Wednesday 13 July 2016

Suu makeaksi


Ensin karkkivärejä. Oranssiin penkkiin syksyllä istutettu 'Rosa Mundi' kukkii ihanasti.


Kauniita kuvia on vaikea ottaa, kun koko penkki on verkon ympäröimä liljojen ja ruusujen takia. Primula smithiana kukki pitkään, teki lopulta kuusi kukkakerrosta. Tässä kuvassa niitä näkyy kaksi.


Ystävältä saaduista unikonsiemenistä tuli söpöjä hapsureunaisia.


Sitten varsinaisesti suu makeaksi. On taas seljankukka-aika. Mustaseljan kukista sai jo yhden mehusatsin ja tällä viikolla aion tehdä toisen, sitten on tämän vuoden seljankukat kerätty.

Teen niistä mehua englantilaiseen tyyliin, jota Englannissa kutsutaan nimellä elderflower cordial. Mukaan tulee sitruunaa, sitruunahappoa ja tällä kertaa kokeilin laittaa myös vähän minttua, mutta sen makua ei mehussa huomaa.


Siivilöinti ja pullotus.


Viimeinen kattilanrippeellinen päätyy siivilöimättä suoraan lasiin, varsinaista kukkaismehua.

Koska olen mehujen suurkuluttaja, yritän tehdä näitä kesäisiä mehuja, joita tulee hörpittyä hikipuuhissa litrakaupalla. Kesäkuussa raparperi kukki komeasti raunioyrtin vierellä. Edessä kukki saksankirveli.


Keksin yhdistää vierekkäin kasvavat raparperin ja saksankirvelin mehuun ja hyvää tuli!


Molempien mehujen reseptit löytyvät Puutarhapalsta-sivustoltani täältä. Ne on helppo ja nopea tehdä.

Lopuksi mielenkiintoinen juttu. Eräänä päivänä ystävä vinkkasi, että mesiangervon kukkanuppuja voi kuivata särkylääkkeeksi. Saman päivän iltana luin kirjaa Skotlannin Ylämaan naisista, jotka ovat keränneet luonnon antimia, muun muassa mesiangervoa aspiriiniksi.
Seuraavana päivänä oli aivan pakko kerätä näitä kukintoja, kun viestiä tuli kahdeltakin suunnalta! Juuri on kuulemma vielä tehokkaampaa päänsärkylääkettä. Sen voi pestä, paloitella ja kuivata. Tarvittaessa otetaan palanen ja pureskellaan.
Mesiangervon nimi kuvastaa kasvin miellyttävää tuoksua, englanniksi se on meadowsweet eli niityn makeinen, vapaasti suomennettuna. Mesiangervoa on käytetty siman ja oluen mausteeksi, teeksi, huoneen raikastajaksi ja lääkkeenä. Kukista tulee kuulemma mantelimaista aromia hilloihin.


Flower harvest
One day, a friend told me that meadowsweet flower buds can be dried for aspirin. The same evening I read the same thing in a book on Highland women. That was a sure sign, the following day I was gathering the flowers!
It is also elderflower cordial season. And one could also do something with the very odorous petals of the Red Rose of Lancaster...


Mesiangervo – Meadowsweet – Filipendula ulmaria
Mustaselja – Sambucus nigra
Raparperi – Rheum hybridum
Raunioyrtti – Symphytum 
'Rosa Mundi' on toiselta nimeltään kirjoapteekkarinruusu
Saksankirveli – Myrrhis odorata
TallennaTallennaTallennaTallenna

18 comments :

  1. Oi, miten polkkakarkkinen on tuo Rosa Mundin kukka, alkaa melkein suussa maistua piparminttuöljy ;)
    Juu, mesiangervo on ihan paras myös puutarhatöistä jähmeisiin jäseniin tai lihas- tai nivelsärkyihin. Kuivattua kukkaa ja lehteä on ihana siemailla teenä, koska maku on niin makea, että itse harvoin laitan siihen edes hunajaa. Juurta en ole kokeillut. Ah, seljankukkamehu on ihanaa, mutta täytyisi ensin istuttaa pensas :) Täytyypä kokeilla myös tuota raparperin ja saksankirvelin liittoa, tältä vuodelta kukinta on kyllä jo ohi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tuostakin vinkistä! Mesiangervon käyttöä tutkimalla selvisi vaikka kuinka monta vaivaa, johon sitä on käytetty - reumaankin. Täytyy kokeilla! Lehtiäkin voisi siis kuivata ja purkittaa teeksi, sellaista olen muistaakseni joskus tehnytkin, mutta mihin se harrastus unohtui...
      Seljankukkamehun teko on aika hidasta, kun aloittaa pensaan istuttamisesta :-D Mun pensaat oli pieniä, ystävän pistokkaista kasvattamia, ja taisin saada ekan kukkasadon 5 vuotta istuttamisen jälkeen.
      Hei, raparperimehu tehdään varsista, joten kyllä sitä voi kokeilla, vaikka varsia ei kai saisi enää hirveesti käyttää, ettei kasvi heikkene.

      Delete
  2. Ihana tuo ruusu!! Ja seljankukkamehu on myös mun suosikki, nam nam. Oletko kokeillut tehdä sitä louhisaaren juomaa? En ole itse mehujen ystävä, mutta se on taivaallisen hyvää, mustaherukan lehdistä tehdään. Ruotsissa oli sellainen todella mielenkiintoinen näyttely kun "berusande trädgård" eli päihdepuutarha :) Olisi ollut kiva tietää mitä kaikkea viinaksia voi puutarhan antimista valmistaa. Seljankukkaviina oli ainakin suosittua. Hih, nyt alkolle kilpailijaa väsäämään sinne saareen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rosa Mundi on niin ihana, mulla eka puska aikoinaan kuoli heti ekana talvenaan, mutta tämä on nyt hyvässä vedossa.
      Juu, Louhisaaren juomaa olen kans joskus tehnyt, sekin on hyvää. Kesällä on niin paljon hyviä makuja ympärillä!
      Syksymmällä täytyy kokeilla yhtä pihlajanmarja"viini"ohjetta skotlantilaisesta kirjasta. Vapise Alko :-D

      Delete
    2. Vai pihlajanmarjaviiniä ;)
      Eikös Sorbus ollut pihlajanmatkoista tehtyä.
      Sitä voit sitten tarjoilla ensi kesänä jollaon järjestämälläsi kasviretkellä! Ja taimet vaihtaa omistajaa nopsaan!

      Delete
    3. Hah, ei sitä siinä vaiheessa takuulla ole enää jäljellä :-D Paitsi jos se on tosi pahaa...

      Delete
  3. Sinun seljamehusi maistui mainiolle - kiitos!
    Pohjanmaan tätini valmisti aina raparperimehua ja sitä perinnettä olen jatkanut. En ole yhdistellyt siihen mitään muuta.
    Mesiangervoa meillä kasvaa lampien rannalla. Se tuoksuu ihanasti. Sen kukkanuppuja voi siis ihan tuoreeltaan pureskella päänsärkyynsä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kiva mehu- ja suklaahetki, vaikka varsinainen piknik taisi jäädä tyngäksi.
      Raparperimehu on vain niin mahdottoman hyvää. Raparperi-mansikka on myös ihana yhdistelmä.
      Mesiangervoa voi varmasti syödä tuoreeltaankin, mutta kukka- & nupputerttuja voi kuivata ja pistää purkkiin pahan päivän varalle. Seuraavana on vuorossa lehtisadon kuivaaminen, ja ehkä voisi kaivaa joitakin juurenpalojakin, jos niissä on kerta vahvimmat vaikuttavat aineet. Mesiangervon lehdistä saa todella hyvää yrttiteetä, jolla on kaikenlaisia parantavia vaikutuksia ja hyvä makukin. Joskus nuorempana tein niistä + monista syötävistä kukista teetä, se oli hyvää.

      Delete
  4. Raparperi ja saksankirveli kuulostaa kiinnostavalle yhdistelmälle. Harmi, että talvi vei saksankirvelini. Oletko kokeillut raparperi-piparminttuyhdistelmää mehussa? Ainakin piirakassa se toimii hyvin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy kokeilla mintun kanssa, en ollut aiemmin ikinä tehnyt raparperimehua ennen kuin tänä kesänä kokeilin. Voi harmi, eikö saksankirveli tee paljon siementaimia? Tosin niitäkin näkyy tänä kesänä paljon normaalia vähemmän, talvi oli varmasti ankara niillekin.

      Delete
  5. Seljankukkajuomasi maistui tosi hyvältä. Itsellä ei ole ko. pensasta.
    Tänä vuonna tulikin tehtyä rapskujuomaa enemmän kuin piirakoita. Niin paljon, että piti rauhoittaa rapskut hetkeksi kasvattamasn uutta satoa. Maistui tosi hyvältä janojuomana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mustaselja menestyy kyllä eteläisessä Suomessa, mutta jostain syystä taimistoilla näkyy vain sen tummalehtisiä koristevariaatioita kuten Black Lace. Voihan niitäkin tietty käyttää mehuun, mutta tuosta perusmuodosta tulee isompi puska ja kukkia raaskii kerätäkin.

      Delete
  6. Hieno vinkki, pihallani kasvaa runsaasti mesiangervoa, nyt särkylääkettä keräämään. Seljankukkamehu kuulostaa juhlajuomalta, en ole tainnut koskaan maistaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin, nyt heti talven aspiriinivarastoja kartuttamaan! Kivaa, jos pystyy käyttämään luonnon antimia särkyihinkin.
      Voi hitsi, nyt mua harmittaa entistä enemmän, että et tullut ruusuretkelle perjantaina, olisit saanut maistaa seljankukkamehua.

      Delete
  7. Mesiangervouutisesi olikin hauska, ihan uus juttu. Seljankukkamehu tuo mieleen eteläisen Euroopan nam.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Masiangervo olikin varsinainen monikäyttökasvi!

      Delete
  8. Oi oi mikä Rosa Mundi! Mehujuttusi ovat mielenkiintoisia.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!