Wednesday 5 June 2013

Juhlapäivä

Tasan seitsemän vuotta sitten tein kaupat tästä tilasta. Pääsin käymään täällä ensimmäisen kerran omien avainten kanssa vasta juhannuksen alla. Juhannuspioni oli silloin komea, osittain jo ohikukkinut. Se kukki purkukuntoisena ostamani vanhan talonrötiskön edustalla.

Nyt se aloittelee kukintaa samassa paikassa, vaikka olen siirtänyt sitä tästä runsain lapiollisin sekä muihin paikkoihin omalle pihalle että ystäville, pois talonkorjauksen tieltä. Talon edessä asuva puska on edelleen komea, vaikka yritän yhä vain siirtää sitä paloina muualle tulevan kuistinrakennustyömaan alta.

Kesäkuun viidenteen liittyy myös toinen suuri juhla. Se on Mustin epävirallinen syntymäpäivä. Tarkka päivä ei ole tiedossa, mutta koska Musti on syntynyt kesäkuun alussa samana vuonna kuin ostin tämän tilan, päätin yhdistää nämä juhlat yhdeksi suurjuhlaksi. Tässä kuvassa Musti on noin puolivuotiaana tarkkailemassa tipu-teeveetä Helsingissä.

Ystäväni lähetti sopivasti tänään kuvia, jotka on pelastettu hänen vanhalta jumiin menneeltä tietokoneeltaan. Pian sen jälkeen kun olin saanut Mustin, se kiintyi ystäväni Vanni-koiraan ja he saivatkin viettää useimmiten viikot yhdessä Korppoossa sen sijaan, että olisin vienyt Mustin kaupunkiin.

Sitten kuvioihin tuli Viljo. Tässä harrastetaan kuvio-kuivakelluntaa yhdessä Vannin kanssa.

Musti ja Viljo olivat kuin paita ja peppu (eikä Vannikaan kaukana ollut, kuten kuvasta näkyy).

Joulujakin vietettiin Korppoossa yhdessä Vannin ja Viljon kanssa. Musti oli kiinnostunut kuusen koristelusta, sittemmin Musti ei olekaan saanut joulukuuseen tutustua. Ehkä sellaisen voisi jonakin jouluna laittaa, kissoja varten.

Yhteisjoulu kavereiden kesken on parasta!

Sittemmin Viljosta tuli enemmän minun kissani, kun ei niitä voinut Mustin kanssa ollenkaan erottaa (enkä minäkään voinut elää ilman Viljoa).

Viljon poismenon jälkeen perheeseen tuli pieni pörröinen riiviö nimeltä Ransu.

Syntymäpäiväsankari on viettänyt 7-vuotisjuhlapäivää perheen parissa ja pitkistä kylvyistä nauttien.
Kiitos J kuvista!

Juhannuspioni – Paeonia humilis 'Flore Pleno'

59 comments :

  1. Mikä hieno päivä ja hieno kuvakooste! Onnea hyvistä kaupoista ja hyvästä seurasta :) Parempaa isäntää kuin Musti ei varmasti olekaan!

    Ihan muuten kuin Vanni nauraisi vähän Mustille yhdessä kuvassa!

    Viljo ♥

    ReplyDelete
  2. Mahtava kerronta Sinulla, ai ai, kissaihmisenä katselen sydän syrjällään näitä veikeitä kaveruksia.

    Leppoisaa kesänjatkoa Sinulle & Kateille, voikaahan hyvin !
    Sirpa (korinkyselijä)

    ReplyDelete
  3. Meillä se antamasi juhannuspionin jakopala on nyt täydessä kukassa kasvimaan penkissä, jossa sillä on tilaa kasvaa! :)

    ReplyDelete
  4. Voi ei, aivan liikutus valtasi sydämen näistä eläinystäväkuvista ja tarinoista! Viljo taisi olla melko epeli, haukotuskuvakin niin hauska :)
    Onnea talonostovuosipäivääsi ja Mustille isot synttärionnittelut; kuvan pikku-Musti on ihana!

    ReplyDelete
  5. Onneksi olkoon talolle ja tilalle, kun tuli sinun ostamaksesi ja sai uuden elämän. Ja onnea Mustille ja pikkuveljellekin, onhan hänkin onnekas 5. kesäkuuta.
    Viljo on ollut kyllä varsinainen sankari, ja Vannistakin oli mukava kuulla.

    ReplyDelete
  6. Onpas komea pioni ja mikä väritys! Harmi,kun on tätä välimatkaa,muutoin hakisin mielelläni omaankin pihaani yhden jakopalan :)

    Suuret onnittelut myös Mustille! Kivan historiikin sait hänen vaiheistaan koottua :)

    ReplyDelete
  7. Iloa ja mukavaa menoa teidän pihapiiriinne!

    ReplyDelete
  8. Mamma N; Kiitos! Vanni taitaa joko hymyillä tai sitten olla leikisti haukkaamassa Mustia. Tosi hienosti se osaa leikkiä kissojen kanssa. Voisinkin joskus julkaista Vannin ja Viljon opetusvideon siitä, miten koira ja kissa leikkivät yhdessä.

    Sirpa; Kiva kuulla sinusta! Kiitos kommentistasi, samoin leppoisaa kesää.

    Raakki; Hienoa! Siitä tulee kaunis pyöreä ja tiivis kumpare, joka ei tarvitse tukemista, kovin kookkaaksi se ei kasva. Tuo oma ikivanha puskani on kylläkin läpimitaltaan ehkä 70 cm.

    Maria; Noita oli tosi hauska seurata, kun kaikki olivat niin hyviä kavereita keskenään. Viljo oli aikamoinen hassutassu, sen vatsakarvatkin olivat kuin naavaa.
    Kiitos!

    Paula; Kiitos! Viljo oli persoonallisin kissa, jonka olen tuntenut.

    Katja; Kiitos! Ehkä voin keksiä keinon lähettää pionia sinulle, hmm hmm...

    Nettimartta; Kiitos ja samaa sinne!

    ReplyDelete
  9. Sylin täydeltä onnea ja iso hali suurena juhlapäivänänne! Ihanat karvakamut kuvissa, suloista ♥ ja mahtavat pionit!

    ReplyDelete
  10. Onnee viisvuotiaille! Ihana kuva tuosta Viljosta :)

    ReplyDelete
  11. Linda; Kiitos! Tuo perinnepioni on pihani kruunu.

    Amalia; Kiitos!

    ReplyDelete
  12. Pioni ei kuulu minun suosikkeihini, mutta tuo sinun pionisi on kyllä parhaasta päästä ja tuo väri!
    Ihanansuloisiakauniita kisu kuvia!
    Onnea päivänsankarille..miauuu

    ReplyDelete
  13. Kirsi; Kiitos!

    Taina T; Minä taas en niin välitä kerranaiskukkaisista pioneista enkä räikeän pinkistä väristä, mutta arvostan perinnekasvia suuresti, se on paikan alkuasukas jota pitää vaalia!

    ReplyDelete
  14. Kyllä nyt on syytä juhlia! Isosti Onnea emännälle ja Musti-isännälle!! Suloisia kuvia kaveruksista :)

    ReplyDelete
  15. Myohastyneet onnittelut taaltakin Amerikan mantereelta Mustille. Musti on kylla aivan ihana "cutie-pie'. Seuraamme taalla Mustin seikkailuja joka paiva.

    ReplyDelete
  16. Paljon onnea itsekullekin!!!!

    ReplyDelete
  17. Ihanat kuvat kissoista ja koirasta! Noin oli meilläkin edellisen koiran kanssa,
    Plajon ona paikka sinun aikanasi varmasti muuttunut. Onnea eteenkinpäin

    ReplyDelete
  18. Onnittelut juhlien johdosta! :)

    ReplyDelete
  19. Kuinka onnellistuttavia kuvia! Onnittelut suurjuhlaanne (en lainkaan epäile, etteivätkö bileet jatkuisi vielä tänäänkin)!

    ReplyDelete
  20. Myöhästyneet onnittelut suurjuhlapäivän johdosta! Ihania kuvia kaveruksista :). Valtavan kasvuvoimainen pioni, kukinta-aikakin on kiva, tuollaista ei varmaan saa mistään...

    ReplyDelete
  21. Ilmassa on todella suurjuhlan tuntua! Komea Musti ja komea pioni :) Onnea kaikkien komeuksien johdusta!

    Jos sulla joskus jää tuon pionin palanen yli, niin ottaisin mielelläni ;) )

    ReplyDelete
  22. Myöhästyneet Onnittelut Mustille sekä sinulle ja tilalle (viimeksi mainittu voi olla onnellinen, että sille on löytynyt hyvä omistaja).

    Aivan liikuttavia kuvia karvakavereista ♥.

    ReplyDelete
  23. Onnittelut teille molemmille -vähän jälkijunassa, mutta ei haitanne. Ihania kuvia eläinten välisestä ystävyydestä ♥ Viljo on ollut valloittava persoona! Musti taitaa olla supliikkimiehiä kun noin koirien kanssakin tulee juttuun. Tuo Vanni on joskus aiemminkin täällä vilahdellut, mitähän koiralle, mitähän koiralle kuuluu nyt?

    ReplyDelete
  24. Päivän myöhässä mutta sitäkin suuremmalla innolla toivotamme onnea! Aivan hurmaava joukko! ♥

    ReplyDelete
  25. Kaikki elukaiset samassa postauksessa - ihanaa! Ja Pikkupikku-Musti, voi ei <3

    Paljon onnentoivotuksia ja lovee teille, niin kissan syntymäpäivistä kuin talohankinnan syntymäpäivästä ja kaikesta nätistä mitä siellä on!

    ReplyDelete
  26. Onnea tilallesi ja kisulle ! Komeita molemmat !
    Juhannuspioni on ihana, kiva että olet jakanut sitä eteenkin päin. Mäkin oon onnellinen puutarhaystävältä saamastani jakopalasta, saa olla mukana säilyttämässä vanhaa hyvää kantaa.

    ReplyDelete
  27. Tiina; Kiitos!

    Leena; Kiitos! Sepä hauska kuulla.

    Jaana; Kiitos!

    Mummeli; Koirien ja kissojen yhteiseloa on hauska seurata. Kiitos!

    Sirpa ja Kollo; Kiitos!

    Ella; Juhlimme niin rankasti, ettemme ehtineet kirjoittakaan aiheesta kuin vasta illalla. Totta kai juhlimme edelleen ;-)

    Saraheinä; Pionien koti on kerännyt tätä vanhaa juhannuspionia ja heillä on sitä myynnissä. Minultakin saa, jos voimme sopia jonkun tapaamispaikan.

    Inka; Kiitos! Selvä :-)

    AnnaS; Kiitos!

    Myrsky ja Minna; Kiitos! Jälkijunaisuus on ihan omaa syytäni, kun postasin vasta illalla. Musti on rauhallinen kaveri, joka tutustuu mielellään koiriin. Kiitos, Vannille ja tyttärelleen Lávville kuuluu hyvää, tarvitsimme heidän luotaan yösijan viime viikolla ja sieltä on joitakin kuviakin, kun vain kerkeäisi postata tänä uutistulvan aikana.

    Elina; Kiitos!

    Zepa; Pikku-Musti saa aina sydämesi sulamaan :-) No, kenenpä sydäntä ei... Kiitos!

    Pivi; Kiitos! Hienoa, että sinullakin on juhannuspionia. Se muodostaa kauniin mättään.

    ReplyDelete
  28. Komea pioni ja vielä komeampi synttärisankari. Iinekseltä märkä pusu Mustille!

    ReplyDelete
  29. Lämpimät onnittelut synttärisankarille ja teille kaikille ihanasta kodista.
    Paitsi, että Musti näyttää samalta kuin Nero hän myös saman ikäinen, prinssi täyttää juhannuksen tinoilla 7 v. tarkkaa päivää en tiedä vaikka pennut syntyivät tässä pihassa.

    ReplyDelete
  30. Katja; Ooh, Musti PUNASTUU!

    Cheri; Kiitos! Sepä hauskaa, Nero ja Mustihan ovat melkein kaksoset :-)

    ReplyDelete
  31. Juuri katsoin vuoden takaisia postauksia ja totesin merkkipäivät! Kivasti se sattuu olemaan maailman ympäristöpäivä samalla - leppeitä merituulia ja riippukeinunautintoja hyvien kavereiden seurassa ja ihanissa maisemissa!

    hannah

    ReplyDelete
  32. Onnittelut Mustille ja tilanomistajalle!

    Lisse, joka on myös paljon Mustin näköinen täytti 6 vuotta 1.6. Syntyykö kesäkuun alussa normia enempi mustia kissoja valkoisella kaulalapulla?! Tiedä vaikka! :)

    ReplyDelete
  33. Eläimet on niin ihania! Ja on niin kiva kun koirat ja kissat on ystäviä keskenään. Niin meidänkin on :)

    ReplyDelete
  34. Onnea vaan kaikille! Pioni kukkii kauniisti. Meillä ei vielä pionit kuki. Ilman eläimiä olisi paljon tylsempää...

    ReplyDelete
  35. Hannah; Ai sinä huomasit! Minulta taitaa mennä useimmat merkkipäivät ohi ilman, että oikeana päivänä huomaa... Aika hauskaa, että sama on maailman ympäristöpäivä! Kun Ransun synttärinä ja mun ja Ransun nimpparina taas on maailman eläinten päivä :-)
    Kiitos! Täällä on kyllä hyytäviä merituulia :-D

    Tillariina; Kiitos! Tuon täytyy olla syy :-D

    Sesse; Niin on, ihanaa kun teilläkin.

    Taina; Kiitos! Tämä juhannuspioni onkin aikainen laji.

    ReplyDelete
  36. Onnea Mustille! Ja tietty talollekin. Mutta erityisesti ihanalle Mustille! Kiitos tästä lyhyestä Musti-historiikista - nyt tiedämme Viljostakin enemmän!

    Onnea Musti, 7-vee!
    Itsellesi juhlapäivä tee!
    Pihalla leiki ja katkista vaadi,
    suunnitelma pitkään juhlaan laadi!

    ReplyDelete
  37. Onnea!

    Onnea Musti sinulle taas,
    kelli kunnolla kesämaas,
    rapsutukset hellät saa,
    ne vatsaas kivasti kutittaa!

    ReplyDelete
  38. Kiitos hienoista runoista Sulo ja Auli!

    ReplyDelete
  39. Onnea Mustille ja hyville talokaupoille!
    Pioni on vankkaa tekoa ja istuu hyvin maisemaan.

    ReplyDelete
  40. Paikkasi on saanut uuden, kirjaimellisesti kukoistavan elämän, onnea merkkipäivien johdosta!!

    ReplyDelete
  41. Kiitos! Pioni on siksikin arvokas, että olen nähnyt sitä talooni 1912 tulleen emännän kotitalon pihalla, arvelen että hän on ehkä tuonut sitä sieltä tullessaan, ainakin näin on mukava ajatella.

    ReplyDelete
  42. Matti myöhäiset onnittelut täältäkin kaikista hankinnoista ja synttäreistä.
    Pioni on ihana, Musti on ihana, Vanni on ihana ja Sailakin on ihana ! Mainitsinkohan kaiken...ja Ransu on ihana ja Viljo niin suloinen <3

    ReplyDelete
  43. Kiitos sinne, karvaisille ja karvattomille mussukoille! Et ole ollenkaan myöhässä, kun itsekin vasta illalla postasin aiheesta, vaikka toki hellin ja kehuin Mustia koko päivän :-)

    ReplyDelete
  44. Myöhästyneet onnittelut! Tiesi puutarhakin, että on syytä pukeutua juhla-asuun.

    ReplyDelete
  45. Kiitos! Puutarha onkin nyt kuin morsian, kun koiranputket kukkivat kaikkialla :-)

    ReplyDelete
  46. Onnea juhlapäivänänne :)
    Hauska sattuma, meilläkin tulee täyteen 7v. nykyisessä talossamme- tosin vasta loppuvuodesta. Minulla ei ole mitään noin hehkeää muistijälkeä.
    Joulukuun alkuun sattui juuri muuttopäiväksi meidän hääpäivä. Satoi vettä. Piha roikkui märkänä ja minä vain haaveilin kaikesta vihreästä. Olin kaivanut myöhään syksyllä muutosta tiedon saatuani pionit maasta ja vienyt turvaan siskon kasvimaalle talveksi. Keväällä yllätys oli ihana kun pihastakin löytyi muutama upea vanha pioni...jos aina sanotaan ettei koira pääse karvoistaan, niin ei sitten puutarhurit pioneistaan ? ;)

    R&T

    ReplyDelete
  47. Kiitos! Erinomainen uusi sanonta :-)
    Ja onpa sinullakin hehkeitä muistoja ja kokemuksia uudesta pihasta, vaikka ei juuri sisäänmuuttopäivältä olisikaan.

    ReplyDelete
  48. Onnittelut talo-ostovuosipäivästä ja Mustin synttäreistä! Kyllähän molemmet ovat merkittäviä tapahtumia. Meidän talokaupat tehtiin miehen 38-vuotissynttäreiden kunniaksi ja naimisiin mentiin hänen 37-synttäreinä, jotain sentään muistan, ehken ellei olisi tällaisia "tuplapäiviä" olleet!

    ReplyDelete
  49. Kiitos! On kätevää yhdistää juhlat tuplajuhliksi jos vain pystyy ;-)

    ReplyDelete
  50. Myöästyneet onnentoivotukset talon emännälle sekä tietenkin Mustille!

    Ihanaisia kuvia pelastunut sieltä juntturaan menneeltä koneelta <3

    ReplyDelete
  51. Kiitos! Juu, onneksi kuvat tulivat talteen.

    ReplyDelete
  52. Onnittelut Mustille ja talon omistajalle! :)
    Niin ja sireenit tuntuvat kukkivan tänä vuonna jotenkin todella ajoissa ja älyttömän runsaina. Pitäisi pistää jonnekin kaupungin puutarhapuolelle tms kysymystä miksi Messukylässä on niin paljon sireeniä (joku hyvä historiallinen vastaus?). Hämmentävä katsella bussista kun joka paikka on vain täynnä lilaa sireeniä, pihat, puistot, joutomaat... Vaan kun bussi kääntyy Messukylästä pois, sireenit loppuu kun seinä. :O

    ReplyDelete
  53. Kiitos! Sepä hassua. Olisiko paikalla ollut vanhempaa asutusta tai sitten kaupunki päätti joskus istuttaa alueelle nimenomaan paljon syreeniä.

    ReplyDelete
  54. Messukylähän on Tampereen vanhinta aluetta (itseasiassa Tampere syntyi Messukylän kunnan sisälle) eli tod.näk. sireenit on jotain vanhaa kantaa, siksi niiden tausta kiinnostaakin. :)

    ReplyDelete
  55. Kiitos tiedosta, täytyypä varata joskus junalippu Tampereelle syreenien kukinta-aikaan.

    ReplyDelete
  56. Myöhästyneet vuosipäiväonnittelut tilalliselle!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!