Näin meillä taittuu matka

Viime matkapostauksen yhteydessä kysyttiin, miten kissat reagoivat moneen eri kulkuvälineeseen ja edestakaiseen reissaamiseen. Jos voisin, pitäisin poikia aina samassa paikassa, mutta en voi jättää heitä yksin saareen esimerkiksi viikoksi. Yllättävän hyvin kissat tottuvat matkustukseen, vaikka persoonaeroja on, ja fyysisiäkin. Viljo esi-merkiksi oli pahoinvoiva mutkittelevilla teillä, vaikka se muuten oli autossa ihan nätisti ja hiljaa. Ransu ja Musti eivät onneksi kärsi matka-pahoinvoinnista.
Ransu on harvinaisen hyvä matkustaja, se ei valita eikä oksentele, eikä koskaan tee tarpeitaan koppaan. Minulla on autossa hiekkavati, ja päästän kissat ulos kopistaan jaloittelemaan auton sisällä pidempien pysähdysten ja laivamatkojen ajaksi, jotta ne voivat käydä vessassa.
Ransun motto on: Kaikki käy, kunhan saan olla mukana! Yksin jättäminen olisi ehkä pahinta maailmassa, tai ainakin samalla viivalla kyljysten ja muikkujen loppumisen kanssa.

Musti purnaa, sillä sen mielestä pantterin paikka ei todellakaan ole koppa. Ystäväni joskus sanoi, että Musti näyttää ihan siltä, että jos sillä olisi kapula, se kalistelisi sitä edestakaisin kaltereita vasten. Musti työntää usein tassuaan ristikon välistä ulos ja on rauhallisempi, jos sitä pitää tassusta.

Pieni tilaihmeeni näyttää matkojen aikana tältä. Kyydissä ovat kissat, tällä kertaa etupenkillä (jossa on helpompi pitää Mustia tassusta), tietokonelaukku, nettikaupan tavaraa matkalla postiin, pyykkikassi ja villaa rehusäkeissä. Tähän mahtuisi vielä näiden päälle vaikka mitä!

Näillä pakkasilla avoimina pidettävät lossiväylät ovat muuten ihastuttavia usvateitä.