Saturday 23 October 2010

Ruusuasia etenee

Elokuussa kirjoitin hankkimistani ruuruista ja mainitsin myös mysteeriruusun, joka oli pihallani entuudestaan. Nyt tajusin tehdä asialle jotakin – ei tämänkään asian tajuamiseen mennyt kuin neljä vuotta. Otin ruususta juurivesan ja vein sen ystävälleni Hongiston taimiston Timo Saarimaalle, joka on erikoistunut ruusuihin.
Vaikka hän ei koskaan tätä tunnistaisi, mikä ei olisi ihme sillä ruusuja on tuhansia, tutkii tätä nyt huomattavasti kokeneempi silmäpari kuin omani. Suomen ruususeura, johon Timokin kuuluu (ja minäkin nykyään), kerää tietoa löytöruusuista, jollainen tämäkin siis on.
Luultavasti tämä on jokin kartanoruusu (Centifolia-ryhmä), voi olla kirkonruusukin (Francofurtana-ryhmä), mutta lajike ei ehkä selviä koskaan. Tämä voi saada ihan oman työnimen. Vanhat lajikkeet kun ovat osaksi hävinneet, niitä on ollut satoja joista suurta osaa ei enää ole viljelyssä. Minulla ei ole edes tietoa siitä, kuka on ruusun pihalleni istuttanut ja koska.

I have an old rose in my garden, probably a Centifolia, could also be Francofurtana. I took a sucker to a friend who breeds roses – this one spreads quite slowly and is own-rooted. It only flowers once, but the scent is lovely. There may be no hope trying to figure out the variety but the Finnish Rose Society is working on old rose finds, and this one will add to that collection.

Nämä kuvat ovat ihan ensimmäiseltä kesältä 2006. Kuvitelkaa hämmästystäni, kun ensin löysin pihaltani vanhan rakennuksen kivijalan ja sitten heinäkuussa sen vieressä avautui tällaisia ihanuuksia!

Ruusut kasvavat tuossa syreenipuskien edessä, siinä näkyy tarkasti katsoessa muutama vaaleanpunaisten pallukoiden täyttämä oksa. Tältä paikka näytti kesällä 2006. Paikka on kuiva keto, mikä on mukavaa, kun muuten tonttini on vanhan merenpohjan savimaata. Keto kasvaa siis entisen rakennuksen paikalla, siinä on tiilenpalasia ynnä muuta hyvin läpäisevää materiaalia. Olen myös löytänyt maasta kaakeloidun hellan paloja koristereliefeineen ja kokonaisena säilyneen mustepullon – tässä rakennuksessa oli kuulemma kylän koulu aikoinaan.

Nyt paikka näyttää tältä eli paljoa se ei ole muuttunut. Aion hoitaa tätä kohtaa ketona. Vasemmalta vaahteroiden välistä pääsee muotopuutarhaan.
ps. Pirjo Raution oivassa kirjassa Suomen ruusut on esitelty muutama löytöruusu. Suomen ruususeura julkaisi viime vuonna pienen oppaan löytöruusuista.

10 comments :

  1. Historian havinaa. Mielenkiintoisia tarinoita :)

    ReplyDelete
  2. Kyllä, on todella ihanaa kun on vanha paikka josta löytyy vaikka mitä.

    ReplyDelete
  3. Oi! Eikö löytöruusuille anneta usein löytöpaikan tai löytäjän nimi, tai löytäjä saa nimetä aarteensa muutoin? Siitähän voi tulla "Saila", tai vaikka "Ransu", hänen vaaleanpunaisten ajatustensa kunniaksi!

    ReplyDelete
  4. Ransu-ruusu olisi kyllä ihana, heti haluaisin pistokkaan..;)
    no miks ei Sailakin...mutt vakavasti ottaen, näin minäkin olen ajatellut/luullut että ruusut nimetään löytäjänsä mukaan...

    Onko sulla Saila muotopuutarhakin?
    Mitäs kaikkee ihanaa siellä on...kuvia peliin...;)

    Mukavaa viikonloppua.

    ReplyDelete
  5. Ihana ruusu ja ihania nostalgisia löytöjä pihaltasi :) ite aikanaan löysin pihaltani rautaisen puutarhatyökalun, loput "aarteet" ovatkin sitten olleet vain kaljapulloja ja tiiliskiviä :P

    Samaa meinasin sanoa että Ransu-herra kyllä ansaitsisi oman ruusunsa :D kuten myös sinäkin. "Korppoon Kissanainen" voisi olla myös erikoinen nimi!

    ReplyDelete
  6. Kyllä se kaunis ruusu ja ihanan värinenkin!
    Hienoja löytöjä olet tehnyt kedoltasi. Minäkin löysin pihaltani vanhan kahvan, mutta en voi olla varma tuliko se tuontimaan mukana. :)

    ReplyDelete
  7. Todella hieno ruusu ja olet tosiaan tehnyt mielenkiintoisia löytöjä pihastasi:)

    ReplyDelete
  8. Niinpä, Ransu-ruusu saattaisi herättää hilpeyttä ja ihmetystä... Tuskin tuosta mitään lajiketta myyntin tulee, vanhoissa ruusuissa kun on se vika, että ne kukkivat vain kerran kesässä. Itse pidän Mysteeriruusu-kutsumanimestä!

    On jännää, kun talosta tai pihasta löytyy jotakin vanhaa (tai uutta ja mielenkiintoista). Aloitin astioiden sirpaleiden keräämsen ollessani Englannissa puutarhurin hommissa opintojeni ohella, kun niitä tuntuu löytyvän pihasta kuin pihasta. Siellä alkanut kokoema on nyt karttunut todella runsaasti saaressa, missä ennen jätehuollon aikoja paljon rojua haudattiin omalle tontille.
    Olen pikkuhiljaa suunnitellut mosaiikkityötä tai valettuja betonilaattoja sirpaleineen esimerkiksi kasvihuoneen lattiaksi. No, ehtii tässä vielä miettiä...

    ReplyDelete
  9. Aivan mahtava ajatus tehdä astiansirpaleista jotain konkreettista, näkyvää. Silloin niiden ääreen voi itse pysähtyä aina sopivan hetken tullen muistelemaan ja miettimään, mistä mikäkin pala on tullut ja mikä tarina siihen liittyy. Puhumattakaan tietysti siitä, miten ihanaa niistä on kertoa vieraille (tottakai sulla käy vain sellaisia vieraita, jotka kuuntelevat innostuneina joka sirpaleen tarinan!).

    Eikös niillä voisi päällystää sen yhden kaivonrenkaan ;-)

    ReplyDelete
  10. Heh, joo... Vaikka, tai sen toisen kaivonrenkaan. Mutta ehkä en halua niin yksityiskohtaista koristelua kasvimaalle - tai ehkäpä jonakin päivänä haluankin! Tähänastisista paras (ja viimeisin) idis oli tehdä kasvihuoneen lattialaatoitus itse mosaiikit laattoihin mukaan valaen.
    Jaa no, ehkä kaikkia ei kaikki kiinnosta, mutta he joita kiinnostaa voivat sitten kysyä. Paikallisten silmissä olen varmaan vähän omituinen.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!