Saturday 6 June 2020

Aikaisin kukkivat kärhöt

Rohania vastapäätä (Rohania näkyy juuri ja juuri kuvan oikeassa reunassa) on syntymässä heinä-ruusu-alue. Tai alkaa siinä olla muutakin, mutta visio oli ruusuille, joiden väleissä on koristeheiniä. Vaaleanpunaiset ovat ihastuttavaa 'Norah' -tulppaania, jonka esittelin jokin aika sitten.
Taustalla on niin ihana koiranputkiniitty, että täytyy epäröidä sen raivaamista (joka ei kyllä ihan heti tapahtuisikaan). Ystävä, joka kävi eilen, huokaisi ja totesi, kuinka paljon hän tuosta pitää. Olen vähän ajatellut siihen muuta, mutta saa nähdä. Toisaalta mitä vähemmän koiranputkikkoa tontillani kasvaa, sitä enemmän sallin niitä kukkapenkkeihin – mutta eihän se ole sama asia kuin tuollainen kokonainen niittylämpäre.

Valkoisessa köynnöspömpelissä on uusi kärhö, ihana haileanvärinen tarha-alppikärhö Country Rose eli 'Zocoro'. Hankin sellaisen jo pari vuotta sitten, mutta se ei suostunut elämään. Siinä taimitilauksessa olikin toinen, joka oli tärkeämpi, nimittäin köynnösruusu 'Alchymist', jota olin pitkään metsästänyt – ja se on onneksi yhä hengissä. Toivottavasti näemme kukkia ehkäpä jo tänä kesänä.

Sama toisesta suunnasta. Siirsin tähän vastikään ihanan 'Cardinal de Richelieu' -ranskanruusun, sillä olin istuttanut sen aiemmin todella surkeaan maahan eikä se ole kukkinut. Tässä sillä olisi hyvä maa, mutta siirto kesän alussa on aina riski. Juuria paukahti poikki ja leikkasin oksia sen mukaan lyhyiksi. Olen kastellut nyt päivittäin.
Koska näiden uusien istutusten väliin ei tähän hätään ole koristeheinää, ei edes yhtään siemeniä, vaikka lähes joka kesä niitä kasvatan, hankin tuohon fenkolin taimen. Jospa sen saisi suojaamalla pysymään monivuotisena. En hirveästi jaksa kausikasveja.

Vielä yksi kuva ihanasta Country Rosesta. Tykkään tämän vanhaan roosaan vivahtavasta sävystä hurjasti.

Se koiranputkiniitty toisesta suunnasta, sen takana näkyvät valkoiset köynnöstuet ruusupenkissä ja Rohanissa sekä kukkiva 'Royal Burgundy' -japaninkirsikka, joka on vasta pieni puu.
Edessä on raunioyrttiä, ihanaa, ettei sitä ole syöty! Yleensä juuri tämä kasvaa aivan peurojen kulkureitin varrella eikä tästä ole näkyvissä kuin pari matalaa vartta.

Siinä huonossa paikassa, jossa 'Cardinal de Richelieu' majaili ennen, kasvaa tämä tarha-alppikärhö Lemon jotakin, muistaakseni 'Lemon Dream' (toinen vaihtoehto olisi 'Lemon Beauty'). Tässä on tosiaan hirveän karu maa ja kuivaa, mutta elossa tämäkin on, ollut jo muutaman vuoden. Neiti Lemon sai tänä keväänä tuohon verkkoaidan, jota pitkin se nyt saa kiipeillä sielunsa kyllyydestä.
Talvi näyttää olleen suotuisa kärhöille muutenkin, sillä mikään viime vuonna istutettu ei ole menehtynyt ja monta vuotta kituuttaneet näyttävät olevan reippaassa kasvussa, vihdoinkin!

Metsäpuutarhan sammalpenkissä kiipeilee ihastuttava tarha-alppikärhö 'Albina Plena'. Sekin on elänyt tässä jo monta vuotta ja jospa se viimein alkaisi kasvaa keinun katokseksi. Toisessa päässä keinua on pagodikärhö, jonka katkaisin viime vuonna, se onneksi kasvaa maasta taas reippaana. Siitä tulee kukkia syksyyn.

Albina Plenan nimi tulee proosallisesti ulkomuodosta: valkoinen kerrottu. Mutta kukissa on silti satumaista kauneutta. Vaikkapa tuo viininpunerva kohta kukan tyvessä! Lisäksi valkoisen sävy on ihanasti vihertävä.

Sammalkeinu asustaa mäntyjen alla. Etualalla katajan alla voivat kultatesmat mainiosti, kerrankin! Kesän kuivuudessa ne aina kärvistelevät, mutta nyt ne ovat oikein voimissaan sopivan talven jäljiltä. Katajaan kiipeilee Prinsessa Kate -kärhö eli 'Zoprika', mutta se pitää minua taas jännityksessä, nouseeko vai ei. Sama juttu joka vuosi, se on hidas!

Kipaistaan sitten muotopuutarhan kautta: vielä kerran tarha-alppikärhö 'Propertius' ja 'Ballade' -tulppaanit.

Tontin länsilaidalla on korkea ja ruma, mutta peuroja poissa pitämään tehokas verkkoaita, jonka juurelle olen istutellut montakin kärhöä, myös pari tarha-alppikärhöä, mutta niissä ei vielä näy kukkia. Ransu esittelee, huomasitko?

Aidan edessä on pari mustaseljaa ja niiden juurella sopivan muhevaa karhunlaukalle, joka on oikein hyvässä kasvussa – ja juuri nyt myös kukassa. Tuo lehti on muuten justiin sopivasti mitoitettu puikula-ruisleivän päälle.

Lisäksi täällä kasvaa mm. siemenestä kasvatetut pagodi- ja mantsuriankärhö ja joitakin viinikärhöjä ja ehkä jotain muutakin. Pyökeistä pitäisi kasvaa tähän korkeaa pensasaitaa, ja osa onkin hyvin kasvanut, mutta aukkojakin on – vesimyyrät ovat syöneet joidenkin pyökkien juuret kokonaan. Unohdin tilata pyökkien piiskataimia talvella, täytyy muistaa ensi vuonna tilata paikkataimet.

Jihuu, yöllä satoi 5 mm ja lisää pitäisi vielä tulla tänään, vaikka nyt aurinko lähes paistaakin. Vesi tuli tosi tarpeeseen ja nyt on Ransun mielestä juuri sopiva keli myyrästykseen.


Karhunlaukka – Allium ursinum
Kultatesma – Milium effusum 'Aureum'
Mustaselja – Sambucus nigra
Pagodikärhö – Clematis chiisanensis
Pyökki – Fagus sylvatica
Ranskanruusu – Rosa Gallica-Ryhmä
Raunioyrtti – Symphytum
Tarha-alppikärhö – Clematis Atragene-Ryhmä

36 comments :

  1. Ransu on selvässti jo valmiina myyräjahtiin. Vesisateesta minäkin olen iloinnut. Sinulla on paljon körhöjä. Ja myös aikaisia. Tarha-alppikärhö 'Propertius' saattais kiinnostaa hankkia, jos tietäisin sille paikan (ja tuen).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sade oli ihanaa ja toivottavasti lisää tulee, nyt huolestuttavasti aurinko vain möllöttää tuolla taivaalla!
      Tykkään erityisesti tarha-alppikärhöistä ja sitten toisaalta pienikukkaisista viinikärhöistä, mikä on kätevää - kukkia alkukesään ja loppukesään. Jotkut näistä voi laittaa ihan pieneenkin köynnöstukeen, kuten tuo Country Rose. Sen kohdalla kävikin todella kätevästi, kun ensin istutin sen ja vasta sitten tsekkasin, minkä kokoiseksi kasvaa: pari metriä eli tuo köynnöspömpeli riittää, onneksi :-D

      Delete
  2. Täälläkin tuli kivasti vettä ja tänään vielä lisää, puutarhaan ei ole päässyt joten oli hyvä pitää kauppapäivä. Hyvä tietää että hänen korkeutensa 'Princess Kate' viivyttelee esiin tuloaan, minulla se on vielä ruukussa mutta laitan syksyllä maahan. Ruukussa on kasvanut jo tukensa mittaiseksi. Täällä alppikärhöt kärsivät joko viime kesän kuivuudesta tai talven märkyydestä, kovin hitaasti tulevat eivätkä kuki runsain mitoin. Ransulle hyviä saaliita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tähän asti on tainnut mennä pitkälle kesäkuuta ellei heinäkuulle, ennen kuin olen huomannut Princess Katessa eloa. Toivottavasti se on yhä hengissä, kun se on niin ihana.
      Kärhöt ovat jostain syystä yleensä täällä kärvistelleet ja yhtä moni on heittänyt veivinsä kuin mitä puutarhassa kasvaa, mutta tänä keväänä niitä nousee paremmin kuin koskaan aiemmin ja en keksi muuta syytä kuin sen, että märkä talvi oli täällä niiden mieleen. Rutikuivat kesät taitavat olla vaikeita.

      Delete
  3. Kiitos esittelystä, Ransu. Ja Saila kans 😘
    Hienoja kärhöjä löytyy useita sieltä. Ruusujen seuraan sopisi todella upeasti heinät. Olin niin pettynyt, kun mun syksyllä istutettu tarhaviinikärhö Etoile Violette ei ole noussut. Onko se niin myöhäinen, että toiveita vielä olisi?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Älähän heitä toivoa, kärhöt ovat oikukkaita. Olen jopa kuullut kärhöistä, jotka eivät jonain vuonna nousseet ollenkaan noustakseen taas seuraavana, vaikka itselläni ei olekaan niin käynyt. Mutta usein on joku lähtenyt kasvuun vasta heinäkuulla; etenkin tuollaiset tuoreet tapaukset. Ehkä omassa pihassani yksi syy niiden hyvään kasvuun on se, että nämä, jotka nyt nousevat hyvin, ovat kasvattaneet juuristoa muutaman vuoden.

      Delete
    2. Kiitos! En siis kaiva ylös, vaan odottelen rauhassa.

      Delete
    3. Toivottavasti se nousee!

      Delete
    4. Se on noussut! Eilisen sateen ja myrskyn jälkeen on komeita alkuja tulossa. Kiitos, varmaan se pinnisti kun sä niin sanoit 💚🍃

      Delete
    5. Ei oo totta, justiin kun kerkesit siitä sanoa! Aivan ihana uutinen :-)

      Delete
  4. Kärhöt viehättävät minua, vaikka niitä ei puutarhassamme kasva siis vielä :) En oikein ole keksinyt paikkaa, missä saisivat kärhöillä rauhassa ja olisivat edukseen. Oi, miten ihana Ransu <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aidat ovat hyviä, mutta kärhöt ovat kivoja myös puihin ja isoihin pensaisiin kiipeillessään. Toivottavasti löydät niille paikkoja!

      Delete
  5. Kärhöistä tykkään, mutta niin on koiranputkikin upea kasvi. Minulla on enemmän taktiikkana tuo, että koiranputkia on vähän joka puolella. Enemmän kukkapenkkien reunoilla, hiukan vähemmän itse penkeissä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koiranputki on todella nätti. Minulla on siemenkasvatuksessa nousussa keltalehtistä koiranputkea, tummaa Ravenswingiäkin olen usein kokeillut. Se vain taantuu äkkiä tavalliseksi, kun pölyttyy luonnon koiranputken kanssa, jolloin siementaimet ovat enää haileasti tummia.

      Delete
  6. Tarha-alppikärhö nyt vei ihan mukanaan! Pitäisi saada, vaikka olen jo aikaa sitten päättänyt siirtyä lisäämään myöhemmin kukkivia kärhöjä en pääse alppikärhöistä pois. Ne muuten lisääntyvätkin itsestään, en vain tajua miten...

    Tyttären 100 vuotiasta taloa lähdemme remppaamaan. Lumimies remppaa ja minä istutan kasveja, joita täältä on kelpuutettu:) Vannotin, että on sitten kasteltava, sillä alkusuvi on niin huono aika kun siirrossa on mukana mm. ristinummiruusu, kaksi isohkoa, eli se meidän villiruusumme. Tulossa sinne on japanilainen puutarha, joten voipi olla, että äidin viemiset eivät ensi suvena enää kelpaa, sellaisia kuvia on minulle Pinterestistä esitelty. No, kotkansiivet sinne kustansin ja aion viedä äidiltäni lyhtykoisoja, kun äidin pieni puutarha niihin vallan tukahtuu. Miksi ne eivät voisi minullakin kasvaa hulluina! Laventelia kelpuutetaan myös ja raparperia, koska se vain kuuluu puutarhaan ja siitä kuulemma syntyy mahtavaa viiniä. No, en aio kokeilla. Onneksi vanhassa puutalossa on upeat omenapuut. Vien myös osan Merin pienenä istuttamista krookukista eli tieädn niiden kasvupaikat ja siitä kaivan ja mukaan lähtee sitten myös toivottuja kieloja sekä alppiesikoita, jotka olen omin pikkukätösin alpeilta lusikallakin kaivanut...

    Koiranputki on nätti ja erityisesti lupiinien kanssa. Jos joudun syytteeseen ja vankilaan valkoisesta lupiinistani, siitä sitten vain. Aloitin kuuputarhani valkoisella lupiinilla eikä se ole levinnyt yhtään! Tavallista sinistä ja vaaleanpunaista on vähän lehdon yläosasssa ja saakin olla. Onham meillä valkoista horsmaakin Sissinghurstin tyyliin! Toivon, että minusta ei ikinä tule ruoka- tai kasvi- tai minkään muunkaan asian fasistia. Kauniin ja hyvän asian.

    Meillä on nyt satanut ja sataa edelleen. Olen onnessani. Kotolaisemme pääsee helpolla...Vain oravile pähkinöitä niin pysyvät poissa linnunpesiltä.

    Oi, tuo sun tarhakärhö on muistettava ja kun sellaisen vielä löytäisi. Kukat ovat juuri kuten sanot 'satumaisen kauniit'.

    ♥♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarha-alppikärhöjä on monia eri värisiä, suosittelen! 'Albina Plena' kyllä yksi kauneimmista ellei kaunein. Mutta kyllä niitä loppukesälläkin kukkivia kärhöjä tarvitaan. Eiköhän suurelle tontillenne mahdu molempia!
      Sade tuli tarpeeseen, mutta tämä myrsky ei välttämättä ollut niin tarpeellinen :-D Toivottavasti ei tule tuhoja, melkoiset puuskat on. Porttini salpa jo hajosi, mutta onneksi itse portti on vielä ehjä.

      Delete
  7. Ostin viime elokuussa Tahvosten reissulta Zoprikan, joka oli vähän rähjäisessä kunnossa. Olin sellaista toivonut, joten istutin sen maahan. Viikko sitten huomasin verson nousevan ja mukavasti se näyttää kasvavan. Kiva tietää, että se on hidas, joten tulevinakin keväinä annan sille aikaa herätä.
    Alpina Plena on oikea kaunotar. Päätin, etten nyt hamstraisi uusia kärhöjä, mutta Alpina Plena saa vakavasti miettimään päätöksen pyörtämistä.
    Kiva nähdä Ransuakin. Myyrätkin ovat varmasti sopivan pullukoita metsästettäväksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukava kuulla, että sinulla se nousee, ehkä tämän sateen jälkeen täälläkin! Suosittelen kyllä lämpimästi Albina Plenaa, ja ainakaan täällä se ei ole edes kasvanut paria metriä korkeammaksi, vielä. Saisi kyllä kasvaa tuohon keinun katokseksi, mutta en ole ottanut selvää, pystyykö se siihen. Alppikärhöt kyllä yleensä lähtevät versomaan vanhoista versoista, joten periaatteessa luulisi, että se pystyisi kasvamaan vielä korkeammalle. Mutta ehkä se ei tosiaan tarvitse enempää tilaa kuin tuon pari-kolme metriä. Tämän kokoiset kärhöt ovat todella nättejä myös kasvaessaan isoihin pensaisiin tai pieniin puihin.
      Myyrät ovat hyviä nyt, mutta ulkona on kaamea puuskainen myrsky, joten pojat pysyttelevät visusti sisällä. Seinästä kuuluu rapinaa, joten kai joku kotihiirikin on etsinyt turvaa, ja se sille suotakoon. En itsekään haluaisi ulkona juuri nyt olla, hurja keli.

      Delete
  8. Ihania kärhöjä ! Mahtaako olla jotain keinoa, milläne saisi rehevämmiksu, kun niistä kasvAa nyt vain kaksi soiroa..

    ReplyDelete
    Replies
    1. En osaa sanoa muuta kuin että aika. Minulla on monta kärhöä kituuttanut vuosikausia ja sitten vasta lähtenyt paremmin kasvamaan. Kai niillä kestää kasvattaa juuristoa, eikä versoja voi tulla enempää kuin mitä juuriston koko sallii.

      Delete
  9. Ihanaa tpsiaan kun saatiin vettä💦 Suloiset kärhöt, olen itsekin alkanut vähitellen lisäämään kärhöjä puutarhaan. Rakkaimpia ovat ne jotka on siemenestä asti kasvatettu💚

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sadetta tarvittiin, tätä myrskytuulta ei :-D Kärhöjä mahtuu joka paikkaan, kun alkaa tarkemmin ajatella. On niille kiva laittaa tuollaisia nättejä tukiakin, mutta aitoihin, pensaisiin ja puihinkin niitä saa kiipeilemään.

      Delete
  10. Monenlaisia ihania kärhöjä, kiva, että talvi ei ole tehnyt tuhoja. Saat hienoja näkymiä koiranputkista ja kumppaneista. Sade tulee kyllä tarpeeseen, meilläkin on nyt aurinkoista, mutta toivottavasti vielä viikolla saisimme lisää vettä taivaalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Katson jännityksellä kaataako myrskytuuli tuon uuden kärhön tuen, se on hieman vinossa, mutta toistaiseksi pystyssä.
      Koiranputki on niin kaunis ja tavallaan minulla on sitä ikävä, kun aiemmin tontillani kasvoi sitä ihan kaikkialla lukuun ottamatta tontin läpi ajettua pihatietä. Mutta haluan kyllä kukkapenkkejäkin. Ehkä vielä löytyy joku hyvä paikka, jossa sitä voisi olla iso lämpäre, ehkä jonkun puun ympärillä.

      Delete
  11. Kärhöt ovat kaunottaria. Minulta kuoli rakas kiinankärhö, joka oli ehtinyt levittää palleroitaan sinne tänne. Nyt on käynyt niin, että sitä tosiaan pukkaa siellä täällä. Ja eihän niitä voi poistaa, kun ovat paikkansa itse valinneet. Siellä viihtyy, minne juurtuu. Olkoon siis niin. Sade antaa niille uutta voimaa.

    Sinulla on hienoja lajikkeita. Kauniita kuvissa ja takuulla luonnossa. Nuo yhdet kuin tulppaanin kamuja. Niin on samat sävyt 🥰

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi miten kiva kuulla, että kiinankärhösi ehti tehdä jälkeläisiä! Kärhöjä on helppo kasvattaa siemenestä, mutta itse en vielä ole löytänyt siementaimia omalta pihaltani – täytyy pitää silmät auki. Kitkiessä täytyy kyllä muutenkin, kun on montaa kasvilajia, jotka voisivat tehdä jälkeläisiä, ettei vain tule kitkeneeksi jotain aarretta.
      Tuo Propertius-kärhö ja Ballade-tulppaani -yhdistelmä on aivan täydellinen.

      Delete
  12. Ihanat kärhöt <3 'Country Rosen' herkkä sävy on myös minun mieleeni, vaikka myös 'Propertius' on hurmaava. Omat kärhöni pitävät minua edelleen jännityksessä; vain neljä kahdestatoista on lähtenyt kasvuun. Ainokainen tarha-alppikärhön taimi murtui melkein maanrajasta poikki viime kesänä ja oli talven aikana katkennut kokonaan, joten voi olla, että oli sitten menetetty tapaus. 'Princess Kate' kuuluu myös viivyttelijöiden liian suureen joukkoon. Onneksi kolme isokukkaista ja 'Arabella' ovat lähteneet reippaasti kasvuun. Yritin viime kesänä kasvattaa 'Albina Plenan' pistokkaasta, mutta sekään ei lopulta lähtenyt kasvattamaan juuria eikä täällä päin ole nyt ollut myynnissä sen taimia. Pahus vieköön! Onneksi saan äidiltäni sen "tavallisen" sinisen alppikärhön siementaimia kunhan käyn siellä seuraavan kerran. On sitten edes joku kärhö, mikä rehottaa hullun lailla, tapahtuipa vaikka ydinräjähdys. En kuitenkaan luovuta noiden muidenkaan kanssa, sillä tuskin kaikki ovat menneet kokonaan kuolemaankaan. Pakenivat vain märkyyttä ja routaa syvemmälle... tai näin ainakin toivon. Mukavaa sunnuntaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei mitä jännitystä, toivottavasti nousevat pian. Arabella on huippukauniin värinen.
      Ikävää, ettei Albina Plena tällä yrittämällä lähtenyt kasvuun! Voisikohan sen varsia lähettää postissa... Ostin tuon omani muistaakseni Hankkijalta, mutta en tiedä, onko siellä teidän lähellä Hankkijoita. Olet varmaan kolunnut kaikki lähiseudun myymälät ja tiedät kärhövalikoimat ulkoa ;-)
      Kiitos, mukavaa sunnuntaita sinnekin!

      Delete
  13. Ihania näkymiä!
    Kerran mietin että koiranputki perennapenkissä olisi hyvä pari niin monelle perennalle, mutta leviää turhan hanakasti ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on ihana. Toistaiseksi olen kitkenyt tavalliset koiranputket kukkapenkeistä, mutta en tänä vuonna. Mulla on ollut tummaa 'Ravenswing' -koiranputkea, mutta niiden siementaimista tulee tietty enää haalean tummaa. Nyt mulla on siemenkasvatuksessa keltalehtistä koiranputkea. Toisaalta nämä kaksivuotiset on helppo kitkeä eivätkä leviä juurillaan. Rikkaporkkana on samanlainen ja aivan ihana, mutta se ei kuki näin aikaisin! Yksivuotisia kuten sudenporkkana en ole saanut kasvamaan kunnon kukintakokoon. Päätelmä: koiranputki on ainoa tämäntapaisista, joka kukkii näin aikaisin, niinpä annan sen täten rehottaa.

      Delete
  14. Nämä pienikukkaiset kärhöt ovat ihania, sekä näin alkukesällä, että myös ne loppukesälläkin kukkijat!
    Ja onneksi mainitsit Ransun, oli aika hyvin piilossa;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu osaa hyvin maastoutua niin, että myyrät eivät huomaa, mutta ihanat kissatädit saisivatkin kyllä huomata!

      Delete
  15. Kärhöjen kkauneutta ei voi ylistää turhaan! Ja kkeväällä kukkivat alppikärhöt ovat suloisia kukkiessaan puiden oksilla. Mutta oikukkaita kärhöt ovat, ainakin näillä levysasteilla. Minusta näyttää, että lumeton talvi ei ainakaan edistänyt niiden kasvua omalla pihallani. Mutta toisaalta vaatii malttia odottaa... Hyvä, kun saatiin vettä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti ne vielä nousevat! Täällä taisi kaiken kaikkiaan olla niin leuto talvi, että kärhöjä se ei verottanut, joitakin arempia kasveja kyllä, kun olivat vihreinä talven ja jo valmistautumassa kasvuun ja sitten tulikin talvinen kevät. Mutta aiemmin multa on kuollut kärhöjä urakalla, ehkä juuri siihen, että ei ole lunta ja tuleekin kovia pakkasia. Mutta voihan olla, että ne vain viivyttelevät!

      Delete
  16. Kärhöt ovat kyllä ihania ja käteviä pieneenkin puutarhaan, kun kasvavat ylöspäin. Oma huono onneni saada vuorikärhö 'Rubens' kasvamaan, ostin keväällä taimen joka kasvoi hienosti kunnes vein sen mökille. Nyt se näyttää ruskistuvan ruskistumistaan. Äh, ehkä kolmas kerta toden sanoo.
    Toivottavasti pojat ovat jo päässet takaisin myyräjahtiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voihan ei, toivottavasti sen juuristo kuitenkin päättää jäädä eloon! Joskus täytyy kärhöjä istuttaa useampaan otteeseen ennen kuin joku niistä suostuu elämään.
      Kiitos, myräkkä loppui ja myyriä on taas kannettu mamman riemuksi eteiseen.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!