In the wardrobe

The house had a lot of furniture in it. The bedroom wardrobe was in the entrance hall, stained and full of old junk, some not even that old. It also had an interesting writing on its door: Manager S. Heinonen, 1967-1968, evicted – beware of the same fate.

Makkarini pieni vaatekaappi oli eteisessä, likainen ja hyllypaperein vuorattu. Kun poistin rojut ja paperit, oven sisäpuolelta paljastui sanoma:

"Johtaja Seppo Heinonen 28.7.1967 - 31.8.1968. Hääretty. Varokaa samaa kohtaloa."
Joku aikaisempi vuokralainen on signeerannut oveen J. Sartti (tai vastaavaa) ja vuosiluvun 1955. Kaappi on suht kevytrakenteinen, lienee ollut turkulaisessa vuokratalossa ennen saareen tuloaan. Se on varmasti ajalta, kun kevyempiä huonekaluja alettiin valmistaa teollisesti; vaneri oli keksitty. Kaapin takaseinässä on lähetyslappu, josta paljastuu, että sen on valmistanut tammisaarelainen Karl Sundström's snickeri ja se on lähetetty K. Saloselle Yliopistonkadulle Turkuun. Päivämäärää ei ole.

I can see some don't want to share their beds with cats. Why, I don't mind. I can't pretend to be spotlessly clean myself!

Nyt kun ulkona paukkuu tuuli, on ihanaa käpertyä viltin alle sänkyyn. Kissat ovatkin jo siellä valmiiksi. 
Vaatekaapin vieressä on vanhan talon vintiltä löytämäni pienen pojan merimiespaita – taloni emäntä, rintamamiestalon rakentaneen Algotin äiti oli ompelija. Hänellä oli neljä poikaa joten voin kuvitella heidän kaikkien pitäneen paitaa vuorollaan. Hienot on ompeleet ja tereet, vaikka paita on tietysti nuhjaantunut. Sen alla on isoäitini vanha rippimekko. 
En kai voi kuvitella elämää ilman merkkejä menneistä sukupolvista. Sitäpaitsi olen nähnyt kuvia isästäni ja hänen veljistään sodan aikana lammen rannalla samanlaiset paidat päällään, Aku Ankka -paidat olivat ilmeisesti suurta muotia.