Valinta ei ollut helppo, sillä elän vanhojen rakkaiden romujen keskellä. Eikä valintaani edes hyvällä tahdolla voi kutsua romuksi, niin kuin ei kenenkään muunkaan rakasta kalustetta.
My blog got a "name your most precious piece of furniture" -challenge. I live among precious old bits, precious perhaps only to me, but most precious of all is my dear dad's old grand piano.
Pidän pianonsoitosta itsekin, soitan vain harmillisen harvoin. Kun ei enää soita päivittäin tai edes viikoittain, tuntuu koskettimien äärellä siltä kuin käsien tilalla olisi kaksi paketillista nakkeja. Nyt kun kaupunkiasunnon eteisremontti on valmis ja flyygelin päällinen ja alunen vapaat eteiskaappien romuista, lupaan virityttää flyygelin ja soittaa ahkerammin.
Flyygelin yllä on isäni taidetta, rakennuksen räjäytystyömaalta löytynyt vääntynyt kattopelti johon on liimattu meidän lasten muovisia eläimiä. Taulu toteutettiin yhdessä isän, äidin ja isosiskon voimin, itse taisin olla silloin vielä liian pieni. Sellainen oli isäni.
Haaste matkaa täältä eteenpäin Irenelle Vironperään ja Mamma N:lle Muistikirja-blogiin.
.JPEG)
.jpg)
Koskettava tarina flyygelistä! Eihän tuosta todellakaan voi luopua. Ikinä.
ReplyDeleteEnsimmäinen haaste Muistikirjalle :), sepäs jännää.
Ei tuommoisesta "romusta" voi ikinä luopua. Hyvä että sinulta löytyi tilaa sille. Ja toivon mukaan sinulta löytyy nyt sille aikaakin!
ReplyDeleteMamma N; Odotan jännityksellä mitä sieltä tulee...
ReplyDeleteMyrsky; Itse asiassa minulla ei ollut sille mitään paikkaa, vaan piti hankkia asunto. Ajattelin, että jos pystyn hankkimaan vain pienen yksiön niin sitten nukun flyygelin alla, mutta onneksi löytyi erittäin edullinen kaksio! Toivotaan että aikaa on. Nyt kun lupaus on blogissakin kuulutettu, niin täytyyhän se pitää.
Selailin täällä blogisi vanhoja kirjoituksia. Ihania kirjoituksia =D
ReplyDeleteTähän fluugelin elämään oli kirjoitettava miten mielessä sykähdytti isäsi aarre.
Ihanaa että sen säilyttäminen kirposi ajatuksiisi jopa nukkua sen alla tilanpuutteen sattuessa.
Asenne ja tahto ovat kohdillaan sinulla =D
Taulun tarina on myös houkuttava. Tuo jää mileneeni ja joskus jossakin vaiheessa ehkäpä se ideana löytyy vielä meidänkin seinältä jonkain omana versiona.
Kiitos että kirjoitat ihanaa blogiasi!
Kaunis vaalittava muisto isästäsi! Hellyttävästi kerroit isäsi rakkaasta harrastuksesta.
ReplyDeleteTuo taulu on muistorakas!
Ransu ja Mustikin osaavat tottakai soittaa Chopiniä masurkkoja, eikö vain?
Matonkude; Kiitos sinulle kauniista kommentistasi! Aika usein kai asiat menevät hassusti päin, niin kuin se, että täytyy hankkia asunto flyygelille, tai lapsille, jotka äkkiä vain putkahtavat, tai vaikkapa jollekin kasville ;-)
ReplyDeleteErittäin kiva juttu, jos innostutte tekemään omaa taidetta! Isäni ajatus kai olikin, että kuka tahansa saa ja osaa tehdä taidetta, pääasia että itse arvostaa.
Maiju; Ransu tykkää mennä tuonne ylös näppäilemään kieliä, vähän niin kuin harppua soittaisi :-D
Upea esine, johon on latautunut paljon muistoja. Ei se niin paljon tilaa vie kun ajattelee miten paljon musiikkia siihen mahtuu :)
ReplyDeleteOlipa osuvasti sanottu :-)
ReplyDeleteUpea flyygeli ja lämmin muisto isästäsi.
ReplyDeleteOlin kerran opastetulla kävelykierroksella Eirassa, ja opas näytti taloa, jonka ostajat olivat joskus aikoinaan menneet ostamaan flyygeliä mutta ostivat koko talon ja fyygelin myös. Muistui mieleen kertomuksestasi.
Valtavan kaunis flyygeli. Ai, osaat soittaa pianoa. Aina paljastuu jotain uutta :)
ReplyDeleteKaunis katsella tuo flyygeli, tykkkään kovasti myös isäsi taiteesta.
ReplyDeleteMuistorikas flyygeli. Myös kaunis, ja jos sitä vielä soittelee niin ihanat äänet varmaan siitä tulee.
ReplyDeleteArvokas!
Onpa totisesti kallisarvoinen flyygeli-"romu".
ReplyDeletePaula; Vai niin, sepä hauska ja erikoinen kertomus!
ReplyDeleteTiina; No en oikein sujuvasti osaa, nääs ne nakkipaketit :-/
Pirkko; Minäkin tykkään, ja sopivat vielä niin hyvin yhteen.
Sylvi; Flyygelissä on todella kaunis sointi, kunhan sen saa vielä vireeseen.
Päivi; Niin on.
Ihana esine,
ReplyDeleteihana tarina.
Hieno suunnitelma virityttää se ja
sormet.
Me tutustuimme eilen meille muuttavaan uuteen kalustoon, joka on ollut esi-isilläni 1800-luvun loppuvaiheista tähän päivään. Ei puhettakaan, että tuon raaskisi hävittää, jollekin jolla siihen ei liittyisi mitään.
Minusta on ihanaa, että esineillä kuin taloillakin on tarinansa.
Ihanat muistot sinulla ♥ Hienosti sopivat yhteen tuo flyygeli ja tunteella tehty taideteos. Kadehdin kaikkia soittotaitoisia ja musiikillisesti lahjakkaita :) Jatka ihmeessä soittamista!!
ReplyDeleteRva Pioni; Sormet tosiaan, ne kaipaavat virittämistä! Ei suvussa olleita kalusteita voi hävittää, kun tietää kenelle ne ovat kuuluneet ja kuka niiden kanssa elänyt. Minullakin äitini äidinäidinäidin kaappi ja tuoli 1800-luvun puolelta, hyvin tärkeitä esineitä!
ReplyDeleteLinda; Jaa, soittimen omistaminen ja soittotaito eivät välttämättä ole synonyymejä ;-)
Voi ku kaunis flyygeli! En totisesti minäkään ikinä raskis luopua tuollaisesta. Oon myös soittanu pianoa ihan pikkutytöstä lähtien. :) Taito ruostuu aikuisena sen verta nopsaan ettei kärsis olla päivääkään soittamatta...tosin vielä ei ole mun sormet päässy muuttumaan nakkipaketeiksi ;)
ReplyDeleteIhana tarina. Kauniisti kirjoitettu, niin kuin aina. Lukijalle välittyy ilo ja lämpö. t. Pia
ReplyDeletePuutarhuri; Sinä varmaan soitat säännöllisesti... mulla kun saattaa kulua välissä viikkoja ellei yli kuukausikin, etten ole kaupunkiasunnolla, sitten tuntuu että joutuu aina aloittamaan alusta.
ReplyDeletePia; Kiitos.
Onpa kaunis soitin!
ReplyDeleteIsäsi on ollut oikea aarre.
t.Leena ja Pojat
Kyllä, isäni oli aarre ♥
ReplyDeleteIhana tarina, kiitos kun jaoit sen kanssamme:)
ReplyDelete♥
ReplyDeleteHienoa,että olet voinut säilyttää isäsi vanhan soittopelin.Etenkin,kun kyse ei ole ihan mistään pienikokoisesta esineestä.
ReplyDeleteIsäni on onneksi elossa ja toivottavasti onkin vielä monen monta vuotta,mutta nyt jo on monta sellaista esinettä kotonani,jotka isästä ja hänen erinomaisista kädentaidoistaan päivittäin muistuttavat <3
Sepä onkin hienoa, että on ihan isän tekemiä esineitä, tuo flyygelihän ei ole sellainen ;-) Sellaista vaihtoehtoa että en olisi sitä ottanut, ei ollut!
ReplyDelete