Viehkot varjohiipat

Huh kesää ja lämpöä! Nyt alkaa olla kiire esitellä varjohiipat, kukinta on ihan justiin ohi. Tarhavarjohiippa kukki jo aiemmin toukokuussa. Olen vähitellen ehtinyt hankkia varmaan kaikki varjohiipat, joita Suomen kauppojen valikoimista löytyy, niinpä niitä on enenevästi pitänyt hommata ulkomailta. Talvenkestokysymys ei ole syynä siihen, ettei niitä myydä, vaan varmaan vain se tavallinen: tarvittaisiin enemmän erikoistuneita taimistoja, joissa olisi jotain muuta kuin samaa, mitä kaikissa muissakin. Viikko sitten kävin yhdessä Suomen parhaista perennataimistoista eikä sielläkään ollut kuin kahta tavallisinta varjohiippaa, pöh.
Ensin esittelen Epimedium × versicolor 'Cupreum' -lajikkeen, joka on oikea herkku. Tällä on äärimmäisen kauniit lehdet. Talveksi ne saavat punaruskean värin.

Kukat eivät jää kauneudessa kakkosiksi, ne vain ovat hieman lehtien ja muun kasvuston katveessa. Olisiko se varjohiippojen ainoa huono puoli – ei ole, sillä on ihanaa, että kukkia täytyy mennä erikseen katsomaan ja löytämään; ne eivät huutele ohikulkijoille, ne ovat salainen ja kahdenkeskinen juttu.
Cupreumin kukat ovat aivan ihanan persikansävyiset. Tämä on yksi parhaita varjohiippoja kuivaan varjoon, kuulemma. Ja kuivan varjon kasvit ovat äärimmäisen harvassa, kuten tiedämme.

Cupreumin serkku kalvevarjohiippa eli Epimedium × versicolor 'Sulphureum' viihtyy samantapaisella kasvupaikalla ja onkin selvinnyt loistavasti vaahteran alla, missä tunnetusti on vaikeaa. Vähitellen olen saanut lisättyä tähän humusta niin, että koiranhampaatkin pärjäävät, vaikka ei mitenkään runsaina.
Valkokukkainen Erythronium californicum 'White Beauty', jossa on aavistus keltaista, on täydellinen pari kalvevarjohiipalle. Kummassakin on hienosti kuvioidut lehdetkin, mutta sopivasti eri kokoiset ja muotoiset.

Vaskivarjohiipoilla eli Epimedium × warleyense on korkeat kukkavarret, ne nousevat lehtien ylle. Koko kasvusto on noin polvenkorkuinen. Tätä kasvaa minulla sekä täällä vuokko-esikkotarhassa että Rohanissa. Yksi on tämän lähellä ihan saarnen tyvellä, se on huono kuiva paikka, mutta kasvi sinnittelee silti hengissä.

Tässä Rohanin vaskivarjohiippoja, jotka ovat 'Orangekönigin' -lajiketta kuvattuna juuri äsken.

Ostin näitä alun perun kolme, ja ne lähtivät leviämään hyvin 'Rohan Weeping' -pyökin ympärille. Varjohiippa-alue on nyt noin neliömetrin yhteensä, eli eivät nämä määrättömästi leviä, mutta tupas hiljalleen laajenee. Tässä onkin hyvä maa, vanha kasvimaa.
Ostin elokuussa Mustilan taimipäivästä vielä yhden vaskivarjohiipan, sillä nämä oranssit ovat tavattoman kauniita. Se on lajiketta 'Ellen Willmott' eli nimetty vaskivarjohiipan jalostajan tai ehkä löytäjän mukaan, sillä varjohiipat risteytyvät keskenään ja vaskivarjohiippa on Willmottin puutarhasta löytynyt Epimedium alpinum ja Epimedium pinnatum subsp. colchicum -lajien risteymä (alppivarjohiippa ja sirovarjohiippa). Mutta totta puhuen en oikein näe eroja vaskivarjohiipan parin lajikkeen ja perusmuodon välillä, taitavat kaikki olla suunnilleen samaa.

Löysin muutama vuosi sitten ihan aidon alppivarjohiipan Grönbackan taimistolta Inkoosta, sieltä löytyi pari muutakin kasvia, joita ei hevillä löydä. Ihanaa! Tämä on siis Epimedium alpinum, luonnonlaji, joka on toinen vaskivarjohiipan ja tarhavarjohiipankin vanhemmista.
Tämän kukat ovat todella lehtien piilossa, joten äsken, kun menin niitä etsimään, piti tämä kukkavana nostaa risun päälle, muuten siitä ei olisi saanut kuvaa. Alppivarjohiippakin on loistava kuivassa selviytyjä, se kasvaa kuusen alla saniaistarhassani ja saa aamupäivän paahdetta, eikä ole siitäkään moksiskaan.

Iso mätäs tarhavarjohiippaa eli Epimedium × rubrum, istutettu noin kymmenen vuotta sitten. Tällä on hyvin kaunis kevätasu ja toisaalta myös syysväri. Monista varjohiipoista poiketen tämän lehdet kuihtuvat loppusyksyllä pois talveksi. Tämän takana voi muuten erottaa niitä muutamia harvoja vaskivarjohiipan oranssikukkaisia kukkavarsia siitä yhdestä saarnen tyvellä kärvistelevästä tyypistä. Tarhavarjohiippa on neutraalin normaalin puutarhamaan kasveja.
Oikeassa reunassa näkyy rohtosuoputki 'Daphnis', joka kärventyi kokonaan kuivuuteen viime kesänä ja hävisi maan sisään, luulin sen menehtyneen – onneksi tuli kostea talvi, nyt se on taas voimissaan!

Osa varjohiipoista viihtyy happamassa maassa. Näitä ovat ainakin valkovarjohiippa eli Epimedium × youngianum 'Niveum'. Siksipä se kasvaa mäntyjen alla metsäpuutarhapenkissäni, vaikka tämä on jo toinen yritys siinä, eka kuoli kuivuuteen. Tässä on tiivis savimaa, kun varjohiippa kaipaisi humusta. Oikealla näkyy ihanaa kaiketi metsäorvokkia, jota kasvaa meillä täällä saaressa tienpoksessa mäntymetsän reunassa, sieltä tämä onkin peräisin.
Vaadin joskus kasveiltani hieman liikaa. Tässä on kuollut kuivuuteen myös ihana sinialppiruusu. Safiirihortensia 'Bluebird' ja keltakielokki sinnittelevät juuri ja juuri hengissä vuodesta toiseen. Pitänee miettiä niiden siirtämistä. Mikähän siinäkin on, että juuri kun kuuma kesä alkaa, tulee mieleen kaikkea, mitä pitäisi siirtää.
Joka tapauksessa tämä valkovarjohiippa näyttää nyt voivan kohtalaisesti. Se on tehnyt melko reippaasti lehtiä. Toivon sen selviävän. Humuskate olisi hyvä.
Ostin Mustilan taimipäivästä tälle serkun, hienon Epimedium × youngianum 'Yenomoto' -lajikkeen, jolla on haileaa vaaleanpunerrusta valkoisissa kukissaan. Se kasvaa nyt kuistin edessä, missä on varjoa, mutta taidan siirtää sen ehkä katajan aluspenkkiin, sillä sekin haulaisi hapanta. Sille kävi köpelösti, sillä sen ainoa hentoinen karvainen varsi käytiin syömässä. Peura se ei totisesti ole, sillä varsi oli vasta mukulaleinikkien lehtien alla piilossa. Syöjän on täytynyt olla hyvin pieni, varmaan hiiri. Toisaalta kun katson, miten touhukkaasti talitiaiset keräävät penkeistäni löytyvää raakavillaa pesiinsä, mietin, että hentojen haituvien peittämä varsi on ehkä näyttänyt höyheneltä. Onneksi vieressä on jo uusi varsi nousemassa!
Lisäksi puutarhastani löytyy Epimedium × youngianum 'Roseum', mutta sen kukat alkavat olla jo kuihtuneet. Se on huippusuloinen vaaleanpunakukkainen lajike.

Tässä on nyt ihan hirveän paljon asiaa pienistä ja mitättömistä (jonkun mielestä) kukista. Tämä erikoisuus piti tilata ulkomailta: 'Black Sea', risteymälajike, jonka kukat eivät ole se juttu, vaan syksyllä tummanpunaisiksi menevät lehdet, jotka pysyvät hyvän värisinä pitkälle talveen. Joskus lehdet voivat kuulemma mennä lähes mustanpunaisiksi, niinpä istutin tämän Rohaniin, jonne väri sopii. Tämä ei siedä kovin kuivaa, joten hyvä maa on tarpeen.
Jos varjohiipoissa on se yksi huono puoli, se on erittäin hidas leviävyys. Yleensä kuluu vuosikausia, että ne tekevät kunnollisia mättäitä. Tämäkin on kasvanut tässä jo viitisen vuotta eikä koko ole tämän kummempi. Siksipä niistä viime syksynä hankituista ei todellakaan ole mitään esiteltävää, pari lehteä.

Lopuksi yksi aivan ihana, joka kärvisteli vuosikaudet muotopuutarhan kuivimmassa penkissä ja lopulta meinasi jäädä siellä muiden jalkoihin. Epimedium grandiflorum eli idänvarjohiippa 'Lilafee', jolla on hienot tummat uudet lehdet ja voimakkaan violetit kukat. Tätä voi hyvällä tuurilla löytää Suomesta, nyt en muista, mistä tämän itse ostin, mutta jostakin täältä kotimaasta.
Tämäkin olisi happamaan maan laji, mutta toivon, että se viihtyy tässä uudessa paikassaan kuistin varjossa, sillä tässä sillä olisi kaverina muitakin herkkukasveja.

Ihana 'Lilafee' on jo tehnyt tässä enemmän lehtiä kuin vuosikausiin muotopuutarhassa ja toinenkin kukkavarsi on nousemassa, joten olen toiveikas. Säännöllinen katelisäys olisi hyväksi tällekin, ehkä neulasia siis.
Vielä sellainen huomio, että lukuun ottamatta tuota Yenomotolle sattunutta haaveria, ei näitä syödä lainkaan minun puutarhassani.
Kiitos, jos jaksoit tänne asti näiden lempparieni parissa!


Keltakielokki – Uvularia grandiflora
Rohtosuoputki – Peucedanum ostruthium
Safiirihortensia – Hydrangea serrata
Sinialppiruusu – Rhododendron impeditum