Saturday 21 January 2012

Mietteitä puutarhoista (ja puutarhureista)

Saatuani pitkään kestäneen romaanin päätökseen olen iltana muutamana lueskellut puutarha-aiheisia aforismeja ja tekstinpätkiä pienestä englanninkielisestä kirjasesta.
Tässä muutamia varsinkin talvikauteen osuvia (käännökset suomen kielelle ovat omiani), höystettynä kuvilla Amsterdamin kasvitieteellisestä puutarhasta viime huhtikuulta. Silloin rodot ja atsaleat sekä tulppaanit ja muut kevätsipulikukat kukkivat.

Puutarhanhoito tarkoittaa olemassaolevan puntaroimista ja sen muokkaamista kohti sitä mitä haluaisi olevan.
(Nigel Colborn, The Garden Sourcebook, 1993)

Maailman monet suuret puutarhat, olivatpa ne kirjallisuuden, runouden, maalaustaiteen, musiikin, uskonnon tai arkkitehtuurin saralta, todentavat tämän: sielu ei voi kukoistaa puutarhan puutteessa. Jos ei tavoittele paratiisia, ei ole ihminen; ja jos ei ole ihminen, ei ole sielua.
(Thomas Moore, The Re-Enchantment of Everyday Life, 1996)

Jos puutarha muuttuu niin muuttuu puutarhurikin ... kun mieli vielä pirteänä pyrkii eteen- ja ylöspäin, alkavat vanhat luut ja keho jo huomauttaa, etteivät enää pysty vastaamaan niille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä on ilmiselvästi epäreilua ja vaatii kehittelyä. Ehdottaisin, että painaisimme täyttä höyryä kunnes aikamme tulee täyteen, jolloin kaatuisimme rähmällemme loppuun kuluneina.
Kirjailija Montaigne toivoi kuoleman korjaavan hänet kesken kaalin istuttamisen. Itse mieluummin kohtaisin kuoleman kukkatarhassa, kaatuen rähmälleni vuorineilikkamättääseen, jos se ei ole liikaa vaadittu.
(Elizabeth Sheldon, Time and the Gardener, 2003)

On outoa, ettei lumikellojen nimessä viitata kelloon (viitataanpa, suomen kielessä, suom. huom.). Ne ovat kuin kelloja huojuessaan edestakaisin. Miten ne heiluvatkaan ohuiden säikeiden varassa, jotka kiinnittävät kukat varsiin. Luulisi, että kukat repeytyvät irti, mutta ne kestävät minkä tahansa myräkän. Ne mukautuvat tuuleen sen sijaan, että pistäisivät vastaan. Puu saattaa kaatua tuulen voimasta mutta yksikään lumikellon kukka ei lennä tuulen matkaan. Lumikellojen voima on siinä, että ne tietävät milloin kannattaa taipua.
(H. L. V. Fletcher, Popular Flowering Plants, 1971)

Lumikello (Galanthus) on todellakin englanniksi snowdrop, ruotsiksi snödroppe, ranskaksi perce-neige, italiaksi bucaneve. Hollannin kielessä se on sentään sneeuwklokje, samoin kuin suomessa.

Tänään ei tule keväänedistysraporttia. Taikapähkinän kukkanuput ovat selvästikin saaneet käskyn pysyä asemissa: nuppujen avautuminen ei ole edistynyt lainkaan; oikeastaan näyttää siltä, että ne ovat hieman sulkeutuneet odottamaan parempaa päivää.
Sitä odotellessa, mukavaa viikonloppua!

16 comments :

  1. Ihania, ihania kuvia ja hyvin osuvia mietelauseita. Varmasti hyvää iltalukemista.

    ReplyDelete
  2. Tulisi jo kevät! Otsa hiessä on taas rämmitty umpihangessa koirien kanssa... Samalla kun putsasin jättiläismäisiksi lumipalloiksi muuttuneita koiria, laskin päiviä huhtikuun alkuun.

    Elisabeth Sheldon totesi todella osuvasti tuon: "Itse mieluummin kohtaisin kuoleman kukkatarhassa, kaatuen rähmälleni vuorineilikkamättääseen, jos se ei ole liikaa vaadittu."

    Minun tuurillani heitän veivini kompostin viereen naama vesiämpäriin, mutta kunhan edes puutarhassa!

    ReplyDelete
  3. Pääsisipä puutarhamatkalle. Ostin ensimmäiset siemenet jo. :)

    Ihania nämä pikkupakkapäivät! Kisutkin nauttivat korkealla. :)

    ReplyDelete
  4. Tiina; Niin, kelpaisi toipilaallekin lukemiseksi!

    Sanna; Voi kööh. Kissat ovat siitä ihania että menevät rämpimään ihan itsekseen, tai jättävät rämpimättä. Minustakin Sheldonin teksti oli niin hyvä, että höröttelin ääneen.

    Tuire; Kyllä tässä kevättä kovasti odotellaan... Kauhistuneena näin eilisen hesarin (tämänpäiväistä en ole vielä hakenut rannasta) lämpötilaennusteet ensi viikon torstaille, jotain -10 (Turussa)! Äääh, eeiiiii...
    No siihen on pitkä aika! Sen täytyy vielä muuttua!

    ReplyDelete
  5. Kiitoksia ihanista kevätkuvista ja -sanoista:)

    ReplyDelete
  6. Kiitos itsellesi :-) Puutarhajuttuja on niin kiva kirjoittaa kun tietää, että ne ilahduttavat muita puutarhan ystäviä, niinkuin sinua.

    ReplyDelete
  7. Olen Thomas Mooren kanssa samaa mieltä siitä, että sielu ei voi kukoistaa puutarhan puutteessa! Hieno ja viisas mies!

    Muuten Johanneksen isoveli Otto otti viimeisen askeleen puutarhassaan ja kaatui sinne rähmälleen. Ei mikään huono tapa lähteä täältä.

    ReplyDelete
  8. Jestas, joku on oikeasti lähtenyt kaatumalla rähmälleen puutarhassa - toivottavasti johonkin ihanaan kukkapuskaan siis! Ei tosiaan huono asia ollenkaan.

    ReplyDelete
  9. Oi, kevät... kukkia.... aurinkoa... vihreää....

    ReplyDelete
  10. Oi todellakin! Ne tulevat taas, odotas vain ;-)

    ReplyDelete
  11. Ihana tuo alimmainen kuva!!!!!
    Ja aforismit ja erityisesti lumikellot:)

    ReplyDelete
  12. Nuo puiksi kasvaneet rodot ovat niin upeita, toivoisin että tuohon päästäisiin Suomessakin. Englannissa opiskeluaikoina kävin hoitamassa pihatöitä yhdessä isossa yksityispihassa, jossa oli tuollaisia yli satavuotisia alppiruusuja, joiden alitse voi kävellä. Niiden oksia piti jo tukea kepein, etteivät kaadu kukkien painosta.
    Alppiruusun rungoista kasvaa ajan kanssa kauniita, vähän känkkyräisiä ja kaarnakin on pehmeänruskeaa.

    ReplyDelete
  13. Kiitoksia, että jaat lukemaasi meillekin..<3

    Puutarha hoivaa sielua ja kehoa kirjaimienkin välityksellä.. Rauha valtasi mielen tätä lukiessa :)

    ReplyDelete
  14. Vai meni pähkinän kanssa kyttäilyksi ja asemasodaksi talvea vastaan? No voe kehevatsu. Ehkäpä se sieltä kuitenkin pikkuhiljaa aukenee...

    ReplyDelete
  15. Joo... mutta pitää muistaa että näin elonmerkkejä vasta kolmessa puskan lähes sadasta nupusta... kyllä ne sieltä sitten kun tulee taas lämpimiä päiviä!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!