Tuesday, 28 February 2012

Odotus ja ahdistus

Vanhojen talojen omistaminen on antoisaa ja raskasta. Tehtävää on niin paljon, että epätoivo iskee säännöllisesti. Koska talvella ei voi tehdä vielä juuri mitään tämän talon kanssa, edes ikkunoiden kunnostamiseen ei ole lämmintä tilaa, painottuu kunnostus toistaiseksi täysin kesäkauteen. Se on hyväkin. Lepokauttakin tarvitaan, ja keksin kyllä tekemistä talvellakin.
On ollut puhetta muurarin kanssa, että hän voisi tulevana kesänä tulla rappaamaan viime vuonna kunnostamansa muuratun puuhellan. Hirsipoikien kanssa on myös ollut puhetta lattioiden takaisin laittamisesta, tai ainakin sen aloittamisesta. Projekti on suuri, sillä lattioiden alusrakenne eristeineen tehdään uudelleen.
Ulkoseinäkin saa maalin, sillä nyt seinälankut ovat ylivuotisia. Samalla kun odotan näitä projektin edistymisiä innolla, ahdistun jo etukäteen siitä, miten kesä- eli remonttikausi on lyhyt. Olisi nimittäin hyvä ehtiä saada myös kaikki ulkoikkunat valmiiksi, päätyjen yläosan panelointi vaihdettua ja ehkä maalattuakin ja seinien alaosien rimoja höylättyä ja naulattua paikoilleen.
Hommaa on kerta kaikkiaan liikaa. Usein pelkään, että tämä rakas talo, joka jo myynti-ilmoituksen kuvassa läikähdytti lämpimästi seistessään rähjäisenä taustalla, ravistuu liian hitaan kunnostustahdin alla.

Tällaisina hetkinä täytyy muistuttaa itseään siitä, mitä kaikkea on jo saatu aikaan. Se lista pitenee onneksi vuosi vuodelta.

This time of the year marks the anticipation of this summer's projects. The problem is, there are too many of them. The summer is always too short and the list too long. Restoring old houses is deeply rewarding but also frustrating and there is the constant fear of the pace not being quick enough to preserve the buildings.
One has to bear in mind that a lot of the sheltering and protecting has been done. A lot has been done in any case. And there are other summers to follow.

Rintamamiestalo, jossa asun, on vanhan talon edustalla, samalla tontilla. Tätäkin on kunnostettu ja kunnostus jatkuu. Tämä itäseinä on ollut puoliksi maalattu jo parin vuoden ajan, länsi- ja eteläseinä odottavat varsinaista maalikerrosta pelkässä pohjamaalissa ja pohjoisseinällä, missä kuisti on, ei ole raapimisurakkaa edes aloitettu.
Olisi hyvä saada lisäksi tämän talon peltikatto maalattua, loput ikkunat kunnostettua ja ainakin kuistin lattia maalattua ennen syksyn sateita ...

18 comments:

Katja said...

Niin loputon suo :) Lohduttaa kummasti oman listan kanssa tuskailu kun muutkin tuskailee. En usko että talo ihan hevillä ravistuu liikaa odottaessa. Meillä laajennusosa oli paneleineen kolme vuotta ilman maalia, hyvin kestivät. Pikkuhiljaa vaan, nämä isot työt vie aikaa, mutta sitten kun pääsee sisustamaan, syntyy valmista nopeasti.

Saila said...

Niin, kanssaihmisten kunnostusblogeista (kuten sinun!) saa todella paljon lohtua ja perspektiiviä. On äärimmäisen tärkeää kokea, että muilla on sama juttu.
Ja onhan kolikolla sekin puoli, että en minä nopeaa muutosta kaipaakaan. Naapurini joskus sanoi, että minut pitäisi ilmoittaa johonkin huvila ja huussi -ohjelmaan niin projektini valmistuisi nopeasti. Katsoin häntä pohjiani myöten järkyttyneenä. Siis että joku kuvausryhmä tulisi ja repisi kaikki yli satavuotiaat listat ja laittaisi tilalle jostain byggmaxista haetut uudet, ja vieläpä laminaatit ja kivijäljitelmäseinät kaupan päälle??! Siis ei, todellakaan EI.
Restaurointi (tai uudelleen rakentaminen) on hidasta ja se osuus täytyy tehdä huolella.

Tiina said...

Sulla on iso työmaa siellä. Ei siis ihme, jos joskus vähän ahdistaa ja kauhistuttaa. Mutta hiljaa hyvä tulee. Ainakin työ tulee tehtyä perusteellisesti ja hyvin eikä tarvitse jälkeen päin purkaa ja tehdä uudestaan.

Saila said...

Niin, toivottavasti ei. Kyllähän sekin ahdistaa, miten paljon joutuu purkamaan, mutta jos talo on siinä kunnossa, että se pitää kengittää, ei siinä muu auta kuin purkaa. Ja tässä vaiheessa ei enää juuri mitään tarvitsekaan purkaa, vaan laittaa korjattua takaisin paikoilleen :-) Ja valitettavasti myös aika paljon uutta vanhan tilalle. Onneksi hienot lattialankut ovat uudelleenkäytettävissä, ja ovet, suurin osa ikkunoista ja listat.

Myrsky said...

Älä vielä lyö hanskoja tiskiin. Huokaise rauhassa, istu tovi. Huilaa hetki. Ei hoppu hyvää tee. Työtä riittää, mutta olet saanut jo paljon aikaiseksi, muista iloita siitä:)

Paula said...

Kyllä urakka on iso, kunnioitan jo sitä, että olet sen ottanut harteillesi. Ja kesä kauhean lyhyt, kun sinulla on käsittääkseni vähän muutakin kuin rakennusten kunnostamista. Talvessakin on varmasti puolensa, silloin sinulla on ehkä hiukan leppoisampaa. Hyvä kuitenkin, että sinulla on kesälläkin kaksi leppoistajaa. Toivon menestystä ensi kesän hankkeillesi.

Anonymous said...

Tiinaa lainaten...
hiljaa hyvää tulee.

Olet urakoinut paljon ja ahkerasti.
Muista se sinä urhea ja aikaansaava nainen ! :)

t.Leena ja Pojat

Maria said...

Ymmärrän ahdistuksen, vaikken ole vanhaa kunnostanutkaan. Minua pakkaa ahdistamaan tasaisin väliajoin kaikenlaiset tekemättömät työt! Mutta talosi ovat komeassa ryhdissä, ei varmasti tarvitse huolehtia liikaa ja kunhan pääset taas vauhtiin, ilo uusista valmiina olevista hommista jaksaa taas tsempata eteenpäin:)
Iloista maaliskuun ekaa viikkoa Saila!

Saila said...

Kiitos tsempistä kaikille!
Myrsky; Juu, vielä ei ole tullut ihan sellaista oloa, että tekisi mieli lyödä hanskoja tiskiin, hyvät puolet ovat aina peitonneet ne huonot.

Paula; Kiitos! Onneksi on kissapojat näyttämässä sopivaa tahtia :-D En minä varmaan paikkaa ostaessani tiennyt mitä kaikkea tässä pitää tehdä ja opetella tekemään.
Talvi on tosiaan lepokautta melkein kaikilla työsaroillani ja myös remontoinnissa.

Leena ja Pojat; Pakko se on hiljaa hyvä tullakin, vaihtoehtoja ei ole :-D

Maria; Ehkä se on juuri sitä tekemättömien töiden ahdistusta, kun se lista yhä vain kasvaa tai ainakin uusia tulee sitä mukaa kun saa vanhoja viivattua yli.
Ei tuossa mitään todellista hätää pitäisi olla niin kauan kuin katto pitää vettä ja maata on kaivettu ympäriltä ettei kosteus tule alakauttakaan.
Aah, maaliskuun ekaa viikkoa!!! Kiitos samoin :-)

intopii said...

Jos et olisi kirjoittanut sitä itse, minä olisin tehnyt sen: katso rakas ystävä sitä listaa, mitä kaikkea mahdollista - ja mahdotonta - olet jo tehnyt taloillesi!! Katso vanhoja kuvia ja vertaa: miten eri tavalla kaikki on jo nyt. Katso omia käsiäsi: muutama naarmu ja nirhauma on taatusti tehtyjen töiden jäljiltä edelleen muistuttamassa sinua niistä. Muistele kivistäviä hartioita ja selkää, jalkoja ja päätäkin. Hikeä, jonka olet valuttanut. Ja mieti, että olet tehnyt sen kaiken omien talojesi eteen.

Hyvä tyttö! Saat olla ylpeä itsestäsi. Uskon, että voin kirjoittaa kaikkien lukijoidesi puolesta, kun sanon, että mekin olemme ylpeitä sinusta.

Tsemppiä ja voimahalit!

Saila said...

Vau, Intopii. Nieleskelen kyyneleitä.
Kiitos! ♥

Eero said...

Moikka Saila!
Kyllähän sinä mielestäni olet, miten sen nyt sanoisi, melkoinen sankari, kun olet jo niinkin paljon saanut rakennuksissasi korjatuksi, ja joista projekteista olemme saaneet lukea. Kuten itse sanoit, onneksi et aluksi tiennyt, minkälaiseen urakkaan olit ryhtynyt. Uuden rakentaminenhan on puolta helpompaa kuin vanhan korjaaminen, joten teet todella arvokasta työtä, vaikka työn paljous ymmärrettävästi joskus ahdistaakin.

Kati said...

Aivan varmasti epätoivo iskee joskus tuollaisen urakan jatkuessa pitkään.. Tsemppiä jaksamiseen :)

Désirée said...

Kuulostaapa niin tutulta :) Mutta vanhan kanssa ei kannata kiirehtiä. Vanhat talot eivät ole hätähousujen koteja ja jos sattuu olemaan hätähousu, on pakko oppia kärsivällisyyttä, joka on hyve elämässä. Yksi asia kerrallaan kuntoon kunnolla ja rakkaudella, vanhaa vaalien. Tsemppiä! Katsele välillä vanhoja valokuvia ja iloitse siitä, mitä kaikkea on jo ehtinyt tehdä.

Caro said...

Se kai on niin, että kaikki mitä rakastaa ja vaalii ja hoivaa, aiheuttaa toisinaan myös ahdistusta ja isoa huolta. Ehkä juuri se tekee asiasta arvokkaan. Minä ainakin uskon, ettei rakas ja tärkeä voi olla pelkkää kepeää iloa ja päivänpaistetta.

Mutta minustakin olet tehnyt vanhalle talolle niin paljon hyvää ja vaalinut sitä rakkaudella, että älä suinkaan liikoja sure. Joskus tilanne ja tosiasiat luovat turhan tiukkoja raameja haaveille, mutta hosumalla ei tule kuin pissipäisiä lapsia, kuten viisas mummoni tapasi sanoa. Ajan kanssa! Tuleepa tehtyä harkittuja ratkaisuja, kun on talvi aikaa pohtia.

Saila said...

Eero; Kiitos! Niin, en välttämättä olisi ottanut näin isoa projektia kontolleni, jos olisin sisäistänyt tarvittavan työn määrän :-D
Toisaalta, ehkä olisinkin. Halusin löytää talon, jossa on tallella alkuperäisiä elementtejä. Se kumminkin ahdistaa, miten paljon niitä on pitänyt poistaa korjaamisen tieltä, mutta onneksi aika paljon saa laitettua takaisinkin.

Kati; Niin, näiden vuosien tai siis vuosikymmenien aikana ehtii kokea monenlaisia tuntemuksia!

Désirée; Kiirehtiminen ei ole taloudellisesti mahdollistakaan, mutta usein toivon, että olisi mahdollisuuksia edetä edes hivenen nopeammin.
Ehkä se on rassaavinta, kun näitä rakennuksia on useita eikä yhteen asiaan kerrallaan voi keskittyä. Ja kun työtäkin pitää tehdä, jää korjaustyöaika joskus aivan liian pieneksi.
No, samojen asioiden kanssa me kaikki korjaajat painimme... Vanhat valokuvat korjauksen alkuajalta ovat terapiaa ;-)

Caro; Olipa hyvin sanottu, välittämiseen kuuluu todellakin myös huoli! Mummosi sanonta on hyvä ja ihan tosi :-D
Mutta joskus vain tuntuu siltä, että syntyvätköhän ne ullakon portaat tai se uusi kuisti ikinä, mitkä olen jo viisi vuotta sitten visioinut... eivätkä ne todellakaan ole edes vielä tämän vuoden työlistalla.

Zepa said...

Ei ois laiskan ihmisen hommaa...

terveisin Laiska ihminen

Saila said...

No ei... usein minustakin tuntuu, että olen liian laiska. Tai oikeastaan eniten tuntuu siltä, että pitäisi lopettaa ansiotyö ja hankkia remonttisponsori. Vapaaehtoisia, anyone?