Ensin kuva-arvoitus: Mikä tämä on?
Sehän on Viljo, väkisin naamaansa kameraan tunkeva huomionkerjuri.
Viljo oli mukana pihatöissä lähes aina. Se saattoi seurailla vierellä muuten vain, ja välillä halusi huomiota tai syliin. Jos sitä ei heti ottanut, se alkoi itse kiivetä, kuten silloin kun olin hakkaamassa paalua maahan kasvimaan aitaa varten. Tai kun kuokin perunoita ylös maasta Viljo tarrautuneena hartiaan kiinni. Hartioille päästyään Viljo kehräsi kovaa itseensä perin tyytyväisenä ja puski ja kuolasi korvani märäksi. Voi Viljo ♡ Istutin eilen lumikelloja Viljon haudan viereen.
Huono omis ei johdu kissoista vaan rodosta, alppiruususta. Löysin juuri tämän kuvan, jonka olen joskus ottanut kukkivasta alppiruususta ystäväni pihalla. On kaunis, on.
Jostain syystä en ole näihin ollut kovin ihastunut. Silti... mikä kukka! Ja talvivihreys. Viime keväänä ostin alppiruusun, tavallisen Catawbiense Grandiflorumin, ja ainoa kuva minkä siitä olen ottanut on tämä:
Koordinaatit: Tuolla se on, liilana kukkimassa, pöydästä vasemmalle, kasvimaan aidan vieressä (kyllä,
niiden tolppien luona). Se kukki pienenä somana pallona, ja vaikka siitä tulee suuri, päätti se jo nyt minikokoisena pistää pystyyn oikean kukkashown.
Aika sisukas. Jos se selviää talvista ja kalkkipitoisesta maasta, tulee siitä ehkä kaunis tummanvihreä laaja vastapaino sitä kohti kallistuvalle pystylle katajalle. Kesän aikana pikku rodo on tehnyt paljon uusia versoja ja näyttää varsin terhakalta. Peukut pystyyn, kyllä sinustakin tykätään.
.JPEG)
.jpg)
On totta, että toiset kasvit saavat hyväksynnän aivan eri tavalla kuin toiset. Ne, jotka eivät ihan lemppareihin kuulu, jäävät helposti vähän huonommalle hoidolle. Silti ne saattavat osoittaa kiitollisuuttaan hulttioimaista hoitajaansa kohtaan ja silloin voi tuntea piston sydämessään. Kaikki elollinen on kuitenkin kaunista ja arvokasta, mieltymyksistämme huolimatta.
ReplyDeleteMiten kauniisti sanottu! Ja niin totta. Tuntuu epäreilulta pikku rodoa kohtaan, että kesällä jopa harkitsin sen ylös kaivamista ja lahjoittamista jollekulle. Miksi? Kyllä se tälle pihalle mahtuu, ja tuo kataja oikeastaan kaipasikin seuraa. Katsotaan miten pikku alppiruusu viihtyy. Yritin kuitenkin parhaani: tuossa kohdassa ei pitäisi kalkkipitoisen peruskallion olla kovin pinnalla, kataja pudottaa happamia neulasia maahan (kai?), maa ei kuivu kesälläkään tuossa tontin alaosassa (mutta saattaa ehkäpä olla liiankin talvimärkää), ja kataja sekä pari mäntyä suovat varjoa ainakin iltapäivällä.
ReplyDeleteMaasta se pienikin ponnistaa ja ponnistaakin hienosti vielä. Toivotaan, että selviää yli talven, se on sitten vähän niinkun vaatimus sulle...hei kato mäkin olen täällä...;=)
ReplyDeleteSe on samanlainen sitten kun mun amaryllis, jota talvella viskelin paikasta toiseen ja se palkitsi mut kauniilla kukinnalla kesällä.
Voiskohan semmosen pistokkaan laittaa kirjekuoreen?
Vähän hyppii nää meikäläisen ajatukset...siis piti laittaa *****
ReplyDeleteja jatkaa tuo pistokkaan kirjeeseen laitto..mutta kyllä varmaan ymmärsit mitä tarkoitin.:=)
Hätähousu...minä..
pstt..ja mulla on semmonen tunne, että joku tuijottaa...
ReplyDeleteVäinökö se tarkkailee...? Vai oliko se Viljon naama tuossa? Joskus heräsin aamulla siihen tunteeseen että joku tuijottaa, käänsin päätä ja Viljo oli siinä istumassa sängyn vieressä ja tuijottamassa minua hereille. Ransu tuijottelee aamuisin ihan tyynyn vieressä, ja samalla kokeilee läpyttää vähän tassulla poskesta... ja ottaa hampailla kiinni nenästä "hellästi".
ReplyDeleteLuulen, että pistokas näivettyisi matkalla, ne pitää yleensä laittaa heti multaan. Muutenkaan pelargoni ei kestä postitusta hyvin, kysyin nimittäin joskus, miksei niitä myydä postitse.
Se varmaan aatteli kukkiessaan että nytpä näytetään talon emännälle,että kyllä se pienikin maasta ponnistaa:D.Hyvä kuva Viljosta:)
ReplyDeleteSuloinen Viljo.... tulee niin mieleen omat koirani, siis jossain siellä koirien taivaassa.
ReplyDeleteTuo Grandiflorum on tosi sitkeä. Meillä se on myös vähän kalkkisessa kohdassa, välillä lumenkolauksen runtelemana, ansarijauhiaisten syömänä ja kevätauringon kärventämänä. Mutta se toipuu hyvin, ja kukkii aina vaan. Nyt siinä on taas paljon isoja nuput : )
Eli kyllä se siellä katajan kainalossa kasvaa vielä isoksi pensaaksi ; )
No, saa kasvaa. On se jo paikkansa ansainnut ja tuohon kohtaan sopiikin suuri pensas.
ReplyDeleteKuule, sitten tilanne on se, että viimeistään ensi keväänä, täytyy miettiä keinoa millä saan tuosta kaunokaisesta pistokkaan. Enhän minä sitä muutenkaan varmaan nyt voisi/saisi ehkä kasvamaan, yleensä aina olen tuommoisia puuhastellut kesällä/syksyllä.
ReplyDeleteOk, muistuttele sitten!
ReplyDeleteOho,tulipa meillä samansisältöiset postaukset?!No,minkäs sille voi,kun tykätään kissoista ja puutarhanhoidosta,niin näinkin voi näköjään käydä:).Voi miten ihanan puutarhakissan sä menetit,ei ihme,että ikävöit Viljoa vieläkin.ja niinkuin Ransu,meidän Sandi kokeili myös ihanasti tassulla,ei poskea,vaan huulia:).Onnea pikku rodollesi talven tuiverruksiin,toivottavasti selviää,voin kuvitella miten hienolta se isona näyttäisi tuossa katajan kupeessa.
ReplyDeleteJoo itsekin mietin blogiasi lukiessani, että täällä puhutaan Sandista ja haudasta ja rodoista :-) Viljo oli niin ihana kaveri, sekä minulle että Mustille, ja hassu äkkipikainen tyyppi: kun piti päästä syliin, se oli HETI, ja kun piti päästä pois sylistä niin sekin oli HETI ja kaikki muukin :-D
ReplyDeleteOli Ransu tänään seuranani lampsimassa perunamaalla viimeisiä perunoita nostamassa, ja välillä kuului Mustin ilmoitus "miuuu" jostakin kuusen alta, että en minä ihan yksin nytkään pihalla ole.
Nyt käy kyllä sääliksi rodoja! Meidänkin pihalta löytyy nimittäin yksi pieni surkea rodo, jota olen sättinyt vuosia. Siinä sivussa olen sättinyt miestäkin, että voisiko hän nyt kaivaa tuon puskan maasta ja edes siirtää sen jonnekin, jossa se ei häiritse minua... Tänä kesänä tuo rodo sitten kukki ja kukki ja minäkin erehdyin suopeasti kehumaan sitä. Mies paljasti, että hän on suojellut rodoa ja hoitanutkin sitä, toisin kuin minä julmuri. Olen kauhea vaan en parantumaton: nyt minäkin olen rodopolon ystävä ja haluaisin sille jopa rodokavereita. Loppu hyvin kaikki hyvin myös meidän rodon kohdalla! :)
ReplyDelete(Ja toivottavasti kommentoinnin kohdalla myös, Blogger on jo pari kertaa taas tarjonnut Error 503:sta..)
Hehe! Onneksi rodolle löytyi salainen ystävä. Rodopolot :-D
ReplyDelete