Monday 6 August 2012

Kuumuudessa kärvistelyä

Heinäkuu oli varsin sateinen ja viileä. Hortensiat viihtyivät. Endless Summer teki enemmän ja suurempia kukintoja kuin koskaan ennen, tosin puska on vasta pari vuotta vanha.

Endless Summer asustaa rintamamiestalon eteläseinustalla. Varhain aamulla ja illalla tässä on varjo, mutta aurinko paahtaa koko kriittisen keskipäivän.
Tuossa edustalla on muuten se kaksimetrinen 'Forelock'-laukkahujoppi. Hortensian vasemmalla puolella kasvaa koreaköynnöskuusama, jolle laitan köynnöskaaren. Sen avulla hortensian pitäisi saada varjostusta.

July was wet and cool and hydrangeas thrived.

Nyt, kun lämpötilat ovat omasta mielestäni muuttuneet vihdoin siedettäviksi, alkavat kasviparat lurpottaa. Endless Summer vaatii, että kannan sille vettä kastelukannulla päivittäin. Myös edessä oleva ruusu 'The Pilgrim' nuokuttaa kukkiaan, vaikka ruusut ovat usein hyvinkin paahteenkestäviä!

Luin muuten jostakin, että Endless Summerille on tyypillistä tämä kukkien monivärisyys: on sekä pinkimpiä että violetimpia kukintoja samassa pensaassa. Aika hauskaa!
Iltapäivällä pitäisi sateen alkaa. Kai siitä täytyy taas olla iloinen puutarhan puolesta. En ole ottanut kuvia niistä hortensioista, jotka eivät vielä kuki, mutta kerrottukukkainen pallohortensiakin lurpottaa kokonaisia versoja ja samettihortensia, jonka sentään älysin siirtää kasvamaan paahteesta varjompaan, nuokkuu myös.
Ja on eräs toinenkin, joka ei nyt niin kovin paisteesta perusta...

... Ransu viihtyy tiiviisti talon pohjoispuolen betonirapulla. Ilme on siinä tavallisesti tyytyväinen, nyt menivät kulmat kurttuun sillä paijailin Mustia.

If my hydrangeas could, they would surely join Ransu on the north side of the house!

Sopivan lämpöistä päivänjatkoa!

24 comments :

  1. Vettä joudut todellakin kantamaan kukkasille nyt enemmän jos päivät jatkuvat näin helteisinä.
    Männikölläkin elokuu muuttunut helteiseksi. Kesäkuussa kiusasivat hyttyset, nyt kiusaa paarmat ja kärpäset.
    Eilen meillä tuli puolenpäivän jälkeen puolentunnin sadekuuro ja ukkonen jyrähti kerran ja sitten taas aurinko alkoi paistamaan. Minä tietysti mietin riittikö sade sienille, tänään käyn katsomassa illemmalla nousiko niitä sateen myötä yhtään ylös.
    Kaunista elokuun Sailalle, Ransulle ja Mustille!
    (ps. kai sentään rapsutit Ransuakin?)

    ReplyDelete
  2. Oikein hyvät ja jämäkät mielipiteet oli teillä kaikilla tuolla edellisessä postauksessa :)
    Vai lurpottavat teillä siellä jo kukat ja Ransu!
    Täällä ei edelleenkään ole lurpottamista pelkoa. Iltapäivällä pitäisi taas alkaa sataa... mutta ei se haittaa, keitän sitten mansikka-raparperimehua, ihan hyvää sadekelihommaa on se.
    Hortensiasi on varsin komea ikäisekseen ;)

    Ihana ilme Ransulla, jouduitkos paljonkin rapsuttelemaan, että sait hänet taas hymyilemään ?

    ReplyDelete
  3. Voi Ransua, ei saa olla mustis :) Mukavia löhöilypaikkoja hänellä onneksi on, vaikka tyttövajausta ilmeneekin, hihi. Koitan saada Ellintuoksuisen paketin tällä viikolla postiin.

    Hortensia on upea, värivaihtelut tuo siihen kivaa elävyyttä!

    ReplyDelete
  4. Meillä pitää aina molempia kisuja hyväillä ja kehua vuoronperää! Lisse on tarkkana, ettei Vennin hajuisella kädellä tulla koskemaan, että sitten joko pestään tai sitten eri kädellä kumpaakin! :)

    ReplyDelete
  5. Oi miten upeita hortensioita. Endless Summerini kukki jo alkukesästä pienesti ja aloittelee nyt uudestaan. Onko sinun hortensiallasi kovin aurinkoinen paikka? Vai on Ransu mustasukkainen :)

    ReplyDelete
  6. Raaaansu, kelpaako sulle tuplapusku korvaukseksi Mustin saamista silityksistä? *pusku!* *pusku!* Nuin, hoidettu!

    ReplyDelete
  7. Voi Ransu, kyllä se isovelikin niitä silityksiä ansaitsee. Älä suotta mökötä!

    ReplyDelete
  8. Maiju; Kohta pitäisi sateen jo alkaa, mutta vielä ei ole kovin harmaita pilviä näkösällä. Aurinko kyllä meni pilveen, eli ehkä se sieltä...
    Ransu saa varmasti Mustia enemmän rapsutuksia koska seurailee minua yleensä jossain ihan lähistöllä.

    Suvikummun Marja; Täällä lurpotetaan edelleen, mutta helpotusta pitäisi olla luvassa koko illan ajan!
    Ransu hymyilee taas hyvin pian, ei se kauaa jaksa eikä muista mököttää.

    Inka; Ellintuoksuinen paketti, jee! Minustakin tuossa hortensiassa on kivasti monta sävyä, silti yhtenevästi.

    Tillariina; Voi noita kissoja :-D

    Cheri; Vai kukki sinulla jo kertaalleen? Minulla ei, nuput vain pullistuivat pitkin kesäkuun loppua ja siiten heinäkuussa alkoi kukinta, nyt se on oikein parhaimmillaan ellei tuota lurpotusta lasketa. Kyllä tuossa on kuuma paikka ja paahteinen koko keskipivän ajan, mutta toisaalta hyvä talvenkestävyyden kannalta.

    Musta ja Harmaa; Kiitos! Puskut tuli tarpeeseen. Me käytiin äsken mamman ja Mustin kanssa rannassa ja Musti kiusas mua koko matkan! Ei olis antanut mun olla mukana koska se haluais omia mamman mutta sitten mamma tuli aina ja pelasti mut. Se on mun sankari! RANSU

    Myrsky; Isoveli on tiellä! se häiritsee mun elämää mamman kanssa! RANSU

    ReplyDelete
  9. Voi ei, onkohan Ransu yhtä mustasukkainen kuin Ester meillä :D

    Ester ei nimittäin yhtään pidä siitä, että poikia paijaillaan. Ei edes silloin, kun se on ensin saanut itse rapsutukset ja saa vielä toiset rapsutukset poikien jälkeenkin!

    ReplyDelete
  10. Eri sorttimenttiset hortensiat ovat kyllä nättejä.
    Itse ostin keväällä ruukussa olevan pinkin hortensian,jonka lajista ei ole minkään maailman hajua,joten en oikein tiedä uskallanko istuttaa sen syksyllä maahan vai yrittääkö talvettaa viileässä...

    ReplyDelete
  11. Elina; Vai on Esteri-emäntä sellainen :-D Meillä molemmat pojat ovat mustasukkaisia jossain määrin, toisinaan elämä on aikamoista mustasukkaisuusdraamaa.

    Katja; Hortensioita voisi hankkia lisää, mutta niille täytyisi löytyä paikka, jossa on kesällä tarpeeksi varjoa ja kosteutta, silti en usko, että ne kestäisivät talvimärkyyttä. Siksipä en nyt siirrä Endless Summeria tästä mihinkään, vaikka se helteellä kärsiikin. Kohta on taas sopivan raikas ja vetinen syksy sille...
    Tuo onkin ikuisuuskysymys, istuttaako maahan vai eikö. Toisaalta luulisi, että juuristo voisi paremmin maassa. Kunhan se vain kestäisi talven!

    ReplyDelete
  12. Todella kaunis hortensia! Mulla ei ole nyt yhtään, mutta ihailin just tänään ystävänikin sinistä hortensiaa. Tuossa on kyllä montaa eri sävyä, aivan hurmaava! Mukavaa elokuista päivän jatkoa! ja Ransulle terveisiä!

    ReplyDelete
  13. Voisin ottaa lurpottelijat meille hoitoon. Täällä kun vettä tulee ihan yli oman tarpeen. Nyt tälläkin hetkellä.

    ReplyDelete
  14. No, ei sinun kauan tarvitse vettä kantaa. Lupailevat jo viileämpiä ja sateisempia kelejä.
    Minulla on myös endles summer, joka on ruukussa ollut jo pari vuotta. Tänä vuonna siinä on ensi kertaa molemmanvärisiä kukkia. Aiemmin oli vaan valeanpunaisia. Aion uusia meidän sisääntuloa ja siihen voisi tuon nyt sitten lopullisesti istuttaa. Isojen ruukkujen siirtely on aika hommaa.
    Muuten keltakaunokkisi on tosi hauskannäköinen ilmestys.

    ReplyDelete
  15. Riitta Sinikka; Kiitos! Hortensiat ovat aivan ihania ja tämä pysyy huomattavasti pienempänä kuin jättikokoiseksi lopulta kasvava syyshortensia. Entisen kotini naapurin pihalla siitä oli suorastaan tullut kolmimetrinen puu.

    Susanna; Voi ei, taasko siellä sataa. Vaikka menee se niinkin päin, että olen katsonut kun säätiedotus lupaa upeita säitä sinne itään ja tänne lounaaseen sateita. Mutta tämänpäiväinen kolmelta alkava sade ilmeisesti peruttiin, sillä nyt paistaa vielä aurinko. Yöksi luvataankin nyt ukkosta, jännittävää!

    Irene; Ruukkusouvi on tosiaan hankalaa. Oman kokemukseni mukaan tuo on viihtynyt talvet mahtihyvin kohtuullisen tuulensuojaisessa paikassa ja talon eteläpuolella. Ei siihen hirveän hyvin lunta kerry, mutta ilmeisesti tarpeeksi.
    Näin minäkin epäilin, että vasta hieman iäkkäämmän puskan kukkiin tulee useita värejä, kun aiemmin ne olivat selvästi yhtenevän väriset.

    ReplyDelete
  16. Jos MuTSi paijaiLee Eikkaa, niin mä meen heti väliiN vaatimaan rapsutuKsia. Eikka teKee saman mulle. Ainoo tyyni on Sulo.

    ReplyDelete
  17. Teilläkin on mustankipeitä poikia, Sulo on itsevarma tyyppi ;-)

    ReplyDelete
  18. Kolmiodraamaa Pantteripalstalla! Hurmuri iskenyt silmänsä myös talon emäntään :)

    ReplyDelete
  19. Heh juu. Ongelma on siinä, että Hurmuri on aikamoinen mammanpoika, mutta niin on Isäntäkin (vaikka ei haluaisikaan sitä yleiseen tietoon). Siinä sitten kyräilevät toisiaan.

    ReplyDelete
  20. Kauniit hortensiat,
    Meillä ei tahdo värihortensia kukkia.
    On kaksi sinistä, mutta en tiedä mikä syynä kun eivät kuki,
    Täälläkin on ruvennut taas tänään satelemaan.

    Mukavia päiviä sinne teille! ♥

    ReplyDelete
  21. Hurmaava tuo Endless Summer -hortensiasi. Minäkin istutin Koskelle mustilanhortensioita aika aurinkoiseen paikkaan viime syksynä. Koko kesän ne ovat näyttäneet terhakoilta ja kukkivat parhaillaan kauniisti, ainakin viime viikonloppuna jäivät kukkimaan, kun lomani päättyi ja lähdimme. Lieneekö paikka huono, kun on aurinkoinen? Olen lukenut myös, että hortensioille ei saa antaa kalkkia.
    Hurmaava on myös kurttukulmainen Ransu!

    ReplyDelete
  22. Sylvi; En tiedä, mikä on syynä siihen, etteivät kuki. Olen antanut tälle jotakin ravinnetta (muistaakseni) alkukesällä, mutta kyllä se kukki jo viime vuonna, tosin paljon vähemmän.

    Paula; Aika näyttää... ei kai hortensia ihan varjossakaan viihdy, mutta se on käsittääkseni tyypillisesti sellainen pensas, joka viihtyy puiden alla lehvien varjossa, niin kuin alppiruusukin.
    Tuossa kun on kuumaksi menevä seinä takana, se voi olla vaikea paikka. Täällä on kalkkipitoinen maa muutenkin, mutta se aiheuttaa näille värikäskukkisille enemmän vaaleanpunaisia kuin sinisiä kukkia. Ei kai kalkista muuten kasville haittaa ole, se on vain esteettinen kysymys. Mustilanhortensian kohdalla ei edes tarvitse miettiä haluaisiko kukista sinisiä vai punaisia ;-)
    Ransu on aina yhtä hassu.

    ReplyDelete
  23. No selvisipä se hortensian kaksivärisyyskin!

    Ransun vieressä portaalla on huikean kaunis ruukku(?)! Ooh ja aah.

    Jaan muuten kasviesi ja Ransun kuumuudessakärvistelyn... uh, että onkin ollut kuuma.

    ReplyDelete
  24. Voi ei. Kunpa kaikki vain nauttisivat, on ikävää kun toiset kärvistelevät. Minusta vasta nyt on kunnolliset kesälämpötilat, paitsi että silti illalla tarvitaan villatakkia. Mutta eihän sellaista Suomessa kuulu olla oikeasti, että kesäiltana olisi kuuma... huokaus.
    Kuule, tuo ruukku (se patinoituneenkuparinvihreä) on nettikauppani valikoimissa, teen sinulle siitä sellaisen tarjouksen, josta et voi kieltäytyä. Billnäsissä myin noita parin euron kappalehintaan, saat Billnäs-tarjoushintaan jos haluat, tuon esittelykappaleen näytille kun seuraavan kerran tavataan. Se on kyllä metallia, jos keramiikkaa odotit.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!