Saturday 26 January 2013

Tammikuun ikkunanäkymät

Tammikuun ikkunanäkymäkuvaukset myöhästyivät muutamalla päivällä, mutta näkymä on tuskin niiden päivien aikana muuttunut. Tänään vain on pilvinen sää, se ei haittaa, kun tietää lämpötilan sitä myötä nousevan!
Eli kymmenen kuvaa kesään -haaste on edennyt viidenteen kuvaan. Tässä näkymä keittiön ikkunasta etelään. Joulukuun näkymässä lunta oli paljon enemmän, nyt näkyvät tuolin jalat lähes maahan saakka. Lunta on alle kymmenen senttimetriä.

These are my January window views.

Itään päin näkyy sauna ja navetta.

Sitten jalkauduin pihalle. Tienvarren ojassa on hämmästyttävän korkea jäänpinta. Tämä oja on yli metrin syvyinen eli jäätä on arviolta 80 cm. Kun lämpötila on sahannut, on sulamisvettä kertynyt ja jäätynyt edellisen jään pinnalle.

Oja kulkee muotopuutarhan ja tien välissä, muotopuutarhan reunaa kiertää pieni risuaita.

Tässä sama oja on viime maaliskuussa, kun olin haravoinut sen puhtaaksi. Ojat on hyvä pitää kunnossa haravoimalla kasvijäte niiden pohjalta ja reunoilta, näin ne eivät täyty maatuvasta aineesta. Tontillani on niin paljon ojia, etten puhdista niitä kaikkia vuosittain, vaan vuorottelen. Helpointa puuha on keväällä, kun edellisvuoden kasviaines on painunut liiskaksi pohjalle ja reunojen kasvinkorret irtoavat helposti. Veden virtaamisen katselu on lisäksi erityisen mukavaa, se on varma merkki talven loppumisesta.
Kerään mönjän kottikärryyn ja levitän katteeksi kukkapenkkien pinnalle silläkin uhalla, että mukana saattaa olla rikkaruohojen siemeniä. Täytyyhän kukkapenkkejä kumminkin kitkeä. En ole toisaalta huomannut, että katteen mukana tulisi erityisen paljon rikkaruohoja.

Nyt ojan puhdistuspuuha on vielä kaukainen haave.

In these images it looks like there is a lot of water in the ditch – it is frozen. Rarely it is this high, but fluctuating temperatures have cumulated such a thick ice.

Ransuli Karvapehva tuli mukaan pihakierrokselle.

Reippaasti yli vuorten...

Löysimme vihreän lehden paikasta, jossa lunta on hyvin vähän (siksi tähän on istutettu talventähtiä, jotta ne kukkivat mahdollisimman aikaisin). Tämä lehti kuuluu maahumalalle. Hei vain! Elossa ollaan!
Yhdestä pienestä lehdestä voi tulla mahdottoman iloiseksi.
Mukavaa viikonloppua!

Maahumala – Glechoma hederacea
Talventähti – Eranthis

18 comments :

  1. Kauniit maisemat, mutta nyt(kin) huomioni vei kyllä Ransu Karvapehva ja varsinkin se, että Ransu astui lumelle?!

    ReplyDelete
  2. Tuo ojanpohjan haravointijäte on varmasti aika hyvää materiaalia kukkapenkkeihin.
    Karvapehvojen seura puutarhassa on siitä paremmasta päästä.

    ReplyDelete
  3. Aika lupaavalta näyttää, kun lumi on selvästi vähentynyt ja valon määrä enenee koko ajan. Vihreä lehtikin lupailee kevättä ja kesää. Ransu siinä hiukan seikkailee ulkoilmassa vaikka taitaa olla aika mukavuudenhaluinen tapaus.

    ReplyDelete
  4. Blogissani http://elamaajaelamyksia.blogspot.fi/
    on Ransuli Karvapehvalle, Musti Pantterille ja Sailalle haaste :)

    ReplyDelete
  5. Teillä on todella vähän lunta, voisi kevään tulla puksahtavan ihan millä hetkellä hyvänsä. Meillä on vielä hanget korkeat nietokset ja lisää tulee.

    ReplyDelete
  6. Todella kaunis lintulauta teillä. Kuinkas se Ransu noin uskalsi reippailla?

    Ja taas tuli opittua jotain uutta: Ojien haravoiminen!

    ReplyDelete
  7. Ei enää kovin kauaa haravointiin, onneksi :)

    Ransu on yksi hurmuri, joka tahtoo viedä kaiken huomion muilta kuvilta...

    ReplyDelete
  8. Tosi vähän lunta teillä päin. Ensikuussa ehkä vielä vähemmän ja vihreää saattaa olla silloin jo enemmänkin näkyvissä :)

    ReplyDelete
  9. Mamma N; Lunta on vain Ransun puolisääreen, ehkä se ei ole niin paha... ehkä Ransu muistaa vielä joulukuun juoksuhaudat?

    between; Se on kivaa jo vähän maatumaan lähtenyttä hyvää humusta, turha sitä on ainakaan mihinkään pois kipata, vaan laittaa joko kompostiin tai katteeksi. Karvapehvat on parhaita!

    Paula; No verrattuna parin viikon takaisiin kuviin, lumi on selvästi lisääntynyt! Mutta ei se mitään, parempi kasveille, että on lunta kun on pakkastakin.
    Ransu viihtyy parhaiten siellä missä minäkin olen (ja isoveli).

    Pirkko; Voi kiitos :-D

    Cheri; Kyllä se kevät silti lähenee!

    Myrsky; Ransu varmaan lähti minua seuraamaan. Kun ojia pitää muuten säännöllisesti kaivaa auki, niin ajattelin, että tällaisella säännöllisellä huollolla ne pysyvät auki, samalla saa hyvää kasvijätettä kukkapenkkeihin. Ainakin tällä tontilla, kun on savimaa eli mineraalipitoinen maa josta puuttuu humus, se on tervetullutta ainetta. Sitä paitsi on aivan ihanaa, että puutarhassa on jotakin tekemistä heti kun kevätaurinko paistaa ja maan pinta paljas! Silloin sormet syyhyävät, mutta hommia ei vielä kovin paljoa ole - omenapuiden leikkaus lähinnä, ja kylvöhommat sisällä, jos niille on tilaa.

    ReplyDelete
  10. Elina; Ransua ei varmaan yhtään haittaa huomion vieminen :-D Nytkin se on tunkenut häntänsä tähän näppäimistön päälle. Mokoma ammattihuligaani.

    Saraheinä; Siinä toivossa eletään!

    ReplyDelete
  11. Aika paljon sinun tontillasi on näitä ojia. Hyvä kun voit hyödyntää kasvijätettä näistä ojista. Veden solina kuuluu kevääseen:)
    Ransulle halit, semmoinen karvapehva;)

    ReplyDelete
  12. Kiitos, välitetään halit Ransulle sänkyyn! Tonttini on alarinteessä ja savimaata, täällä tosiaan on ojia ristiin rastiin, toisaalta ihan kivakin, ne jakavat pihan luontevasti osiin.

    ReplyDelete
  13. Noi ojat ja varsinkin tuo vihreänä pilkistävä lehti saa kevään odotuksen mukavasti käyntiin. Mitäs nyt noista lumikasoista! Karvapehva näyttää kovin puuhakkaalta! Sinulle ja pojille on tunnustus blogissani :)

    ReplyDelete
  14. Rapsutuksia Ransulle! Reippaudesta päätellen Ransu jo aavistelee kevään tulevan. Silloin ei lumikaan haittaa niin paljon :)

    ReplyDelete
  15. Helena; Soliseva vesi ja vihreät lehdet ovat niin keväisiä juttuja! Kiitos, kävin jo kurkkaamassa!

    Ella; Kiitos. Olenkin ihmetellyt Ransun reippautta viime viikon aikana. Kun olimme kaupungissa, se vaati ulos ja sen perässä sai suorastaan hölkätä, Ransu viiletti häntä suorana pihan ympäri. Hmm. Kai se on kevät. On treenattava rantakuntoon?

    ReplyDelete
  16. Se pakkanen tuli sitten teillekin.
    Näyttää niin talviselta.
    No jospa vielä jaksettaisiin onkun aikaa niin eiköhän hellitä.

    kaikkea hyvää sinulle! ♥ ♥

    ReplyDelete
  17. Kiitos Sylvi! Juu, talvi tuli, mutta huomenna on kai taas plussan puolella - tosin kova tuuli on ja vielä tästä yltyy, ei ehkä kovin lämpimältä tunnu!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!