Tunnaritunnelmissa

Voihan vimpulan pimpula. Mustetta ruudulla -blogin S antoi tunnustuksen Saaripalstalle muun muassa siitä, että täällä oppii uutta. No mutta, sehän on hienoa! Saaripalstan toinen "S" kiittää!
Seuraavassa pyydän anteeksi niiltä jotka eivät joka kuukausi jaksa lukea seitsemää tunnustusta minusta. Valitsin aiheeksi kaupunkiasunnon, sillä olemme kissapoikien kanssa nyt kaupungissa työni takia.
Ja tämä pitäisi antaa eteenpäin seitsemälle. Niin monella on tämä jo ollut, että katkaisen omalta osaltani ketjun tähän mutta annan muuten vain halin jokaiselle ihanalle blogille jonka tiedän!

Kaupunkiasuntoni on 1970-luvun alun betonilähiökerrostalossa. Muutto on edelleen vähän kesken, sillä käyn täällä vain työni puolesta ja heti kun voin, nostan kytkintä kohti länttä ja sen saaristoa.
Rakastan vanhoja astioita, varsinkin sellaisia, joiden kuviot puhuttelevat niinkuin tämä käsinmaalattu marokkolainen kuppi, Iittalan Taika-astiat ja tietysti äidiltä saadut perintöastiat.

Askeettisuus ei kohdallani tule kysymykseen, sillä minua huvittavat niin monet pikku hahmot ja haluan ympäröidä itseni niillä. Nämä hiirulaiset asustavat makuuhuoneen kirjahyllyssä, korkealla kissojen ulottumattomissa. Kirjahyllyissä on kuivuneita kotiloita, sillä ne ovat venevajani vanhoja lattialankkuja.

Olen isäni tytär siinä, että minäkin uskon, että taidetta voi tehdä itse ja sen ei tarvitse olla vakavaa. Todistukseksi mielipiteestään isäni toi työmaalta räjäytyksessä käpristyneen kattolevyn, johon äiti ja sisko liimasivat muovisia pikkueläimiä. Olin vaahtosammuttimen kokoinen. Nyt nykytaideteos on olohuoneeni paraatipaikalla.

Taulun alla on isäni vanha flyygeli. Isäni muutti äidin kanssa yhteen ja toi flyygelin taloon. Kun isä kuoli, koin, ettemme yksinkertaisesti voi myydä flyygeliä. Tämä ei valitettavasti tule koskaan mahtumaan kotiini saareen, joten se on tuomittu elämään kuivailmaisessa betonitalossa ja kärsimään, mikä harmittaa. Soitan flyygeliä rikollisen harvoin.

Miksi kaikkia koriste-esineitä pitää pitää jatkuvasti esillä? No kun ne ilostuttavat...
En sentään ole siinä pisteessä, että joulukoristeet roikkuisivat katosta kesät talvet. Olen käynyt sellaisessa talossa Yhdysvalloissa kesällä ja se oli outoa. Joku voi tosin olla sitä mieltä, että nuo punaiset possut olisivat jouluisia.

Pidän fikan, kahvipaussin, bakelseineen joka iltapäivä. Ei voi olla liian kiire. Yleensä bakelset ovat hieman parempaa tavaraa kuin digestivekeksit!

Jossain vaiheessa aloitin jonkun remontinkin, mutta se on hieman kesken. Makuuhuoneen reunat laatoitin ja laitoin niiden keskelle jääneeseen syvennykseen maton. Mutta tuo parketin valkovahaus... hmm.
Lisäksi olen viluvarvas, kuljen kesät talvet villatohveleissa. Voisi näköjään hankkia uudet.