Joko ne tai minä

... eli miten ihmisestä tulee luontovihaaja.

Kaupunkilaisten on helppo ajatella, että elämä maalla on yhtä auvoa. Onnelliset maalaiset tanssahtelevat käsikynkkää bambien ja karhunpoikien kanssa ja siemailevat kiireettöminä teetä. Oikeastihan tämä elämäntyyli vaatii hirmuisesti työtä, jotta vesi kulkee, tupa pysyy lämpimänä ja talot kunnossa. Mutta siihen en nyt mene sen pidemmälti. Puhun niistä ihanista luonnoneläimistä.

Ensinnäkin on ne peurat, jotka syövät lähes kaikki koristekasvit, hyötykasvit ja melkeinpä nekin kasvit, jotka ovat vasta ajatuksissa. Tähän aikaan vuodesta puhisemista aiheuttavat myös tintit. Niin, ne pienet, somat ja viattomat luontokappaleet. Viattomat, pöh.

Living in the countryside poses many challenges. Deer eat anything and everything. And then there are great tits. They attack windows that have newly added linseed oil putty. By new I mean any window repaired in the last two years. The work seems rather hopeless at times, totally hopeless at other times.

Olen aloittanut jo lintujen ruokinnan, vaikka ei olisi tarvinnut, sillä niillä on vielä yllin kyllin ruokaa kun maa on sula ja öisinkään ei ole pakkasta. On matoja ja ötököitä.

Silti ne ovat olevinaan niin nälkäisiä, että on pakko tulla syömään kitit ikkunoista. Tämänvuotiset kitit kelpaavat parhaiten, mutta viimevuotisiakin syödään. Ikkunoita pitäisi pitää jossain varastossa kolme vuotta ennen kuin niitä alkaa asentaa paikoilleen, mutta miten se muka olisi oikeasti mahdollista?
Uudesta vintin ikkunasta on syöty koko toinen sivu ja hyvän matkaa muualtakin. Kokemuksesta tiedän, että tämä on vasta alkua. Levitin kaikkien viime- ja tämänvuotisten kittien päälle nyt tervanhajuista hyttyskarkotetta, joka ei lainkaan tepsi hyttysiin, mutta toivon sen harhauttavan tintin pirulaisia. Tahmeana tököttinä voi toivoa, että se pysyy sateessakin paikoillaan.
Kittiin voisi kuulemma sekoittaa valkopippuria, mutta en koskaan muista ostaa sitä ja koska en pidä sen mausta, ei sitä löydy keittiön kaapista. Vanhaa chilijauhetta kokeilin, se ei karkota tinttejä lainkaan.

Tintithän nakuttavat ruudun reunoja niin antaumuksella, että ne saattavat halkaista lasin. Sepä vasta onkin raivostuttavaa, jos on löytänyt varastosta juuri sopivan kokoisen palan vanhaa vedettyä lasia ilmakuplineen, saanut sen ehjänä paikoilleen ja sitten joku perhanan tintti tulee ja nakuttaa sen halki.

Kyllä minä kovasti ihmettelen, miksi menin taas pelastamaan talitintin Ransun suusta muutama päivä sitten?
Se on nimittäin joko ne tai minä. Viidakon laki on se joka pätee.
Tintitöntä syksyn jatkoa kaikille, paitsi niille muutamalle hullulle, jotka tinteistä pitävät!

PS. Nuo oranssit talipötköverkot ovat karmean näköisiä. Tsekatkaa miten ihana ratkaisu Risusydämen Marjalla on talipötköjen ripustukseen! Tuollaiset täytyy ehdottomasti tehdä heti kun ehdin: Juuttinarusta virkattu verkko talipötkölle