Sunday, 8 January 2012

Nukketalon byroo

Tätä hetkeä olen odottanut. Joka talossa kuuluu olla kunnon lipasto tai kirjoituspöytä (paitsi että minulla ei ole kummassakaan oikeassa kodissa), ja olinkin hankkinut hienoakin hienomman nukkekodin lipaston jo vuosi sitten. Se pääsi makuuhuoneeseen, sillä kirjeiden kirjoittaminen on yksityistä puuhaa eikä sitä voi tehdä muiden hääräillessä ympärillä.
Tämä eilen otettu kuva on jo vähän vanhentunut, sillä viime yönä kylpyhuoneen etuseinä sai hapsuverhon, joten näkymä kylppäriin ei enää ole näin avoin.

Some images of the bedroom, although some alterations were made last night: a curtain to the bathroom so as to bring some privacy, and I carpeted the bedroom with some beige velvet. In a corner of the bedroom is this fantastic bureau, letter-writing being a private business.

Makuuhuone sai viime yönä myös kokolattiamaton sametista ja maalasin makuualkovin takaseinän yläosan, tuo vihreä koko seinän korkuinen tapetti oli liian hallitseva. Seinän alaosassa tapetti toimii panelointina jossa voi kuvitella olevan kiemuraisia kaiverruksia. Tapetin ja maalatun osan väliin tulee tietysti lista, mutta siihen vetämäni kynsilakan pitää ensin kuivua.

Byroon päällä on kirjeitä, kynä ja akvarelleja kansiossa. Huikean kirjesetin ja akvarellikansion maalauksineen löysin Etsystä, tekijä Montserrat Folch. Settiin kuului myös syvennyksessä näkyvä sinettileimasin ja vahapuikko.
Kaikkia näiden upeiden miniatyyrien tekijöitä en edes muistakaan, suuri osa on Nalle- ja nukkemarkkinoilta Helsingistä. Kirjeen vieressä olevan lyijykynän ja lipaston päällä olevan kissasäästölippaan (siinä on raha-aukko!) tekijä on Mirkan miniatyyrit, hän myy tekemiään minitavaroita nukketalomarkkinoilla ja -tapahtumissa. Tiikerituoli on kuusenkoriste Stockalta.

There are some truly fabulous miniatures in my dolls' house, such as this letter writing set and a portfolio of watercolours from Montserrat Folch. The pencil is made by a Finnish artist Mirka. The bureau itself is quite something. Every drawer opens, of course.

Pienen, kirjaimellisesti, käsityksen koosta saa tästä kuvasta mihin olen tunkenut nakkisormeni.
Nyt lupaan jättää miniasiat hetkeksi (ehkä) ja kirjoittaa muistakin asioista (ehkä)! Hyvää pyhää!

23 comments :

  1. Minkähänlainen sitten tämän minitalosi puutarha on? Joko on suunnitelma laadittu ;).
    Minua ei mineilysi haittaa yhtään. Mukava katsella kaunista.

    ReplyDelete
  2. Tuollainen lokeroitu ja lukusilla laatikoilla varustettu työpöytä olisi toimiva isokokoisenakin?
    Minimaailma on varmasti kutkuttavan ihastuttava! En uskalla edes haaveilla sellaisen luomisesta, kun on jo muutenkin monenlaista tekemistä kyllikseen.

    ReplyDelete
  3. Tämä on melkein kuin oikea koti, tavaroitakin "lojuu" kirjoituspöydällä ihan kuin joku olisi ne siihen jättänyt. Kiinnitin heti huomioni tuohon lyijykynään. Kirjoituslipasto on ihastuttava.

    ReplyDelete
  4. Oi ieeee, minen kestä!! Kaikki on niin kovin söpöä, ihanaa ja tarkoin mietittyä. Stockalla myydään aika päheitä kuusenkoristeita... Voit kirjoittaa seuraavankin postauksen nukketalosta, ei haittaa :D

    ReplyDelete
  5. Ieeeee! :-D
    On tämä sellaista, että todellakin menee yöunet. Kun sitten kun raaskii lopettaa näpertelyn niin on vielä laitettava minitalon valot päälle ja ihasteltava sitä ainakin parikymmentä minuuttia. ja sitten kun menee sänkyyn niin johan alkaa ideoita pyöriä mielessä.
    Ei tämä kerros minun silmissä vielä kovin hyvä ole, kun ne listat puuttuvat vielä... katto- ja jalkalistoista tulee juuri se viimeinen silaus, että huoneet näyttävät oikeilta.

    Puutarhaan on sellainen suunnitelma ettei sitä tule. Kun tämä talo täyttää koko sen pöydän minkä päällä se on, laidasta laitaan, eikä tähän saisi, vaikka mahtuisi, sellaista puutarhaa joka olisi kissojen tassuilta turvassa.
    puutarhaprojekti tulee joskus erikseen, siihen on jo suunnitelma ja jopa joitakin tarvikkeita!

    Ottaisin tuollaisen kirjoituslipaston ihmiskoossa vastaan innosta kiljuen jos sellainen eteen tulisi :-D Mutta hinnassa taitaisi olla ainakin yksi nolla perässä tähän verrattuna, ellei kaksi...!

    ReplyDelete
  6. Ihana tuo kissasäästölipas! Kauniin kastelukannunkin kuvasta bongasin, mutta mikä on tuo esine mikä on sen vieressä?

    ReplyDelete
  7. Tuo lipasto on oikea kruunu nukketaloosi. Voi kunpa tuommoisen itsekkin omistaisi. Ihana kun otit yleiskuvan, sain hahmotettua kokonaisuuden. Ihanan näköistä. Nukketalon rakentamiseen ja sisustamiseen voisin itsekkin hurahtaa. Parempi että pysyn nyt näissä neulomisissa.

    ReplyDelete
  8. Todellakin, mikä ihanuus!! Oletkohan malttanut nukkuakaan, kun olet noin paljon ahertanut:) Onneksi noita minitalojen työmaita ei pakkaset haittaa:D

    ReplyDelete
  9. Tuo on ihana ja ihanammaksi vaan koko ajan muuttuu! ♥

    ReplyDelete
  10. Voi ei, Myrsky, noinkin lyhyeen lauseeseen onnistuin tekemään kirjoitusvihreen. Se on siis TONTTU!

    Inkivääri; Niin, eikö olekin! Arvaa kuinka usein avaan talon ja vain katselen kaikkea? Ehkä kerran tunnissa :-D

    Maiju; Niin on, ihana lipasto! Voi kun tuollaisen saisi oikeastikin. Tosiaan, ehkä pelkistä huonekuvista ei tajuakaan mitä missäkin on ja miten talossa kuljetaan :-)

    Rakkauden talon Paula; Niin juuri, kuin unelmista suoraan!

    Taina; Pakkaset ei haittaa, eikä se, että on yö kun naapurit ei häiriinny tästä remontista ;-)

    Naukulan Mamma; Niin, ja kohta muutun itsekin miniksi ja muutan tuonne, tervetuloa mukaan! Pitää vain ensin keksiä se ihmejuoma millä kutistuu. Mutta odotan ensin että sänky tulee taloon, että pääsee nukkumaankin.

    ReplyDelete
  11. Kylläpä on kaunis lipas .
    Ihana on sinun nukkekoti.

    ReplyDelete
  12. Mäkin haluan muuttua miniksi ja tulla kylään! Toivottavasti Mustikin muuttuu ja pääsee mukaan. Ja Ransu, mutta erityisesti haaveilen mini-Mustista.:)

    ReplyDelete
  13. Ooh, miten ihana byroo ja talohan on muutenkin täynnä kivoja yksityiskohtia. Mäkin olen odottanut yleiskuvaa. se oli kiva nähdä. Tulee kyllä haukattua ilmaa sillee "oooh"-tyyliin kun on totta puhuen tosi vaikuttava ja tarkasti tehty!

    ReplyDelete
  14. Sylvi; Kiitos :-)

    Elämäni matkat; :-D Kiitos!

    Jenni; Tervetuloa! Musta minihuopakissani Hercule sai pienen valkoisen läntin kaulaan, mutta eihän se silti ole Musti. Musti on nyt elementissään tutkimassa tiluksia, en tiedä suostuisiko se ottamaan nukketalon tontikseen. Kyllä kai, se on niin joustava ja hyväntahtoinen kaveri :-)

    Dahlia; Kiitos! En ollut itse tullut ajatelleeksi, että yleiskuvakin on silloin tällöin paikallaan. Mutta onhan se, jos taloa ei pääse katsomaan livenä niin se pitää hahmottaa kuvista.
    Yksityiskohdat on tärkeitä ja niitäkin on kiva tehdä, lisäksi niitä voi aina täydentää toisin kuin seiniä ja lattioita!

    ReplyDelete
  15. Voi apua miten ihana lipasto ja kaikki muu pikkutilpehööri (valkoinen kissasäästölipas!) :) Mitä nuo kylppärin ovensuussa näkyvät kaakelit/listoitus oikeasti on?

    Ja kiitos vastauksesta, kun aiemmin kyselin nukkekotikirjoista!

    ReplyDelete
  16. Ooh. Sen tuhannennen miljoonannen kvadriljoonannen kerran.

    ReplyDelete
  17. Huomenta vain ja kiitokset kommenteista!
    Heidi, ne kaakelit ovat oikeita lasitettuja minikaakeleita, niitä myydään askartelutarvikekaupoissa kuten esim. Helsingissä Hobby Point. Koko on 3 x 3 mm mutta paksuus on noin 2 mm, eli hyvin paksu. Kynnyksen päälliseen liimasin pieniä (mutta edellisiä vähän isompia) lasikaakeleita, samasta liikkeestä.

    ReplyDelete
  18. Löysin tänne ihan sattumoisin kun yritin googlettaa ihan jotain tapettiprinttiä omaan nukkikseeni. Ja mikä ihanuus täältä löytyikään! Blogistania on täynnä hurjan paljon uusia nukketaloja, joista itselläni ei ole "harmainta hajua". Onnea talollesi ja mukavia mineilyhetkiä sen kimpussa :D T.Anja & Kuuralehdon väki Pohjan perukoilta

    ReplyDelete
  19. Huomenta Anja!
    Niin, tämä ei valitettavasti ole varsinainen miniblogi, vaan mineily tuli elämääni vasta reilu vuosi sitten. Minipostauksia tulee harvakseltaan. Kiva kun kävit ja jätit merkin itsestäsi, niin löydän omaan blogiisi!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!