Uusia hankintoja

 Niitähän kertyy...

Ensinnäkin hankin Liisan kasvit -blogin innoittamana pensasbasilikan. Se näytti kauniilta ja kun talvetus oli kuulemma helppoa, päätin hankkia, jos jossain tulee vastaan. Ja niin se tuli toukokuussa Marketanpuiston puutarhatapahtumassa, jossa olin työn puolesta. Basilika on vasemmalla. 

Saviruukuissa on pari latva-artisokkaa, joista toivon saavani syksyyn mennessä sen kokoiset, että ne kehtaa istuttaa maahan. Elän siinä toivossa, että jonakin vuonna saan siitä perennan. Olen oikeastaan vähän hämmästynyt, kun viimevuotinen latva-artisokka ei talvehtinut, vaikka oli niin lauha talvi.

Tänne kasvimaan reunalle, jossa ruukkupuutarhakin asustaa, syntyi uusi istutus. Hankin huhtikuussa vuorikärhön (var. grandiflora), ja kuten tiedämme, vuorikärhöt ovat toivottoman talvenarkoja. Olin talvella tilannut Viherpeukaloilta vaaleanpunakukkaisen 'Hon-beni' -japaninsinisateen (f. rosea) ja keksin, että istutan arkajalat tähän yhdessä. 

Tuossa on auringon paistaessa lämmin seinämä ja talveksi on ehkä helppoa ripustaa seinälle jokin suojakangas, sillä siinä on nyt koukut jousihäkkyrää varten. Tyvet täytyy tietysti kietoa pakkassuojaan myös. Paikan ongelma on, että siihen osuu tuuli, joka on talvella tietenkin hyytävä, mutta kokeiluahan tämä kaikki on.

Jos vuorikärhö koskaan kukkii, se on valkokukkainen. Saapi nähdä, onko kummassakaan köynnöksessä keväällä mitään eloa. Kun vuorikärhö on keväällä edellisvuoden versoilla kukkiva laji, johon ynnätään talvenarkuus, ei paljoa toivoa ole. Istutin vihermintun peittämään maata, ehkä se sentään on elossa ensi keväänä. Katonharjatiili varjostaa kärhön tyveä, paahteestahan niiden juuret eivät pidä.

Siellä ne köynnökset nyt ovat, vajan seinällä. Olisipa mahtavaa, jos ne joskus kukkisivat. Hassua on se, että kumpikin on lajia, joka eteläisemmissä maissa kasvaa valtavaksi, ei niille tuollainen pikku pläntti seinää riittäisi millään. Mutta täällä eletään kestokyvyn rajamailla.

Etualan laatikosta voi nähdä, että valkosipulini eivät kerrankin ole kellastuneet kuivuuteen jo juhannuksena! Vaikka aika moni pikku vihanneksen taimi onkin kuollut kuivuuteen. En ole tajunnut kastella kasvimaata, vaikka parin millin sade ei riitä paahteisen paikkojen laatikoita kastelemaan. Eilen ja vielä tänäänkin sataa, silti mittariin on kertynyt alle 4 mm. Tämä ei oikeasti maata kastele, vaikka ihmisestä tuntuu siltä, että on hyvin märkää.

Viherpeukaloilta tuli muutakin. Viime hetkillä, kun pakettini vielä odotteli yhtä tyräkkiä, tuli ihastelemani atsalea 'Chanel' alennukseen. Hurmaava persikkainen väri! Pyysin lisäämään sen tilaukseen. Atsaleassa oli ilokseni yksi nuppurypäs, joka avautui pian istuttamisen jälkeen.

Tarkistan kasvien nimet juttua kirjoittaessani (koska myyjillä on usein käytössä ties mitä vääriä nimiä) ja selvisi, että 'Chanel' ei vielä ole virallisesti hyväksytty nimi, lajike lienee niin uusi. Näin ollen en tiedä, mitä lajia se edustaa, mutta todennäköisesti monen atsalealajin välistä risteymää, jolloin se on puistoatsalea.

Viherpeukaloilla oli myös kiinnostava uutuus, jonka klikkasin ostoskoriin heti tammikuun alkupäivinä, kun tilauksen tein. Jasmike Petite Perfume Pink eli 'P1' on ensimmäinen vaaleanpunakukkainen jasmike. Meillä ollaan nykyään niin ajan hermolla puutarha-asioissakin, että kasvia on meillä heti myynnissä, kun se sai vasta tänä vuonna "vuoden kasvi" -palkinnon Chelsean puutarhanäyttelyssä.

Siihenkin on nyt tullut pari kukkaa ja ne toden totta ovat juuri sellaiset kuin myyntikuva lupasi, mitä ei kyllä aina kasvien kohdalla tapahdu.

Jasmikkeet ovat ihania, mutta ne eivät aina viihdy. Johtuuko sitten tuulesta vai mistä. Kuistin nurkan ihanasti tuoksuva pikkujasmike on viimein kuollut – monen vuoden ajan se kuivatti versojaan, kunnes nyt siinä ei ole enää yhtäkään elävää versoa. Kameliajasmikkeetkin kärvistelevät. 

Mutta en luovuta. Hankin uusia.

Ransu esittelee niitettyä ylärinnettä, se alkaa tuosta kurjenmiekan takaa. Uusi jasmike on heti tässä alareunassa.

Rinteen toisessa päässä on uusi hankinta Vakka-Taimesta, purppuraomenapuu 'Linnanmäki'. Harmittaa, kun myyrät ovat syöneet tästä niin monen hedelmäpuun juuret, mutta istutan nyt uudet hankinnat metalliverkolla vuorattuihin kuoppiin. Omenapuuta ei oikein hyvin erota, sillä sen takana on luumupuun uutta vesaa. Vanha iso luumupuu kaatui, kun vesimyyrät olivat syöneet sen juuret, mutta juuria on näköjään jossain vielä jäljellä. 

Onpa tuossa ylärinteessä satumaisen ihana maa! No, myyrätkin sen tietävät. Ilmavaa, hiekkapitoista, tummaa, ravinteikasta (nokkosia riittää). Ihan ihanteellinen paikka hedelmäpuille.

Myyränloukkuni ei ole pitkään aikaan saanut kiinni yhtäkään myyrää, mutta en ole muistanut vaihtaa sen sijaintiakaan. Sen sijaan supercat Musti pyydystää niitä vähintään kaksi päivässä, tai se on se määrä, jota se tuo näytille, voi niitä olla enemmänkin. Lisäksi sen pyydystysalue on tonttiani laajempi, se hoitaa naapurienkin pihat.

Kuvassa vasemmalla on luonnonsuojelualue, sillä en hennonut vetää mesiangervoa nurin. Ne kun eivät täällä saa kasvaa ja kukkia valkohäntäpeurojen takia, niinpä täällä puutarhassani annan mesiangervon ja horsman rehottaa, kun tontti on aidattu peuroilta.

Oikealla näkyy valkoista, käydään katsomassa se.

Sieltä löytyy laskosheiden muoto Viburnum plicatum f. tomentosum 'Mariesii'. Puska on vielä nuori, alle metrinen, mutta sillä on kauniit kukat ja lehdet jo nyt. Kukinnot ovat nätisti laakeina teevateina, ja lehdet ovat järjestyneet siistiin riviin riippuen oksilta alaspäin. Parhaiten efektin näkee kyllä vasta vähän isompana. 

Kaikkea ei vyötärönkorkuisesta rehotuksesta voinut niittää, sillä monissa nokkosissa on asukkaita. Alkukesällä nokkoset olivat mustanaan neitoperhosen toukkia, nyt niissä oli nokkosperhosen toukkia siellä täällä. Muita nokkosella ruokailevia ovat amiraalin ja karttaperhosen toukat.

Tässä vielä supercat Musti myyrästystouhussaan.

Kuvatodiste saaliistani Vakka-Taimesta, 'Linnanmäki' on tuossa vielä kukkivana odottamassa istuttamista. Monenlaisia puskia, perennoja ja sipulikukkaakin tuossa on. Lisäksi sain kaksi sininarrinpensaan taimea kokeiluun, sillä ne ovat kovin talvenarkoja. Toinen niistä tuli kiitoksena dendrologiystävälle, joka oli lähettänyt mukanani paikallista saaremme kantaa olevan pähkinäpensaan sekä metsäomenapuun taimen vietäväksi Vakka-Taimeen.

Eilen keksin, mistä narrinpensaan nimi (Decaisnea fargesii) ja sinervät pitkät hedelmät ovat etäisesti tuttuja. Minähän olen tavannut tämän puskan hedelmineen Aberdeenin kasvitieteellisessä puutarhassa! Kävin siellä Orkneyn- ja Shetlannin-reissuni päätteeksi syksyllä 2017 ja itse pääpuutarhuri esitteli harvinaista kasvia harvinaisine hedelmineen.

Siinä se on, Aberdeenin Cruickshankin kasvitieteellisessä puutarhassa. Palko on tuossa jo mennyt aika mustaksi, tai ehkä väri vasta kehittyy. En huomannut tuota silloin kysyä, kun puska oli minulle aivan uusi. Kasvin talvenkesto on –15 asteen luokkaa, joten ei tätä voi kovin moneen paikkaan Suomessa istuttaa. 

Ihastelin Vakka-Taimen näytepuutarhoissa erittäin kaunista, punaruskeakukkaista pensasta ja kysyin Muuriselta, mikä se on. Carolinanrosettipensashan se (tai kalukkipensas). Hän etsi siitä sitten ystävällisesti taimen, jotta sain tämänkin erikoisuuden, täydellinen heräteostos siis.

Valitettavasti kasvit saivat tuulivaurioita laivamatkan aikana, kun auto piti jättää Nauvoon juhannusliikenteen takia. Mutta onneksi taitavat olla kumminkin kaikki elossa, vaikka osalla on aika repaleiset lehdet.

Tässä on viimeisin raivauskohde. Navetan itäpäädyssä pitäisi olla kulkureitti sinne sisään, mutta niin vain sekin oli kasvanut vyötärönkorkuiseksi rehotukseksi. Riivin kaiken käsin, sillä se on helpompaa – maassa on kiveä vieri vieressä. Olen joskus tehnyt rakennuksen seinän viereen tasaisen kiveyksen ja siinä kukkii nyt matala timjami. Sitten olen kaivanut pienen ojan, joka johtaa vettä pois rakennuksen takaa, ja kerännyt kiviä muurintapaiseksi ylärinnettä vastaan.

Olen haaveillut, että kiveäisin tämän navetan edustan alueen – olisi todella houkuttelevaa saada epämääräinen rehotus kuriin! Rinteeseen olisi kiva saada myös pikkuruinen tasainen kohta esimerkiksi penkkiä varten. 

Näitä toiveprojekteja riittää kyllä vähän kaikkialla ja vanhaa taloakin pitäisi ehtiä jossain välissä kunnostamaan. 

Raivasin myös kivirivin yläpuolisen alueen, sillä siellä rehottaa taikinamarja turhankin laajalla alueella, oikeastaan sen ei tarvitsisi rehottaa ollenkaan, ei kuulu suosikkeihin. Etsin paikkaa keväällä hankkimalleni kerrottukukkaiselle vaaleansiniselle jalosyreenille 'Président Grévy'. Jalosyreenit eivät kestä talvimärkyyttä ja vesimyyrät rakastavat niiden juuria. Tuolla ylhäällä on yhtä kivistä kuin tässä alhaallakin, joten ehkä siellä ei vesimyyrä pysty kaivamaan tunneleitaan, eikä siellä kai vesi seiso. Sopiva kuoppa syntyi kaivamalla maasta riittävän monta kiveä ylös. Varmuuden vuoksi vuorasin istutuskuopan verkolla, sillä olin tilannut syreeniaarteen Belgiasta saakka.

Kirjoitin syreeneistä artikkelin uusimpaan Oma piha -lehteen (numero 4/2025) kertoen mm. ranskalaisen Victor Lemoinen jalostustyöstä ja olen onnellinen, että minulla on nyt Lemoinen luoma kerrottu syreeni haaveilemassani vaaleansinisessä värissä. Kuvasta sitä ei erota, se on kaukana lähellä aitaa, kuvassa hyttystäkin pienempänä.

Loppuun vähän tyräkkiasiaa. Viime vuonna tilasin Viherpeukaloilta kolme 'Ascot Rainbow' -tyräkkiä, mutta laji on kovin talvenarka. Euphorbia × martini on mantelityräkin ja välimerellisen Euphorbia characiasin perillinen, ja characias ei mitenkään talvehdi Suomessa. Mantelityräkkikin vaatii kuivat olot talvikaudelle. Kolmesta kasvista nähdäkseni vain yksi on hengissä, tosin toinen on nyt sellaisen rehotuksen takana, etten ole huomannut sitä kurkata. Mutta ei se ainakaan keväällä hyvältä näyttänyt. Tämä siitä huolimatta, että talvi oli lauha ja suojasin kasvit. Voi kyllä olla, että ne myös homehtuivat tms.

Mutta onneksi on tämä yksi! 'Ascot Rainbow' on kirjavalehtinen ja se näkyy myös kukkien suojuslehdissä. Ihan mahtavan upeat yksityiskohdat.

Toukokuussa ihastelin, kuinka hyvin se sointuu viereisiin 'Merlot' -tulppaaneihin. Tyräkin pikkuruiset punaiset kukat ovat lisäksi tismalleen saman väriset.

Hommasin nyt sitten Viherpeukaloilta uusia tyräkkejä, ja Merlot liittyy niihinkin. Lajike on Miner's Merlot eli virallisemmin 'Km-mm024' – kumma nimi. Istutin kaikki kolme taimea ruskopenkkiin, mutta nyt kun tutkin tämän risteymän oletettuja vanhempia, on sukutaulu hyvin saman näköinen kuin Ascot Rainbowilla. 

Täytynee siirtää ainakin yksi jonnekin muualle evakkoon talveksi, sillä ruskopenkkiin voi talvikaudella valua hyvinkin paljon vettä ylärinteestä. Harmi, kun nämä kaikkein päheimmän väriset tyräkit ovat kaikkein hankalimpia! Ei se ihan ihmeellistä ole, sillä useat tyräkit ovat eteläisiä, kuivien paikkojen lajeja, onhan suvussa kaktusmaisiakin.

Istutin tumman tyräkin viereen muualta kitketyn 'Aureum' -täpläpeipin. Melkein liian voimakas yhdistelmä, mutta ainakin korostavat toinen toistaan.

Loppukevennyksenä perinteinen moka. Tilasin Viherpeukaloilta myös ihanaa persikkaista 'Salmon Star' -kirjolupiinia. Yksi kolmesta taimesta oli jo kehittänyt kukkanupun. Valitsin sen ensimmäisenä istutettavaksi tänne ruskopenkkiin. Asetin taimen hyvin varovasti kuoppaan, keräsin multaa sen ympärille kuin taimi olisi haurasta lasia, ja sitten kastelin. Naps. Kukkavarsi meni kastelukannun vesisuihkun voimasta poikki.

Carolinanrosettipensas Calycanthus floridus

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Jasmike Philadelphus

Kirjolupiini Lupinus × regalis

Latva-artisokka Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä

Mantelityräkki Euphorbia amygdaloides

Pensasbasilika Ocimum gratissimum

Puistoatsalea Rhododendron, atsaleojen risteymälajikkeet

Purppuraomenapuu Malus Purpurea-Ryhmä

Sininarrinpensas Decaisnea fargesii

Täpläpeippi Lamium maculatum

Viherminttu Mentha spicata

Vuorikärhö Clematis montana

Akileijavyöry

 Yksi kohta puutarhasta ei ole saanut yhtään palstatilaa, vaikka kävelen siitä jatkuvasti ohi.

Se on tässä pihatien varressa. Edellisen jutun kostean paikan saniaiset löytyvät kosteikkopuutarhasta vasemmalta, saniaistarha puolestaan kuusen varjosta oikealta. Lähempänä taloa on melkoinen vyöry akileijoja. Ne näkyisivät paremmin, jos vetäisin kivipengermän edessä olevat ruohot viikatteella, mutta eipä ole vielä tullut tehtyä.

Ransu esittelee. On sen verran aurinkoista ja lämmintä, että se hakeutuu varjopaikkoihin lojumaan.

Akileijavyöry sai alkunsa, kun istutin toisen kasvin ruukussa salamatkustajana lapsuudenkodistani tulleen lehtoakileijan. Se meni maahan tähän, johon sittemmin istutin myös 'Moskovan Kaunotar' -jalosyreenin. Pian akileijoja oli monta.

Sitten hankin 'Nora Barlow' -lehtoakileijan taimen. 

Loppu onkin historiaa. Alkoi syntyä jos minkälaisia siementaimia. Yhtäkkiä purppuran- ja viininpunaiset värit löysivät tiensä akileijoihin, puhumattakaan uusista kukkamuodoista.

Lähempänä syreeniä on enemmän perinteisiä värejä ja muotoja. Näiden joukossa ei hennompi vieruskaveri selviä, mutta keltakaunokki, jonka isoja lehtiä näkyy kuvassa, pärjää hyvin.

Siinä niitä nyt sitten on! Otin kuvan ennen ylärinteen niittämistä, vaikka en nyt tiedä, onko se kovin eri näköinen siltikään. No vähän matalampi kyllä, kun kaikki on laossa, muttei ehkä juurikaan siistimpi.

Nyt akileijojen joukkoon on avautunut punapietaryrtti 'Duro'. Se on pärjännyt tässä alusta asti.

Tässä paikassa suosikkejani ovat Barlow-malliset monessa eri sävyssä: purppuraa, violettia ja alkuperäistä Noraa. Hyvin haileaa vaaleanpunaistakin löytyy. Kovin ihanaa!

Valeangervot eivät valitettavasti kovin hyvin puutarhassani viihdy, vaikka minä kyllä viihtyisin niiden seurassa. Sulkavaleangervo 'Chocolate Wing' on puutarhani vanhin valeangervo ja onneksi se pärjää tuossa akileijojen seassa, vaikka ei koskaan tee enempää kuin pari–kolme lehteä. 

Ei tee yksikään toinenkaan valeangervoistani, eikä niiden koolla pääse rehentelemään. Niitä on yhteensä neljä, ja tänään huomasin viimeisenkin nousseen maasta. Elossa sentään ovat kaikki.

Olen oikeasti hyvin kade, kun vierailen puutarhoissa, joissa on reheviä valeangervoja. Ne ovat niin kauniita. Tuollaiset hevoskastanjan lehdet perennamuodossa.

Akileija-alueen vieressä vähän alempana on kostea kevätniitty. Sen viimeiset kukkijat olivat kamassiat kesäkuun alussa, nyt niistä viimeinenkin taitaa olla lakastunut. Joidenkin viikkojen päästä alueen voi niittää.

Tältä alue näyttää talon suunnasta. Syreenistä oikealle pieni rinne kaartuu herkkujen nurkaksi, johon yritin aluksi istuttaa hienoja ja pieniä kasveja ja yritän edelleen epätoivoisesti pitää sen vapaana lehtoakileijoista ja varjoliljan siementaimista, vaikka se on haastavaa.

Herkkunurkan superherkku, rotkolemmikki 'Silver Wings', ei ole pieni. Se kasvaa lähes ojan pohjalla, tosin tämä ei ole kovin märkä oja – paitsi toissa talvena, kun kaikki jäätyi ja sitten tuli vettä ja sitä valui jos mihinkin paikkoihin – tähänkin, ja syntyi jääkansia kasvien päälle. Onneksi 'Silver Wings' selvisi siitä.

Kasvi on kevään ja alkukesän tähtiesiintyjä puutarhassani ja edelleen kukassa, silti piti kelata yli kahden viikon taakse, jotta löysin siitä kuvan! Silloin sen edustalla kukkivat siperianesikot, nuo pienet vaaleanpunaiset. Yksi taimi on onnistunut tuottamaan yhden kukkimiskokoisen siementaimen, mistä olen suunnattoman iloinen.

Isot lehdet alavasemmalla ovat syysmyrkkyliljan. Ja näkyy tuolla pahamaineinen varjoliljakin.

Tikankontti Emil, tai Emil grex, sai ansaittua huomiota edellisessä jutussa. En ole ollenkaan haka kämmeköiden kanssa, ja on ihan sattumaa, että minulla on tämä. Kasvi on lehtotikankontin ja pohjoisamerikkalaisen Cypripedium parviflorum var. parviflorumin risteymä. Se kasvaa herkkunurkan alaosassa, notkelmassa, jossa on talvella kosteaa (ja joskus jäistä) eikä se näköjään haittaa yhtään. 

Onko nyt sopiva hetki tunnustaa, että minusta tikankontin kukka ei ole ollenkaan kaunis. No ei ole, mutta tuli sanottua. Hauskaa on se, että kukkia katsoessani mietin, kukahan nuokin pölyttää. Ja kuin tilauksesta paikalle lensi kimalainen, joka kurotti kärsänsä kukan sisään.

Hei, apua, sattumalta huomasin: tämä oli kolmastuhannes blogijuttuni! Siis 3000. Ihan ihme homma. Eikä näiden juttujen kirjoittaminen olisi ollenkaan niin kivaa, ellei tämä olisi vuorovaikutteista. Kiitos siis sinulle, rakas lukija!

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Kamassia, tähtihyasintti Camassia

Keltakaunokki Centaurea macrocephala

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lehtotikankonttri Cypripedium calceolus

Punapietaryrtti Tanacetum coccineum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Siperianesiko Primula cortusoides

Sulkavaleangervo Rodgersia pinnata

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Varjolilja Lilium martagon

Kukkivia saniaisia

 Iltapäivälehtien traditiota mukaillen otsikko on täysin harhaanjohtava. Se perustuu uskomukseen, että juhannusyönä saniainen kukkii. 

Oikeasti en nähnyt saniaisia kukassa viime yönä, mutta ehkä se johtui siitä, että nukuin sikeästi. Saniaisten vierellä kyllä kukkii. Kuvassa vasemmalla on aarteeni, kuningassaniainen – kosteikkopuutarhassa lehtosinilatvojen ja koiranputkien keskellä. 

Edessä on kirjavalehtinen keltakurjenmiekka 'Variegata'. Tavattoman kaunis, erottuu vaaleana hienosti muusta kasvillisuudesta, vaikkei kukkisikaan. Mutta siinä on nyt nuppuja, joten se meinaa myös kukkia.

Tässä kuvassa kuningassaniainen näkyy paremmin. Sen lehdissä on hieno rusotus näin nuorina.

Lauhkeammassa ilmastossa se venyy parimetriseksi. Koska viime talvi oli lauha ja kevätkesä sateinen, elän toivossa, että se kasvaa viimeinkin jättiläiseksi. Toistaiseksi lehtosinilatvat ovat korkeampia.

Parin metrin päässä, ojan sivuhaarassa, on puolestaan kuningassaniaisen punaruotinen lajike 'Purpurascens'. Tai oikeammin tuo saniaisen "varsi" on nimeltään keskisuoni.

Punerrus näkyy parhaiten nuorissa lehdissä, ja niitä on edelleen, sillä kuningassaniainen on hidas nousemaan keväällä. Se on vasta kasvun alkuvaiheessa.

Sen lähellä on helmisaniainen. Tämä ei ole vielä koskaan ollut näin rehevä! Lehdillä on korkeutta noin 40 cm. Lisäksi se on viimein alkanut levitä.

Helmisaniainen on se, jota kommentoitiin aiemmin spagettikauhan näköiseksi. Nyt lehdet ovat oienneet, ja tämän parin viikon takaisen kuvan jälkeen myös muuttuneet täysvihreiksi (tätä edellisen kuvan otin äsken).

Tässä olivat kostean paikan saniaiset.

Mutta tämä täytyy vielä laittaa: siperiankurjenmiekka 'Wealden Butterfly', sillä nämä kukat avautuivat tänään. Tämä näkyi aiemmassa kuvassa taustalla, asuu kosteikkopuutarhassa ojan reunalla. 

Oli minulla joskus kanelisaniainenkin, mutta se ei valitettavasti kauaa elänyt. Se olisi myös erittäin kaunislehtinen, kuten äsken esitellyt. Mutta lähellä edesmenneen kanelisaniaisen paikkaa sentään kukoistaa tikankontti Emil grex, mikä lohduttaa suuresti.

Kivikkoalvejuuri 'Linearis Polydactyla' on yksi kauneimmista kuivan paikan saniaisista. Sen keveys on vailla vertaa. Minulla on näitä kaksi ja ne kukoistavat vaahteran alla, puun pohjoispuolella. 

Istutin siihen aikanaan myös särkyneensydämen ja se kasvaa ja kukkii harvana näin haasteellisessa paikassa. Pidän silti sen keveydestä valtavasti enkä siirtäisi sitä suin surminkaan parempaan paikkaan rehevöitymään. Tällaisena se on minusta herkempi, luonnonkukkamaisempi.

Taustalla on tummalehtinen isopähkinäpensas 'Purpurea' (eli veripähkinäpensas). Sekään ei kasva vauhdikkaasti vaahteran viedessä mehut maasta, mutta hitaasti hyvä tulee.

Mennäänpä sitten varsinaiseen saniaistarhaan. Sen alaosasta voisin yrittää etsiä imikän ja telliman valtavien kasvustojen alle jäänyttä kuunliljaa, liekö enää elossakaan. En ole sitä vielä tänä vuonna nähnyt, mutta eipä tuolta rehotuksesta mitään näekään.

Taustalla on keltalehtinen pihajasmike 'Aureum' ja revontuliatsalea 'Mandarin Lights'.

Telliman ja imikän vieressä on saniainen, jonka olen ostanut aikanaan Hollannista ja sen piti olla soreahiirenporras 'Lady in Red'. Olen alusta asti epäillyt, etten saanut oikeaa lajiketta, sillä noita keskisuonia ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua punaisiksi. 

Onhan tämä oikein soma saniainen silti. 

Japaninhiirenporras kasvaa kahdessakin paikassa, vaikka se on aina hyvin pieni – myös tänä sateisena alkukesänä – olen silti molemmista ylen onnellinen.

Ylempänä, lahoavan saarnenrungon edessä, kasvaa soreahiirenporras 'Victoriae'.

Ja sen serkku, Percristatum-ryhmän soreahiirenporras. Kummallakin on hauskat hörselöt lehtilapojen päissä.

Vieressä on myös jouluhärkylä. Sen edessä on tiarella 'Pink Skyrocket'.

Laitetaan vielä päivän kuva 'Mandarin Lights' -atsaleasta niin kauan kuin se on vedossa.

Loppuun vielä iloisia uutisia vanhan talon itäpäätyyn tekemästäni kivipengerryksen istutuskolosta. Ensinnäkin rotkolemmikki 'Caucasian Carpet' viihtyy ja on levinnyt vähän joka suuntaan. Sen takana, oikealla kiven edessä, näkyy mahoniasaniainen, joka on hyvin talvenarka. Sen pitäisi kestää korkeintaan –10 asteen pakkasia. Onneksi talvi oli leuto, suojasin sen kyllä.

Kauempana on tarha-adiantumi, jonka olen saanut viihtymään viimeinkin. Siitä vasemmalle on soreahiirenporras 'Dre's Dagger' ja sikkiminesikko edelleen elossa pari vuotta istuttamisen jälkeen, vaikkakin hyvin pikkuruisena ja kituliaana. Turha kai odottaa koskaan sen kukkivan, mutta hyvä, että on elossa – se on jo paljon enemmän kuin mihin kaikki muut aasialaiset esikot ovat pystyneet.

Jotta totuus ei unohtuisi. Puutarhani on ihan hirveä rehotus. Pengermän takana alkaa hedelmätarhan rinne. Vedin sen eilen nurin viikatteella, oli lähes vyötärönkorkuista nokkosta, heinää, ohdaketta ja keltamoa, kuten kuvasta näkyy.

Ehkä vielä joskus tuokin seutu on siistimpää, toistaiseksi en parempaan pysty kuin kerran kesässä viikatoimiseen. Siinä olikin mukava juhannussiivous; tuli sopivasti hiki ja nälkä, ja sitten naapuri kutsui syömään kolmen ruokalajin herkkuaterian.

Mukavaa ja sopivaa juhannuksen jatkoa sinnekin!

Helmisaniainen Onoclea sensibilis

Imikkä Pulmonaria

Isopähkinäpensas Corylus maxima

Japaninhiirenporras Athyrium niponicum

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Kanelisaniainen Osmundastrum cinnamomeum

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kivikkoalvejuuri Dryopteris filix-mas

Koiranputki Anthriscus sylvestris

Kuningassaniainen Osmunda regalis

Lehtosinilatva Polemonium caeruleum

Mahoniasaniainen Cyrtomium

Pihajasmike Philadelphus coronarius

Revontuliatsalea Rhododendron Northern Lights -ryhmä

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Sikkiminesikko Primula sikkimensis

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Soreahiirenporras Athyrium filix-femina

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarha-adiantumi Adiantum pedatum

Tellima Tellima grandiflora

Tiarella Tiarella

Tikankontti Cypripedium

Kurjenmiekkojen poksahduksia

 Nyt on ollut pari sen verran lämmintä ja aurinkoista päivää, että on alkanut tapahtua.

Mennäänpä ensin muotopuutarhaan. Jo talon kulmalta voi nähdä jotakin keltaista akileijojen ja pioninnuppujen takaa.

Ensin ohitamme kuitenkin siperiankurjenmiekan 'Kleiner Schmetterling'.

Sitten vastassa on tarhakurjenmiekka 'White City'. Sen kukkavarret ovat puolentoista metrin korkuiset!

Vaikka 'White City' näyttää kuvissa valkealta, on sen väri oikeasti hyvin hailean sinertävä. Istutin sen ensin Rohaniin – nimen takia – mutta siellä se oli väärän värinen, aivan liian sininen. Täällä muotopuutarhassa, sinisen ja pastellivärien keskellä, se on kotonaan ja näyttää enemmän valkealta.

Kun katsotaan oikealle, nähdään jotain aivan ihanaa: tarhakurjenmiekka, joka on vanhaa löytölajiketta "Kulosaari". Tänä vuonna siinä on seitsemän kukkavartta! Niistä jokaisessa on lukuisia nuppuja.

Jos joku ei vielä ole lukenut aiempia kurjenmiekkajuttujani, sanon taas: partakurjenmiekkojen lannoittaminen kannattaa! Kaikella mahdollisella, millä vain voi lannoittaa. Olen tehnyt sitä pari vuotta ja tässä tulos. 

Eikä vain tässä, vaan joka puolella...

Vuokko-esikkopuutarhassa on "Terola II" -helluntaikurjenmiekkaan avautunut uusia kukkia.

Ruskopenkissä kukkii punaruskea tarhakurjenmiekka 'Louvois'. Sen väriä vähän vaimentaa tarhaidänunikoiden kukkatykitys, joka ei välttämättä ole paras kombo kohottamaan iiriksen sävyä. Lisäksi otin kuvan illansuussa, kun saarnen varjo ylsi jo kurjenmiekan päälle.

Vanhan talon edustalla kukkii myös 'Louvois', lisäksi siinä on hunajansävyinen 'Abkhazia'. Oikealla on ystävän antama tarhatulikukka, ihana väri! Vanhempi 'Southern Charm' -tarhatulikukkani on vasta tulossa kukkaan iiristen välissä.

'Abkhazia' on siitä ongelmallinen, että se tuottaa liiankin reilusti kukkia pitkään varteen, ja kukat ovat valtavia. Varret lakoavat niiden painosta. Positiivinen ongelma!

Lähdetään sitten vaikka tontin keskelle, missä on oja ja kosteikkopuutarha-alueita. Keltakurjenmiekka 'Berlin Tiger' pistää parastaan. Tämän kasvupaikkatoive on täysin päinvastainen kuin parrakkailla kurjenmiekoilla: märkää, kiitos – jopa ojanpohja kelpaa.

Ylempänä, navetan kulmalla, kukkii perinteinen siperiankurjenmiekka. Tämä on Nilan (Lappalainen etelässä -blogi) lähettämistä siemenistä kasvatettu, siemenet oli kerätty valkokukkaisesta siperialaisesta. On toinenkin taimi, mutta se ei ole vielä kukkinut. Toivon, että se on valkoinen, niin olisi kaksi erilaista.

Palataan vielä kosteikkopuutarhaan. Mutapuutarhaan johtavan ojan partaalla on kirjokurjenmiekka 'Kermesina'. Kookkaat lehdet kuuluvat kilpirikolle ja sen lakastunut kukinto näkyy vasemmalla.

'Kermesina' on jotain aivan ihanaa! Tämäkin on kostean paikan kurjenmiekka, vaikka ei varmaan ihan ojanpohjalla viihdykään.

Tänään avautui myös taatankurjenmiekka! Ihan äkkiä, äsken kamerakierroksella, huomasin ensimmäisen avautuneen kukan. Tässäkin on tänä vuonna enemmän kukkavarsia kuin aiemmin, ja niissä on enemmän nuppuja. 

Korkeuttakin on aiempaa enemmän, mutta se voi hyvin johtua sateista. Kaikki muukin on tavallista kookkaampaa.

Nyt on jännittävää! Ei mitään hajua, mikä kurjenmiekka tämä on. Siirsin liian varjoisaksi käyneestä Rohanista sinne kauan sitten istuttamiani parrakkaita iiriksiä ja tämä meni mutapuutarhan kuivalle laidalle, joka on aika aurinkoinen. Siinäkin on tarhaidänunikkoa, kuten kuvasta näkyy.

Kukan sävy on sinertävä. Jännää!

On tietysti mahdollista, että tämä on sama 'White City', joka kasvaa muotopuutarhassakin. Siitä on saattanut jäädä juurenpala Rohaniin, kun sen siirsin muotopuutarhaan. Samoinhan on minulle käynyt 'Louvoisin' kanssa, sitä kasvaa nyt kahdessa paikassa vähän vahingossa. Tässä on kyllä ihan samaa sävyä kuin aiemmin muotopuutarhasta ottamassani 'White Cityn' nuppukuvassa. Mutta saa pian nähdä!

Ja onhan tässä vielä muitakin kurjenmiekkoja tulossa kukkaan, vaikka kaikki parrakkaat taisivat olla tässä.

Helluntaikurjenmiekka Iris Intermedia-Ryhmä

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kilpirikko Darmera peltata

Kirjokurjenmiekka Iris versicolor

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica

Taatankurjenmiekka Iris variegata

Tarhaidänunikko Papaver Orientale-Ryhmä

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Tarhatulikukka Verbascum-risteymälajikkeet