Saturday 18 February 2012

Esikkohulluus ja uusi kickeroo

Olen alkanut pitää esikoista. Siis toden teolla. Kai olen niistä aina pitänyt, kun muistan lapsena joka kevät istuneeni ihastuneena pihalla pinkki-keltaisen esikon ääressä. Sen pyöreä kasvutapa oli vastustamaton, samoin lehtiruusukkeen keskellä oleva kirkasvärinen kukkakimppu. Esikon kukat ovatkin kuin kukan arkkityypit, juuri sellaiset, mitä lapsi piirtää.
Paitsi tällä ylläolevalla esikolla, sen kukat ovat kerrannaiset. Se huusi päästä mukaani ruokakaupasta. Ostin sen siitäkin huolimatta, että juuri edellisenä päivänä olin hankkinut uuden esikon.

Tämä on huone-esikko. Tätä ei voi istuttaa ulos vaan tämä pidetään huonekasvina mieluiten viileässä huoneessa niin kauan kuin kasvi pysyy hengissä. Jos se on elossa vielä kesän korvalla, se viedään ulos varjoon viettämään kesälomaa ja tuodaan taas syksyllä sisälle.
Ylläolevan kerrannaiskukkaisen Belarina-sarjan esikon voi puolestaan istuttaa keväällä ulos kukkapenkkiin ja sitten rukoilla, että tulisi lauha talvi.

I have begun to like primulas more and more. I loved our garden primroses as a child and have now got a small collection in the garden. Our winters are too much for some species, but there are some that can be grown as house plants, such as this German primrose.


Tämä on 'Elizabeth Killelay', ihastuttava vanhanajan loistokevätesikko kerrannaiskukkaisena. Tämä kuuluu Viherpeukaloiden tämän kevään uutuuksiin ja turha kai sanoakaan, että tilaus on jo vetämässä! Tämä menee puutarhaan, englantilaisen muotopuutarhani puolivarjoiseen penkkiin (joka valmistuu keväällä).
(kuva Walters Gardens)

Pojillakin on lelunsa. Vanha kickeroo kuoli ja haudattiin, tilalle piti saada uusi. Pojat huomasivat sen heti kassissa eteisessä kun tulin lelukaupasta. Mitään ei voi tuoda kotiinsa salassa.
Uusi lelu sai heti sisäänajon.

The boys got a new kickeroo since the old died.

Pureskelu ja raatelu on sitä luokkaa, ettei tämäkään tule pysymään hengissä montaa kuukautta.

*hik* Hei kaunis tyttö... käyttekö täällä usein ♥
(huomatkaa sänkykamarikatse)
Ransu toivottaa ihanaa viikonloppua kaikille!

Loistokevätesikko – Primula Polyantha-ryhmä
Huone-esikko – Primula obconica

36 comments :

  1. Upea Ransun katse ja nuo ihanat tassut! :)

    ReplyDelete
  2. Oi miten Suloinen kerrattu esikko !
    KEVÄT ! :)

    Meidän jouluiset tötsykalat piti takavarikoida heti jouluaattona...
    meno oli sen vertta hurjaa;
    raadeltuja kaloja ja sekopäisiä toisiinsa kimppuun hyökkääviä kissoja.

    Voi Franz <3

    t.Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  3. Franz Sanchez muistuttaa, ettei ole sukua samannimiselle kolumbialaiselle huumeparonille, vaikka onkin saanut tältä nimensä. (Ja vaikka meidänkin Franz on pienessä pöllyssä).

    ReplyDelete
  4. Minullakin on ilmennyt viime vuosina ihastusta esikoihin, vaikka lapsuudestani en muista niitä lainkaan, paitsi korkeintaan keväisiä kirkkaita huone-esikkoja. Taloyhtiömme pihalla kasvaa ihastuttavia keltaisia kevätesikoita, jotka leviävät koko ajan. Koko viime syksyn suunnittelin, että menen ottamaan sieltä pari pientä taina ja vien ne Koskelle puutarhaan. Mutta en saanut aikaiseksi. Koskelle ostin kerran torilta yhden kevätesikon taimen, sellaisen vihreän ruusukkeen. Se ei kukkinut viime kesänä mutta lehtiruusuke oli rehevä ja kaunis. Myyjä sanoi, että siihen tulee valkoisia kukkia. Valkoisten seuraksi voisin viedä pari keltaista. Viime viikolla näin myöskin ruokakaupassa ihastuttavia lilan sävyisi esikoita ja teki mieleni ostaa. En kuitenkaan ostanut siksi, että olin yleisillä kulkuneuvoilla liikkeellä eikä siellä kaupassa ollut kunnon pakkaustarvikkeita. Ransu todellakin osaa ottaa ilon irti Kickeroosta, tuo tassunhaistelukuva on vallan ihana. Samoin kuin tassukin on ihana ja mahtavan kokoinen.

    ReplyDelete
  5. Ihania ovat esikot! Meidän pihalla ne viihtyvät hyvin ja leviävät aika kivasti joka paikkaan. Taidan kyllä keväällä hankkia muutaman uudenkin runsauttamaan meidän keväisiä esikkomeriä ;)

    ReplyDelete
  6. Tuo loistokevätesikko on kyllä aika maaginen. Sitä jäi katsomaan pitkäksi aikaa. Ja tietysti miettimään minne sellaisen omalla pihalla laittaisi... :)

    ReplyDelete
  7. Tsih, Ransu, oot ihan pöllyissä! Mut silti kyl tosi hurmaava ja noi sun tassut on ihan mielettömän komeet. Suurtiikeri <3

    Terkuin Unna Tuutikki

    ReplyDelete
  8. Paula; Esikoista voi myös kerätä siemeniä sitten kun kukat ovat kuihtuneet ja siemenkodat kuivuneet ruskeiksi. Mutta pieniä taimiakin voi toki varmasti siirtää ja ne saa helposti viihtymään.
    Esikoita on niin monenlaisia, ja ilahduttavasti monet viihtyvät suomalaisissa puutarhoissa, kasvaahan meillä luonnossakin ainakin muutama esikkolaji aina Lappia myöten.

    AnnaW; Ne ovat ihania kun leviävät. Paremmin varustetusta taimiliikkeistä löytyy kaikenlaisia uusiakin tuttavuuksia, lajeja kun on kymmenittäin.

    Susanna; Niinpä, eikös olekin! Sitä ehkä joko inhoaa tai ihastelee :-D

    Unna!
    Mourr! Hurmaannuin lelusta aika paljon. Hyvä ettei se vienyt vetovoimaani. On hyvä olla isot tassut niin saa paksummat myyrät ja lelut! Kai sullakin on oma kickeroo?
    RANSU

    ReplyDelete
  9. Hei komea poika. KYLLÄ, käyn täällä usein! Ja mielelläni! Purrrr!

    ReplyDelete
  10. Tuo katse saa tytöt lakoamaan <3

    Minäkin silmäilin esikoita äskeisellä kaupunkireissulla. Tuo Viherpeukaloiden uutuus onkin upea! Itse intouduin Plantagenissa pelargonian pistokkaisiin ja luulen, että lähden hakemaan sieltä vielä loputkin lajikkeet! Tuo muotopuutarhasuunnitelma kuulostaa niin ihanalta, ajattele, pian päästään ihan oikeasti taas puutarhatöihin!

    ReplyDelete
  11. Esikoista tulee niiin kevät mieleen. Ollaan aina istutettu markettiesikot ulos ja aika hyvin ovat kasvaneetkin.

    ReplyDelete
  12. No sänkykamarikatse todellakin! Jos Ransua ei olisi kastroitu (onhan se?) niin tuo poika saisi kaikki tytöt mukaansa vain luomalla tyttöihin juuri tuon katseen ja heilauttamalla häntäänsä!
    Mutta taitaa Ransun sydän sykkiä vain Sailalle! Niin, ja tietysti Unna-neidolle:)

    ReplyDelete
  13. Ransu on leikattu mutta tykkää tytöistä, tosin ne ei useinkaan välitä siitä :-D Se on vähän liian tuttavallinen ja haluaa leikkiä. Eikä taida Ransu muistaa, miksi tyttöjä jahdataan.
    Niin että terveisiä Mustalle ♥
    (Mustilta myös!)

    Maria, voi ei, nyt on pakko päästä HETI kaupunkiin ja Plantagenille :-DDD

    ReplyDelete
  14. Hih! On nuo kissat hassuja (vaikka niille itselle ei voi sitä sanoakaan, kun ovat ihan tosissaan)
    Meilläkin Kickeroot ovat koko ajan varattuina, jos ei muuten, niin niiden päällä nukutaan, ettei vaan joku toinen saa sitä....
    Mustista ja Mirristä tuli eilen mainoslehtinen; kissanminttukarkit ovat tarjouksessa. Jos ostaisi niitä, niin saisikohan kissat tekemään melkein mitä vaan niiden avulla?

    Just samanlaiset esikot tosiaan ostettiinkin! Paitsi, että ostin myös keltaisen, vaikka blogissani en kaikkea kehdannut tunnustaa...ehkä tunnustan kaikki ostokset seuraavassa postauksessa ;)
    Rapsutukset sänkykamaripojalle ja Mustille ♥

    ReplyDelete
  15. Toivottavasti Ransu ei saa traumoja, kun nauran sille varmaan päivittäin. Ja menen puhaltelemaan masuvilloihin ja pussailemaan, vaikka se olisi hurja peto -moodissa.
    Meillä eivät tähän mennessä kissaminttukarkit ole maistuneet, pitää kokeilla sinun paketissasi tulleita. Avasin kalakarkkipussin ja ne maistuvat!
    Niin, en minäkään ole kaikkia ostoksia vielä tunnustanut (mutta enempää esikoita ei ole hihassa :-D). Mutta olen ottanut varaslähdön ja ostanut havukasveja, joilla saan sitä ryhtiä pihalle. Kun oli edullisesti...

    ReplyDelete
  16. Sun esikko kuvista jos mistä tuli kesää ja kevättä ikävä! Mun ainoat esikot tuhoutui viime kesän etupihan myllerryksessä. Uusiahan ne oli joten tappio ei kovin kirvellyt. Vielä en ole saanut mitään aikaiseksi sen eteen mitä puutarhan istutan. Taitaa mennä ostotaimiksi kaikki!
    Ransulla on uusi bestis :)

    ReplyDelete
  17. Kevätkesä on ihanaa aikaa <3
    Laita jotakin, joka kukkii keväällä, ja jotakin kesää varten ja vielä syksyllä kukkivaa niin asiat on aika hyvin!

    ReplyDelete
  18. Mä haluun kans erivärisiä esikoita! Ja kevään kans. JA sit tommonen pussaileva poika olis kans kiva ♥

    ReplyDelete
  19. No onpa hieno tuo 'Elizabeth Killelay'! Huomaa kyllä, että olet siellä vähän parempien valikoimien äärellä, täällä en ole koskaan nähnyt kerrottuja esikoita. Tosin en tänä vuonna ole kyllä yhdessäkään puutarhamyymälässä käynyt, joten en tiedä mikä nyt on tilanne. Ei hyvänen aika, Ransun repliikki ja kuva aiheuttivat pientä repeilyä täällä päässä :D

    ReplyDelete
  20. Vautsi, kickeroo kera komean kollin tuoksujen! Kelpais tälle neidille.

    ReplyDelete
  21. Belarina löysi myös meille itsensä tänään lähikaupasta <3
    Tuoksuuko se ?

    Minulla on ihan uusi minikasvihuone, jossa se saa olla rauhassa karvaisilta herkkusuilta. Avasin kasvihuoneenluukun kukan oltua siellä vähän aikaa ja vastaan tuli voimakas hyvä tuoksu. Tuoksuuko kukka vai olikohan tuoksu peräisin aineesta, jolla pesin ikkunat.
    Oonko nyt ite vähä pöllyshä..sen verran kysymys lienee outo ;)

    Voi kissanmasukarvat ja varvasvälihiki!

    Mukavaa viikonlopun jatkoa.
    Kohta telkusta alkaakin lemppari sarja; Midsommerin murhat...välillä
    siinä vilahtaa myös mukavia puutarhakuvia.

    t.Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  22. Ihanat esikot! Ja vallan kiinnostava tuo pelargonian pistokas -vinkki!

    Ostettiin Ellille pari päivää sitten Kickeroo mutta se mokoma ei juuri siitä välitä :/ Se kai oli niin, että kaikki kissat ei villiinny kissanmintusta? Meillä on sellainen yksilö sitten. Pikkuiset karvaiset hiiret kyllä saa kyytiä ;)

    ReplyDelete
  23. Naukulan Mamma! Puss puss muiskis! Mmmmuiskis!
    Noihin muihin asoihin en pysty valitettavasti vaikuttaan.
    RANSU

    Tiina; Viherpeukalot on postimyyntifirma, sieltä vaan tilaamaan ;-) Tuo kerrannaiskukkainen Belarina oli ihan tavallisessa kaarinalaisessa k-marketissa, vaikka niissäkin on varmaan alueelliset valikoimat.

    Mindy; Puss ja muiskis sullekin!
    RANSU the Loverboy

    Leena & co; Ai niin, Midsomer on täälläkin suosikki... taitaa alkaa ihan justiinsa! Kiitos muistutuksesta. Varsin ihana brittiläinen kyläelämän kuvaus (no, jos niitä murhia ei lasketa lukuun).
    Minusta tuossa kukassa on sellainen raikas tuoksu, kasvimainen. ehkä se voimistuu suljetussa tilassa tai valossa tms.

    Elina; Puss teillekin! /Tytöille! tarkentaa Ransu

    Inka; Varmasti on eroja kissoissa, jotkut ei välitä, näin olen muiltakin kuullut. Meillä ei esim. tähän asti ole kissanminttunamit maistuneet, nyt on uusi merkki kokeilussa, jos tällä kertaa maistuisi.

    ReplyDelete
  24. Moi, Ransu! Ei oo viel omaa kickeroota, mut ihmiset lupas, että saan jonkun tommosen sitte, kun oon niin iso tyttö, että saan tilata zooplussalta!

    Terkuin Unna Tuutikki




    Jäin viel vähäks aikaa tuijottaan tota viimestä kuvaa. *puss*

    ReplyDelete
  25. Unnan kotiväki!
    Senkin marttyyrit... trubaduurit... siis... monsterit! Tai sadistit. Epäreilut. Kickeroo pitää hankkia Unnalle HETI viivyttelemättä. Niitä saa sellaisista paikoista missä on vihreä kyltti jossa lukee Musti ja Mirri! Kurvaatte sellaisen ovelle heti kun näette kyltin ettekä aja ohi.
    Tai mä tulen ja... ja... olen vihainen!
    RANSU

    ReplyDelete
  26. Ransu on ollut ahkera puuhastelija, meillä on vielä kickeroo elossa (tai sitten en ole tietoinen sen kuolemasta kun Mimma vaan jätti sen rauhaan :P )

    p.s. Ihanan blogin palkinto odottaa sinua ja Ransua täällä ;)
    http://romppala.blogspot.com/2012/02/tunnustusta.html

    ReplyDelete
  27. Meillä oikeastaan molemmat pojat painivat kickeroon kanssa, Ransu enemmän. Potkiminen ja hampailla vetäminen on ollut niin rajua, että kangas meni rikki ja huomasin poikien mutustelevan sisälmyksiä. Se kesti ehkä kuutisen kuukautta, en ihan muista koska sen hankin.
    Kiitos tunnustuksesta ♥

    ReplyDelete
  28. Tuo Elizabeth Killelay on niin ihana! Mutta ei se kyllä ole mitään Ransun verrattuna. ♥♥♥

    ReplyDelete
  29. Mäkin käyn täällä aina ihan sun vuoksesi RANSU (kyllä Mustin kanssa). Nyt mä muiskautan sua näytöllä, mmmuisk! Onhan niitä komeita kolleja muitakin, mutta sä oot jotenkin sexy..

    ReplyDelete
  30. Jees, onpa taas mitä odottaa ensi keväänä - Elisabeth Killelayta tilasin minäkin:) Ne oli vissiin jo kukkineet, kun on vaan lehtitupsut - toivottavasti ovat mitä luvataan. Kerratut kurjenpolvet on olleet enimmäkseen yksinkertaisia ja kun niitä pakkaa olla ennestään...

    ReplyDelete
  31. Minulla ihan sama, lehtitupsut vain. Varmaan kukkivat jo, kun ne tulevat jostain etelämpää missä tod. näk. kukkivat jo maalis-huhtikuussa. Se on totta, että aina ei tiedä mitä saa ennenkuin se kukkii... odotetaan jännityksellä!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!