When I bought this place I fell in love with the atmosphere inside the old house, untouched for decades. Wallpapers were torn in places; in my future office it revealed a French financial newspaper from 1908.
Especially I was taken by the colours in the kitchen/living room: light blue (panelling and wallpaper), blue-grey (window frames), sky blue (skirting boards) and dark brown (ceiling and dado rail).
The future office had a 1950's paper, the kitchen/living room probably older but by no means original – there were approximately 7 layers of wallpaper.
The facade as it was, with a near-falling porch and weathered panelling.
Taustakuvan taustaa
Rakastuin tuvan tunnelmaan jo ennen kuin astuin sisään. Siniharmaa, pysähtynyt tunnelma. Isäni kuvaili sitä juhlavaksi. Toivottavasti saan sen uudestaan aikaan kun joskus on viimeistelyn – maalaamisen ja tapetoinnin – aika. Erityisen kaunis on mielestäni siniharmaa kovalevypaneeli, tummanruskea ohut koristelista ja sinikuviollinen tapetti. Jalkalistat ovat raskaat ja paksut ja tumman siniset. Niin kuin merimiehen tupaan sopii.
Taustakuvaksi valitsin siis tuvan seinää ja näkymän tulevan työhuoneen avonaisesta ovesta sisään. Suurista ikkunoista valo tulvii sisään, vaikka tuvassa on hämyinen tunnelma tummaksi petsatun katon johdosta.
Työhuoneen seinässä tapetin alta löytyi sanomalehtiä; mm. ranskalainen l'Economiste francais -talouslehti vuodelta 1908. Tuliaisia reissujen varsilta...
Niihin aikoihin kun otin ylläolevia kuvia, Musti oli pienen pieni pirpana, muutaman kuukauden ikäinen eikä siitä tahtonut saada kuvaa. Paitsi silloin kun se väsähti omalle sohvalleen, joka on tietenkin vieläkin Mustin sohva.
.JPEG)
.jpg)
Vau, kiva nähdä, miltä tupa näytti ennen hirsille purkua. En ollenkaan ihmettele, miksi rakastuit torppaasi, tunnelma välittyy tuosta tuvan kuvastakin. Ja Musti, voi miten pikkuriikkinen... meilläkin odotellaan pikkutypyä jo kotiin saapuvaksi.
ReplyDeleteKoetakaa jaksaa odottaa vielä pari viikkoa! Pienen pieni kissamainen perheenjäsen vaan on niin valloittava. Pikkuinen hyrrä joka ei pysy paikoillaan, paitsi kun nukahtaa niille sijoilleen eikä jaksa edes asetella päätä vaan kuuluu kups kun se kumahtaa permantoon. Ja se suuri pallopää verrattuna kapoisiin hartioihin...! Tässähän iskee vallan vauvakuume.
ReplyDeleteOnneksi tuvassa on hyvä katto, vaikka ajattelin sen maalata valoisuden lisäämiseksi... paha tyylivirhe, tiedän, sillä tummaksi petsattu katto edustaa juuri 1870-lukua jolloin talo on rakennettu... Ja onneksi kaiken sai säästöön: lattialankut, ovet, listat. Noita sinisiä kovalevypaneeleja ajattelin laittaa seiniin rintamamiestaloni ullakolle kun siellä ei ole mitään eristystä eikä sisäseiniä, muistoksi. Tapettikerroksia on tietysti tallella. Huh, tällainen hamsteri joutuu kohta hankkimaan varastotilaa! Navetta on jo täys!
Sinulla taitaa mennä vanhan purkamisessa myös oma aikansa. Hieno juttu, että kunnioitat vanhan talon mennyttä elämää kiinnostumalla sen kerrostumista. Ihana asenne kertakaikkiaan!
ReplyDeleteTodella, purkaminen on hidasta; olisi sääli missata joku aarre tai johtolanka ;-)
ReplyDeleteArvaan, Anna, että jos sinulla olisi vanha talo, olisit ihan samanlainen epäpragmaattinen tutkimusmatkailija.
Vanhat seinät henkivät sanan mukaisesti historiaa. :)
ReplyDeleteVoi, kun Musti on ollut pikkuruinen! :) Kivoja kuvia!
Kerrassaan upea tupa sinulla. Tunnelma on jotenkin niin rauhallinen ja aivan kuin aika olisi pysähtynyt ja tilalle astunut täys kiireettömyys ja huolettomuus. Mahtava projekti
ReplyDeleteMusti vastaa.
ReplyDeleteOlen ollut pieni, mutta nyt olen SUURI, lihaksikas, kunnioitusta herättävä ja kiiltävän MUSTA. Vaikka olen kauhean kiltti, mutta jos on oikein suuri voi olla lempeä ja silti kunkku.
(Vaikka joskus on kiva olla edelleen ihan pieni, äidille, kun kukaan muu ei nää)
Totta Jori, ja olenpa iloinen että tunnelma välittyy kuvista. Ehkä aika on se, joka tekee tuon siunatun tunnelman; tunne, että tämä on ollut ennen minua ja tulee olemaan jälkeen, että ei tarvitse hötkyillä kun elämää on ollut ja tulee olemaankin.
Et varmaan maalaa kattoa vaaleaks, senkin tuhmeliini! Se on niiiiin ihana noin!
ReplyDeleteEn keksi mitään sellaista, mitä muut eivät olisi jo sanoneet: tosiaan tunnelma välittyy kuvista, ja tuo tuonnelma on ajaton, huoleton. Kaunista ja jotenkin vapauttavaa.
ReplyDeleteJa Musti. Voi miten pieni olet ollutkaan! Varmasti Musti oli pienenäkin jo kunkku - ja tietenkin MUSTA. :D
Ai jaa. No en kai mä sit voi kattoa maalata kun sä kerta sanot niin. No pitää miettiä vielä. Ja tuvan sisustus on ajankohtainen ehkä viiden vuoden päästä muutenkin.
ReplyDeleteJenni, Musti oli pienenä ihana pikku hellanduudeli-kunkku (niinkuin vieläkin). Ja aika järkevä ollakseen kissanpentu ;-) Siis pyknikko.