaa yhtään, jos ne lukee väärässä järjestyksessä. Kirjat loppuvat kutkuttavasti samaan pisteeseen. Nyt lainasin kirjastosta kolmannen osan Uusi maa.
Ei voi kuin ihailla ja ihmetellä Atwoodin nerokkuutta kuvatessaan maailmaa, jonka ihmisen halu sörkkiä ja puuttua kaikkeen on pilannut. Vaikka tulevaisuus vaikuttaa lohduttomalta, koukuttavat yksittäisten ihmisten selviytymistaistelut. Kauheuden keskellä kirjat kutkuttavat ja hämmästyttävät niin, ettei päällimmäinen tunne suinkaan ole oksetus. Lisäksi kirjat aiheuttavat paljon pohdintaa ympäristöstä ja siitä, miten ympäristöä kohtelemme, eikä se koskaan ole pahitteeksi. Kunpa vain päättäjät ja yritysjohtajat perehtyisivät näihin. Heidät pitäisi pakottaa lukemaan Atwoodin tarinat, Kellopeliappelsiini-tyyliin.
Taidankin siirtyä ahmimaan lisää tarinaa ja odottelemaan kevättä.

Täällä on Herran tarhurien inspiroima kirjoitukseni. SPR:ää voi muuten muistaa myös ja etenkin joulun aikaan! Tai miksi et ryhtyisi vaikka verenluovuttajaksi?

Tsemppiä ja uskoa kevääseen kaikille muillekin!


In Short
There is no way to translate my ramblings in a few lines. But, to put it shortly, I dislike winter, hate Christmas, doubt the spring ever comes and enthuse over Margaret Atwood.

Päivän purppurat

Syksyllä sisään siirretty verenpisara on ahkera. Se on tehnyt kovasti uusia kukkia, joiden fuksianpunan sävy on kalvennut lyhyiden päivien pimeydessä kauniiksi hailakan vaaleanpunaiseksi. Keskustan tumma purppura on silti ennallaan – ihanat sävyt, nätimmät kuin kesällä! Tämä ei taida olla mitään lajiketta, vaan ihan perus-siroverenpisara.

Kiersin tänään puutarhaa masentuneena talvesta. Silmä osui pikkuruiseen orvokkiin, joka oli tehnyt kaksi kukkaa, vaikka mittari huitelee joka toinen päivä miinus kymmenessä asteessa. Mikä sinnikkyys!

Ahkeruus ja sinnikkyys, siinäpä sopivat luonteenpiirteet meitä suomalaisia kuvaamaan. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa meille sisukkaille!

Finnish Spirit
It's our Independence Day today, and I found two flower examples representing similar stamina and diligence that we Finns share. A fuchsia has flowered non stop for at least half a year, and a small violet is producing new flowers despite the temperature freezing down to –10 every other day.


Siroverenpisara – Fuchsia magellanica

Poikien vuodenajat

Musti ja Ransu saivat haasteen Romppalasta Mimmalta, joka omatassuisesti muutti vuodenaikahaasteen kissahaasteeksi! Mimmalla on joka tassussa ekstravarvas, ja todennäköisesti myös ekstra-aivosoluja, sillä hänen aatelmansa ovat ainutlaatuisia. Lisäksi Mimma on onnistunut hankkimaan itselleen aseman mahtavan lukaalin kuningattarena, melkoinen saavutus sekin.

Meillä on nyt sitten talvesta kerrottavana tällaista. On pakkasta ja lunta. Pieni manulinpoikanen on järkyttynyt asioiden laidasta.

Cats' seasons
My boys received a blog challenge to tell about their year. Ransu very much dislikes snow and frost, much like me. Musti is ok with everything, as long as he is not put into the car. He is a genuine outdoor person.

Tassut menevät pilalle lumesta, sitten ne pitää korjata.

Mustia ei haittaa pakkanen eikä lumi. Se onkin meidän perheestä ainoa, sillä itse olen Ransun kanssa samoilla linjoilla. Puistattaa, kun talvi alkoi näin aikaisin!

Ransu purkaa turhautumistaan isoveljeen.

Toista on keväällä... huokaus. Silloin on leijonanharjakin komeimmillaan.

Kevät ♥

Entä kesä sitten? Kiireistä aikaa. Tassut täynnä hommia. Manuleilla on silloin usein liian kuuma. Panttereille on ihan sopivaa, mammakin tarkenee just ja just.

Kesä ♥

Syksyllä sää viilenee manuleille otolliseksi. Kyttäyshommia on silloin todella paljon. Myyräruuhkat on paikannettava ja eliminoitava.

Panttereille myös syksy on sopivaa aikaa.

Tämä haaste on peräisin Kivipellon Sailalta, ja sen säännöt kuuluvat näin:

Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.


Lähetämme tämän Mimman hengessä kissa- /eläinhaasteena eteenpäin Sessen karvakamuille Ilo elää -blogiin, Anun puutarhan Miukulle ja Murulle, Rikkaruohoelämän Juusolle sekä Naukulan kissaporukalle, johon tätä nykyä kuuluu viisi vikisevää punanuttua – hekin saavat vastata, jos jo osaavat, tai sitten aikuiset Sulo ja Namu saavat olla äänessä.

TallennaTallennaTallennaTallenna

Juhlat

Viikonloppuna pidimme Ransun synttärit, lähes kaksi kuukautta myöhässä omien työkiireideni takia. Onneksi se ei näyttänyt haittaavan poikia eikä vieraita – hauskaa oli!
Ransu sai lahjaksi muun muassa Ellipallon, se on jo klassikko. Sen on Inka (blogista Auringon ihanat) tehnyt Elli-kissansa karvoista. Palloja riitti myös muille juhlien osallistujille kotiin viemisiksi. Ransulle Ellipallo on lempilelu ja suuri aarre:

Leenan mies ja ipanoiden isukki oli tehnyt hienon Green Highlander -perhon pojille. Sekin saa kovaa kyytiä.

Musti on valmis lähtemään kalastusreissulle. Huomaa kahden tassun ote.

Kaikkia lahjoja en ole edes tajunnut kuvata, juhlien dokumentoinnista puhumattakaan. Pääasia, että oli mukavaa ja pojat huomioitiin yltäkylläisesti!

Soppakulhoon istutetut syyssahramit tulivat sopivasti kukkaan. Leenan tekemä saniais-betonilaatta pääsi myös juhlapöytään.
Nyt enää sinnitellään muutama viikko talvipäivänseisaukseen, sitten alkaakin kevään krookusten odotus!

Syyssahrami – Crocus speciosus

Puutarha on elämänkumppani

Näin viisaaseen toteamukseen päädyin tässä yhtenä päivänä, kun luin puutarhahaasteen vastauksia jossakin blogissa. Sitten minut haastettiin, joten pääsen avaamaan tätä ajatustani.

Ensimmäiseksi tuli haaste Leena Lumin blogista, Blogger Recognition Award – kiitos Leena!

Tässä tunnustuksen säännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.

2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.

Tämä on tullut kerrottua useastikin, haasteen kanssa ja ilman, joten lyhyesti: perustin nettikaupan ja halusin sille kaveriksi blogin, joka kertoo puodin pitäjästä.

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

Hurjaa, ohjeita! Noh, ammattikirjoittajana ja tiukkanutturaisena kielipoliisina toivoisin, että saisin lukea napakkaa ja hyvää suomen kieltä. Mutta blogit ovat oma persoonallinen maailmansa, ja siinä on oma arvonsa – että ne ovat juuri niin monenkirjavia kuin niiden kirjoittajatkin.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajiksi.

Maininta ja linkitys tuli jo tehtyä, ja tämä on kiertänyt niin monessa blogissa, että en keksi, missä tämä ei olisi kiertänyt... Tunnustuksen saa napata ken haluaa, mainitse vain siitä kommentissa, jotta osaan tulla lukemaan vastauksesi!

Olen muuten niin tiukkanutturainen, että korjaan myös näiden haastekysymysten pilkku- ym. virheet, heh. Siinä päivän nolo tunnustus.

Sitten tuli Kolme asiaa puutarhassa -haaste Pikkuisesta puutarhasta, siihen kuuluukin liuta kysymyksiä! Pikkuisen puutarhan Sametti Hortensia on ihana pionihulluuden riivaama nainen, joten hänen kunniakseen (tai hengenahdistuksekseen) laitan kuvan suloisen sävyisestä 'Lady Alexandra Duff' -kiinanpionista. Tässä on aivan huippu haalistunut aprikoosinsävy ja makea tuoksu.

3 asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena)

• Ensimmäiset 'Claude Shride' -marhanliljan kukat
• Ensimmäinen 'Moon of Nippon' -kiinanpionin kukka
• Heinäkuun lopussa henkiin herännyt prinsessa Diana (kärhö)

3 asiaa, joista en pitänyt viime kesänä

• Peurat
• Peurat
• Peurat

3 asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi

Tuota noin... en mitään...

3 asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken

Kaikki on kesken, aina... tähän liittyy oivallukseni puutarhasta elämänkumppanina. Puutarha ei ole asia, jota rakennetaan ja saadaan valmiiksi. Se on suhde.

3 asiaa, joita stressasin

• Kirjaprojekti
• Peurat
• Kuivuus

3 asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan

• Linnunlaulu
• Hiljaisuus
• Puiden lehtien kahina

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia ensi kesänä

• Riista-aitaa
• Lisää riista-aitaa
• Joukkotuhoaseen peuroja vastaan

Onkohan tämäkin haaste kiertänyt joka ikisen puutarhablogin? Olen niin huonosti seurannut blogeja viime viikkoina. Tämänkin haasteen saa ottaa tästä mukaan!

Neulepäivitys

Koska olen viime kuukausina pusertanut taas uuden puutarhakirjan tähän maailmaan, ei puutarha-asioista kirjoittaminen tai lukeminen juuri nyt ihan hirveesti hotsita – tai sen verran se aina tietysti hotsittaa, että saan työasiat hoidettua. Keväällä ilmestyvästä kirjasta lisää hieman myöhemmin.

Puutarha ei aina tarkoita rentoutumista ja vapaa-aikaa, niinpä rentoudun mielelläni neulomalla. Kesän ja syksyn mittaan on valmistunut muun muassa pari neuletakkia. Tämä bolero on hieman löyhä, olisi pitänyt tehdä se ohuemmilla puikoilla, mutta sellaisen voi tehdä sitten myöhemmin. Löyhä bolero on oikein kiva löyhän silkkimekon kanssa – tässä päivän asu koreografiystäväni 15-vuotisjuhlaesitykseen.

Relaxing by knitting
For a lot of people gardening means relaxing – for me it is actually work, not exactly a place where I cat let go of work-related thoughts. I relax by knitting and creating other things. This summer and autumn I've made a couple or cardigans.

Käsialani on löyhää, siksi bolerosta ei tullut lainkaan niin tiivis kuin ohjeen kuvissa (kirjasta Weston & Taylor: Knit Vintage).
Tämä on elämäni ensimmäinen ja viimeinen tekele, johon pujotin 470 pienen pientä lasihelmeä kaksinkertaiseen mohairlankaan – ei koskaan enää. Eikä niitä oikeastaan edes näy...

Tekeminen oli silti mukavaa ja nopeaa (helmihomma taisi viedä tekemisajasta puolet), ja vaatteesta tuli kiva ja käyttökelpoinen. Omakuvien ottaminen vain on aina yhtä haastavaa. Tässä yhteiskuva: mä & 2 Mustia.

Yksivärisen jälkeen täytyy aina päästä jonkun värikkään kimppuun. Sellainen oli tämä neuletakki, malli on Novitan syksyn lehdestä 3/2016, mutta tietenkin valitsin aivan eri langat, en ole varmaan ikinä tehnyt mitään täysin ohjeen mukaan – en pysty sellaiseen. Ihana oranssinsävyinen mohairlanka löytyi Menitasta, sitten sommittelin siitä ja lankavarastoni aarteista 70-lukulaisen paletin ja ryhdyin neulomaan. Niukkalinjaisesta takista tuli käsialallani reilumpi, mutta ei liikaa. Just passeli käyttötakki siis.

Pöllönapitkin ovat Menitasta, jokainen on yksilöllinen ja mahtavan söpö. Yksi lanka vaihtaa hitaasti väriä oranssin ja ruskean välillä, siitä tuli mukava efekti kukkiin. Vihreänsekainen lanka on Ilun Handusta.

Ai niin, tuli se aiemmin puolivalmiina vilautettu vinoruudullinen sini-vihreäsävyinen shaalikin valmiiksi, siitä en muistanutkaan ottaa kuvaa... näinä päivinä kuvaushetket ovat kortilla, kun valoisa aika tuntuu kestävän pari tuntia, ja sitten ovat päivän valokuvaushetket ohi.
Koetetaan kestää tätä synkkää tunnelia, tsemppiä kaikille ja laitetaan iloisen väriset langat puikoille!