Aurinkoisen sunnuntain venereissu

 Käväisin Jurmossa (Brändön Jurmo, Ahvenanmaalla siis). Sunnuntaiksi tuuli tyyntyi hieman edellispäivistä, joten lähdimme vesille.

Jurmon kyläranta jää vauhdilla taakse.

Edessä... ei paljon mitään paitsi Ruotsi!

Kelloa ei ollut enkä laskenut merimailejakaan, mutta melko pitkän ajan päästä saavuimme keskelle ei-mitään pikku luodoille. Näillä on usein hylkeitä, nyt ei näkynyt kuin yhden tai kahden hylkeen pää kurkistamassa, keitä olemme.

Laitan mukaan tämän kartan paikan havainnollistamiseksi. Menimme tuonne nuolen osoittaman ristin kohtaan, jossa ei näin pienen tai vähän suuremmankaan mittakaavan kartassa näy kärpäsen paskaakaan.

Mutta kyllä siellä jotain on! On saari nimeltä Yttre Bredan. Siellä on Åvan kalastusosuuskunnan kalamaja.

Tämä on kai sorsan, naurulokin ja kolmen muun lokin yhteissaari.

Lintuja oli jo aika paljon, vaikka ystäväni mielestä vähän. Merisirrit lentävät tiiviinä parvena ees taas, tulee joku silliparvi mieleen.

Rantauduimme ja lähdimme kohti majaa eväsreppu mukana.

Majassa voi yöpyä. Ikkunasta avautuu maisema, johon ei voisi kyllästyä, vaikka kuinka tuijottaisi.

Sää oli kuitenkin niin hieno, että eväät oli pakko nauttia ulkona tuulensuojaisessa paikassa. Vaatteita piti kyllä olla ihan kunnon setti, päällimmäisenä minulla oli vielä kelluntahaalari. Päähineitä kaksi päällekkäin: kunnon karvalakki ja sen päälle haalarin huppu vedetty venematkan ajaksi niin tiukalle, että silmät ja nenä vain näkyivät.

Ruohosipuli on jo alkanut versoa niin, että sitä saa vähän eväsleipien päälle. Mikä maku!

Muuttolintuja on hauska katsoa ihan eri kontekstissa kuin yleensä. Luodolla oli peippoja ja punarintoja. Tämä tyyppi katseli minua jotenkin arvioivasti. Ehkä se tunnisti minut siksi tädiksi, joka lähes aina kaivaa maata ja jonka läheisyydessä kannattaa kytätä matoja.

Merivesi on nyt niin alhaalla, että rannassa on leveät kaistaleet alueita, joista levä on kuivunut valkoiseksi.

Vikkelä peukaloinen tuli vielä lähemmäs.

Silmä ja sielu lepäävät paikoissa, joissa näkyy horisonttiin asti joka suunnassa.

Hanhia lentämässä yli muuttomatkallaan.

Luotettava menopeli jo kohta kahdenkymmenen vuoden ajan.

Matka jatkuu. Muitakin kalamajoja ja jokunen kesämökkikin löytyy näin syrjäisiltä luodoilta.

Tässä vaiheessa olimme vain reilun kymmenen kilometrin päässä Isokarin majakalta, jonka jälkeen alkaa Uudenkaupungin saaristo. Utuinen sää aiheutti kangastuksen, tumma raita kulki pitkin taivaanrantaa horisontin yläpuolella. 

Kipparini halusi kiertää takaisin kotirantaan Jurmon itäpuolelta, joka on tavattoman karikkoista. On hurja katsoa näitä sieltä täältä merestä pistäviä kiviä ja ajatella, että niitä on kaikkialla – ehkä myös pohjan alla.

Merihanhet vastassa Jurmon satamassa.