Wednesday, 6 July 2016

Muotopuutarhassa

Tänä vuonna muotopuutarhassa kukkii vain yksi mustalaukka. Aiempina vuosina tästä on näkynyt niin paljon siementaimia, että luulisi näitä taas ensi vuonna olevan enemmän. Tässä mustalaukka tarjoaa tukea saariston tuiverruksissa suuntaan jos toiseenkin lakoavalle korkealle kurjenpolvelle.

Ruotsinköynnöskuusama 'Serotina' alkaa availla ensimmäisiä kukkiaan. Ne ovat kiitäjien suosiossa. Yksi korkea rohtosormustinkukka, jonka kukat ovat hienosti vähän vihertävänvalkoiset, saa puolestaan tukea köynnöskaaresta.


Alppipiikkiputki on jämäkkä tyyppi ja tulee toimeen omillaan.


Ihastuttava haalean aprikoosinsävyinen ja taivaalliselta tuoksuva 'Lady Alexandra Duff' kaatuilee kerrannaisten kukkien painosta. Vieressä kukkivat pioniunikot, kukat eivät jää koossa paljoa jälkeen oikeista pioninkukista.


Marskinlilja 'Romance' on samaa sävyä kuin rouva Duff, vain tummempi.

Morsiusleinikki kukkii yhä vain, sen seurassa lehtoakileijoja ja ensimmäiset harjaneilikan kukat. Samettihortensia on tuo suurilehtinen puska, sehän talvehti loistavasti.

Katsotaan vähän lähempää, pieni on kaunista: harjaneilikka ja morsiusleinikki. Olen niin kiitollinen harjaneilikan siemenistä Sarin puutarhat -blogin Sarille, joka ne lähetti. En ollut ollenkaan tajunnut, että kukka on näin kaunis ja näitä on niin montaa väriä! Hän oli kerännyt ihanan sekoituksen eri värisistä kukista.

Loppuun muistutus; ruusuretki Päivölän koepellolle Nummelaan järjestetään perjantaina iltapäivällä, vaikka ruusujen kukinta on tänä vuonna ollut aikaisessa, niin kuin kaikki muukin. Eiköhän siellä noin tuhannen tai ylikin kukkivan kasvin joukossa nyt jotakin katsottavaa ole! Kuvassa on loistokurjenmiekka 'Weinkönigin' kukassa tasan vuosi sitten.
Jos haluat tulla mukaan, lähetä minulle sähköpostia: saila (at) elsanlempituoli.fi niin laitan tarkempia ohjeita!
Tässä linkki viimevuotiseen kurjenmiekkapökerrykseen Päivölän koepellolla.


Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Kiinanpioni – Paeonia lactiflora
Lehtoakileija – Aquilegia vulgaris
Loistokurjenmiekka – Iris Sibirica-Ryhmä
Morsiusleinikki – Ranunculus aconitifolius 'Flore Pleno'
Mustalaukka – Allium nigrum
Pioniunikko – Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Ruotsinköynnöskuusama – Lonicera periclymenum
Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana
Tarhamarskinlilja – Eremurus isabellinus
TallennaTallenna

40 comments :

  1. Voi noita kaikkia ihanuuksia, niin monenlaista taas kukassa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi on monia kukkia! Tämä on komeiden kukkien aikaa, mutta väleissä on joitakin pieniä ja söpöjä.

      Delete
  2. Niin upeita kukkia sinulla taas kerran! - Emäntä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä, hyvällä maulla valittu :-D

      Delete
  3. Näitä jämäköitä pitkiä kasveja on hyvä olla seassa niin heiveröisemmät saavat tukea kasvulleen. Teillä siellä varmaan tuulee paljon ja usein.
    Itse istutin keväällä eka kertaa tuon piikkiputken. Se on vielä pieni. Mustalaukkojani en ole vielä spotannut.
    Duff ja Romance ovat niin kauniin värisiä!
    Nyt näyttää siltä, että pääsen Päivölään, jeeeh!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä voi sanoa, että aina tuulee, tyynenä päivänä huomaa, että on jotakin erityistä - on hiljaista eikä mikään puu heilu.
      Todella kivaa, jos pääset mukaan retkelle!

      Delete
  4. Kyllä on ihania kukkijoita ja tosiaan varmaan tukea siellä tuulessa tarvitaan hennoimmille! Upea tuo kuusama ja Lady Duff! Meilläkin se kukkii joskus, keltaisessa penkissä :D :D Ihana tuo sormustinkukkakin, taidan huiskia noita sormustinkukan siemeniä sinne tänne niin eiköhän ne joskus ala meilläkin kasvamaan! Mustalaukka kuullostaa mielenkiintoiselta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii, sulla on kokonainen keltainen penkki! Sormustinkukkaa kannattaa viskoa sinne sun tänne, kyllä s e jossakin sitten viihtyy.

      Delete
  5. Serotinasta menin Ihan sekaisin ja on pioniunikkopallotkin pyörryttävän kauniita

    ReplyDelete
    Replies
    1. Serotinan sävy on herkullinen.

      Delete
  6. Ooh mitkä kukat. Jatkuvakukintainen puutarhasi :) Mikä onni onkaan. Ihana, että samettihortsu on rehevänä siellä ja talvehtii hyvin. Harmittaa kun en pääse mukaan tuonne ruusuretkelle, toivottavasti täältä saa lukea kaikesta sitten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jatkuvakukintainen puutarha, ihanaa :-) Sametti voi hyvin, ensin istutin sen liian paahteeseen, mutta varjoon ja muhevampaan maahan päästyään se on alkanyt kukoistaa. Ja kun ihan vieressä kulkee 2 salaojaa, ei se kai kärsi talvimärkyydestäkään.
      Todella harmi, että ei onnistunut retken järjestäminen viikonlopulle, mutta me nähdään sunnuntaina, eiks jeh?

      Delete
  7. Ihana muotopuutarha. Lady Alexandra Duff, siinä olisi taas yksi pioni, jota haluta. Pitää vain joku raja tähän laittaa, kun purkeissa on jo pari pionia istuttamatta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä voisi laittaa säännön, ettei haali uusia pioneja ennen kuin edelliset on istutettu :-D

      Delete
  8. Hiano köynnöskuusama. Jos mullaki joskus kukkiis. Alppipiikkiputkekki jo täyres lyännis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi hitsi, eikö kuki kuusama. Yksi mullakin tulee olemaan tuollainen, istutin tontin reunalle aidalle kuusamaa vihertämään aitaa, ja peurat käyvät napsimassa sitä vähän väliä.

      Delete
  9. Sain jokunen vuosi sitten tuon morsiusleinikin kummitädiltäni,mutta eipä noussutkaan enää talven jälkeen, harmi, �� Kovin kaunis on..mutta vaateliasko myös..? Annina-80

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmi! En ole kuulluttai kokenut, että morsiusleinikki olisi hankala. Ei kun uutta pökköä pesään, mullakin usein häviää ensimmäinen taimiyritys milloin mistäkin kasvilajista, mutta toisella jo tärppää!

      Delete
  10. Ihana köynnöskuusama, mikä upea väri kukissa! Tuoksuköynnöskuusamana ostamani kukkii ensimmäistä kertaa, mutta kirkkaan oranssein kukin eikä tuoksusta tietoakaan!!! Onkohan se tulikuusama? Pioniunikot ovat ottaneet putarhani haltuun ja niitä löytyy lähes joka nurkalta. Tuota mustalaukkaa pitää syksyllä istuttaa maahan, Lakeuden vihertaimistolla oli myynissä kukkivana, mutta en raaskinut ostaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, se ei ole todellakaan tuoksuköynnöskuusama. Tulikuusaman lisäksi on kai joku toinenkin oranssikukkainen, nyt en tosin muista mikä se oli.. kaikki kuusamat ovat hyviä kiitäjäkasveja, joten niillä on ehdottomasti sijansa puutarhassa. Mutta voi olla, että värisuunnitelmasi meni päin mäntyä, sulla ei taida paljon oranssia muuten kasvaa?
      Kannattaa hankkia mustalaukat sipuleina pussissa syksyllä, ovat edullisempia niin!
      Pioniunikko osaa levitä jopa 10 metrin päähän emokasvista ihan itsekseen, aika mainio! Tai kulkeutuukohan pienet siemenet saappaan pohjissa, se on hyvin mahdollista.

      Delete
  11. Niin paljon upeaa on sinulla kukassa! Alppipiikkiputki on aika hauskan näköinen :) Morsiusleinikkisi tuuheutta ihailen joka vuosi. Minun morsiusleinikkini on vuosi toisensa jälkeen harva raasu, ehkä pitäisi koittaa siirtää se parempaan paikkaan.
    Kovasti odotan samettihortensiasi kukintaa. Se oli yksi vaihtoehto kun tyttären pihalle hortensiaa valitsimme, mutta pelästyimme sen talvenarkuutta.
    Harmi, että olen väärällä suunnalla tuota Päivölän retkeä ajatellen, mutta ehkä jonain tulevana kesänä ...

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi harmi, että sulla morsiusleinikki raasuilee. En edes tiedä, viihtyisikö se auringossa tai varjossa, tuossa penkissä se kasvaa puolivarjossa omenapuun alla.
      Samettihortensia on aivan ihana ja on tuottanut täydellisen talvenkestävyysyllätyksen! Sen istuttamisesta on jo kuusi vuotta.
      Todella harmi, ettet pääse tulemaan, joku toinen kerta toivottavasti!

      Delete
  12. Hienoa kukintaa varsinkin ruotsinköynnöskuusamassa ja marskinliljassa:)

    ReplyDelete
  13. Meillä hävisi lähes kaikki mustalaukat viime talven jälkeen :( Niin kuin kävi monelle muullekin kasville. Tuoksuuko ruotsinköynnöskuusama?

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi harmi! Mullakin tosin hävisi niistä yli 90 %, kun tuo on ainoa monesta varresta, joka tänä vuonna nousi.
      Ruotsinköynnöskuusama tuoksuu, mutta ei niin voimakkaasti kuin tuoksuversio. Nenä täytyy laittaa kiinni kukkaan, tuoksu harvoin leviää metriä kauemmas. Tai sitten se johtuu ainaisesta tuulesta, se menee suoraan naapurisaarelle :-D

      Delete
  14. Harjaneilikka on kaunis. Talvi minulla tepposet tumman punaisille harjaneilikoille, mutta jostain syystä valkoiset ja vaaleanpunaiset säästyivät vaikka kasvavat samassa paikassa kuin punaiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuo pastelliset ovat oikeastaan kauniimpia minusta kuin se punainen, ehkä olin aiemmin nähnyt vain sitä tummanpunaista ja tuumannut, ettei harjaneilikka kuulu lemppareihin. En osaa sanoa, miksi juuri se sävy juuri tuossa kukassa ei niin nappaa. Mutta ne pastellisethan sopii sun värimaailmaan täydellisesti!

      Delete
  15. Upeaa! Ihana tuo ruotsinköynnöskuusama ja kaikki persikansävyiset!

    ReplyDelete
  16. Harjaneilikka on minun lempparini. Ikinä ei tiedä mikä väri kukasta tulee ja ne tuoksuu ihanalta <3. Upea tuo kuusama. Hyvä tietää että kiitäjät tykkää, haluaisin omaan puutarhaan perhosystävällisiä kasveja. En tiedä mitä lajia meidän kuusama oikein on kun se ei kuki ollenkaan. Pitänee siirtää jonnekin parempaan paikkaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole ihan varma, käyvätkö päiväperhoset kuusaman kukilla, pitää olla pitkä kärsä, mutta se kiitäjillä on... Toivottavasti kuusamasi alkaa jossain vaiheessa kukkia, niiden kukat ovat niin kauniita!

      Delete
  17. Tukea on todella tänävuonna tarvittu niin kukat kuin itsekin.
    Ihanat kukinnot.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvin sanottu! Jotkut vuodet ovat sellaisia, että tukia tarvitaan.

      Delete
  18. Ihania sun kukat! Mun kasteluvoimat on riittäneet vain vatsanruuan - ei silmän - kasteluun ja melkein kaikki ovat tässä kuivuudessa kellahtaneet ennen aikojaan, nyt sataa, ekan kerran meillä Rumarissa moneen viikkoon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sadetta on todellakin saanut toivoa hartaasti tänä vuonna (eikä sitä silti ole saatu). Ruotsissakin on kuulemma ollut kuiva alkukesä, eli meillä on sitten olleet ruotsalaiskelit.

      Delete
  19. Kiitos monista hienoista kasvikuvista ja tarinoista. Tämän kesän oivallus itsellä on juuri ollut se että on aika kivaa kun puutarha muuttuu itsekseen vuodessakin aika paljon. Jotain putkahtaa esiin ja jotain häviää... Tosin viime talvi ja kevät hävittivät enemmän taimia kuin yleensä.
    Mutta sitten: Sain vinkin tyttäreltä pääkaupungista, Korkeasaaressa asustaa Manuli-pentue! Heistä oli juttu Korkeasaaren sivuilla. En kyllä oikein kestä semmoisia pieniä manulin-nassuja!!!
    Riitta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos itsellesi kivasta kommentista! Oi, manulinpentuja - juuri tänään ystävä kertoikin niistä. Oi ja voi pieniä manulinassuja ♥

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!