Wednesday 21 August 2024

Kauneimmat kärhöt

 Kun kaunein kärhö tuli jo aiemmin tässä kuussa nimettyä, laajennetaan käsitettä, sillä onhan niitä enemmän kuin yksi.

Ensiksi on tämä Blue Angel eli 'Blekitny Aniol', johon olin syvän ihastunut blogien kuvissa. Se tuli keväällä vastaan Lidlin ruokakaupassa ja tokihan se mukaan tarttui. Loppukesällä se alkoi kukkia ja todentui oikeaksi lajikkeeksi. Valtavan hempeä!

Kaveriksi tämä sai kestosuosikkini 'Miss Batemanin', kun se sattui olemaan kaupassa kukassa, jolloin näki sen olevan oikea. Sellainen minulla on ollut jo useaan kertaan ja voi olla, että viimeisin, joka keväällä lähti kasvuun, ei elä enää. Se kuihtui joskus kesän kuivuudessa eikä ole kai vielä noussut uudestaan. Se kasvaa ruusupuskan tyvellä, jonne en ole viime aikoina kurkannut.
Kumpikin on viettänyt kesän isossa ruukussa pihavajan pohjoisseinällä. Minulla on suunnitelma niiden kasvupaikaksi, joka vaatii raivausta, kivien pyörittelyä ja raudoitusristikon pystyttämistä, tolppia ja tolpanjalkoja. 

Kauneimmaksi julistettu pitää edelleen ykkössijoituksensa. Tarhaviinikärhö 'Hågelby White' on aivan ihana. Tuulessa vain tähän vaikeampi kuvata. Valitettavasti sen pisin verso oli kasvanut kovin pitkäksi huomaamattani ja taittunut tuulissa kaksin kerroin. Muistin vasta nyt, tätä juttua kirjoittaessani, hakea narua ja sitoa sen kuistin kattoon, sillä sinne se jo yltää. Taittunut verso ei ole edes hengetön!

Otin uuden kuvan äsken. Nyt tuulen suunta on sellainen, ettei se niin pahasti tähän osu.

Vielä tämä kuva aamuauringon kääntyessä pihalle. 'Hågelby White' on keijukaismainen, suunnattoman kaunis.

Kuvassa näkyy vihreää nurmikkoa, se on tonttini märin paikka, jossa kulkee vesisuoni. Monin muin paikoin nurmi on keltaista ja on todella kuivaa! Tämä tuli yllätyksenä, sillä olin muutaman päivän kaupungissa enkä odottanut kuivuutta palatessani. Nyt elokuussa on kumminkin saatu pari hyvää sadetta. 
Mutta niin vain on, että siitä viimeisestä sateesta on yli kymmenen päivää. Onneksi ensi yölle on luvassa kunnon saderintama! Istutin nimittäin pari mantereelta tuotua taimea ja sain todeta maan olevan hyvin kuivaa.

Olen erittäin tyytyväinen myös Princess Kate -tarhalyhtykärhön kukintaan ja kokoon tänä vuonna. Se nousi aikaisin ja on kukkinut erittäin kauniisti jo viikkoja. Pienet kukat somistavat vanhaa katajaa.

Princess Kate on myös kasvanut korkeammalle kuin aiempina vuosina. Nyt se viimeinkin koristaa parin talven koetuksissa ratkenneen katajan kaljua puolta lähes ylös asti. Omiin silmiini tämä on sopivan luonnollisen oloinen tilanne, vaikka tällainen kärhö ei meillä luonnossa kasvakaan. 
Keväällä kärhön verso piti vain kääntää kasvamaan katajaan, kun se pyrki hakeutumaan sivummalle, kuten joka vuosi.

Ransu ihmettelee. Mitä, enkö minä ole kaikkein kaunein?


Tarhalyhtykärhö Clematis Texensis-Ryhmä
Tarhaviinikärhö Clematis Viticella-Ryhmä

22 comments :

  1. Katajaan tukeutuva princess Kate, ihastuttava yhdistelmä. Ja tuo keijumainen kärhö on myös ihana.
    Ja Ransu on kaikista kaunein, selvähän se! Lentopusu Ransulle <<<3
    Merjalta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu tulikin sopivasti syömään, pääsen välittämään lentopususi heti :-)

      Delete
  2. Onkohan 'Miss Bateman' erityisen herkkä, sillä minultakin se kuoli heti siirrettyäni sen ruukusta penkkiin kasvamaan. En tosin ole onnistunut pitämään yhtään ainoaa valkokukkaista kärhöä pitkään elossa.
    Mainio kuva Ransusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, toivottavasti se ei ole erityisen herkkä. Olen vain istuttanut sitä huonoille paikoille, kerrankin kokeilin, kiipeisikö se pihasyreeniin – kyllä se yritti, mutta toivottoman kuivassa paikassa, jossa juurivesoja tuottavan syreenin juuret vievät loputkin mehut, ei kai paljon elämän edellytyksiä ollut. Nyt vähän sama tilanne, kun sen ison ruusupuskan alle istutin. Tämä seuraava saa nyt enemmän tilaa ympärilleen. Minulla on onneksi hengissä kaksi muuta valkoista, Apollo ja Guernsey Cream, tosin eivät ole vielä kukkineet.

      Delete
  3. Ihanat kärhöt! Täälläkin on nyt jotenkin yllättäen kuivaa. Taitaa olla niistä sateista täälläkin jo kymmenen päivää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hitsi, kuivuus ei ole kiva ja elokuun kuivuus vähän harvinaistakin meidän ilmastossamme. Toivottavasti saatte sadetta!
      Tänne piti tulla kunnon sade, höh – mittariin kertyi vajaat 4 mm.

      Delete
  4. Princess Kate on paikallaan nätti, ja niin on Ransukin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kate on todella viehko, no on kyllä Ransukin tietenkin!

      Delete
  5. Oooh - kärhön hentoa herkkyyttä. langanohuita varsia - miten ne kestävät elokuun tuulet ja sateet? Ransu komeassa turkissaan komeilee kaikkea muuta kuin hennon herkästi - näyttävän näkyvästi!! Upeita kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihan ihme, mitä kaikkea ohuet kasvin varret kestävät!
      Ransulla on presenssiä ;-)

      Delete
  6. Nämä kärhövalintasi ovat todella suloisen kauniita. En muista, että olisin nähnyt niitä myymälöissä täällä päin. Kerran jo tilasin Prinsessa Katen netin kautta, mutta taimi oli ihan kuollut raasku meille saapuessaan ja sain siitä onneksi rahat takaisin. Ransu on niin kaunis, että voit kertoa hänelle sen hellittely kera.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muistaakseni hankin Princess Katen Hankkijalta. Hågelby White on Sofianlehdon puutarhasta. Sieltä löytyykin sellainen valikoima, että harvassa paikassa näkee! Toivottavasti saat haluamasi jostakin.
      Kerronpa terveisesi Ransulle, sillä hän tässä vieressä selvästi odottaa jotakin.

      Delete
  7. Kiitos kärhön ostopaikkavinkistä, tilasin itsellekin tuon kaunottaren!
    Ja Ransu siis todellakin on kaikista kaunein:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No olipa hyvä, että ostopaikat tuli mainittua!
      Kerron Ransulle :-)

      Delete
  8. Kyllä sinä Ransu olet. Varmaan joku väärinkäsitys meinasi käydä kukkien kuvia katsellessa.

    ReplyDelete
  9. Blue Angel on minustakin yksi kauneimmista kärhöistä ja meillä se viihtyy erinomaisesti. Mutta Miss Batemania olen yrittänyt kahdesti saada kasvamaan ja molemmilla kerroilla on ensimmäisen kesän jälkeen kadonnut. Eipä viihdy paikoillaan, kovin on herkkä ja levoton :) Hågelby onkin aivan uusi tuttavuus, en ole sitä missään aiemmin kohdannut, onpa se kaunis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ikävä kuulla, että sieltäkin on Miss Bateman kadonnut. Ehkä se on jotenkin vaatelias.

      Delete
  10. 'Blekitny Aniol' onkin todella ihana. Se on yhtä helposti tunnistettava kuin vaikkapa ärtsypinkki 'Ville de Lyon', paljon kauniimpi vain. Itse pidän sen somasti röyhelöisistä terälehdistä ja onhan sen värikin kaunis. Tietääkseni se on vielä hyvin elinvoimainenkin.
    'Miss Batemanista' on minullakin vähän huonoja kokemuksia. Äidilläni sellainen jaksoi kasvaa muutaman vuoden, mutta lakastui aina keskellä kesää ja teki uudet versot vasta syksymmällä, jolloin se ei oikein ehtinyt kukkia. Pari kertaa se kukki muutamalla kukalla heti alkukesästä, kun ne syksyiset versot olivatkin selvinneet talvesta. Oma Batemanini selvisi ihme kyllä viime talvesta mutta ei jaksanut kasvaa kuin puolimetriseksi eikä todellakaan aio kukkia. Toivottavasti ensi kesänä kukkisi edes pikkuisen. Muistaakseni siinä oli ostohetkellä vielä pari terälehteä, eli sen pitäisi olla oikeaa lajiketta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kommenttisi kirvoittamana menin tutkimaan Miss Batemanin kasvupaikan – se vaati kunnon hanskoja, sillä edessä on reheväksi kasvanut nokkonen. Ei siellä mitään elämää edelleenkään ole. Toivottavasti se nousee ensi vuonna, sillä on yksi lemppareista. Ikävä kuulla, että se ei sielläkään kukoista, tässä alkaa hankalan maine kasvaa.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!