Ne lisääntyvät kuin puput

 Ensin oli kaksi pupujussia.

Verenpisaran pikku taimi on hyvin suojattu nälkäisten pupujen varalta.

Pääsiäisen jälkeen meininki oli tämän näköinen! Saa nähdä, montako pääsiäiseläintä pöydällä kohta on.

Muutkin lisääntyvät. Meillä alkaa taas olla melkoiset laumat valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita. Valkohäntiä en ollut nähnyt koko talvena kuin äärimmäisen harvoin, mutta viime päivinä niitä on kulkenut viiden lauma tässä kylällä – ja minunkin pihallani. Ystävän pihassa niitä oli seitsemän. Ja meidän pienellä saarellahan on useita laumoja, siinä ei suinkaan ollut kaikki.

Niinpä otin käsittelyyn viimeiset paikat, joista ne vielä pihaani pääsevät. Portista oikealle olevan säleikön alta oli tullut pienempiä metsäkauriita, laitoin siihen verkon ylhäältä maahan asti. Saman päivän iltana katsoin olohuoneen ikkunasta, kun harmistunut metsäkauris yritti tulla siitä, vaan ei enää päässyt.

Mutta sen jälkeen pihassani olikin vasta oikea sorkkajalkojen myllerrys, jäljet olivat taltioituneet tiistaina sataneeseen lumeen. Raskain mielin otin viimeiset keinot käyttöön. Kiinnitin porttiin tukevaa verkkoa. Enää ei mahdu pieni kauris tuolta lautojen välistä. Ei kyllä kissakaan.

Harmittaa vietävästi, sillä kaikki nämä verkot ja nauhat eivät todellakaan kaunista kylämaisemaa.

Taustalla näkyy naapurin omenatarha, sekin kaksimetrisen aidan sisällä, muuten ei ole mitään järkeä omenapuita kasvattaa.

Muutama vuosi sitten sain varastoaan siivoavilta saarelaisilta monta rullaa vanhaa tukevaa verkkoa, joka on vain metrin korkuista, mutta se toimii hyvin estämään kauriiden pääsyä risu- tai rima-aidan ali. Se on niin jäykkää, etteivät ne saa sitä kohotettua. Rullista riitti monelle kymmenelle metrille.

Ransu demonstroi, kuinka ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.

Kissoilla alkaa olla vähissä paikat, joista ne pääsevät pihasta ulos. Jouluruusun takana on pätkä ilman verkkoa. Keppien välissä on kissanmentävä kolo.

Mustilla riitti ihmettelemistä, kun kylätien varren portista ei enää pääse.

Tämän portin päällä oli aukko, josta uskon kauriiden aika helposti loikkaavan. Lumeen taltioituneista jäljistä oli vaikea päätellä mitään varmaa, kun lumi oli keskiviikkoaamuna jo sohjoa eikä sitä kovin paljoa alun perin ollutkaan. Talvella tästä ei ole tultu, mutta viimeisten parin viikon aikana paine on selvästi lisääntynyt, kun ne ovat hoksanneet kaikki maasta nousevat makoisat sipulikukat.

Minulla oli yksi ylimääräinen vanha harava ja ideoin sen portin ylle jo toissa vuonna, mutta matka ideasta toteutukseen vie ainakin minulta yleensä melko pitkän ajan. Toteutus oli kuitenkin äärimmäisen helppo: pari pitkää naulaa viistoon ja harava niiden varaan. Toisessa päässä varsi on lisäksi köynnöskuusaman paksujen versojen alla. 

Toki jos valkohäntä päättää loikata tätä päin, menee jotakin rikki, sillä peura on niin painava. Harmillisesti ne rikkovat aitoja ja portteja juostessaan päin. 

Pari yötä on nähdäkseni mennyt ilman peura- tai kauristuhoja näiden toimenpiteiden jälkeen. Toivottavasti tilanne jatkuu rauhallisena. 

Ei tämä mukavaa ole, verkot ja nauhat ovat todella rumia ja tuntuu ikävältä elää kaksimetrisen aidan sisällä kuin rikollinen. Mutta ilman aitoja ei kannata puutarhaa pitää, kun kauriita on näin paljon. 

Muotopuutarhan sävyjä

 Viime vuonna kiinitin huomiota siihen, että vaaleanpunaisten pikkusinililjojen joukkoon oli tullut hailean sinertäviäkin.

Tällaisia! Ehkä vähän harmahtavan vaaleansininen. Minusta aivan ihana väri. Sävyä ei oikein tajua ennen kuin vertaa sitä vaaleanpunaisiin.

Tässä niitä on rinnakkain: 'Rosea', jota tänne varsinaisesti istutin, ja sitten siementaimista syntynyttä sinertävää versiota oikealla. Niin ihana yllätys tämä monisävyisyys!

Pihan toisella laidalla, muutaman kymmenen metrin päässä, kasvaa tavallista sinistä pikkusinililjaa, joten olisiko geenejä tullut sieltä. Tai sitten tämä muuntelee luonnostaan. Se perussininen on huomattavasti tummempi.

Kirjokevättähti 'Pink Giant', jonka nupuista kerroin viikko sitten, käytiin valitettavasti parturoimassa metsäkauriiden toimesta. Vain alin nuppu jäi. 

Nyt kauriita ei onneksi ole pihalla näkynyt, kun pidin kunnon aidantiivistysrupeaman parina päivänä. Eilen illalla vihoittelin viidelle valkohäntäpeuralle, jotka aterioivat naapurin pihalla. Pitkään aikaan en olekaan peuroja nähnyt ja ehdin jo toivoa, että olisivat kuolleet sukupuuttoon.

Raportoidaan tähän sekin, että 'Hippolyta' -lumikellojen täysi kukinta alkaa olla käsillä, tässä pisimmällä olevat. 

Kurkkaus hameenhelmojen alle.

Muistan päivitelleeni vuosi sitten lumikellojen tavattoman myöhäistä kukintaa, sillä se oli kolea kevät. Tämä lyö kyllä senkin laudalta, sillä osa lumikelloista on vasta nousemassa maasta! Lienevät täydessä kukassa toukokuussa; jonkin sortin ennätys näillä leveyspiireillä.

Ennätys tässäkin. Kun olin tervehtimässä äitiäni Ranskassa syksyllä 2011, hankin pussin keväisiä kurjenmiekkoja, monia lajeja ja värejä sekaisin. Siitä istutuksesta jäi pysyvästi asumaan tämä yksi, joka ei ole ehkä kukkinut ihan joka kevät, mutta uskollisesti se kuitenkin nousee. Kaikki nämä vuodet!

Luotettavimpia keväisiä kurjenmiekkoja on vaaleansininen risteymälajike 'Katharine Hodgkin'. Tässä sitä kukkii yhdessä lumikurjenmiekan kanssa, joka onkin toinen lajikkeen vanhemmista. Vasemmassa reunassa näkyy vielä vaaleansininen 'Frozen Planet'.

'Frozen Planet', voi ei, nimi oli enne!

Tilanne tänään. Varmaan teilläkin.

Siniset kukat ovat todella kuvauksellisia kurkkiessaan hangesta. Kirjaimellisesti lumikurjenmiekkoja ja sitten atsurihelmililjoja, joiden kukkia on jo auki.

Eilen otin atsurihelmililjasta lähikuvan, se on niin soma.

Sinisiä sekaisin. 

'Katherine's Gold' on toinen luotettava risteymälajike, joka ei ole niin vaatelias kasvupaikan suhteen kuin kevätkurjenmiekka ja muut sen perimää omaavat lajikkeet. Yhtenä aurinkoisena päivänä viime viikolla kukkia avautui ihan sarjana.

Lumikurjenmiekkojen taustalla näkyy myös yksi vanha aarre, nimittäin 2012 istutettu kevätkurjenmiekka 'Halkis'. Tilasin sen Villi niityltä, jonka valikoima oli todella ihana.

'Halkis' on upean värinen. Se on nimetty Turkin Halkis-vuoren mukaan, jossa tätä värimuotoa luonnossa kasvaa.

Tuntuu todella hienolta, että osa kevätkurjenmiekoista on viihtynyt näin pitkään, yli kymmenen vuotta. Laji kun ei ole helpoimmasta päästä – meidän ilmastomme ja maaperämme eroaa Vähä-Aasian vuoristoista melkoisesti.

Lumikurjenmiekkaa atsurihelmililjapedillä – tai luulen, että kurjenmiekka on sitä, mutta voi se olla jotain muutakin. Kevät- ja lumikurjenmiekan risteymä 'Violet Beauty' olisi myös hyvin tämän näköinen. Sitä en kyllä ole istuttanut, mutta kukkasipulipussit tuntuvat joskus olevan melkoisia arpapusseja.

Laitetaan tähän vielä kuva muotopuutarhan loistomyrkkyliljan versoista, kun aloin niistä eilen keskustella. Tämä on todella kasvuvoimainen yksilö ja lehtitupsut nousevat polvenkorkuisiksi. Kukatkin ovat sitten vastaavasti rotevia syksyllä.

Virvalilja kuuluu nykyään myrkkyliljojen sukuun. On niitä muitakin keväällä kukkivia laatuja. Purppurainen sävy erottuu sekin mukavasti lumesta. 

Toivottavasti tämä lumi kumminkin pian sulaa sekä siellä että täällä. Meillä on kyllä pari astetta plussaa ja huomiselle ennustetaan auringonpaistetta. 

Jospa tämä nyt oli viimeinen lumentulo tänä keväänä!

Atsurihelmililja Muscari azureum

Kevätkurjenmiekka Iris reticulata

Kirjokevättähti Scilla forbesii

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Lumikurjenmiekka Iris histrioides

Pikkusinililja Scilla bifolia

Virvalilja Colchicum bulbocodium

Uutta lumikelloa kehiin

 Istutin aiemmin keväällä ruukkukukkina hankitut kaksi tähtilumikellon sipulia mäntyjen alle metsäpuutarhapenkkiin. Niiden kukinta on jo ohi.

Ne tähtilumikellot, jotka alueella vanhastaan kasvavat, ovat vielä kukassa. Oikeastaan ne tulivat turkinlumikelloina, pussissa oli ilmeisesti molempia lajeja. Etummainen tupas taitaakin olla turkkilaisia. Niillä on aivan erilaiset lehdet. Tähtilumikello, joka näkyy takana, on korkea ja leveälehtinen – se myös erottaa sen puistolumikellosta, joka on se tavallisin. Lehtien väri on kyllä niillä kahdella suunnilleen sama, tuollainen sinertävänvihreä ja himmeä.

Turkinlumikelloja on jo kukassa tälläkin alueella. Niiden lehdet ovat kaartuvat, kiiltävät ja vihreässä on selvästi kellansävyä. Kukissakin on erilaiset vihreät läntit ja kehälehtien koot, mutta ei mennä nyt niihin.

Jostain syystä olin istuttanut kaikki nämä aiemmat lumikellot penkin takaosaan lähelle aitaa, missä niitä ei pääse ihailemaan läheltä ollenkaan. Nyt istutin uudet sipulit ihan etureunaan. Olin varmaan ollut tapani mukaan ylioptimistinen niiden leviämisen suhteen ja kuvitellut, että äkkiä ne valtaavat koko alueen.

Metsäpuutarhassa nousee kaikenlaista, vaikkakin hitaasti – kuten kaikkialla muuallakin. Ilokseni huomaan, että loistomyrkkylilja 'Atrorubens' on edelleen elossa. Se työntää lehtiä joka kevät, mutta ei ole kukkinut sen jälkeen, kun hankin mukulan syksyllä 2019. 

Tästä tulikin mieleeni: voisi ehkä lannoittaa? Tämä kasvun aika on se, jolloin ravinto kulkeutuu mukulaan, ei sitten syksyllä, kun kukka ilmestyy.

Olen niin supersurkea muistamaan lannoittamisen, että tässäpä on minulle iltapäivän ohjelmanumero ennen kuin sade (lumi? vesi? räntä?) illalla alkaa. Lannoite imeytyy sitten maahan hyvin sateen myötä. Kyllä kai minulta jotain lannoitusainetta löytyy, vaikka sitten orkidealannoitetta, jos ei muuta. 

Muitakin myrkkyliljoja on nimittäin noussut maasta mukaan lukien toinen vuonna 2019 hankkimani erikoisuus 'Harlekijn'. Sekään ei ole kukkinut sitten ostosyksyn, vaikka tekee lehtiä. Ja keisarinpikarililjat, ne täytyy lannoittaa!

Koska yllä olevasta kuvasta ei näy, millaiset myrkkyliljan lehdet ovat, otin kuvan viereisen katajapenkin 'Lilac Wonder' -myrkkiksestä. Tämähän kukkii elinvoimaisesti joka syksy ja on parina kesänä tehnyt siemeniäkin. Ekana kesänä keräsin ne, kylvin purkkiin ja purkki on edelleen ulkona, mutta ei siitä ole vieläkään noussut mitään. Viime kesänä jätin siemenet karisemaan maahan, jospa ne itäisivät siinä helpommin. Jos ovat itämiskykyisiä ylipäätään.

Myrkkyliljojen lehtiruusukkeet nousevat tosiaan nyt, kukka tulee vasta syksyllä. Lehdet ovat tuollaisina tiiviinä rullina, joista tulee mieleen jokin käärö. Moni ihmettelee, mitä kummaa penkeistä nousee, sillä versot saattavat olla hyvin kookkaita etenkin näillä isommilla tarha- ja loistomyrkkyliljoilla.

Kyykistellessäni huomasin rusokoiranhampaan lehdet. Ihanaa! Nämä ovat ensimmäiset tältä keväältä. 

Kuten tiedämme, kyykistely kannattaa. Olen ihastellut tätä kaunista valkokukkaista 'Carrigdale' -esikkoa. Tämä taitaa olla ainoa toissa talvena Barnhavenilta tilatuista esikoista, joka on enää hengissä, mikä tekee kasvista sitäkin arvokkaamman. Lisäksi tämä on selvästi runsastunut! Nyt se vain jäi multakokkareiden alle, kun kitkin vierestä liian innokkaasti leviäviä lehtoakileijoja.

Kun talvella salaojat olivat jäätyneet umpeen ja tuli vedenpaisumus, meni yksi yllättävä puro suoraan tämän yli kohti tienvarren ojaa. Onneksi sitä ei kestänyt montaa päivää ja esikko on selvästi toipunut. Se lienee jonkin sortin suikeroesikko, niitä on valtavasti monenlaisia.

Kaksi muuta Barnhavenin esikkoa oli vielä elossa aiemmin talvella, mutta ei tosiaan olisi ensimmäinen kerta, että helmikuussa näen esikon lehdet vihreinä ja huhtikuussa sitä ei enää ole. Jotenkin kummallisesti erikoisemmat esikot vain heittävät henkensä. Nämä olivat asuneet kuitenkin puutarhassani jo kaksi vuotta, joten elän vielä toivossa, että jotakin eloa olisi. Mitään lehtiruusukkeen tapaista ei näy ollenkaan, mikä on tietysti huono merkki.

Imikät tuntuvat viihtyvän vähän paremmin. Antajan mukaan Leenaksi nimeämäni vaaleansininen unelma kukkii metsäpuutarhapenkissä jo usean kukan voimin. Paikka on kesällä rutikuiva, maa on umpitiivistä savea, ja tuossa tuo imikkä vain mennä porskuttaa!

Yhtenä aurinkoisena päivänä toissa viikolla löysin ensimmäiset kimalaiset. Niitä ei olekaan oikeastaan sen jälkeen näkynyt. Vaaleajouluruusussa riitti niille tarjoilua pitkäksi aikaa. Vaaleajouluruusutkin tuntuvat viihtyvän oikein hyvin tässä mäntyjen alla edellä mainituissa surkeissa olosuhteissa.

Me Ransun kanssa lähdemme levittämään sitä lannoitetta ja toivotamme tsemppiä keliin!

Musti osallistuu tsemppauksiin untuvapeiton alta.

Imikkä Pulmonaria

Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Puistolumikello Galanthus nivalis

Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Turkinlumikello Galanthus woronowii

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Maasta nousee iloa

On kevät! Kevät on!

Jos tätä mantraa toistaa riittävän pitkään, on kevät.

Löysin viimein raparperin ensimmäisen pallukan maan pinnalta. Menin katsomaan koristeraparperia ja sekin nousee maasta! Melko luotaantyöntävän näköinen, suorastaan ällöttävä. Kyllä tuosta vielä kaunis kasvi tulee, vaikka sitä ei juuri nyt uskoisi.

Sen toisen, syötävän raparperin lähellä kasvavan heiden (Viburnum × bodnantense 'Dawn') kukkanuput alkavat erkaantua tiiviistä nipuista ja valmistautua kukkimaan. Tämä ei taida niin kelistä piitata, tämähän kukkii Skotlannissakin talvikaudella. Ja siellä totisesti saattaa olla hyytävää, vaikka ei ihan sellaisia pakkasia kuin meillä, eikä varsinkaan niin pitkää talvea.

Heiden alla on mukava rypäs talventähtiä. Ostin nämä loppusyksyn alesta italiantalventähtinä ja voivat ne sitä ollakin.

On aika hyvä saavutus, että saa loppusyksyllä hankituista talventähden mukuloista eläviä kasveja, jopa kukkia. Nehän ovat pikkuisia ruskeita käppänöitä, eivätkä oikeastaan siedä kuivumista. Muistaakseni istutin nämä kaupungissa heti taimipottiin ja kastelin oikein kunnolla, kun en päässyt saman tien kotiin näitä maahan istuttamaan. Kotona olen sitten näköjään kipannut koko potin tuohon samaan paikkaan ja sieltä niitä nyt nousee; koko ajan tulee lisää!

Lisää nousee myös näitä vaaleankeltaisia 'Schwefelglanz' -italiantalventähtiä, jotka istutin toissa syksynä kasvimaan nurkan penkkiin, oikeastaan ihan lähelle ensimmäisen kuvan koristeraparperia. Pelkäsin jo kasvuston surkastuneen, kun tänä keväänä nousi vain tämä yksi. 

Tämä paikka on osoittautunut yllättävän kevätkylmäksi, siinä on maa vielä aika jäässäkin. Mutta nyt maasta ilmestyy pikku hiljaa kaikenlaista, myös tämän lajitovereita. Otan uusia kuvia sitten, kun on enemmän kukkia auki, sillä tämä kalvakankeltainen talventähti on todella kaunis.

Pihan toisella laidalla on todella iloinen löytö. Kamtšatkankärhö vietti helmikuussa pitkän tovin jäätyneessä kuopassa, mutta sieltä se vain nousee! Kuivuneen varren vierestä nousee kolme versoa ja vasemmalla vähän kauempana on vielä yksi.

Istutin tämän jyrsijäverkolla vuorattuun kuoppaan vesimyyrien takia. Muuten voi olla, ettei kärhö nousisi ollenkaan. Verkko ulottuu noin 20 cm syvyyteen ja kohoaa taimen ympärillä noin 20 cm korkeuteen. Aloitin tuon verkkokuoppa-istutuskäytännön viime vuonna enkä hetkeäkään liian aikaisin. Tällä tontilla ovat vesimyyrät hävittäneet todella paljon kasveja puista alkaen.

Näsiä uskoo, että on kevät.

Kyllä tästä vielä kevät tulee!

Italiantalventähti Eranthis hyemalis

Kamtšatkankärhö Clematis fusca

Koristeraparperi Rheum palmatum

Näsiä Daphne mezereum

Pyrypäivä

 Kuinka teillä on vietetty tätä keväistä lumisadetta? Täälläkin oli maa aamulla valkoisena, mutta kun ollaan pari astetta plussalla, ei se kauaa pysynyt. Aurinko on välillä paistanut, monta kertaa jopa samaan aikaan, kun on hiljalleen satanut lunta.

Aamu alkoi epämieluisasti hätistämällä pyjamassa kaksi metsäkaurista pihalta. Lunta oli silloin kaikkialla, mutta niin ohuelti, että en pystynyt seuraamaan sorkanjäljistä, mistä ne olivat tulleet sisään. Kahdelta iltapäivällä oli jo näin lumetonta.

Saniaistarha on edellisestä kuvasta vasemmalle ison kuusen varjossa. Siellä on lumikello 'Kildare' edelleen nupulla – välillä kukkia on auki, jos on riittävän aurinkoista. Kukissa on ulkopuolella hennot vihreät raidat.

Täällä sijaitsee pihani ensimmäinen talventähti, jota olin ehtinyt etsiskellä monet tovit tänä keväänä, kun muut talventähdet nousivat. Viimein tämäkin heräsi! Tämä on saatu Aarno Kasvilta kauan sitten, olin kokonaan jo unohtanut saaneeni ja istuttaneeni tämän, kunnes yhtenä keväänä hieraisin silmiäni kuusen alla, kun siellä oli kirkkaankeltaisia pallukoita. 

Sittemmin se kuusi kaadettiin ja nyt näillä on enemmän valoa – ja edelleen ihana, kuohkea, karikepitoinen maa.

Tämä lienee italiantalventähteä, kun varsilehdet ovat noin leveät ja vihreät. Lisäksi tämä tekee siementaimia, mikä sulkee pois risteymälajin Eranthis × tubergenii, sillä se on ymmärtääkseni steriili. Ihan saman näköinen se kyllä on.

Keltavuokko onkin jo noussut maasta! Tämä on kerrottukukkaista versiota.

Keltavuokosta vähän alemmas nousevat kalvaspikarililjat. Nämä ovat reipastuneet todella paljon sen jälkeen, kun näiden yllä kasvava iso kuusi kaadettiin toissa vuonna. Se taisi pitää kasvupaikan hämärän lisäksi myös liian kuivana. Nyt tässä alueella kasvaa enää yksi iso kuusi, joka suo iltapäivävarjostuksen.

Taustalla nousee jotakin mystistä narsissia – en tiedä, mitä. Olen viettänyt muutaman tovin lukemalla viime syksyn ja kesänkin istutusmuistiinpanoja. Se on muuten todella viihdyttävää! On kutkuttavaa lukea, mitä kaikkea maasta kohtapuoliin nouseekaan (toivottavasti).

Saniaistarhan punakukkaisille pystykiurunkannuksille kävi valitettavasti näin, kun kauriit ovat keksineet pihani buffettikattauksen. Samoin punaisen villin penkin 'Beth Evans' on syöty. Mutta minulla on ässä hihassa: ystävä antoi viime syksynä mukuloita punaisesta kiurunkannuksestaan ja istutin ne muualle, niitä kauriit eivät vielä ole keksineet!

Samoin on valitettavasti sinivuokkojen laita, kukat on syöty niin unkarinsinivuokosta kuin luonnon lehtosinivuokoistakin. Joistakin sinivuokoista kukat eivät vielä olleet nousseet, joten toivoa uusista kukista on vielä. Tukin tänään taas pari uutta aukkoa aidassa. Yhdessä kohdassa oli todistusaineistoa: olivat kohottaneet riista-aitaa ja ryömineet ali. 

Ehkä saan pihan kohta kauristiiviiksi. Peuratiivis se nimittäin jo on, mutta sitten tulivat pikkuiset kauriinpenteleet. Huolestuttaa kyllä, mitä esimerkiksi luonnon sinivuokoille käy, jos ne kaikki syödään. Käsittääkseni kukkiminen ja siementen kehittäminen on niiden ainoa keino lisääntyä.

Italiantalventähti Eranthis hyemalis

Kalvaspikarililja Fritillaria pallidiflora

Keltavuokko Anemone ranunculoides

Lumikello Galanthus

Pystykiurunkannus Corydalis solida

Seuraava oli huti

 Koska kukkii -haasteen kolmas arvaukseni meni pieleen. Sen olisi pitänyt kukkia eilen.

Isokäenrieska kuvattuna eilen illalla, kun olin tullut kotiin. Ei se varmaan ollut kukassa ollut päivälläkään, heh!

Kotiinpaluu oli hidas, sillä meidän yhteysaluksemme on vuosihuollossa telakalla. Korvaava alus on vanha, se oli meillä yhteysaluksena silloin, kun ostin tämän talon 2006. Se on seissyt pari vuotta käyttämättömänä ja tämän viikon aikana onkin yksi sun toinen asia prakannut. Eilen oli moottorin hätäpysäytin jumissa. Miehistöltä kului kaksi tuntia saada moottori käyntiin, mutta onneksi se lopulta onnistui. 

Taksiveneestä oli jo puhetta, mutta olisi ollut melkoinen operaatio roudata kattoon asti lastatun auton sisältö veneeseen, vaikka olisin tietysti jättänyt osan autoon – mutta kissat, osa puhtaista pyykeistä, ruuat, kameralaukku ja tietokonetarvikkeet muodostavat jo melko lastin. Autot olisi sitten toimitettu laivalla saariin, kun se olisi saatu taas käyntiin. 

Saaristoelämässä ei ole yhtään tylsää päivää! No – on niitäkin joskus, tai riippuu, mitä pitää tylsänä ja mitä kiinnostavana. 

Valitettavasti illalla kotiin palatessani yllätin metsäkauriin pihalta ja se on popsinut kukkia ja versoja aika paljon, mutta ei niistä tässä sen enempää. Mennään vaikka katsomaan alppipenkin tilanne, se kun on suojattu verkoilla jyrsijöiden takia – sieltä ei kauris onneksi päässyt popsimaan mitään.

Siellä ovat Fritillaria sewerzowiit nousseet.

Ikävä kyllä kauris on popsinut lähes kaikki punakukkaisten pystykiurunkannusten kukkavarret, mutta alppipenkkiin viime syksynä istutettu erikoisuus on sekä verkon suojissa että vielä hyvin matala. Tuo etualalla oleva maanmyötäinen ruusuke on Corydalis glaucescens 'Kashgarica'. Taustalla kukkii 'Yalta' -krookus.

Nimi glaucescens viittaa harmaan- tai sinertävänvihreisiin lehtiin. Niiden vuoksi tämän tunnistinkin – tai ainakin luulen tunnistaneeni. Toivottavasti se myös kukkii. Laji on kotoisin vuoristo-olosuhteista Kirgisiasta. Istutin tämän ensin aivan vääränlaiseen paikkaan; vasta sen jälkeen luin, että se vaatii hyvin kuivaa kesää ja karuja oloja muutenkin. Tuli äkkisiirto alppipenkkiin!

Alppipenkin menestyjistä yksi on ruusujuuren sukulainen Rhodiola pachyclados. Kuva näyttää, kuinka se on kärsinyt talvesta ja silti vihertyy mukavasti.

Scilla roseniin nuput ovat kääntymässä alassuin valmiina kukkimaan. Vieressä edelleen kukassa kevätkurjenmiekan kaukasialainen muoto. Tämä on se tupas, joka aloitti kukinnan myöhemmin. Ensin aloittanut on jo kuihtumassa.

Juuri, kun olin lähdössä kaupunkiin, alkoi ensimmäinen 'Spot On' -kurjenmiekan kukka avautua. Tämä on jännä lajike, jonka ulompien kehälehtien kärjet ovat mustanpuhuvan violetit. 

Vaikka on ollut kylmää, on niitä nyt enemmän kukassa. Tällä lajikkeella on melko kapeat ulommat kehälehdet, mikä johtunee vahvasta kevätkurjenmiekkaperimästä; voi olla, että tämä onkin puhtaasti kevätkurjenmiekka. Vanhemmat selvitin, mutta siitä eteenpäin sukuselvitys on haasteellisempaa. Sieltä näyttää löytyvän kevätkurjenmiekan var. bakeriana -muunnosta useastakin polvesta.

Taustalla on 'Yalta' -krookuksia. Niille ei kelpaa vajaatehoinen aurinko. Olen huomannut, että ne avaavat kukkansa vain, jos taivaalla ei ole yhtäkään pilvenhattaraa eikä minkäänlaista utua.

Vanha reikäinen villatakki suojaa laukkaneilikoita: olen huomannut, että ne menehtyvät takuuvarmasti kevätaurinkoon, jos en suojaa niitä.

No niin, lumisadetta odotellessa – täällä taivas vetäytyy välillä harmaaseen pilveen enteillen kai huomista lumentuloa.

Isokäenrieska Gagea lutea

Kevätkurjenmiekka Iris reticulata