Mietteitä puutarhoista (ja puutarhureista)

Saatuani pitkään kestäneen romaanin päätökseen olen iltana muutamana lueskellut puutarha-aiheisia aforismeja ja tekstinpätkiä pienestä englanninkielisestä kirjasesta.
Tässä muutamia varsinkin talvikauteen osuvia (käännökset suomen kielelle ovat omiani), höystettynä kuvilla Amsterdamin kasvitieteellisestä puutarhasta viime huhtikuulta. Silloin rodot ja atsaleat sekä tulppaanit ja muut kevätsipulikukat kukkivat.

Puutarhanhoito tarkoittaa olemassaolevan puntaroimista ja sen muokkaamista kohti sitä mitä haluaisi olevan.
(Nigel Colborn, The Garden Sourcebook, 1993)

Maailman monet suuret puutarhat, olivatpa ne kirjallisuuden, runouden, maalaustaiteen, musiikin, uskonnon tai arkkitehtuurin saralta, todentavat tämän: sielu ei voi kukoistaa puutarhan puutteessa. Jos ei tavoittele paratiisia, ei ole ihminen; ja jos ei ole ihminen, ei ole sielua.
(Thomas Moore, The Re-Enchantment of Everyday Life, 1996)

Jos puutarha muuttuu niin muuttuu puutarhurikin ... kun mieli vielä pirteänä pyrkii eteen- ja ylöspäin, alkavat vanhat luut ja keho jo huomauttaa, etteivät enää pysty vastaamaan niille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä on ilmiselvästi epäreilua ja vaatii kehittelyä. Ehdottaisin, että painaisimme täyttä höyryä kunnes aikamme tulee täyteen, jolloin kaatuisimme rähmällemme loppuun kuluneina.
Kirjailija Montaigne toivoi kuoleman korjaavan hänet kesken kaalin istuttamisen. Itse mieluummin kohtaisin kuoleman kukkatarhassa, kaatuen rähmälleni vuorineilikkamättääseen, jos se ei ole liikaa vaadittu.
(Elizabeth Sheldon, Time and the Gardener, 2003)

On outoa, ettei lumikellojen nimessä viitata kelloon (viitataanpa, suomen kielessä, suom. huom.). Ne ovat kuin kelloja huojuessaan edestakaisin. Miten ne heiluvatkaan ohuiden säikeiden varassa, jotka kiinnittävät kukat varsiin. Luulisi, että kukat repeytyvät irti, mutta ne kestävät minkä tahansa myräkän. Ne mukautuvat tuuleen sen sijaan, että pistäisivät vastaan. Puu saattaa kaatua tuulen voimasta mutta yksikään lumikellon kukka ei lennä tuulen matkaan. Lumikellojen voima on siinä, että ne tietävät milloin kannattaa taipua.
(H. L. V. Fletcher, Popular Flowering Plants, 1971)

Lumikello (Galanthus) on todellakin englanniksi snowdrop, ruotsiksi snödroppe, ranskaksi perce-neige, italiaksi bucaneve. Hollannin kielessä se on sentään sneeuwklokje, samoin kuin suomessa.

Tänään ei tule keväänedistysraporttia. Taikapähkinän kukkanuput ovat selvästikin saaneet käskyn pysyä asemissa: nuppujen avautuminen ei ole edistynyt lainkaan; oikeastaan näyttää siltä, että ne ovat hieman sulkeutuneet odottamaan parempaa päivää.
Sitä odotellessa, mukavaa viikonloppua!