Tuholaisia pihalla

Nyt on aika kirjoittaa peuratuhoista, joista olen pihissyt ja puhissut jo jonkin aikaa. Harmistus on ollut niin suurta, että en ole kyennyt kirjoittamaan kokonaista juttua aiheesta kuvineen, mutta nyt kun aikaa on kulunut ja asiaan saanut hieman etäisyyttä, voi siihen jo keskittyä. Tuhot ovat sikäli takanapäin, että nyt ei mikään kasvi enää kehitä uusia nuppuja, joita peurat voisivat syödä, ja pensaat on verkotettu.

Time to write about the Deer Destruction – I must build some wall around my garden, dammit!
They eat dahlias...

Ylläolevassa kuvassa on daaliapuska peurojen käsittelyn jälkeen. Nämä nuput lupailivat kauniita kukkia, joita ei sitten saanut nähdä... Näin käy joka vuosi, tai tämä on vain toinen vuosi kun yleensä kasvatan daalioita. Olin laittanut juurakot toukokuussa suoraan avomaalle, kun esikasvatustilaa ei ole, siksi nämä olivat tulossa kukkaan myöhään, vasta syyskuulla. Saariston syksy on pitkä ja leuto, siitä olisi kiva nauttia pitkään kestävän kukinnan muodossa, mutta kesän jälkeen hiljentynyt kylä saa ilmeisesti peurat liikkumaan pihoilla. En jaksa uskoa, että niiltä loppuisi ruoka metsässä silloin, kun pihoillakin on vielä rehevää.

Sieltä täältä löytyy tekijöiden sorkanjälkiä. Nämä ovat selvästi metsäkauriin jälkiä suurempia, kyseessä on valkohäntäpeura, vaikka meillä on myös metsäkauriita. Peura- ja kauriskanta vaihtelee saarittain, Korppoon pääsaarella Kyrklandetilla kuulemma metsäkauriit ovat pahempia tuholaisia, valkohäntiä ei siellä juuri ole.
Kun kuvasin näitä jälkiä, ohi pyöräili pari naapuria kysyen, mitä kuvaan. Kuvaan todistusaineistoa. Aion haastaa peurat oikeuteen!

Tummalehtinen isovalkolatva 'Chocolate' olisi varsin hurmaava kumppani viereiselle viiruhelpille, ellei se olisi lehdettömäksi kaluttu. Olen huomannut, että koristeheinät eivät maistu peuroille. Ne syövät mieluiten kukkanuppuja ja kauniita lehtiä. Kuunliljat, kalliokielot ja päivänliljat maistuvat, se on suuri harmi, sillä kaikissa näissä on upeat lämpimänkeltaiset syysasut. Tänä vuonna jopa piparjuuren lehdet syötiin maata myöten.

They eat ageratinas, hostas, day lilies and Solomon's seal...

Terveiset löytyvät yleensä noin metrin päästä siitä kohteesta, mitä on syöty. Peura on ilmeisesti sellainen eläin, että sitä mukaa kuin yhdestä päästä menee tavaraa sisään, tulee sitä toisesta päästä ulos.

Greetings.

Edes pihalla partioiva pantteri ei saa peuroja perääntymään.

I wish one could train cats to hunt deer.

Tämä on aika yleinen näky iltaisin, mutta harvemmin tulen ottaneeksi kuvaa, vaan säntään ulos paukuttamaan käsiä ja karjumaan. Peurat eivät valitettavasti juurikaan pelkää, vaan löntystävät hitaasti eteenpäin vaikka huudan niille kymmenen metrin päässä.
Nämäkin tulivat suorastaan koiraansa ulkoiluttavaa naapuriani vastaan, naapurini koirineen on tässä kuvassa vasta juuri häipynyt tuon kallionkumpareen taakse.

Nämä ovat kaksi nuorta, jotka tulivat emoaan seuraten oppimaan, missä kannattaa ruokailla. Ärrinmurrin! Pau pau! Peurahöystöä! Punaviinikastiketta!

Nuoret tunnistaa valkoisista pilkuista. Ja uskokaa minua, tässä otuksessa ei ole mitään söpöä. Itse piru koko pakkaus.
Tämänvuotinen raivon aihe, kaiken muun ohella, on syysvuokot. Kaikki ihanat syysvuokon kukkanuput syötiin, vain ensimmäinen kukka ehti avautua ja sitten sekin meni. Onpa todella ärsyttävää viettää koko pitkä syksy tappeja katsellen siinä, missä olisi kauniita kukkia. Muita lempiruokalajeja ovat ruusunnuput, kärhöt, syysleimut, salkoruusut, syreenit ja alppiruusun jo syksyllä kehittyvät kukkanuput, siinä oli vasta alkua, käytännössä pihallani on vain muutama kasvi jota ei syödä.
Ensi vuonna – huokaus – alan rakentaa aitaa. En yhtään haluaisi elää keskitysleirillä, mutta se on pakko, puutarhuroinnista ei tule muuten mitään.

Verkotetut puut ja pensaat eivät ole mitenkään esteettisiä. Eivätkä peurat ole ainoita tuholaisia. Musti ja Ransu onneksi pitävät myyräkannan alhaisena, mutta joitakin jänisvaurioitakin on, tosin ne ovat harvoja ja minimaalisia verrattuna peurojen jokailtaisiin vierailuihin.

Istutin muutama vuosi sitten sirotuomipihlajan tontin reunalle siksi, että se on mahdottoman kaunis, ja siksikin, että sitä eivät kuulemma peurat syö. Kyllä ne versojen kärkiä ovat maistelleet, mutta pensas on silti onnistunut kasvamaan lähes parimetriseksi, kasvatan siitä pienen kolmirunkoisen puun. Tuomipihlajat ovat luonnostaan monirunkoisia pensaita, mutta niitä voi hyvin muotoilla.
Tämän tuhon tekijän tunnistaa siitä, että se on tehty alle metrin korkeudessa. Jänishän se, rusakoita meilläpäin ei vielä ole. Pensas kyllä toipuu osaten tehdä uusia versoja juuristosta, mutta kasvatuksen saa aloittaa alusta. Laitoin nyt verkon tämänkin pensaan ympärille.

The Amelanchier has also been eaten but that is done by hares.

Jotta tämä juttu ei päättyisi ankeaan kuvaan, tässä sirotuomipihlaja-kaunotar kukassa viime toukokuussa ihanine ruskehtavanvihreine lehtineen.

Daalia – Dahlia
Isovalkolatva – Ageratina altissima
Sirotuomipihlaja – Amelanchier laevis
Viiruhelpi – Phalaris arundinacea 'Picta'