Eteisen katto sai uuden värin

Rintamamiestaloni eteinen on kylmää tilaa. Siinä on vielä yksinkertaiset ikkunat, kunnes pääsen ikkunoiden kunnostuksessa pohjoisseinälle, jolla eteinen on. Sitten hankin ja laitan tuplat. Eteisestä johtavat portaat vintille, jonne ei ollut aiemmin edes ovea – se hankittiin jo vuosia sitten, mutta vinttiä vasten oleva seinä ja katto pitää ensin eristää ennen kuin eteistä kannattaa alkaa lämmittää.
Vajasta löytämäni huonokuntoinen matto osoittautui hyväkuntoiseksi perusteellisen pesun jälkeen, ja se on juuri sopivan karhea poistamaan kenkien pohjista viimeisetkin kuran ja lumen rippeet. Eteinen on kylläkin kuraista tilaa, mutta en toivo kuran kulkeutuvan asuinhuoneisiin. Joku on selvästi tehnyt maton itse, se on hauskaa.
Lattiassa olevat vaaleat läiskät eivät muuten ole lunta ...

... vaan maalia. En vaivautunut suojaamaan lattiaa kun maalasin eteisen katon, sillä lattiakin olisi hyvä hioa ja lakata tai maalata. Kun ostin talon 2006, poistin ensi töikseni linoleumin lattiasta, sillä kulmaa nostamalla sen alta pilkotti siisti lautalattia. Lattiassa on edelleen raitoja liimanjämistä, ne saa pois vain hiomalla.
Luulen, että tämän lattian käsittely saa odottaa siihen asti kunnes vanhan talon tupaan laitetaan lattia takaisin, sillä silloin tuo järjettömän painava kaappi muuttaa sinne. Se on "Akviliinan kaappi", muistaakseni nimetty äitini isotädin mukaan. Sen kantaminen autosta tähän eteiseen yhden erittäin vahvan miehen kanssa oli hirmuinen urakka, yksi niistä prosedyyreistä, missä luulin kuolevani tai vähintään vammautuvani.
Ostin maalin kattoa varten jo pari vuotta sitten ja olen mielestäni säilyttänyt sitä pakkasettomassa tilassa, mutta harmi kyllä maali oli mennyt pilalle, se oli aivan paakkuista. Lämpötila marraskuussa kattoa maalatessani oli suositusten rajoilla, noin viisi astetta. Homma oli hankalaa, kylmää ja maalia piti vetää ärsyttävän monta kerrosta, kun ottaa huomioon ettei sopivaa maalia sitten oikeastaan ollutkaan. Käytin paakkuuntuneesta maalista niin paljon kuin pystyin ja sekoitin olemassaolevista maaleistani sen päälle sopivahkon sävyn ja toivon, että se pysyy katossa. Maalimurenia ropisi ärsyttävä määrä niskaan ja lattialle. Toimin varmaan kaikkien suositusten vastaisesti, mutta homma on tehtävä silloin kun siihen ehtii ryhtyä; kesälle ei voi jättää kaikkea, sillä se on jo muutenkin liian lyhyt kaikkiin niihin projekteihin, joita sen aikana kuuluisi toteuttaa.
Katosta tuli kauniin siniharmaa, tosin ensimmäisen kerroksen paakut näkyvät – mutta mitä siitä, tämä ei ole presidentinlinna, vaikka katossa onkin kattokruunu.

I finally painted the entrance hall ceiling, having bought the paint over two years ago. It had gone clumpy. The result is clumpy and an odd mix of probably incompatible paints but it has stayed there over a month so far.

Tämä kuva on otettu vuonna 2006, sinä kesänä kun ostin paikan. Olen näköjään jo poistanut eteisen linoleumimaton. Katossa olevat haltex-levyt imivät huomattavat määrät maalia, kolme kerrosta ja enemmänkin olisi voinut laittaa jos maalia olisi ollut.
Tästäkin kuvasta muuten huomaa, ettei kyseessä ole presidentinlinna. Seinäpinnat ovat yksinkertaisesti maalattua pahvia, samoin on keittiössä. En aio muuttaa tai peittää niitä ainakaan kokonaan, sillä rintamamiestalon luonne on juuri itse tehtyä niukista aineksista jälleenrakennusaikana ja se kuuluu talon tyyliin.
Vaaleampi katto teki eteisestä paljon valoisamman, vaikka nämä kuvat kertovat toista – mutta tämä on otettu kesällä, ylempi talvella.

Tämä kirjoitus ei silti olisi täydellinen ilman päivän fanikuvaa lumipantterista:

... paitsi että kuva on eiliseltä, tänään puolet lumesta on sulanut. Mutta ei anneta sen häiritä. Lumipantteri on aina lumipantteri. Musti lähettää terveiset kaikille faneille!