Sunday 26 September 2010

Mekin kuulutaan tänne

Äskeisessä postauksessa ei ollut mitään meistä.

Ei niin. Kyllä mekin täällä kaupungissa ollaan, vaikkei tykätä.
Tai, on tää ihan ok mutta sais päästä ulos enemmän. Varsinkin kello 00.00 kun alkaa Mustien Panttereiden virallinen ulkoilukausi. Silloin vaadin ulos mutta mamma ei tajuu. Se ei lähde mun kaa silloin ulos!
Mamma kompensoi antamalla usein maksaa ja muuta hyvää. Saa se yrittämisestä pisteitä.

Se aika kun me ei syödä, haluta ulos, maata mamman hiirikäden päällä tai kytätä ikkunalla, me nukutaan. Ja nukutaan. Ja venytellään.

Cats in the city – they sleep.

11 comments :

  1. Voisin kuvitella että kissat panee hanttiin kun laitat niitä häkkiin kaupunkiin menoa varten. Vai lähtevätköhän sinne kuin lomalle, emäntä antaa sapuskat nenun eteen, ei tartte juosta niiden typerien hiirien ja myyrien perässä, mahtavat ajatella!

    ReplyDelete
  2. Kyllä ne paneekin, ne on otettava sisälle hyvissä ajoin, ei ne sitten tietenkään sillä hetkellä huutelemalla tule jos ovat juuri ulkona, vaikka usein tulevatkin kun kutsutaan. Olen varta vasten aina laittanut ne häkkiin lempeästi ja varmasti, silleen, etteivät ne koskaan ole päässeet karkuun vaan aina on joutunut lopulta häkkiin vaikka kuinka pyristelisi siinä oviaukolla, niin - koputan puuta - aika kivuttomasti se käy.
    Minulla on varmaan maailman kilteimmät kissat sitäpaitsi ;-)
    Juu on se niin että kaupungissa minä paahdan töitä yöt päivät ja kissat on löhölomalla.

    ReplyDelete
  3. Voi teitä poloisia. Toivottavasti pian pääsette taas saareen! :-)

    ReplyDelete
  4. Komeat potretit pojista! Ovatpa tosiaan ilmeiltään kuin ilves ja pantteri :) Hyvää löhölomaa kattipoitsuille!

    ReplyDelete
  5. Ransu ei sitten kuitenkaan kai kauan viihdy kaupungissa? Luin juuri uutisen, että hän rakentaa omaa taloa, Ransulaa: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Pikku+Kakkosen+Ransu+saa+oman+talon+Pirkkalaan/1135260444307

    ReplyDelete
  6. Kah, todella. Ransujen yhdennäköisyys on ilmeinen. Tai, siksihän Ransun nimi on Ransu...

    Joo! Mä voisin mennä tonne harjakaisiin KUNNIAVIERAAKSI.
    Ransu Karvakorva

    ReplyDelete
  7. Mustiiiiii! RANSUUUUU!!!
    Hauuuuuuuuu!
    Tajusin eilen illalla, että kissat saa seikkailla VAPAINA! Naapurin katit seuras meitä kotiovelle asti. Nyt ootan vaan koko ajan ovella, että koska pääsen ulos moikkaamaan niitä...tiiän että ne oottaa jossain tuolla ulkona mua!

    ReplyDelete
  8. Hauuu??? (Ransu)
    Hau! Mä osaan koiraa! (Musti, puskee) Kurnau!
    Joo PAITSI täällä kaupungissa. Ihan tyhmää. Kyllä me osattais takas kotiin ja osattais mekin seurata koiria kotiovelle asti ja oltais siellä kyttäämässä tassu valmiina sua! Siis ihan sellaista toverillista läpsäytystä varten vaan.

    ReplyDelete
  9. Hyvää tekee venyttely ja hyvä on myös nukkua. Kuka näkee unia myyristä ja kuka koirista, Saaripalstasta nyt ainakin.

    ReplyDelete
  10. Voi mitä kissanpäiviä! Saisinpa minäkin löhöviikon. :)

    Kattolevytaideteos on ihana.

    ReplyDelete
  11. Vähänkö olisi ihanaa olla kissa, siis tuollainen hemmoteltu kotikissa. Löhöviikot kansalaisille pitäisi olla lakisääteisiä.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!