Wednesday 7 September 2011

Sillä välin...

Parvekkeella on leppoisa tunnelma. Musti tunnelmoi lampaantaljan päällä ja unelmoi ikuisesta kesästä.

Parvekkeella alkaa olla vähän täyttä, mutta pidän tunnelmasta. Hyllyyn mahtuu kaikenlaista, siskon joskus Marokosta tuoma kuparikannu lisää basaaritunnelmaa. Hyllyn päällä olevaan puiseen kukkalaatikkoon on lentänyt jalavan siemen, joka iti ihan itse. Annan sen kasvaa toistaiseksi. Ehkä siitä voi kasvattaa parvekebonsain? Se ei ole edes kuollut kuivuuteen, vaikka on ollut vailla kastelua yli kuukauden jaksoja.

Vihreä tuoli on alkuperäinen Elsan lempituoli, siis isoäitini vanha puutarhatuoli. Rakastuin pyöreään tyynyyn Amsterdamissa markkinoilla ja roudasin sen Suomeen – en tiennyt, että hollantilaista PiP Studiota myydään myös Stockmannilla. Ehkä tyynyn olisi saanut sieltäkin. Mutta silloin se ei tuntuisi niin erityiseltä.

Sillä välin kun Musti ottaa päikkäreitä, pääsee Ransu leikkimään uudella lelulla sydämensä kyllyydestä. Tässä Ransu on ominut Kickeroon lisäksi myös Naukulan Mamman keväällä tuoman luffa-sienilelun. Jee!
Ransun takana on punottu kissatalo, jota kissat eivät käytä laisinkaan. Mutta on se silti ihan kivan näköinen.

Tassut on kuin lapiot.

Hoh hoijaa. Että se jaksaa. Rapsuta!

28 comments :

  1. Ruuben tiedustelee onko se Kickeron lelu todellakin ostamisen arvoinen? Harva kapine kun sen suosiokynnyksen ylittää :-) Söpöjä ovat Ransu ja Musti, joten raps paps massurapsutuksia pojille!

    ReplyDelete
  2. Kickeroo on toistaiseksi ollut aika hyvä. Siitä on hyvä pitää kiinni etutassuilla painiotteella samalla kun potkii sitä takajaloilla. Hyvää masulihasjumppaa :-)
    Nimim. Tekis hyvää tälle mammallekin

    ReplyDelete
  3. Ihana tyynyt ja kissatalo - taitaa olla onni ettei kissat tykkää talosta, meillä ainakin kissa raapi ja jyrsi alle aikayksikön tuollaista koria olevan lekottelukorin8]

    ReplyDelete
  4. Haluaisin tuonne Mustin viereen lampaantaljalle aurinkoon....
    Toooosi masentava keli täällä nyt, sataa ja tuulee :((
    Parvekebonsai on hurmaava ajatus♥
    Hyvä, että Ransu saa hyvänmielenhormoonivarastonsa täydennettyä Mustin päikkäreiden aikana...eikös tuo saalistamisleikki tuotakin jotain mielihyvähormooneja kissan mieleen ?! Vaikka oikeaa vesimyyräjahtia se ei tietenkään voi mitenkään korvata....

    ReplyDelete
  5. Leluja ei koskaan voi olla liikaa, eikä rapsutuksia ♥

    ReplyDelete
  6. Tuota Mustin maagisen väristä turkkia! Onko se musta vai onko se ruskea, kas siinä arvoitus. Iiihana kissatalo, jos olisin kissa, asuisin tuolla ihan varmasti! :D

    ReplyDelete
  7. Minäkin ajattelin, että jos kissat eivät oleile talossa, niin ainakin ne teroittavat kynsiään siihen - vaan eivät niin tekään (tietenkään; sen sijaan ne käyttävät kivaa rottinkista viinipullohyllyä jota yritän varjella tulevaa kuistiani varten).

    Kickeroossa on muiden hormoneja tuottavien asioiden lisäksi myös kissanminttua :-D Varsinainen hormonilataus!

    Mustin turkki on tosiaan ihana, selkeästi erottuvat raidat kirkkaassa valossa. Kai se on mustanruskea (tai ruskeanmusta).
    Tiinalla on uusi kiva profiilikuva :-)

    Leluja ja rapsutuksia, kas siinä elämän tarkoitus pähkinänkuoressa. Täälläkin sade ropisee ikkunapelteihin, toivotan siis rapsutuksia ja lämpöisiä kainaloita kaikille!

    ReplyDelete
  8. Ihania tavaroita, ihania kissoja. (Meillä ei ole tänään täällä satanutkaan)

    ReplyDelete
  9. Kissoille on kiva hankkia kaikenlaista, vaikka ne eivät oikeastaan tarvitse kovin paljoa... Elävä myyrä olis kiva, siis kaupunkikerrostaloasuntoonkin.

    ReplyDelete
  10. Åååh, lilla gulleplutten! Finns det något sötare än en liten kissemiss unge?

    Härlig patinerad stol!

    Önskar dig en härlig fortsättning på veckan!
    -Pia-

    ReplyDelete
  11. Tack detsamma! Ransu är riktigt inte sä liten numera... nästan tre år men ännu mammas lilla pojke...
    Mormors stol är mitt smycke!

    ReplyDelete
  12. Musti, olen kanssasi ihan samoilla ajatuksilla...
    Hauska tavata se aito ja alkuperäinen Elsan lempituoli.
    Juuri ihastuin myös kissataloon, kun seuraavassa lauseessa kerrot ettei se ole kisujen mieleen, huoh.

    ReplyDelete
  13. Voi se silti olla jonkun kissan mieleen! Ja tänään Ransu todistettavasti venytteli etutassujaan sitä vasten. Ehkä siihen totutteluun menee vähän aikaa...

    ReplyDelete
  14. Aah tuo parveke, aivan mielettömän upea! Ihan kuin jostain ulkomailta kuvattu. Ja sitten vielä kisut loikoilemassa taljalla, mitä onnea <3 Jalavasta tulee kyllä ihana bonsaipuu partsillesi :)

    ReplyDelete
  15. Parveke on tunnelmallinen juuri runsaudessaan ja väreissään. Kissat luovat ympäristöönsä ihanaa rauhallisuutta ja niiden edesottamuksia on lystikästä seurailla. Pidän kyllä kissoista, mutta mies on enemmänkin koira ihmisiä, pidän kyllä koiristakin, niitä on tällä hetkellä kaksi kipaletta;)

    ReplyDelete
  16. Kaunis parveke, basaaritunnelma on aina hyvästä ;) Oma parveke kaipaisi yhä sisustamista, mutta olen sen suhteen hieman arka, sillä parvekkeellemme sataa vettä ja lunta varsin helposti.

    Kissatalo on oikein soma. Uskon, että Unnakin osaisi kartella noin sievää kartanoa, vaikka pahvilaatikkolinna(/-oi)ssaan viihtyykin :D

    ReplyDelete
  17. Kiitos parvekekehuista!
    Olen siihen itsekin tosi tyytyväinen, vaikka se(kin) projekti on vähän kesken, ei paljoa tosin. Tuo puupenkki pitäisi maalata. Olen iloinen siitä, että tein ratkaisun maalata lattian puutrallit tummansinisiksi. Siitä tuli heti luonnetta (Tuhannen ja yhden yön yötaivaan väri?). Ja kun sisäseinä on tummanruskea, tuli lattiaan samaa tummuutta mutta kivemmassa värissä.
    Parveke on lasitettu, ja se lisää sen käytettävyyttä ja kissaturvallisuutta. Lasien edessä on pieni pöytä kissoille, mistä he näkevät alas pihalle. Se on suosittu paikka, kun ei olla päikkäreillä.
    Ransulla ei tietenkään ole mitään asiaa Mustin päikkäripaikalle, mutta pöydällä sekin saa olla jos mahtuu.

    Pääasia, että on eläimiä, kissoja tai koiria. Niiden kanssa ei tylsisty :-)

    ReplyDelete
  18. Eläimet todellakinn tuovat ihan uutta kuviota omaan elämään. Niiden touhuja on varsin hauskaa seurata. Tosin puoli neljältä aamuyöllä yöpaita päällä koiran huutelu takaisin sisälle ei ehkä ole niitä mielipuuhia...

    ReplyDelete
  19. Zepa lööövs Sailan parveke ja kissat!!

    Musti on kovin _ruskettunut_ alimmassa kuvassa :-)

    ReplyDelete
  20. Musti on ottanut brunaa pintaan ahkerasti koko kesän ;-)
    Tervetuloa parvekkeelle uudemmankin kerran!

    Voi ei Susanna, mitähän siellä teillä on oikein tapahtunut?!

    ReplyDelete
  21. Meillekin kelpaisi lasitettu parveke! Kaikille kissoille kelpaisi. Ja suosittelemme myös Kickeroota kaikille kissoille!

    t. Cisu ja Toto

    ReplyDelete
  22. Jee, Cisu ja Toto ovat jälleen etterissä! Kiitos suosituksista. Pitänee kirjata ne kissadirektiiveihin.

    ReplyDelete
  23. Täytyy aina käydä kurkistelemassa kaverusten kuulumisia, mutta harvoin saan aikaiseksi kommentoitua mitään.

    Tänään katselin sadepäivän ratoksi puutarhalehteä ja siellähän oli ihan Ransun näköinen kissa. ;)

    ReplyDelete
  24. Ransuhan on Suomen johtavia vesimyyräspesialisteja ;-)

    ReplyDelete
  25. Oivoi mitä kissanpäiviä. :--)

    ReplyDelete
  26. Kissoille on järjestettävä virikkeitä ;-)

    ReplyDelete
  27. Mistä tuo kissa kartano on ostettu? Vieläköhän niitä löytyis..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jaa-a. Siitä on ainakin viisi vuotta, kun ostin sen jonkin vantaalaisen sisustusliikkeen lopetusalesta. En edes muista sen nimeä. Tämän enempää en osaa auttaa.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!