Wednesday 26 April 2023

Monenlaisia jouluruusuja

 Nyt niitä on!

Heti huussin takana on tihein keskittymä. Tästä yhdestä siementaimesta on tullut aivan valtavan runsaskukkainen!

Yritin ottaa kuvaa, jossa näkyisi siementaimien monia värejä, mutta minulla oli vähän väärä linssi. Aivan kuvan etualalla on kaksi hailean sävyistä. Paikka on niin tiheänään jouluruusuja, että taidan kaivaa nuo hailukat muualle. Jää lopuille paremmin tilaa.

Se yksilö, jonka kanssa osallistuin Koska kukkii -haasteeseen, kukkii vasta nyt kunnolla useamman kukan voimin. Taustalla luultavasti sen emokasvi, josta siemen on peräisin, niin saman sävyisiä nämä ovat.

Luulen, että tässä on kaksi eri siementaimea vieretysten, vaaleampi ja tummempi. Näitä en kyllä ala kaivaa, kun kasvavat niin somasti saarnen sammaleisessa kainalossa.

Se viime vuonna tilattu jouluruusu, jonka piti olla puna-vihreä anemonekukkainen (eli vuokkokukkainen), ei sitä ole, vaikka kukan sävy onkin oikea. Anemone-malli tarkoittaa yksinkertaista kukkaa, jossa on röyhelö keskustan ympärillä. Tämä on ihan perus kerrottu. 
Harkitsen, lähetänkö noottia Barnhavenille, mistä tämän tilasin. Olen tästäkin ihan iloinen, mutta heidän on tärkeä tietää, jos eivät myy sitä mitä piti.

Tarhajouluruusut pitäisi aina ostaa kukkivina, sillä niitä on niin monenlaisia, että muuten ei ole mitään takeita kukasta, ei näköjään aina edes luotettavalla myyjällä.
Kevätpuron partaalla ovat lumikellot jo tuottamassa siemeniä, kukintavuoro on siirtynyt etelänkevätesikoille (jonka keskustasta nousee valtavan kokoinen korte) ja jouluruusuille. Niitä pitäisi tässä olla enemmän kuin tuo yksi, sillä olen siirtänyt tänne pari siementaimea, en vain löydä niitä.
Muistini mukaan tuo kerrottu puolukkapuuronpunainen jouluruusu oli kyllä vaaleampi, lähes valkoinen. Temppuileeko muisti vai onko tontillani jotakin punasävyä aiheuttavaa?

Rohanissa on loistoesimerkki pelkän taimilapun perusteella ostetusta jouluruususta. 

Kukka on kyllä aivan ihana, kohtalokkaan tumma ja kerrottu...

... mutta lapun mukaan sen piti olla tällainen!

Jutun kaikki jouluruusut ovat tarhajouluruusuja. Vaaleajouluruusujakin on kukassa, ja yksi uusikin on niistä ryhtynyt kukkimaan, mutta en innostu niistä niin, että tekisi mieli esitellä niitä juttu toisensa perään, kuten näitä.


Etelänkevätesikko Primula elatior
Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä
Vaaleajouluruusu Helleborus niger

22 comments :

  1. Kaikki upean värisiä vaikka sekin on harmitus on ymmärrettävää ettei ole saanut sitä mitä on ostanut. Minullakin on joihinkin lumikelloihin tulossa siemeniä, voi ihanaa jos saa omasta takaa uusia taimia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kun jo on aika monta tavis-yksinkertaiskukkaista tai kerrottua, olisin halunnut eri mallisen kukan, erikoisuuden.
      Ihanaa, jos lumikellot alkavat levitä!

      Delete
  2. Kyllä on ihanan näköinen jouluruusualue kivimuurin edustalla. Todella kauniita caput mortuum -tyyppisiä sävyjä ja nuo vaaleat keltaiset etelänkevätesikot näyttävät myös siellä kivoilta. Joitain narsissin tapaisiakin näyttää olevan tuloillaan. Ihanan itsestään syntyneen näköistä, vaikka lieneekin tiukassa puutarhurin tarkkailussa alueen yksilöt. Saako jäädä vaiko ei?
    Alueestasi tulee mieleen jotkut kuvat viime vuoden Chelsea flower show’n alueista, joita ihastelin kuvista. Siellä näkyi samantapaisia luonnollisia istutuksia, vaikka joka taimi varmaan olikin tarkasti mietitty. Kaunista on, saaripalstallasi! Ja mikä parasta, sinun alueesi saa kehittyä rauhassa, eikä ole mikään viikon tähdenlento.
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Chelseassa on joka senttimetri mietitty, minulla ei sentään, eikä puutarhani luonnollisuus ole niin kuvauksellista kuin siellä, mutta tykkään silti. Puutarhanhoito on jatkuvaa vuoropuhelua luonnon kanssa. Luonnonkasvienkin suhteen täytyy kysyä: onko tämä toivottu vieras, tuoko tämä mukavan lisän istutukseen vai ei.
      Tuo kivimuurin edustan alue on ollut ihana suunnitella, eikä se tietenkään vieläkään ole valmis.

      Delete
  3. Harvinaisen ja mielenkiintoisen väriset jouluruusut sammaleisten juurakoiden ja muun kasvullisuuden lomassa - niin kaunista ja luontevaa. Varsinkin esikko-jouluruusu-pari on tosi kaunis ja todentotta Rohanin tumma jouluruusu myös. Tuollaisen keskellä en varmaan malttaisi päivänvalolla juuri poistua puutarhasta, kun ihasteltavaa on niin paljon joka puolella. Ensin tajuaa kokonaisuuden ja sitten satamäärin kaikki aistit herkistäviä yksityiskohtia.
    -Mummopuutarhuri

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikkialla on niin ihanaa kevääseen heräämistä, eilisen sateen jälkeen on erityisen kiehtovaa kiertää katsomassa, kuinka kasveja nousee kosteasta maasta.
      Nyt on tosiaan aistien juhlaa. Linnutkin!

      Delete
  4. Pakko lisätä, että vaikka ihana jouluruusun väri toi mieleeni maaliaineen, joka on minulle pelkkää ”sanahelinää”, muistin, ettei sen nimi suomennettuna yhtään sovi kauniille hehkeille kukkasille...mistä lienevätkin karmivan nimen tuolle kauniille värisävylle keksineet.
    Merja

    ReplyDelete
  5. Hieno kokoelma jouluruusuja on sinulle kertynyt vaikka väri ei tosiaan aina sitä mitä odotti. Toivottavasti siementaimista paljastuu iloisia yllätyksiä kukkiessaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siementaimista tulee kaikenlaisia, se on jännää.

      Delete
  6. Jouluruususi ovat kyllä kauniit. Ihania värejä ja nuo kerrotut on miunkin mieleen. Kun noin runsaana esiintyy, ehkä kannattaa jokunen siirrellä väljemmälle alueelle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin tosiaan kannattaa, hedelmätarhassa niille on tilaa levitä vaikka miten paljon.

      Delete
  7. Apua Apua Apua.....Olen niin hemmetin kateellinen näistä sinulle ja se minulle suotakoon koska onhan se yksi ihmisen perus luonteesta . Heti kun löydän jostain näitä yleensä myynnissä ostan muutamia . En ole käynyt missään puutarhassa enkä messuilla mutta kai niitä vastaan vielä tulee . Minä jaksan kyllä näitä katsoa että lisää vaan kuvia .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä niitä näin keväällä on puutarhaliikkeissä ja kukkakaupoissa, tosin alkaa olla kukinnat lopuillaan, joten kannattaa käydä lähiaikoina.

      Delete
  8. Todella kauniita kaikki, myös tuo hieman väärän väriseksi osoittautunut tarhajouluruusu. Puutarhamyymälöissä ongelmana on joskus myös se, että asiakkaat taimien juurella olevien kasvilappujen tietoja tutkaillessaan, laittavat epähuomiossa laput takaisin väärien taimien juurelle.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, nimilappuja saattaa kulkeutua viereisiin ruukkuihin. Noita tarhajouluruusuja kyllä myydään meillä lähes aina yleisotsikon alla "Double Ellen" tms, siinä on sitten kukkavärit mitä sattuu. Olenkin usein toitottanut, että ne pitää ostaa kukkivina, jotta saa sellaisia, joista tykkää. Harmittaa kyllä tuo Barnhavenin jouluruusun väärä kukan muoto. Olin niin toivonut anemonekukkaista, mutta täytyy kokeilla joku toinen kerta uudestaan.

      Delete
  9. Ihana jouluruusupuutarha! uskon, että harmittaa, kun saakin vääränlaisen kasvin, kun on juuri etsiskellyt tiettyä väriä ja lajiketta. Minulle jouluruusuhuuma on vielä sen verran uutta, että iloitsen hirveästi omista vaaleajouluruusun siementaimistakin. Nyt on hankittu punaisten taimia, saapas nähdä aikanaan, kun kukkivat, että mitä sieltä sitten aukeaakaan.:D Voi, tätä kevään ihanuutta, joka päivä herää jotakin uutta puutarhassa! Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt eletään tosiaan niin ihanaa aikaa. Joka päivä löydää jonkun uuden kasvin versomasta tai nuput ovat yhtäkkiä ilmestyneet.

      Delete
  10. Upeita värejä, mutta ymmärrän kyllä. On tosi ärsyttävää kun ei saa sitä mitä tilaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinhän se on, vaikka ihania ovat kaikki.

      Delete
  11. Tässä oli taas aivan ihanaa silmäkarkkia jouluruusufaneille. Piti selata kuvat vielä läpi moneen kertaan tekstin lukemisen jälkeen. Harmi, että vuokkokukkainen osoittautuikin tavalliseksi kerrotuksi. Tuo tummakin on todella upea mutta olisihan se taimilapun näköinenkin ollut oikea kaunotar. Nuo harmittavat aina, jos on juuri jotain tiettyä etsinyt ja sitten tuleekin joku tavispuska. Vaikka ei tuollaisia vihreitä tai tummia kerrottujakaan ihan joka päivä vastaan kävele.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipä tosiaan kävele, ei. Ihania nuokin ovat. Jatkan vuokkomallisen ja picotee-värisen metsästystä, jonakin vuonna ne täällä kukkivat. Niin kuin sinunkin punaiset jouluruususi!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!