Monday, 1 June 2020

Viehkot varjohiipat

Huh kesää ja lämpöä! Nyt alkaa olla kiire esitellä varjohiipat, kukinta on ihan justiin ohi. Tarhavarjohiippa kukki jo aiemmin toukokuussa. Olen vähitellen ehtinyt hankkia varmaan kaikki varjohiipat, joita Suomen kauppojen valikoimista löytyy, niinpä niitä on enenevästi pitänyt hommata ulkomailta. Talvenkestokysymys ei ole syynä siihen, ettei niitä myydä, vaan varmaan vain se tavallinen: tarvittaisiin enemmän erikoistuneita taimistoja, joissa olisi jotain muuta kuin samaa, mitä kaikissa muissakin. Viikko sitten kävin yhdessä Suomen parhaista perennataimistoista eikä sielläkään ollut kuin kahta tavallisinta varjohiippaa, pöh.
Ensin esittelen Epimedium × versicolor 'Cupreum' -lajikkeen, joka on oikea herkku. Tällä on äärimmäisen kauniit lehdet. Talveksi ne saavat punaruskean värin.

Kukat eivät jää kauneudessa kakkosiksi, ne vain ovat hieman lehtien ja muun kasvuston katveessa. Olisiko se varjohiippojen ainoa huono puoli – ei ole, sillä on ihanaa, että kukkia täytyy mennä erikseen katsomaan ja löytämään; ne eivät huutele ohikulkijoille, ne ovat salainen ja kahdenkeskinen juttu.
Cupreumin kukat ovat aivan ihanan persikansävyiset. Tämä on yksi parhaita varjohiippoja kuivaan varjoon, kuulemma. Ja kuivan varjon kasvit ovat äärimmäisen harvassa, kuten tiedämme.

Cupreumin serkku kalvevarjohiippa eli Epimedium × versicolor 'Sulphureum' viihtyy samantapaisella kasvupaikalla ja onkin selvinnyt loistavasti vaahteran alla, missä tunnetusti on vaikeaa. Vähitellen olen saanut lisättyä tähän humusta niin, että koiranhampaatkin pärjäävät, vaikka ei mitenkään runsaina.
Valkokukkainen Erythronium californicum 'White Beauty', jossa on aavistus keltaista, on täydellinen pari kalvevarjohiipalle. Kummassakin on hienosti kuvioidut lehdetkin, mutta sopivasti eri kokoiset ja muotoiset.

Vaskivarjohiipoilla eli Epimedium × warleyense on korkeat kukkavarret, ne nousevat lehtien ylle. Koko kasvusto on noin polvenkorkuinen. Tätä kasvaa minulla sekä täällä vuokko-esikkotarhassa että Rohanissa. Yksi on tämän lähellä ihan saarnen tyvellä, se on huono kuiva paikka, mutta kasvi sinnittelee silti hengissä.

Tässä Rohanin vaskivarjohiippoja, jotka ovat 'Orangekönigin' -lajiketta kuvattuna juuri äsken.

Ostin näitä alun perun kolme, ja ne lähtivät leviämään hyvin 'Rohan Weeping' -pyökin ympärille. Varjohiippa-alue on nyt noin neliömetrin yhteensä, eli eivät nämä määrättömästi leviä, mutta tupas hiljalleen laajenee. Tässä onkin hyvä maa, vanha kasvimaa.
Ostin elokuussa Mustilan taimipäivästä vielä yhden vaskivarjohiipan, sillä nämä oranssit ovat tavattoman kauniita. Se on lajiketta 'Ellen Willmott' eli nimetty vaskivarjohiipan jalostajan tai ehkä löytäjän mukaan, sillä varjohiipat risteytyvät keskenään ja vaskivarjohiippa on Willmottin puutarhasta löytynyt Epimedium alpinum ja Epimedium pinnatum subsp. colchicum -lajien risteymä (alppivarjohiippa ja sirovarjohiippa). Mutta totta puhuen en oikein näe eroja vaskivarjohiipan parin lajikkeen ja perusmuodon välillä, taitavat kaikki olla suunnilleen samaa.

Löysin muutama vuosi sitten ihan aidon alppivarjohiipan Grönbackan taimistolta Inkoosta, sieltä löytyi pari muutakin kasvia, joita ei hevillä löydä. Ihanaa! Tämä on siis Epimedium alpinum, luonnonlaji, joka on toinen vaskivarjohiipan ja tarhavarjohiipankin vanhemmista.
Tämän kukat ovat todella lehtien piilossa, joten äsken, kun menin niitä etsimään, piti tämä kukkavana nostaa risun päälle, muuten siitä ei olisi saanut kuvaa. Alppivarjohiippakin on loistava kuivassa selviytyjä, se kasvaa kuusen alla saniaistarhassani ja saa aamupäivän paahdetta, eikä ole siitäkään moksiskaan.

Iso mätäs tarhavarjohiippaa eli Epimedium × rubrum, istutettu noin kymmenen vuotta sitten. Tällä on hyvin kaunis kevätasu ja toisaalta myös syysväri. Monista varjohiipoista poiketen tämän lehdet kuihtuvat loppusyksyllä pois talveksi. Tämän takana voi muuten erottaa niitä muutamia harvoja vaskivarjohiipan oranssikukkaisia kukkavarsia siitä yhdestä saarnen tyvellä kärvistelevästä tyypistä. Tarhavarjohiippa on neutraalin normaalin puutarhamaan kasveja.
Oikeassa reunassa näkyy rohtosuoputki 'Daphnis', joka kärventyi kokonaan kuivuuteen viime kesänä ja hävisi maan sisään, luulin sen menehtyneen – onneksi tuli kostea talvi, nyt se on taas voimissaan!

Osa varjohiipoista viihtyy happamassa maassa. Näitä ovat ainakin valkovarjohiippa eli Epimedium × youngianum 'Niveum'. Siksipä se kasvaa mäntyjen alla metsäpuutarhapenkissäni, vaikka tämä on jo toinen yritys siinä, eka kuoli kuivuuteen. Tässä on tiivis savimaa, kun varjohiippa kaipaisi humusta. Oikealla näkyy ihanaa kaiketi metsäorvokkia, jota kasvaa meillä täällä saaressa tienpoksessa mäntymetsän reunassa, sieltä tämä onkin peräisin.
Vaadin joskus kasveiltani hieman liikaa. Tässä on kuollut kuivuuteen myös ihana sinialppiruusu. Safiirihortensia 'Bluebird' ja keltakielokki sinnittelevät juuri ja juuri hengissä vuodesta toiseen. Pitänee miettiä niiden siirtämistä. Mikähän siinäkin on, että juuri kun kuuma kesä alkaa, tulee mieleen kaikkea, mitä pitäisi siirtää.
Joka tapauksessa tämä valkovarjohiippa näyttää nyt voivan kohtalaisesti. Se on tehnyt melko reippaasti lehtiä. Toivon sen selviävän. Humuskate olisi hyvä.
Ostin Mustilan taimipäivästä tälle serkun, hienon Epimedium × youngianum 'Yenomoto' -lajikkeen, jolla on haileaa vaaleanpunerrusta valkoisissa kukissaan. Se kasvaa nyt kuistin edessä, missä on varjoa, mutta taidan siirtää sen ehkä katajan aluspenkkiin, sillä sekin haulaisi hapanta. Sille kävi köpelösti, sillä sen ainoa hentoinen karvainen varsi käytiin syömässä. Peura se ei totisesti ole, sillä varsi oli vasta mukulaleinikkien lehtien alla piilossa. Syöjän on täytynyt olla hyvin pieni, varmaan hiiri. Toisaalta kun katson, miten touhukkaasti talitiaiset keräävät penkeistäni löytyvää raakavillaa pesiinsä, mietin, että hentojen haituvien peittämä varsi on ehkä näyttänyt höyheneltä. Onneksi vieressä on jo uusi varsi nousemassa!
Lisäksi puutarhastani löytyy Epimedium × youngianum 'Roseum', mutta sen kukat alkavat olla jo kuihtuneet. Se on huippusuloinen vaaleanpunakukkainen lajike.

Tässä on nyt ihan hirveän paljon asiaa pienistä ja mitättömistä (jonkun mielestä) kukista. Tämä erikoisuus piti tilata ulkomailta: 'Black Sea', risteymälajike, jonka kukat eivät ole se juttu, vaan syksyllä tummanpunaisiksi menevät lehdet, jotka pysyvät hyvän värisinä pitkälle talveen. Joskus lehdet voivat kuulemma mennä lähes mustanpunaisiksi, niinpä istutin tämän Rohaniin, jonne väri sopii. Tämä ei siedä kovin kuivaa, joten hyvä maa on tarpeen.
Jos varjohiipoissa on se yksi huono puoli, se on erittäin hidas leviävyys. Yleensä kuluu vuosikausia, että ne tekevät kunnollisia mättäitä. Tämäkin on kasvanut tässä jo viitisen vuotta eikä koko ole tämän kummempi. Siksipä niistä viime syksynä hankituista ei todellakaan ole mitään esiteltävää, pari lehteä.

Lopuksi yksi aivan ihana, joka kärvisteli vuosikaudet muotopuutarhan kuivimmassa penkissä ja lopulta meinasi jäädä siellä muiden jalkoihin. Epimedium grandiflorum eli idänvarjohiippa 'Lilafee', jolla on hienot tummat uudet lehdet ja voimakkaan violetit kukat. Tätä voi hyvällä tuurilla löytää Suomesta, nyt en muista, mistä tämän itse ostin, mutta jostakin täältä kotimaasta.
Tämäkin olisi happamaan maan laji, mutta toivon, että se viihtyy tässä uudessa paikassaan kuistin varjossa, sillä tässä sillä olisi kaverina muitakin herkkukasveja.

Ihana 'Lilafee' on jo tehnyt tässä enemmän lehtiä kuin vuosikausiin muotopuutarhassa ja toinenkin kukkavarsi on nousemassa, joten olen toiveikas. Säännöllinen katelisäys olisi hyväksi tällekin, ehkä neulasia siis.
Vielä sellainen huomio, että lukuun ottamatta tuota Yenomotolle sattunutta haaveria, ei näitä syödä lainkaan minun puutarhassani.
Kiitos, jos jaksoit tänne asti näiden lempparieni parissa!


Keltakielokki – Uvularia grandiflora
Rohtosuoputki – Peucedanum ostruthium
Safiirihortensia – Hydrangea serrata
Sinialppiruusu – Rhododendron impeditum

26 comments :

  1. Hienot kuvat ja taas tuli sellainen määrä uutta tietoa tälle "wannabe"-puutarhurille:) Täällä sinun ihanassa blogissa käydessä olo on kuin Liisalla ihmemaassa, ikinä ei tiedä mitä jännää vastaan tulee:) Nyt on kyllä ihanan lämmintä ja tuntuu että piha kasvaa kohisten, pensaat on jo niin vihreän vehreitä ja kukkia nousee maasta:) Ihan parasta aikaa!! Aurinkoista ja mukavaa alkanutta kesäkuuta♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, samaa sinulle sinne! Apua, ekat syreenin kukatkin jo avautuivat juuri. Nyt menee vähän liiankin pikakelauksella, tekisi mieli painaa pausea!

      Delete
  2. Kiinnostavaa! Pidän tästä mentaliteetista, mieluummin väistyy kuin tuo itseään esiin. Jonkun pitää nostaa esiin, kuten tämä Epimedium alpinum. Tässä on ollut kuin selviytymistarina näistä. Hyvä puutarhuri etsii ja läytää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, ihanasti ja loistavasti tuumailtu varjohiippojen luonteesta! Eivät tosiaan ole tyrkkyjä tai prameita, ja se voikin hyvin olla niiden viehätyksen salaisuus.

      Delete
    2. Kirsti korjaa Ei läytää vaan löytää!

      Delete
  3. Taas on sellainen olo, kuin olisin kontannut Sir David Attenborougin perässä haltioituneena kaiken uuden näkemisestä, katse suunnattuna kohti pikkuisia varjohiippoja. Meillä on siis toivoa saada sinusta ikioma kasvimaailman Lady Routio.
    Kiitos tästä ihanasta kesäkuun aloituksesta varjohiippojen merkeissä. Olen yhä lumouksen vallassa kierroksesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi iik, miten ihanasti sanot, olen ihan hykerryksissä näistä Attenborough-vertauksista! Nämä ovat lumoavia, ja vaikka kukinta loppuu, ovat nuo ihanat lehdet koko kasvukauden ja monissa vielä talvenkin.

      Delete
    2. Lumous on niin voimakas, että sen ansiosta meille muutti kaksi valkovarjohiippaa. Muita ei ollut tarjolla, vaan näistä on hyvä aloittaa.

      Delete
    3. No voi että, ihanaa! Humusta ja hapanta maata, kuulemma siinä on valkovarjohiipan viihtymisen ainekset varjohiippakirjani mukaan.

      Delete
  4. Komppaan edellisiä - kaunis ja opettavainen postaus!

    ReplyDelete
  5. Kiitos jälleen. Minä seurailen vast’ikään istuttamieni tarhavarjohiippojen ja valkovarjohiippojen kotiutumista. Näyttävät oikein suloisilta, toivottavasti viihtyvät paikoissa, mihin ne istutin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kun ihana kuulla, että siellä on istuteltu varjohiippoja! Ne ansaitsevat suuremman suosion ja tuntemuksen. Toivottavasti kasvavat hyvin. Mä kun en juurikaan laita istuttamilleni kasveille mitään parempaa multaa kuin se, mitä maasta löytyy, niin eipä ihme, jos eivät oikein kasva täällä. Nyt yritän ryhdistäytyä tässä ja pihalla onkin eri puolilla parhaillaan kolme avattua multapussia, jotta on aina parempaa multaa käsillä, ei pitäisi enää olla siitä kiinni.

      Delete
  6. Olpa mukava lukkii varjohiipoista. Kauniita ovat ja mielenkiintonen postaus! Miulla on näitä yleisimpiä lajikkeita. En tiennykkään varjohiippoja olevan näin montoo sorttii, onkohan mualimalla vielä muitakin! Kiitän tästäkin postauksesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mualimalla niitä on satoja, ellei tuhansia! Kun vielä risteävätkin joskus itsekseen. Kiinassa ja Japanissa ne ovat suosittuja ja sieltähän moni näistä onkin alun perin kotoisin. Siellä risteytetään todella kauniita lajikkeita, kunpa saisi niitä joskus käsiinsä.

      Delete
  7. Varjohiippafani ilmottautuu täälläkin. Tosiaan monet voivat olla vaikeita erottaa toisistaan: joitakin vuosia sitten sain taimivaihdossa muutamia nimettöminä (ja tiedän että ihminen keneltä ne sain on usein tilannut Briteistä kasveja) lappunsa kadottaneita varjohiippoja ja parikin on selvästi just vaskivarjohiippoja, mutta ihan hitusen erilaisia toisistaan.. vai ovatko.. siinäpä sitä on pähkäilemistä, kun en tiedä miten paljon kasvupaikka voi vaikuttaa. Pitäisi pistää kaikki riviin, että pystyisi kunnolla vertailemaan, mutta kun ei ole riville paikkaa:).

    Oletko menossa tässä kesäkuussa yhteisen tuttavamme kasveja katsomaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin ehkä pitäisi. Mutta kuka toisaalta haluaisi, että puutarha näyttäisi näytemaalta. Ihanaa, että sait aarteita!
      Hmm, ei ole ollut puhetta, että kävisin, ja yritän pitää mantereen-reissut minimissä niin koronan kuin senkin takia, että en vain halua lähteä täältä kotoa nyt, kun vuosi on kukkeimmillaan. Se kun ei ikinä ole yhden päivän reissu. P taitaa olla stressissä tähän aikaan vuodesta ilmankin, että kaikenlaisia tyyppejä änkeää sinne :-D

      Delete
  8. Varjohiippa on todellakin ujo kevään kaunotar, joka näyttäytyy vain niille, jotka muistavat polvistua niiden puoleen. Ja tämä pitää muistaa tehdä paljon ennen lehvistön tuuhettumista. Yksittäisen kukan muoto tuo minun mieleeni posliinikukan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuo kukat ovat tosiaan herkkiä, ja hentoiset kukkavarret noustessaan niin ihmeellinen näky!

      Delete
  9. Jaksoin lukea loppuun saakka :) Tämä on minulle vähän vieras kasvisuku, mutta ehkäpä juuri viimekeväisten postauksiesi innoittamana hankin syksyn alennusmyynneistä itselleni valkovarjohiipan. Pitkään se mietti, lähteäkö kasvamaan, mutta nyt se on vihdoin herännyt. Lehtiäkin oli ihan mukava tupas tulossa. Sitä en tiennyt, että se kaipaisi hapanta maata ja humusta. Sen nykyinen kasvualusta "sitä sun tätä" -penkissä on hiekkamultaa höystettynä ripauksella savea, mutta taidanpa käydä ripsauttamassa rodomullan pussin pohjat sen iloksi. Jos se vaikka sillä innostuisi kasvamaan reippaasti kukintakokoon. Kauniit mantelit ja kirsikankukat oli edellisessä postauksessa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Miten hauskaa, että sinultakin löytyy varjohiippa! Sitä sun tätä -maa voi olla ihan hyvä, mutta rodomultakate on varmasti sen mieleen. Toisaalta se olisi ihan älyttömän nätti siellä ihanassa kantopuutarhassasi. Tai hankit sinne toisen ;-)

      Delete
    2. Kantopuutarhaan sen tarkoitinkin, mutta siellä ei ollut viime syksynä sille tilaa. Nyt saattaa olla, sillä kolme tupastiarellaa ei ole vieläkään lähteyt kasvuun. Siirrän varjohiipan myöhemmin, sillä löysin siitä jo kukkanuppujakin! Uskaltaisikohan sen jakaa kukinnan jälkeen tai syksymmällä kahtia? Miten paljon se arvostaa kasvurauhaa?

      Delete
    3. Kuulostaa ihanalta suunnitelmalta! Minulla valkovarjohiippa on aina ollut niin kitukasvuinen, että ei ole tullut mieleenkään yrittää jakaa sitä. Mutta jos se innostuu rehevöitymään kesän mittaan, niin ehkä voit uskaltaa.

      Delete
  10. Varjohiipat kukkivat meilläkin nyt, suloisia ovat:)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!