Thursday 28 July 2016

Oranssin penkin vahvat värit


Oranssin penkin perustaminen kävi sattumalta, mutta se oli loistoidea! Sinne saa kaikki vahvat värit, jotka eivät sovi muualle. Yhteen ne käyvät erinomaisesti. Harmaakäenkukka ja japaninvaahtera 'Enkan'.


Olin jo pidempään miettinyt oranssi-sinisen penkin perustamista. Tiikerililjoissa on mahtava sävy, mutta ne eivät tuntuneet sopivan mihinkään istutukseeni. Viime syksynä oli kivaa, kun voi vihdoinkin hankkia ihania oranssi- ja tummankeltakukkaisia kasveja, kuten kanadanliljaa, kuvassa. Se kukki pari viikkoa sitten. Ystävän lähettämistä ruiskaunokeista tuli loistopari liljoille. Tiikerililja on vasta tulossa kukkaan, nuput ovat alkaneet punertaa.


Violetti käy vahvaväriseen istutukseen hyvin. Istutin tähän syksylläkin yhden värimintun, mutta se ei selvinnyt talvesta. Keväällä hankin taas uuden 'Prärienacht' -tarhavärimintun, tämä on jo järjestyksessä kolmas. Näillä on tapana kuolla useammin kuin jäädä henkiin, ainakin tällä palstalla. Mutta pitäähän niitä silti yrittää uudestaan.


Toisen ystävän antamat unikonsiemenet heittelin tähän jo syksyllä. Hyvin ovat nousseet. Punainen ripsureunainen lajike on hienon värinen, pehmeä ja silti kirkkaanpunainen.


Penkissä on myös keltaista. Sain keltasauramon jakopalan, se asettui maa-artisokan viereen.


Punaisen villin penkin punainen kanadanlilja ei jaksanut avata kukkaansa johtuen varmaan kuivuudesta. Olen yrittänyt keskittää vähäisen kasteluni uusimmille puuvartisille taimille sekä pienille siemenkasvatustaimille, joiden juuret ovat vasta aivan pintamaassa.


Punaisessa penkissä on myös väriminttu 'Squaw', niin punainen, että ikeniä vihloo.

Sitten todellinen onnen aihe: tänään sataa! Tai nyt se näyttää tauonneen, mutta tunnin verran vihmoi kevyesti. Toivottavasti se jatkuu, sillä on rutikuivaa. Hortensiat, imikät ja rotkolemmikit lurpottavat kuten tavallista, mutta jopa happomarja alkoi lurpottaa... Kärhöt lakastuvat kesken kukinnan, harmi. Kuvassa on valkotäpläimikän ja pallohortensian sateen virkistämiä lehtiä toissa viikon perjantailta, jolloin satoi viimeksi. Viime viikolla tuli yhtenä päivänä viisi tippaa.


Huomenna paistaa taas aurinko koko päivän, ennusteen mukaan. Toivottavasti saataisiin sateita vähän säännöllisemmin loppukesällä.


Harmaakäenkukka – Lychnis coronaria
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Kanadanlilja – Lilium canadense, punakukkainen on var. coccineum
Keltasauramo – Anthemis tinctoria
Maa-artisokka – Helianthus tuberosus
Ruiskaunokki – Centaurea cyanus
Tarhaväriminttu – Monarda Media-Ryhmä
Tiikerililja – Lilium lancifolium
TallennaTallenna

20 comments :

  1. Tasan ei käy onnenlahjat, täällä on taas minusta satanut liikaakin...onneksi oli nyt muutama kuiva ja kuuma päivä, että litimäriksi kastuneet mullat esim ulkoruukuissa kerkisivät kuivahtaa. Kyllä se nyt voisi siellä teillä päin sataa välillä :) Nyt kyllä on taas pilvistynyt täälläkin, mutta ei ainakaan vielä sada..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, monessa paikassa on tullut vettä aivan liikaa. Ei täällä sitten oikeastaan satanutkaan, vesimittarin pohja hieman kostui eikä pyykit narulla ees kerinneet kastua, kun tuuli oli jo kuivattanut muutaman vesipisaran. Ääh. Ennusteen mukaan piti sataa ainakin puoli päivää!

      Delete
  2. Kaunis on kanadanlilja nuppu lurpallaakin. Aivan upea väri.
    Mulla oli aikanaan sini-oranssi kukkapenkki. Oranssia ripsureunaista tulppaania, Afrikan kuningatar -lilja, keltaista kesäkukka hilppaa, hehkuvaa punakellukkaa, sinisistä iisoppia ja rentoakankaalia. Jänikset teki koko hoidosta selvää vuosia sitten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kanadanliljat ovat kauniita, ja tuo coccineum on upean värinen! Voi hitsi, menehtynyt kukkapenkkisi kuulosti aivan ihanalta.

      Delete
  3. Meillä alkoi sade juuri. Toivottavasti sadetta kertyi nyt enemmän kuin viisi tippaa ja tulisi pian teille lisää.

    Nuo voimakkaat väri vetoavat minuun, vaikka olen viime aikoina suosinut myös hempeitä sävyjä. Onneksi omaan puutarhaan mahtuu kaikenlaisia värejä.

    Huvitti tuo ikeniä vihloo- kuvailu. Onko se punainen väri siis hyvä vai huono asia?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuli ehkä 15 tippaa :-D Hitsi, ja taas paistaa aurinko. Onhan se kiva, että kesällä paistaa, mutta mutta...
      Voimakkaat värit on ihania, ja tosiaan siitä hyviä, että ne sopivat yhteen. Oranssia on vaikea sovittaa pastelliseen penkkiin, toisaalta tumma-vaaleaan skaalaan se ei myöskään sointunut, vaikka sinne kokeilin.
      En tiedä, onko tuo Squawin-punainen hyvä vai huono... pastellisessa muotopuutarhassa se oli aivan karmea, punaiseen penkkiin sopii hyvin ja on aika makea tummalehtisen tyräkin kanssa. Mutta on se melkein neonpunainen.

      Delete
  4. Voimakkaat värit ovat minunkin mieleeni :). Keltasauramo leviää hyvin siemenestä nyt, kun on päässyt kukkimisen alkuun pihassasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tovottavasti! Kerran sitä jo sain, mutta se kuoli. Toivottavasti tästä nyt on eläjäksi.

      Delete
  5. Täällä sataa taas, mutta johan tässä ehti muutama aurinkoinen ja sateeton päivä ollakin. Toivottavasti tämän pilven reuna ulottaa useamman pisaran sinunkin puutarhaasi.
    Olen miettinyt, josko tekisi kokonaan oranssi-keltaisen penkin. Se voisi olla vaikka enimmäkseen lehtivihreä alkukesän ja puhjeta kukkaan loppukesän perhosmagneetiksi. Oranssiakin on niin monenlaista. Mutta tuleeko siitä sittenkin tylsä? Alkaa kenties ikeniä vihlomaan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivotaan, että lisää sadetta tulee! Kovat oli odotukset tälle sateelle ja tuli karvas pettymys. Kasvit lurpottavat aivan kuin niitä 15 pisaraa ei olisi tullutkaan.
      Oranssi-keltainen olisi kiva! Pistäisin ehkä sekaan kumminkin sinipiikkiputkea johonkin kohtaan, vaihteluksi ;-)

      Delete
  6. Pidän niin kovasti tuosta ensimmäisestä kuvasta. Siinä on punaista Madonnan ympärillä. Punainen on aito Marian väri, vaikka hän kaikissa uskonnollisissa maalauksissa väritetään vaalean siniseksi. Niin kovin on naisten vahvaa punaista voimaa pelätty, että se on valheellisesti muunnettu siniseksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämäpä erittäin mielenkiintoista! Ja hyvin tyypillistä, surullista kyllä... uskonto ja naisten alistaminen tuntuvat kuuluvan valitettavan usein yhteen. Tuon Marian edessä on vieläpä ystävä-Marian antamaa pisamakelloa, punainen sekin! Ihan patsaan jalkojen juuressa.

      Delete
  7. Taas niin monelsisia kauniita kukkia siellä. Sade toisi kasveille helpotusta, saisivat juurensakkin syvemmäälle jos sieltä kosteutta löytyisi. Täällä ei ole hetkeen tarvinnut maassa olevia kukkia kastella. Siitä on sateet pitäneet huolen, mutta nyt olisi taas jo toiveena sadekuuro. Nämä hellepäivät kyllä kuivattaneet maata kovin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sade toisi helpotusta, on ruman näköistä, kun on ruskeita ja keltaisia lehtiä ja lurpottavia kasveja.

      Delete
  8. Sade tekisi täälläkin hyvää...eilen vähän satoi, mutta se ei paljon auttanut.
    On tuo puutarhasi kyllä upea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, ei auttanut yhtään, kasvien lehdet lurpottivat "sateen" jälkeen aivan yhtä paljon kuin sitä ennen, hö.
      Kiitos, kuvaan vain nättien istutusten kohtia, en roskakasoja :-D

      Delete
  9. Meillä satoi koko toissayön. Vesi tulikin jo tarpeeseen. Ihanan värikkäitä kukkia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saisi sataa täälläkin... nytkin piti olla sateinen aamupäivä, vaan pisaraakaan ei ole tullut. Värikkäistä kukista tulee yhdessä ihana istutus!

      Delete
  10. Viimeisen kuvan väriyhdistelmä, bueno!!! Eilen saatiin vettä ihan kunnolla ainakin täällä. En ole ehtinyt puutarhan pariin kuin silloin tällöin ja uudet istutukset ovat jääneet vähän oman onnensa nojaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipä tullut vettä täällä eilen, mutta äsken tuli 0,2 mm! Juhuu! Toivottavasti teillä on istutukset kumminkin hengissä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!