Hvitträskin joulumarkkinoille

Rauhalliset saarimaisemat jäivät taakse, kun tänä viikonloppuna olen mukana Hvitträskin joulumarkkinoilla Kirkkonummella.

This weekend I'm selling knitwear, yarn and other goods at Hvitträsk Christmas market.

Myyn korppoolaisten lampaiden villasta kehrättyä lankaa ja siitä tekemiäni neuleita...

Viime viikkoina kaikki liikenevä aika onkin kulunut tiiviisti villan parissa!

Otan mukaan joulukoristeita, esimerkiksi näitä siipiä kynttilälle. Teen vielä illalla muutaman kauniin jouluruusuasetelman houkutukseksi myyntipöydälle, asetelmatkin ovat tietenkin myynnissä...

Etukäteen tavaroita tilanneille asiakkaille tiedoksi: tavarat ovat jo autossa ja otan ne sisälle Hvitträskiin. Ainakin viimeksi myyntipöytäni oli siinä kuuluisassa ateljeessa – ihan kihelmöin onnesta, kun saan taas oleskella pari päivää tilassa, jossa suurten arkkitehtien mielet ovat luoneet maailman kauneimpia rakennuksia. Voi mahdoton, miten mieltäylentävää!

Toivottavasti nähdään!

Hvitträskin joulumarkkinat
1.–2.12. klo 11–17, myyjäisiin on vapaa pääsy.
Hvitträskintie 166, Luoma, Kirkkonummi

Pinkkiä pojille

Kaupunkiasunnon lähieläinkaupassa on loistava palvelu. Sinne tilattiin toiveestani Kong Kickeroo -leluja, ja vieläpä vähän erikoisemmissa väreissä!
Koska meillä ei olla sukupuoliroolikankeita, ostin pinksun, kun sellainen kerrankin löytyi. Itsehän lapsena rakastin sinistä ja vihreää – inhosin pinkkejä ja liiloja "tyttövärejä" kolmekymppiseksi saakka, eivätkä ne vieläkään kuulu lempiväreihin. Joten mikseivät pojat sitten voisi tykätä pinkistä.
Lelu löytyi kauppakassista heti ja osoittautui mieleiseksi.

My boys LOVE Kong Kickeroo -toys!

Ransu esittelee: Kickeroosta otetaan hyvä painiote ja sitten potkitaan!

Välillä vaihdetaan otetta, jotta kaikki lihasryhmät pääsevät töihin.

Maaninen jumppaohjaaja.

Kun kauppakassi tyhjentyi, sinne oli hyvä mennä vaanimaan Kickeroota.
PS. Tämä on tuore kuva eiliseltä! Ransu on esiintynyt Syödään yhdessä -kassissa aiemminkin, se on lempikassi, jonka kyljessä kerrotaan mieleinen harrastus.

Ja paini jatkuu entistä intensiivisempänä.
Uusi lelu oli pakko ostaa, sillä edellisessä oli jo sen kokoisia reikiä, että pojat vetivät niitä sisällystä ulos ja söivät sitä. Edellinen Kickeroo kesti meillä kahdeksan kuukautta, siis kaupunkikodissa, jossa olemme harvakseltaan.

Jos nenärypyt kertovat jotain kissan tyytyväisyydestä, niin Ransu on erittäin onnellinen pieni kissa.

Saiko Ransu omittua lelun kokonaan itselleen? Jatkoa seuraa...
Tyytyväistä torstaita kaikille!

Joulutunnelma-haaste

Saaripalstalle tuli haaste Heidi-Maarian ihanasta Perennapuutarhurin blogista. Haaste on Heidi-Maarian muokkaama ja siinä kerrotaan joulun tunnelmasta vastaamalla neljään kysymykseen!

Saaripalstalla haaste tuli karulle maaperälle. En voi sanoa olevani jouluvihaaja, mutta jouluärtyjä ainakin. Minua ahdistaa turha kuluttaminen, tarpeettomien lahjojen osto, kaikki ne rumat joulukoristeet ja väentungokset, jotka vellovat ostoskeskuksissa pimpelipompeli-musiikin tahtiin. Kaikelta tältä on yllättävän vaikea välttyä. Tavallinen kauppareissukin menee sellaiseksi, että joulumusiikkia tunkee vastaan jo ovella ja kauppa on täynnä karmeita tonttuhahmoja sun muuta joulukrääsää. Joulu jotenkin vyöryy päälle.
Miksi joulu on potenssiin miljoona verrattuna tavalliseen päivään, vaikkapa sunnuntaihin, joka on ihan yhtä arvokas?

Minulla on kuitenkin sellainen aavistus, että joulussa on ihania asioita, mutta ne ovat hyvin pieniä ja ihan muuta kuin tämä ylenpalttinen kaikenpaljous-pimpelipom. Haaste tulikin oikeastaan tarpeeseen! Täytyy lähteä kaivuuretkelle lumivyöryn nimeltä joulu sisään ja etsiä se kide, josta vyöry sai alkunsa.

1. Lempijoulukukka
En oikeastaan välitä hyasinteista, ritarinkukista enkä varsinkaan joulutähdistä. Enkä ainakaan asetelmista, joissa on yksi kutakin tai muuten vain kaikkea sekaisin. Jouluruusu on kaunis, tässä vaaleajouluruusuja muutama vuosi sitten tammikuun lopussa, kun ne kukkivat lauhana talvena kevääseen asti... Kielokin on ihana, mutta onko se oikeasti joulukukka?

2. Joululaulu joka virittää joulutunnelmaan
Hmm, tämä on aika vaikea! Joululaulut saavat minut hyvin äkkiä raivon partaalle, mutta löytyihän se kide sieltä: Whamin Last Christmas. Siitä tulevat mieleen iloiset teinivuodet ja biisi on minusta edelleen erinomainen, se saisi olla soittolistoilla muulloinkin kuin jouluna. Se on rauhallinen mutta sopivan rytmikäs, tunteellinen ja silti kepeä, melodinen ja helposti mukana laulettava. Paitsi jos hoilaa mukana, niin missaa George Michaelin hivelevän pehmeän äänen!

3. Tätä jouluvalmistelua en ole koskaan jättänyt tekemättä
Tähän ei valitettavasti ole vastausta. Kartan rutiineja jopa naurettavuuksiin saakka, ne jostain syystä ahdistavat. Tai kai minulla joitakin rutiineja on, kai kaikilla on. Ainakin se, että yritän kaikin voimin vältellä niitä.
Jostain syystä minua ärsyttää hirmuisesti se, että joka joulu tehdään kauhealla hössötyksellä samat asiat, kaivetaan tietyt lautaset ja aterimet esiin ihan kuin muilla ei voisi syödä, tehdään aina samat ruuat, hoetaan samat lauseet, avataan paketit joiden sisältöä ei oikeasti tarvita ja leikitään, että onpa ainutlaatuista ja hurjan kivaa.
Luulen kyllä, että monelle juuri niiden tiettyjen asioiden samalla lailla tekeminen on juuri se ihana ja nautinnollinen juttu. Toivonkin, että tästä ei kukaan pahastunut! Nämä ovat omia ajatuksiani, eivät arvostelua tai kaikkipäteviä totuuksia.

4. Joulun tuoksu
Tämäkin on vaikea! Ei ainakaan kinkun tuoksu, se on karmea. Pipareista en niin välitä, mutta mausteiset tuoksut ovat hyviä. Vastaan tähän silti: kissantassujen ja -massujen tuoksu, se on kaikkein ihanin AINA.

Lähetän haasteen eteenpäin suurimmille jouluihmisille ketkä tiedän: Mamma N:lle, Elinalle, Lindalle, Kirsikalle ja Intopiille!

Ja lopuksi suuri paljastus!
Kotonani asuu tonttu!

Tämä on yläasteella tehty, kerran haljennut ja toisen jalan varpaatkin menettänyt, mutta jaksaa vielä virnistellä.

Mitä tästä opimme? Jouluvihaajaltakin voi löytyä joulumieli kaiken ärtymyksen ja puhinan alta.
Mukavaa joulunodotusta kaikille sitä odottaville!

Vihreää ja peurasuojia

En kyllästy hehkuttamaan vihreyttä, toivottavasti kestätte! Jouluruusutkin ovat piristävän vihreitä, nämä ovat tarhajouluruusuja ja kukkivat ainakin minulla vasta varhain keväällä. Paikka on tämän kesän ajan ollut rytöinen, kun en ole ennättänyt raivata oksia keväisen puunkaadon jäljiltä. Heinikkoakin voisi karsia, mutta vain vähän – alue on puolivilli kevätesikkopelto.
Toisaalta heinät suojaavat kasveja peurojen hampailta, sillä ne maistelevat tätäkin kasvia.

Hellebores are lovely and green too, altough these suffer a bit from tree pruning and its debris that I haven't found the time to clear. On the other hand, twigs and grass protect the stems from being eaten; deer eat hellebore leaves too (is there any plant that they don't eat?)
There are funny-looking net huts all over my garden – a must, since deer would otherwise eat the shrubs during winter. At first I thought that they don't eat Rhododendrons but this turned out to be false information, or perhaps American deer have a more restricted diet than their Scandinavian relatives. My Rhododendron got totally eaten, as did two azaleas a year earlier.

Kevätesikkopelto jatkuu tästä vuokko-esikkopuutarhasta mäkeä ylös, kivimuuria on tarkoitus jatkaa ja ympäristöä siistiä suunnilleen tällaiseksi.
Mietin jonkun aiemman kuvan kohdalla, että ehkä näitä melkein joka kuvassa näkyviä kana- ja muita verkkoja täytyy selittää. Nehän ovat peuraverkkoja. Tässä on verkotettu sekä heisi että hortensia, sillä peurat syövät kumpaakin. Koska moni hortensia kukkii edellisvuotisilla oksilla, ei kukkia tule jos ne oksat on syöty.

Eiväthän nämä joka puolella kenottavat verkot kauniita ole, mutta vaihtoehtoja ei ole ennen kuin piha on aidattu. Paksuja tappeja tarvitaan pitämään verkot pystyssä, sillä ainainen tuuli työntää niitä helposti kumoon.
Alppiruusukin täytyy verkottaa. Se kukki kauniisti istuttamiskeväänä vuonna 2010, mutta en laittanut sille seuraavaksi talveksi verkkoa, sillä olin lukenut jostakin, että peurat eivät syö alppiruusuja. Se tieto taisi olla peräisin Amerikan mantereelta.

Istuttamisen jälkeisenä talvena pensaan lumenpäälliset osat kaluttiin kokonaan. Eikä se ole seuraavina kahtena keväänä kukkinut, ensi kevääksi toivon edes yhden kukinnon!
Olisihan tämä pitänyt arvata, sillä peurat olivat aiemmin syöneet kaksi istuttamaani atsaleaa lähes maata myöten, nehän ovat samaa sukua alppiruusujen kanssa. Ne menehtyivät siihen käsittelyyn.

Jatkuvat peuratuhot alkavat talojen pihoilla heti elokuun lopulla, kun kylä alkaa hiljentyä. Kyllä peurat vierailevat pihoilla keskellä kesääkin, mutta vain satunnaisesti.
Tähän aikaan vuodesta on aivan hiljaista, hyvä kun missään näkyy valoa. Hiljaisuus ja oma rauha on ihana asia, mutta on ihmisvilinästä jotain hyötyäkin.
Rauhallista viikonloppua!

Alppiruusu ja atsalea – Rhododendron
Heisi – Viburnum
Hortensia – Hydrangea
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä

Lisää hyvännäköistä kasvimateriaalia

Heinien lisäksi kirjoitinkin jo helminukkajäkkärästä, joka on pystyyn kuivuttuaan varsin edustava! Se on näistä tuo matalampi, kuivuneet kukinnot ovat kuin helmikimppuja. Korkeampi kasvi on tarhapiisku, yhdessä nämä muodostavat hienon kerroksellisen kokonaisuuden loppukesällä ja syksyllä.

I love this combination at this time of year: golden rod and Anaphalis margaritacea – a great pair to border a wilder area.

Tämä pieni istutusalue on nimetty Pikku-Raakkilaksi, sillä sain siihen kasvit alun perin Raakkilasta, vuosi taisi olla 2007. Jotkut niistä olen jo siirtänyt, joko paremmin lajityypilliselle kasvupaikalle esimerkiksi kuivempaan paikkaan tai siksi, että perinnekasveina nämä ovat rehevöityneet ja vaativat tilaa. Alkukesällä tässä kukkivat lehtosinilatvat, keskikesällä palavarakkaus. Aivan kukkapenkin takana kasvavat ohdakkeet ja nokkoset eivät ole päässeet siementämään tiheään kasvillisuuteen, toki kitken tämänkin kukkapenkin – mutta vain kerran kesässä, korkeintaan kaksi kertaa. Tähän aikaan vuodesta on kitkeminen muuten varsin helppoa, kun voikukan, juolavehnän ja nokkosen vihreät lehdet oikein loistavat, ne löytyvät hyvin! Maakin on märkää. Kuivasta savimaasta ei saa mitään juuria ylös, mutta nyt se on kaivettavissa.
Tietenkin kukkapenkin perustaminen täytyy tehdä kunnolla: kaivoin ja reunustin alueen hyvin ja laitoin sekä pohjalle että reunoille paksua maanrakennuskangasta sekä täytin kuopan hyvällä pussimullalla, jossa ei ole rikkaruohonsiemeniä.
Rehevä kasvutapa ja puolensa pitäminen ovat pelkästään hyvä asia tällaisella puolivillillä pihalla. Kaikkia istutuksia ei voi hoitaa säntillisesti, vaan on eriteltävä ne kukkapenkit, joihin voi istuttaa hentoja tyyppejä, joita myös ehtii hoitaa.

Piisku-jäkkäräpariskunta kukassa elokuussa. Oranssi kukka on tiikerililja, sekin on Raakkilasta, mutta ei ole aiemmin kukkinut, sillä peurat syövät liljojenkin kukkavarret. Tästäkin syötiin latva, mutta alempi kukka jäi tänä vuonna peuroilta huomaamatta. Piiskun ja jäkkärän etu on siis sekin, että niitä ei syödä!

Pikku-Raakkilassa on yksi kasvi, joka ei ole peräisin Raakkilasta, vaan olen sen itse kasvattanut siemenestä: pagodikärhö. Se voi kukkia vanhoillakin versoilla eli alkukesällä, mutta minun yksilöni aloittavat aina kukinnan vasta syyskuun lopussa, jolloin ne ovat kasvattaneet uusia lonkeroita. Sitten ne kukkivat pitkälle lokakuulle. On todella kivaa, että syys-lokakuun vaihteessa on odotettavissa ensimmäisiä kukkia!

Lopuksi vielä päivän syysmyrkkyliljakuva (lajike 'Waterlily'):

Kukat ovat taas menneet vähän enemmän suppuun, varmaan siksi kun on pilvistä.
Iloista viikonloppua!

Helminukkajäkkärä – Anaphalis margaritacea
Lehtosinilatva – Polemonium caeruleum
Pagodikärhö – Clematis chiisanensis
Palavarakkaus – Lychnis chalcedonica
Syysmyrkkylilja – Colchicum autumnale
Tarhapiisku – Solidago Canadensis-Ryhmä
Tiikerililja – Lilium lancifolium

Vehreää vihreää

Vaikka julistaudunkin usein nurmikonvihaajaksi, ei nurmea voi oikeasti vihata. Se pitää vain osata rajata niin, että se ei vyöry kukkapenkkeihin ja pensaita tukahduttamaan. Ja sitä pitää jaksaa leikata, leikata ja leikata.
Tähän aikaan vuodesta hoidettu nurmikko on smaragdinvihreää! Ero on huikea jopa kesän ajan laidunnettuun kylälaitumeen, joka näkyy taustalla – se on lähes ruskea siinä missä oma ja naapurin viimeksi lokakuussa leikattu nurmikko hohtaa vehreänä. Eläköön nurmi!

I love grass – at this time of year, who needs to think of all the mowing and restricting it growing into borders; it's green!

Eläköön kaikki muukin vihreä. Sormustinkukkien lehtiruusukkeet!

Puksipuut! Nämä suurimmat on istutettu kaksi ja puoli vuotta sitten. Aluksi keräsin niistä leikkuun yhteydessä pistokkaat erilliseen ruukkuun, mutta kun ne juurtuivat niin hyvin, olen alkanut työntää ne suoraan maahan pyöräyttäen ensin kannan juurrutushormonissa, ja enemmistö lähtee kasvuun niinkin. Nuo ensimmäiset on liian harvaan istutettu, mutta niiden väleissä on pienemmät kasvamassa. Puksipuun ainoa vika onkin hurjan hidas kasvu, korkeintaan 5 cm vuodessa eikä ensimmäisenä vuotena sitäkään, kun pensas kasvattaa juuria. Mutta sitten kun aita on sopivan korkuinen, onkin aika olla kiitollinen hidaskasvuisuudesta. Jopa kerta vuodessa leikkuuta riittää, jos ei enempää ehdi. Toki leikkuu tekee pihasta kerralla siistimmän, kaksi leikkuuta vuodessa olisi parempi, kun se myös tuuheuttaa pensaista terveen näköiset.
Ihanan lauha sää innosti leikkaamaan puksien lisäksi omenapuun vesiversot, eikös nyt ole loppukesä? Siistin samalla vähän ruusujakin ja siirsin perennoja...

Mahtavan vihreä on myös suomenkielistä nimeä vailla oleva kurjenmiekka Iris louisiana 'Black Gamecock'. Heh, mikä nimi, "musta leikkikalu", hee. No, kaksimielisyydet sikseen.
Kurjenmiekka ei vielä ole kertaakaan kukkinut, mutta kukan pitäisi olla mustanvioletti. Kasvi pitää märästä kasvupaikasta ja tässähän se saa keittiön tiskivedet säännöllisesti niskaansa ja näyttää viihtyvän. Taustan Endless Summer -hortensia on muuttunut pehmeän ruskeaksi pallokasaksi. Kovalla tuulella on haastavaa kuvata, mutta joku kohta sentään osui tarkaksi.

Valkotäpläimikkä on tähän aikaan vuodesta oikea ilopilleri. Näitä hassuja pilkkulehtiä jaksaa katsoa vaikka kuinka pitkään!

Pakko on lisätä tämä kuva loppuun, tässä on tasan sama kohta viime huhtikuussa. Nousevan punertavan imikänverson vieressä kukkii vaaleanpunainen balkaninvuokko 'Charmer'. Vihreät pyöreät lehdet kuuluvat mukulaleinikille. Tähän on alle puoli vuotta aikaa!

Balkaninvuokko – Anemone blanda
Endless Summer -hortensia – Hydrangea Macrophylla-Ryhmä 'Bailmer'
Mukulaleinikki – Ranunculus ficaria
Puksipuu – Buxus
Sormustinkukka – Digitalis
Valkotäpläimikkä – Pulmonaria saccharata

Joko ne tai minä

... eli miten ihmisestä tulee luontovihaaja.

Kaupunkilaisten on helppo ajatella, että elämä maalla on yhtä auvoa. Onnelliset maalaiset tanssahtelevat käsikynkkää bambien ja karhunpoikien kanssa ja siemailevat kiireettöminä teetä. Oikeastihan tämä elämäntyyli vaatii hirmuisesti työtä, jotta vesi kulkee, tupa pysyy lämpimänä ja talot kunnossa. Mutta siihen en nyt mene sen pidemmälti. Puhun niistä ihanista luonnoneläimistä.

Ensinnäkin on ne peurat, jotka syövät lähes kaikki koristekasvit, hyötykasvit ja melkeinpä nekin kasvit, jotka ovat vasta ajatuksissa. Tähän aikaan vuodesta puhisemista aiheuttavat myös tintit. Niin, ne pienet, somat ja viattomat luontokappaleet. Viattomat, pöh.

Living in the countryside poses many challenges. Deer eat anything and everything. And then there are great tits. They attack windows that have newly added linseed oil putty. By new I mean any window repaired in the last two years. The work seems rather hopeless at times, totally hopeless at other times.

Olen aloittanut jo lintujen ruokinnan, vaikka ei olisi tarvinnut, sillä niillä on vielä yllin kyllin ruokaa kun maa on sula ja öisinkään ei ole pakkasta. On matoja ja ötököitä.

Silti ne ovat olevinaan niin nälkäisiä, että on pakko tulla syömään kitit ikkunoista. Tämänvuotiset kitit kelpaavat parhaiten, mutta viimevuotisiakin syödään. Ikkunoita pitäisi pitää jossain varastossa kolme vuotta ennen kuin niitä alkaa asentaa paikoilleen, mutta miten se muka olisi oikeasti mahdollista?
Uudesta vintin ikkunasta on syöty koko toinen sivu ja hyvän matkaa muualtakin. Kokemuksesta tiedän, että tämä on vasta alkua. Levitin kaikkien viime- ja tämänvuotisten kittien päälle nyt tervanhajuista hyttyskarkotetta, joka ei lainkaan tepsi hyttysiin, mutta toivon sen harhauttavan tintin pirulaisia. Tahmeana tököttinä voi toivoa, että se pysyy sateessakin paikoillaan.
Kittiin voisi kuulemma sekoittaa valkopippuria, mutta en koskaan muista ostaa sitä ja koska en pidä sen mausta, ei sitä löydy keittiön kaapista. Vanhaa chilijauhetta kokeilin, se ei karkota tinttejä lainkaan.

Tintithän nakuttavat ruudun reunoja niin antaumuksella, että ne saattavat halkaista lasin. Sepä vasta onkin raivostuttavaa, jos on löytänyt varastosta juuri sopivan kokoisen palan vanhaa vedettyä lasia ilmakuplineen, saanut sen ehjänä paikoilleen ja sitten joku perhanan tintti tulee ja nakuttaa sen halki.

Kyllä minä kovasti ihmettelen, miksi menin taas pelastamaan talitintin Ransun suusta muutama päivä sitten?
Se on nimittäin joko ne tai minä. Viidakon laki on se joka pätee.
Tintitöntä syksyn jatkoa kaikille, paitsi niille muutamalle hullulle, jotka tinteistä pitävät!

PS. Nuo oranssit talipötköverkot ovat karmean näköisiä. Tsekatkaa miten ihana ratkaisu Risusydämen Marjalla on talipötköjen ripustukseen! Tuollaiset täytyy ehdottomasti tehdä heti kun ehdin: Juuttinarusta virkattu verkko talipötkölle

Hyvännäköiset heinät

Tuli sellaisia kommentteja, että miten jossain voi vielä olla kukkia. Laitanpa tänään siis kuviin heiniä, niitä on varmaan jokaisella pihalla ja ne ovat edelleen pääosin hyvännäköisiä!
Palmusara on vielä raikkaanvihreä ja aika hyvin pystyssä, mitä nyt kova tuuli on joitakin kasvustoja viskannut lakoon.

Viiruhelpikin on laonnut, mutta siinä on edelleen kauniita lehtiä. Tuulessa on se hyvä puoli, että se kuivattaa. Veden lorina alkaa huomattavasti vähentyä ja maa on parissa päivässä kuivunut yllättävän paljon.

Tässä vähän laajempaa vinkkeliä. Tuolta ylämäestä vettä tulee, rinteeseen olen kasannut täyttömaata kaikkialta, mistä on pitänyt tontilla kaivaa. Rinteen alaosan pengersin, jotta täyttömaa vähän tasoittaa mäkeä. Tämä etummainen penger oli pääosin paikoillaan, se oli vain maan kätköissä niin, että se piti kaivaa esiin. Olen lisännyt vain muutaman kiven tähän kohtaan.

Tämä pysyy vehreänä ja hyvännäköisenä siihen asti, kunnes tulee lumi ja peittää: kultatesma. Hyvä heinä varjoisaan paikkaan ja hieman kosteaan maahan.

Sara 'Frosted Curls' on myös edustava, jopa keskellä talvea jos lunta on vähän, niin kuin täälläpäin yleensä on.

Pronssisara on myös mahtava ilmestys sekä nyt että talvella.

Tämä ei ole heinä, vaan helminukkajäkkärä. Tämäkin on tähän aikaan vuodesta niin hauskan näköinen, ettei paremmasta väliä.
Toiveikasta tiistaita!

Grasses look good, when not much else does.

Helminukkajäkkärä – Anaphalis margaritacea
Kultatesma – Milium effusum 'Aureum'
Palmusara – Carex muskingumensis
Pronssisara – Carex comans
Viiruhelpi – Phalaris arundinacea 'Picta'

Marraskuun ikkunanäkymät

Hups, tämän kuukauden ikkunahaaste meinasi unohtua! En muistanut kuvata ikkunanäkymiä tänään, mutta nämä ovat muutaman päivän takaa. Ikkunasta näkyy selvästi jotakin!

This month's window view posting... I took the window views a few days ago, today there was a stunning sunshine, just perfect low light to show off the smallest flowers still going strong in the garden.

Kas, naapuri ajoi autonsa tuohon ja liikkuu siellä. On se hyvä, että on tällainen tehokaksikko partiossa, muuten tämäkin asia olisi varmaan jäänyt minulta huomaamatta!

Keittön toisesta ikkunasta avautuvan näkymän satuin kuvaamaan sateisena päivänä muutama päivä sitten. Saunanseinämän ojankaivuutyömaa näkyy hyvin. Pyöritän noita kiviä vasta ensi keväänä tai kesänä, kun on kuivempaa, muuten ne vain uppoavat mutavelliin.

Mutta täksi päiväksi osui upea auringonpaiste! Muotopuutarhassa ainakin kaksi 'Elizabeth Killelay' -esikoista on kukassa, siis yksi tai kaksi kukkaa, mutta silti. Voi mikä ilo!

Hattivatti-syysmyrkkylilja ojentelee jäseniään auringossa.

Tänä syksynä istutettu 'Waterlily'-syysmyrkkylilja on nimensä (lumpeenkukka) veroinen. Marraskuun matala aurinko osui siihen kuin valokeila oopperadiivaan, ja ihan syystä.
Hurmaavaa uutta viikkoa!

Syysmyrkkylilja – Colchicum autumnale