Monday 29 June 2020

Vuokko-esikkopuutarhan valkoisia

Penkin paahteisen pään uusi (uudehko, parin vuoden takaa) kiinanpioni 'Eskimo Pie' tulikin jo esiteltyä, tässä sen kukkia täydessä loistossaan. Punaisia raitoja on paljon vähemmän kuin ajattelin, mutta ehkä niitä esiintyy eri tavoin eri vuosina. Noista tulee ihan mieleen pehmisjäätelö.

Siitä pitäisi ehkä leikata ohikukkineet kukat samoin kuin ruusuista, sillä kukkimisen jälkeen tämän lajikkeen kukat menevät aivan ruokottoman näköisiksi.

Seuraavat kukat ovat avautuneet, kaikkiaan pioni teki tänä vuonna viisi kukkaa.

Penkin nimi on hieman väärä, sillä tässä on kyllä vähän vuokkoja, mutta esikoista ovat kuolleet kaikki paitsi itsekseen tulleet luonnon kevätesikot. Penkki on selvästi liian kuiva. Alaosastaan se on paahteinen, ylempänä suuri saarni kyllä varjostaa, mutta myös imee maasta mehut.
Niinpä istutin alaosaan ruusun, sillä ruusut kestävät täällä hyvin. Uusimmainen on ihastuttava puhtaanvalkoinen neidonruusu 'Mme Legras de St Germain', viime vuonna Vakka-Taimesta hankittu.

Neidonruusu on vielä kovin matala, mutta kunhan se kasvaa, se on ihana väripari pionille. En mitenkään suunnitellut juuri tätä paikkaa, kun hankin ruusun, mutta päätin pistää sen tähän kuolleen Viburnum plicatum f. tomentosumin tilalle. Kauan heisi jaksoikin sinnitellä hengissä alle 30-senttisenä – lähemmäs 10 vuotta, mutta luovutti viimein pari vuotta sitten. Koska halusin tähän kohtaan puskan, päätin laittaa ruusun siihen. Täytyy kokeilla tuota kaunista heittä uudestaan johonkin muualle.

Ehkä ylempänä rinteessä voisi olla hyvä, esikkopellossa siis. Nyt sen kasvusto on rehahtanut keskikesäisen korkeaksi ja varjoliljat ovat vuorossa. Tässä kahden saarnen välissä on puista huolimatta ihan hyvin kosteutta.

Kirjavalehtisen 'Daphnis' -rohtosuoputken selviämisestä olen todella iloinen. Viime kesän kuivuudessa tämä aivan näivettyi ja hävisi maan sisään. Onneksi tuli märkä talvi, sillä keväällä putki nousi maasta kuin uudestisyntyneenä eikä vielä ole pahemmin osoittanut kuivumisen merkkejä, vaikka tämä kasvaa aivan saarnen alla.

Ransu esittelee.

Voi iloa, rohtosuoputken eteen siirtämäni harjaneilikatkin ovat valkoisia! Hämärä mielikuva on, että olin siirtänyt nämä punaiseen villiin penkkiin kuvitellen näiden olevan punaisia, mutta kun ne alkoivat kukkia, päätin, että ne sopisivat tähän paremmin. No niin sopivat, tässä on kaunis iltavalo, jossa kokonaisuus valkoisia kukkia ja valkokirjavia lehtiä on oikein edukseen.

Tummaa kontrastia tulee juuri kukintansa aloittavista käärmeenlaukoista.

Sekä pisamakelloista Maria-patsaan juurella.

Portin pielessä kasvaa William Morris -ruusu, jonka nuput avautuvat kohtapuoliin hempeän lohenpunaisina. Harmi, että siihen mennessä ruskopenkin idänunikot ovat lopettaneet, mutta ehkä jotain muuta sointuvaa tulee kukkaan.

Portista tuleekin oikea lohenpunaisen hempeyden tyyssija, sillä sen toisessa pylväässä kasvaa köynnöskuusama. Olisikin kiva löytää tämän laji ja lajike, sillä tämä on istutettu niin monta vuotta sitten, että en edes osaa arvata, minkä vuoden muistiinpanoja pitäisi etsiä. Peurat ovat latvoneet tätä aiemmin niin, että en ole varmaan kuvaa tänne blogiinkaan ottanut, kun ei ole ollut mitään kuvattavaa. Kukkia ei juuri ole ollut, tai alle polven korkeudella. Mutta nyt!
Eilen illalla myöhään, kun tein kuvauskierrosta, yllätin valkohäntäpeuran tuolta portin takaa naapurin puolelta. Tänä aamuna huomasin palan kaadettua aitaa tontin toisessa päässä. Suureksi hämmästyksekseni en ole huomannut tuhoja kasveissa. Läheltä piti, huh! Aita on korjattu, mutta on ikävä tietää, että nurkilla pyörii sisälle pyrkivä opportunisti.

– Edit. Taimilappuja löytyi lappulaatikosta. Vaihtoehtoja: ruotsinköynnöskuusama Lonicera periclymenum 'Belciga' tai koreakynnöskuusama Lonicera × heckrottii 'Goldflame', yritän selvittää, jos kuusama on jompikumpi, mainintaa puutarhapäiväkirjaan en valitettavasti ole kirjannut. –

Hailea lohenpunainen sopii jäänsiniseen porttiin taivaallisen ihanasti, joten odotan vesi kielellä ruusun ja kuusaman yhteiskukintaa sekä pidän sormet ristissä, ettei peura käy niitä syömässä.

Jäänsininen on myös vanha tuoli, joka sinnittelee vielä pystyssä. Punaisen villin penkin etuosan apteekkarinruusu avasi tänään ensimmäiset kukkansa.

Tänään koitti kauan odotettu päivä, kun saimme sadetta. Ennusteessa näkyi lupaavan laaja matalapaine, mutta niin vain taas kävi, että rankemmat sateet ohittivat meidät sekä itä- että länsipuolelta ja mittariini on kertynyt vain millin neljäsosa.
Kuvassa on kuistin kulmalla kasvava pikkujasmike 'Erectus' eli pystykasvuinen lajike hennossa sateessa. Ihana metsämansikan tuoksu leviää kukista kuistille.

Tälläkin hetkellä satelee aivan minimaalisesti, joten onhan sekin parempi kuin ei mitään – tai paahde.  Eilen löysin neljä viimeisten parin vuoden sisällä istutettua pensasta, jotka ovat kuivuneet. Täytyy toivoa, että niistä edes joku heräisi vielä henkiin.
Seuraava todellinen mahdollisuus sateelle näyttää olevan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, joten peukut pystyyn sen suhteen. Tyhjiin vesitynnyreihin kumisevan veden ääni on kauneinta musiikkia.


Apteekkarinruusu – Rosa Gallica-Ryhmä 'Officinalis'
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Kevätesikko – Primula veris
Kiinanpioni – Paeonia lactiflora
Käärmeenlaukka – Allium scorodoprasum
Neidonruusu – Rosa Alba-Ryhmä
Pikkujasmike – Philadelphus × lemoinei
Pisamakello – Campanula punctata
Rohtosuoputki – Peucedanum ostruthium
Varjolilja – Lilium martagon

24 comments :

  1. Sade kyllä virkistää puutarhaa ja puutarhuriakin;)
    Meillä satoi viime viikolla 8mm, jipii! Ja nyt tulee lisää, lupausten mukaan jopa useana päivänä tällä viikolla!
    Ihania ruusuja ja pioneja ja vaikka mitä muutakin sulla kukassa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mikä ihana vesimäärä teille on satanut! Se kyllä helpottaa puutarhurin eloa. Tänne tuli alkuillasta jo aurinko, joten päivän hartaasti odotettu saldo jäi millin kolmasosaan. Mutta silti ulkona on nyt ihan erilainen tuoksu. Toivon hartaasti, että saadaan kunnon sade vielä lähipäivinä.

      Delete
  2. Toivotaan sadetta, luonto ja puutarha kaipaisi vettä kovasti. Jätin tänään kastelematta josko täällä sataisi huomenna. Käärmeenlaukat ovat veikeitä, se on minulla lähtenyt kivasti leviämään yrttipenkissä, nyt osaan erottaa juolavehnästä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti sitä vettä tulee! Tänne odotin ihan kunnollista sadetta, kun ennusteessa oli niin laaja matalapaine, mutta häviävän vähän sitä lopulta juuri tähän kohtaan putosi.
      Käärmeenlaukka on niin kätevä, kun tuottaa satoa jo alkukeväästä; enkä muutenkaan osaa nähdä sitä rikkaruohona, vaikka se tekeekin siementaimia. Tuoksusta ainakin lehdet erottaa, joskus täytyy turvautua haisteluun.

      Delete
  3. Ber o hoppas att det kommer mera regn! Här i stan har det kommit mera. Mina grönsaker törstar och skulle verkligen behöva en rotblöta. Jag har inte ens vattnat blombänkarna, det som klarar sig överlever, nog sörjer jag varje år men det är så svårt att inte plantera o hoppas, att låta bli att odla är inte ett alternativ.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Faktiskt! Det kom bara tillräckligt att vattna metarens botten. Det är inte ett alternativ att släppa odla, för mig är det blommor och buskar nog som jag är tvungen att plantera.

      Delete
  4. Sadetta toivotaan kaikille janoisille, eikä vähiten heinäsängille. Puutarhureitakin helepottas kunnon satteet!
    Kauniita kasveja siulla onkin puutarhassa, meilläkin harjaneilikat käypi kukkimaan, on ne kauniita. Tuo käärmelaukka näyttää hauskalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti tulee lisää vettä, täällä lähinnä ilma kastui, kun satoi ihan tihkua vain. Yöllä pitäisi sataa lisää, toivotaan hartaasti.

      Delete
  5. Sadetta on saatu rankkasateen muodossa jo iltayöstä lähtien, eikä loppua näy! Sade on ihanaa, mutta ei liian kovana, joka kaataa kaiken tieltään. Pioniaika ehkä harmillisin kovalle sateelle. Toivotaan kuitenkin, että sinnekin päin tulisi enemmän sadetta. Kuusaman väri on todella kaunis, toivotaan, että saa olla peuroilta rauhassa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, rankkasade kuulostaa ihanalta! Vaikka ei niinkään pionien kannalta. Toivon kovasti, että tännekin vielä lähipäivinä sadetta saadaan, tänään ei ollut ennusteenkaan mukaan sadepäivä täällä. Mutta yöllä pitäisi jo tulla vettä täälläkin.
      Kiitos, köynnöskuusamat ovat niin kauniita, onneksi niitä on tullut hankittua. Ja jos viimein pääsisivät kasvamaankin, tuon lisäksi on pari muuta, jotka on tähän asti pidetty syömällä polvenkorkuisina.

      Delete
  6. Toivottavasti opportunisti pysyy aidan toisella puolella, jotta saat vastakin nauttia vanhoista / uusista kukkijoista. Tänään on meillä taivaan hanat auenneet ja vettä tulee tosi tarpeeseen, mikä ihana ääni tuo ropina pitkästä pitkästä aikaa.
    On kyllä ilo löytää kukkivana kasvi, minkä on jo unohtanut tai luullut menettäneensä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toistaiseksi ollaan taas turvassa opportunisteilta, eilisen aidankorjauksen jälkeen en ole uusia tuhoja löytänyt. Taivaan hanat aukesivat siellä, ihanaa! Se ropina tosiaan on suloista. Toivottavasti saan kuulla sitä yöllä ja on siitä sekin ilo, että saan molemmat pojat viereeni. Ransu kun on tykännyt viettää hellejakson yöt kuistin keinutuolissa ja Musti taas myyrämetsällä, se on keskiyön pantteri. Mutta sadesäällä se on mammanpoika.

      Delete
  7. Onpa 'Eskimo Pie' söpö, pehmisjäätelöä appelsiinihillolla :) Nimeään etsivä kuusamakin on todella kaunis, mutta taisitpa sekoittaa siinä samalla minunkin kasviluetteloni hyvän järjestyksen. Köynnösportissani nimittäin kasvaa nyt joku köynnöskuusama, minkä luulin olevan se ihan tavallinen tuoksuköynnöskuusama. Siinä oli ainakin viime vuonna samalla lailla voimakkaasti oranssi-pinkit kukat kuin tuossa sinun kuusamassasi ja netti väittää, että tuoksuköynnöskuusamassa olisi (kellan)valkoiset tai aavistuksen vaaleanpunertavat kukat. Vielä ei näy nuppuja, joten en saa varmistusta, oliko ensimmäinen kukinta vain poikkeusväreillä varustettu vai onko puutarhaani livahtanut joku muu kuusama. Miten tässä nyt malttaa odottaa nuppujen ilmestymistä?!
    Pahkeisen peura! Se kävi varmaan tutkailemassa tarjontaa ja selvittämässä, mistä koko lauma pääsee helposti herkuttelemaan kun nälkä tulee. Toivottavasti siellä alkaisi sataa pian kunnolla, jotta peuroille riittäisi syötävää muuallakin.
    Meillä on satanut tasaisen reippaaseen tahtiin viime yöstä lähtien. Pari tuntia kävin lasten kanssa sateessa täyttämässä vesisäiliöitä ja kippaamassa lannoitevettä ympäri pihamaata. Ehkä sadesää ei ole paras hetki lannoitevedellä läträämiseen, mutta kerrankin vettä oli niin paljon tarjolla, että muutkin kuin kärhöt ja valkosipulit saivat lannoiteannoksen. Mahtoivat taas naapurit ihmetellä, kun kiersin ympäri taloa ja autotallia tyhjentämässä pienempiä astioita ämpäreihin ja kippaamassa niitä sitten kukkapenkkeihin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei ja anteeksi! Mutta olen melkoisen varma, että kuusamasi ei kuvailun perusteella voi olla tuoksuköynnöskuusama. Se on tosiaan kermanvaalea ja myös kukkii hyvin aikaisin, jo kesäkuun alkupuolella täällä, joten sielläkin se olisi varmasti jo kukassa.
      Luulen, että tuo minun porttikuusamani on se L heckrottii Goldflame, sillä sen kukissa on tuota voimakkaampaa oranssin ja lohenpunaisen sekoitusta. L periclymenum Belgican olen todella hämärän muistikuvan mukaan istuttanut tontin toiseen päähän aidan viereen, kunhan sen kukat avautuvat, voi vertailla paremmin. Sekin on tähän asti ollut niin tehokkaasti peurojen parturoima, ettei kukkia ole juuri näkynyt. Mutta nyt se pääsee kasvamaan vanhan patjanjousituksen sisällä, hä-hää.
      Naapurit saavat luvan tottua meidän hulluihin pihapuuhiimme :-D Läträys kuulostaa kyllä ihan just sopivalta hommalta! Minäkin lähden takaisin istutushommiin ennen kuin sade tulee, pitäisi alkaa illalla, ihanaa.

      Delete
  8. Minulla on ruotsinköynnöskuusama Lonicera per. 'Belgica Select', jonka kukat näyttävät hyvin samanlaisilta. Köynnöksessä on nyt paljon nuppuja, mutta eivät ole vielä avautuneet. Kukan väri vähän muuttuu iän myötä.
    Kirjavalehtisen rohtosuopaputken lehdet ovat aika samanlaiset kuin tähtiputki Sunningdale Wariegated'ssa. Saat siitä siemeniä, kunhan kypsyvät. Tai juuripestyn jakopalan, etteivät kotilot muuta tontillesi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ok, hyvä tietää! Taimilappuni mukaan se minun on vain 'Belgica', tarkistin, että kumpikin lajike on olemassa, ovat tosiaan kaksi eri lajiketta. Voi olla työlästä selvittää, mikä on kyseessä, sillä taimilappukin saattaa olla väärä :-D
      Voi kiitos! Voin kyllä joskus ihan ostaa oman taimen. Siemenet voisivat toisaalta olla kivat, niistä ei ikinä tiedä, mitä tulee. Jos se siis tekee itävää siementä. Rohtosuoputkella vain on paljon isommat lehdet; se on ihmeen näyttävä, kun miettii tätä kuivuutta. Mutta kaipa se sai imettyä virtaa talvisesta kosteudesta, jota riitti pitkälle kevääseen.

      Delete
    2. Jahas, nimet ovat olleet vähissä ja toinen on sitten Belgica ja toinen Belgica Select. Olen kovasti tykästynyt ruotsinköynnöskuusamaani. Se kukki viime vuonna todella pitkään. Nyt se kietoutuu aitaan. Ajattelin virittää sille ennen ensi kesää korkeamman tuen kiivettäväkseen.

      Delete
    3. Hih, tosiaan, olisi luullut jonkun muunkin nimen löytyvän, jos olisi oikein käyttänyt mielikuvitusta ;-D Köynnöskuusamat ovat ihania ja niin kauniita itse tuen ympärille kiertyessään.

      Delete
  9. Sade on nyt rapisuttanut kattoa tämän päivä, Vettä tulee vauhdilla tuulen mukaa.
    Hyvää alkavaa Heinäkuuta sinne saaristoon❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, tulisipa tännekin, täällä vain tuulee! On ollut osittain aurinkoinenkin päivä. Kiitos, heinäkuu tosiaan alkaa, hyvää heinäkuuta teille myös!

      Delete
  10. Sadetta on kyllä kaivannut. Nyt sitä tänään tulee oikein urakalla. Pahasti näyttää että osa kasveista lakoaa :D
    Niin ja töissä huomasin tänään että sadetakkini ei enää pidäkkään vettä. Eipä ole liioin tarvinnut sadetakkia tänä kesänä töissä käyttää. Joku hikipanta olisi vissiin ollut tarpeen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tulisipa urakalla! Täällä näiden viime päivien saldo on yhä se eilinen 0,3 mm, ääh. Nyt illalla luvattiin, että sade alkaa ja katson etelän puolelta vauhdilla ohi purjehtivia dramaattisia pilviä. Saisi joku niistä kääntyä tänne päin.
      Toivottavasti sinulla ei ole aamulla ihan laonnut puutarha vastassa.
      Voih eih, epävedenpitävä sadetakki on vihoviimeinen. Hikinauhalle on tosiaan ollut käyttöä! Yhtenä päivänä mulla oli pihatöissä kylmällä vedellä kasteltu huivi päässä olkihatun alla. Se oli aika hyvä.

      Delete
  11. Ransu esittelee hienoja värejä: ransunharmaata puuta pötköllään ja pystyssä, kirkkaan ransuhkonharmaata mööbelissä ja ainakin tässä kuvassa riittävän ransunharmaata rohtosuoputkea. mk

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!