Monday 3 April 2023

Huhtikuun kalenteripoika

on taas aloittanut ulkoilun.

Olin kuvaamassa tätä armeniansahramia, kun huomasin sivulla liikettä.

Tum-ti-dum...

Kas, mamma! Mitä kuuluu?

Ransulle kuuluu hyvää. Nenästä, kirsun yläpuolelta, puuttuu edelleen pala, siinä on kuoppa ja pari pientä reikääkin sieraimiin. Mutta ne eivät näytä Ransua vaivaavan. Paljon enemmän sitä vaivaa lumi. Onneksi sitä ei enää kaikkialla ole.

Muotopuutarhassa kuvasin The Pilgrim -ruusun versoja, jotka ovat minun korkuisiani ja aloittavat taas kasvuaan lähes latvasta. Tänä keväänä minun täytyy malttaa leikata tämä alempaa poikki, sillä haluaisin hieman matalamman puskan. Viime kesänä se kasvoi noin 1,7 -metriseksi. 
Tämä on kyllä mainio, elinvoimainen ruusu. Muutama vuosi sitten tämä jostain syystä paleltui maata myöten ja meni pitkälle kesään ennen kuin versoja kasvoi – ja syksyyn ennen kuin näin kukkia. Onneksi ne olivat keltaisia ja kerrottuja, kuten pitää, eikä juurivesojen tuotoksia.

Ransu tuli mukaan nauttimaan muotopuutarhan auringosta ja keväisestä nurmikosta.


Osa pihasta on lupaavasti lumeton. Tuolla tuolin takana on aurinkoinen kurjenmiekkapenkki, jossa on jo monta 'Sheila Ann Germaneyn' kukkaa auki.

Mutta kun käännyn kuistilla 180 astetta, näyttää tältä. Kostea kevätniitty, herkkujen nurkka, niiden takana Rohan ja sieltä reitti kasvimaalle on kaikki aivan lumessa.

Ransun ilme, kun lähden saapastelemaan Rohanin lumiseen suuntaan.

Kuljen Rohanin läpi tutkimaan ruusupergolan 'Alchymist' -ruusua, sillä siinä on hämmästyttävä vihreä lehtitupsu yli metrin korkeudessa. Tämä on köynnösruusu, joten ihan hyväkin, että silmut puhkeavat korkealta, mutta on tämä merkillistä. Lehdet ovat tuoreet.
Mitähän tuon alkemistin päässä oikein liikkuu?

Ransun päässä liikkuu harmin ja huolen ajatuksia. Mammaa on pakko seurata, mutta joutuu kahlaamaan lumessa! Voi pelastautua tällaiselle turvakivelle, mutta tästä eteenpäin ei taas pääse pistämättä tassuja lumeen.

Äh.

Nyt löytyi hyvä paikka. Lumiraja jäi taakse.

Älä enää suunnittele lumisia reittejä.


Lopuksi pysähdyin kuvaamaan avautuvaa kurjenmiekkaa. Tämän piti olla 'Alida', mutta ei ole, sillä se olisi vaaleamman sininen. Ostin pussin hyvästä ja tunnetusta puutarhamyymälästä syksyllä. Ei tämä kovasti harmita, sillä kaunis on tämäkin, mutta olisi suotavaa, että sipulipusseissa olisi useammin niitä sipuleita/mukuloita, joita niissä kerrotaan olevan.
'Alida' on vaaleampi versio vanhasta 'Harmony' -lajikkeesta. Voipi olla, että tämä on jälkimmäistä, mutta vähän liian tummalta näyttää silti. Odotan jännityksellä, tuleeko muista mukuloista vaaleampia kukkia. Sekä 'Harmony' että 'Alida' ovat risteymälajikkeita, käsittääkseni vanhemmat ovat kevät- ja lumikurjenmiekka.


Armeniansahrami Crocus angustifolius
Kevätkurjenmiekka Iris reticulata
Lumikurjenmiekka Iris histrioides

24 comments :

  1. voi tuon pojan onnea kun saa kiertää reviirit tarkastamassa ilman että on pakko kulkea lumessa. meillä oli talvi hyvin vähäluminen mutta nyt sitä on niin paljon että vain ihan seinustalla on vähän maata näkyvissä Lumikerros on paksu ja kukat siellä alla vielä uinuu. Sulaminenkin niin hidasta, kun yöpakkaset niin kovia vielä. Jospa se nyt alkaisi kevättämään edes vähän kun päivälämpötilat kuitenkin alkaa kohoamaan.
    Ihanaa kevättä sinulle ja pojille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä on Ransu tyytyväinen, se oikein oleilee nyt ulkona, kun saa kulkea nurmella. Lumiaikaan se viuhahtaa niin nopeasti asioilleen kuin suinkin ja äkkiä taas takaisin sisään, pinkoo pikku kintuillaan äkkiä pois lumesta.
      Meillä on sitten ihan samat kokemukset tästä talvesta. Tännekin tuli viikko sitten talven lumiennätys, ja kun yöt ovat niin kylmiä, se pysyy kuin liima.

      Delete
  2. Sielläkin noin paljon lunta; voi sun tassuja Ransu! Täälläki oli niin lupaavaa jokunen viikko sitten, mutta nyt on vielä liikaa kylmää maata tassuille. Silti urhoollisesti kävin minäkin eilen toteamassa että tuoretta ruohoa/heinää ei vielä ole saatavilla - Max

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunta on ihan liikaa! Tärkeät asiat on tarkastettava.

      Delete
  3. Lumen määrää minäkin ihastelen. Kuvasi muistuttavat, että vielä se kevät koittaa tänne talven ihmemaahankin. Tänä aamuna oli 20 astetta pakkasta. Aurinko paistaa, joten sää kyllä lämpenee tänään. Ihana kalenteripoika <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No huh, olipa teillä kylmä yö!! Täällä oli -9, mutta sekin tuntuu takapakilta, kun oli pari vähän lämpimämpää yötä jo tässä välissä.

      Delete
  4. Jospa ennusteet pitäisivät paikkaansa ja kevät etenisi kohisten pääsiäisen pyhinä. Pääsisi Ransukin tepsuttelemaan huoletonna pihalla 😺
    Sofi nautiskelee auringonläikistä sängyllä ja iltapäivällä jopa partsilla. Niin ja mami näki eilen ekan leskenlehden!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ennusteessa on enää pakkasta ensi yölle, sitten pitäisi viimein tuulen suunnan muuttua pois pohjoisesta. Kaikki on yön jäljiltä niin superjäässä.
      Sofi nauttii keväästä <3
      Täälläkin bongasin ekan leskenlehden pari päivää sitten!

      Delete
  5. Ransulla näyttääkin olevan jo runsaasti lumesta vapaata aluetta tassutella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kyllä, mutta kuisti on talon pohjoispuolella ja sen edusta on valitettavasti aivan lumista vielä, on pakko pistää tassua siihen... mutta eipähän kulkeudu niin paljon kuraa sisälle kuin sitten, kun se sulaa.

      Delete
  6. Kalenteripoika on niin kuvauksellinen, karvan pehmeyden oikein tuntee ihan näin ruudunkin kautta. Toivottavasti mokoma lumi sulaisi ja Ransun keväinen käyskentely olisi miellyttävämpää.
    Kaunis on tuo tumma kurjenmiekka, mutta ymmärrän, ettei ole kiva saada eri laji kuin piti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunta onneksi sulaa vähän joka päivä, vaikka tällaisena hyytävänä pohjoistuulipäivänä kipakan pakkasyön jälkeen se ei tunnu edistyvän lähes yhtään.
      Kaikki kurjenmiekat ovat onneksi ihania!

      Delete
  7. Voi, mikä ilme Ransulla tuossa kuvassa, jossa lähdet Rohanin suuntaan! Syvä järkytys ja epäusko! :D Kyllä ne viimeisetkin lumet pian teiltä häviävät ja pääsee herkkätassuisemmatkin tepsuttamaan sulalla maalla.
    Harmi, kun usein ne väärät lajikkeet ovat juuri sellaisia mitä ei olisi lainkaan halunnut. 'Alida' on kyllä minusta yllättävän tumma nupulta auetessaan ja vasta kun kukka on kunnolla auki, sen erottaa jollain lailla 'Harmonysta'. Tai sitten minullakin on väärää lajiketta... Tosin sattui kerran yksi todella iloinen yllätyskin, kun ostin mukamas 'Harmonya' ja kukat olivatkin jotain purppuransävyistä ihanuutta. Ei haitannut yhtään se erehdys. Nyt ei taas meinaisi malttaa odottaa niiden ja muidenkin kevätkurjenmiekkojen näkemistä. Kuinkahan nopeasti yli puoli metriä lunta sulaa...?
    Kalenteripojalle ja pantterikaverille paljon silityksiä ja saarelle lämpimiä tuulia, jotta lumet äkkiä sulaisivat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumi tuntuu pysyvän kuin liima. Kohta siitä on viikko, kun lumentulo loppui ja aurinko on porottanut joka päivä, vaan ei vain lumi ota häipyäkseen. En voi edes kuvitella, kauanko yli puolen metrin lumen sulamiseen kuluu, kun 20 senttimetrinkin odottelussa ehtii tukka harmaantua!
      Tuo avautui saman väriseksi kuin on tuossa puoliaukinaisessa kuvassa, eli hyvin tumma on. Ihan hirveästi ei tuo harmita, sillä kaikki kurjenmiekat ovat ihania, mutta vähän kumminkin. Tuo sinun purppurainen ylläri on kyllä lottovoitto!
      Nyt on ennusteessa enää yksi pakkasyö ja seuraavalle yölle vesisadetta, jos se vain tulee vetenä ja pysyy plussalla, niin sitten koittaa Ransullekin onnelliset kuratassupäivät.

      Delete
  8. Voi tuota Ransua:) Kiva kun kuvaat häntä ja kerrot tarinaa. Täällä on vielä metri lunta paikoissa, mihin kolattu pitkin talvea, mutta arvelenpa sen vajoavan tällä viikolla.

    ReplyDelete
  9. Ransu nauttii. Eiköhän seuraavat päivät sulata lunta vauhdilla ja tulee lisää tilaa Ransulle. Ostin Pilgrim-ruusun kevätmessuilta, sille pitää löytää puutarhasta hyvä paikka.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänään on pilvinen päivä, mutta ensi yölle on luvassa sadetta, mikä tarkoittaa lauhaa keliä ja lumien sulamista - jospa viimein! Niin moni lumikellopaikka on yhä vain lumen alla, vaikka joissakin paikoissa jo muutkin kevätkukat jylläävät.
      Ihanaa, että löysit Pilgrimin. Se on niin ihana, että kukat tekisi mieli syödä - voi kuvitella, että ne olisivat kermavaahdon pehmeitä ja ehkä sitruunanmakuisia. Kukkiikin hyvin pitkälle syksyyn.

      Delete
  10. Looks like a lot of snow! Hopefully all will be over by this weekend as temperatures are predicted to rise and sun should be out and shining. I wouldn't handle a day of winter anymore!

    ReplyDelete
    Replies
    1. My sentiments exactly - way too much snow and way too slow to thaw! So many snowdrops are still somewhere hidden under snow. And Leucojum vernum: a couple of weeks ago there were buds already but now the whole plants are still under a pile of snow.

      Delete
  11. Ihana ja ilmeikäs Ransu! Lunta on ihan liikaa niin Ransulle kuin iriksillekin. Puhumattakaan meistä kevään ja kesän ihmisistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransulta löytyy ilmeitä joka tilanteeseen :-D
      Liikaa on lunta. Kurjenmiekoillekin, mutta kun lumikellopaikoista vielä ties kuinka monta on edelleen lumen peitossa! Nyt kyllä tuntuu sulavan, kun on plusasteita ja jonkinlaista tihkua.

      Delete
  12. Kalenteripojan nenä on parantunut hurjan hienosti! Ja hän on tavattoman huolissaan Mammansa lumessakahlaamisesta :-D Kerrassaan tyrmistyttävää tuollainen lumialueille hakeutuminen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä on asiat hienosti (nenän suhteen) ja kurjasti (lumen suhteen). Mutta nyt oli viimein plusasteinen yö ja vettä on tullut eilisestä asti välillä, tälläkin hetkellä sataa, joten lumet saavat kyytiä! Ransu teki juuri tarkastuskierroksen.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!